Missä vika? Miksi olen yhä edelleen sinkku? Aina ajoittain tulee sellanen olo, että miksi olen yksin kun elämän vois jakaa jonku ihanan naisen kanssa. Eli olen 24-vuotias sinkkumies oulusta. Olen pääasiassa opiskelija, mutta töissä mahdan viihtyä koulun penkkiä paremmin. Opiskelen naisvaltaista alaa (vaikea arvata mikä) ja tunnen monen monta naista koulun kautta. Ei ole kuitenkaan mitään kummempaa ilmennyt. Opiskelun alussa oli sellanen lyhyttäkin lyhyempi juttu. Ja työn kautta (ihan eri ala) tunnen myös monen monta kaunista tyttöä, mutta ei niin ei.
En ole ujo, eikä itsetunnossani ole ongelmia. Olen oikeastaan melko sosiaalinen heppu, sanavalmis ja aina valmiina hauskanpitoon. Ja monesti olenkin oulun kuppiloita kiertämässä, mutta missään ei tärppää koskaan. Kaikki kaverini seurustelevat enemmän tai vähemmän vakavasti ja tunnen joskus itseni ulkopuoliseksi heidän seurassaan. Viime aikoina olen istunut iltaa yhden tuttavapariskunnan luona, ja olen todella kateellinen siitä, mitä heillä on. Molemmat mahtavia tyyppejä ja selvästi onnellisia yhdessä. Miksei mulla ole tuota.
Toisaalta, olen liian pitkäksi venähtäneiden kaljotteluiltojen jälkeen onnellinen, ettei ole kotona odottamassa kiukkuista muijaa, toisin ku ryyppykavereillani. Mutta nämä yksin vietetyt illat ovat aivan hirveitä. Ehkä juuri siksi yritän olla aina menossa jossakin, ettei tulisi tämä yksinäisyyden tunne.
En tunne olevani mikään alfa-uros, mitä keskustelupalstojen naiset tuntuvat jahtaavan, mutta olisin varmasti mukava poikaystävä. Jos ei koulusta, eikä oulun yöelämästä, eikä harrastusten (eli työnteon) kautta löydy naista, niin mistä? Alan olla epätoivoinen, ja lohduttelen itseäni ajattelemalla että SE oikea tulee vastaan ku tulee. Samaa vastaan kavereiden ja sukulaisten uteluihin seurustelustani. Tai oikeastaan seurustelemattomuudestani.
En ole ujo, eikä itsetunnossani ole ongelmia. Olen oikeastaan melko sosiaalinen heppu, sanavalmis ja aina valmiina hauskanpitoon. Ja monesti olenkin oulun kuppiloita kiertämässä, mutta missään ei tärppää koskaan. Kaikki kaverini seurustelevat enemmän tai vähemmän vakavasti ja tunnen joskus itseni ulkopuoliseksi heidän seurassaan. Viime aikoina olen istunut iltaa yhden tuttavapariskunnan luona, ja olen todella kateellinen siitä, mitä heillä on. Molemmat mahtavia tyyppejä ja selvästi onnellisia yhdessä. Miksei mulla ole tuota.
Toisaalta, olen liian pitkäksi venähtäneiden kaljotteluiltojen jälkeen onnellinen, ettei ole kotona odottamassa kiukkuista muijaa, toisin ku ryyppykavereillani. Mutta nämä yksin vietetyt illat ovat aivan hirveitä. Ehkä juuri siksi yritän olla aina menossa jossakin, ettei tulisi tämä yksinäisyyden tunne.
En tunne olevani mikään alfa-uros, mitä keskustelupalstojen naiset tuntuvat jahtaavan, mutta olisin varmasti mukava poikaystävä. Jos ei koulusta, eikä oulun yöelämästä, eikä harrastusten (eli työnteon) kautta löydy naista, niin mistä? Alan olla epätoivoinen, ja lohduttelen itseäni ajattelemalla että SE oikea tulee vastaan ku tulee. Samaa vastaan kavereiden ja sukulaisten uteluihin seurustelustani. Tai oikeastaan seurustelemattomuudestani.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi olla vielä kakskytneljä wee... Sori Pilk.Nus.
Mutta aiheeseen. Et kai ole liian kiltti, epätoivoinen tms. Luulisi naisten kiinnostuvan kiltistä ja huomaavaisesta, mutta tämä on yleinen harhakäsitys. Ne ovat hyviä arvoja vasta seurustellessa, mutta sitä ennen kannattaa ottaa vähän ronskimmin.
Varsinkin kun olet naisvaltaisella alalla, naiset kohdistavat sinuun ennakkoluuloja --> neitimäinen, kiva poika tai se, jolle puretaan mies huolet. Tässä pidä kaveri itsesi kovana. Jos kutsu kahville tulee ja lopputulos on se, että saat kuulla miten sikoja miehet ovat, on tilanteesi tällöin aika paha, eikä tästä tilanteesta voi enää nousta.
Siinä karmea tikapuuteoria väitteeni tueksi (englanniksi):
http://www.laddertheory.com/
Lue ja sisäistä!
Myös tästä voi ottaa hitusen ohjeita, en kuitenkaan suosittele elämäntapaoppaaksi:
http://www.kasikirja.fi/
Näppäilyvirhe näköjään. Ikää siis on se 23 vuotta. En ainakaan ole epätoivoinen, tai en ainakaana koe olevani. Millaisista asioista nainen näkee, että mies on epätoivoinen? Kiltti olen kyllä, mutta en ole mikään ovimatto, jonka päältä saa kävellä mennen tullen.
Näitä keskusteltuja luettuani tajusin, että baarissa ollessani olen yleensä niin naamat, etten pysty keskittymään ympärillä oleviin ihmisiin. Siis muuta kuin kavereihin, joiden kanssa olen viihteellä. Nyt päätinkin seuraavan kerran radalle lähtiessäni ottaa vähän vähemmän ja seurata tilannetta. Ja kenties kerrankin yrittää jotain, eikä tyytä vaan katselemiseen.
eiköhän tämä tästä
Kyllä se siitä ihan varmasti:) Olet tuon viestin varmaan kirjoittanut juuri sellaisena iltana, kun kaikki tuntuu ihan epätoivoiselta, kukaan kaveri ei ehdi tekemään mitään, ulkona sataa, naamaan on noussut järkyttävä finni ja kaduilla tulee vastaan pelkkiä onnellisia pariskuntia. Seuraavana päivänä yleensä hoksaa, että ei helkkari kaikki onkin ihan ok. Nuo yksinäiset illat vaan saa mielen aina pahaksi. Onneksi ongelmaan löytyy helposti ratkaisu, pitää alkaa touhuamaan jotakin, siivota vaikka sekainen vaatekaappi jos ei parempaa löydy. Mulle tuo itsensä kiireisenä pitäminen toimii. Jos/kun joskus löydän sen parisuhteen ehdin kyllä kyhnöttämään kotona senkin edestä. Ja herranjestas jos sä olet aina kaatokännissä baarissa, niin naisen löytämiselle ei ole mitään toivoa. Naishenkilönä voin sanoa, että mikään ei harmita niin paljon kuin se, että ihan kivan näköinen tyyppi tulee juttelemaan, mutta on niin änkyrä kännissä että puheesta ei saa mitään selvää! Sellaiselle on pakko antaa pakit, vaikka selvinpäin ois voinutkin olla varteenotettava vaihtoehto:)
Kirjoittelujesi perusteella vaikutat tasapainoiselta ja fiksulta tyypiltä, kyllä sä sen naisen löydät ennen pitkää. Jos haluat kätevästi tavata uusia ihmisiä niin laita treffi palstalle profiili, mulla on jo ja sen kautta kyllä tapaa helposti hyviäkin tyyppejä. Onnea matkaan:)
Kaikki suhteessa olevat miehet haluaisivat olla sinkkuja, joten nauti nyt vaan sinkkuudesta. Ei sellaista asiaa kuin "ihana nainen" ole olemassakaan muualla kuin miesten mielikuvituksessa!
Samaa voisin kysyä mäkin, eli missä vika?
Itse olen sinkku vasten tahtoani, eli jos asia musta olis kiinni, seurustelisin onnellisesti. Mutta eipä vaan ole mulle poikaystävää siunaantunut. On se kumma, miten rakkauden löytäminen vaikuttaa olevan joillekin niin helppoa ja taas toisille niin hemmetin vaikeaa. Tää yksinäisyys alkaa olla jo sietämätöntä. Kuinkahan kauan sitä vielä joutuu odottamaan, että "se oikea" tulee vastaan... Kärsivällisyyttä ei ois jäljellä enää yhtään. Tää on niin turhauttavaa.
ryhdy ikisinkuksi niin tuota huolta ei enää ole!
niin minäkin tein!
Tottahan toki on luonnollista, ettei ihminen halua olla yksin. Jos vielä kaikki kaverit on jo löytäny jonkun rinnalleen niin tunteehan siinä varmasti itsensä ykinäiseksi. Mutta toisaalta kun oikeesti alkaa miettiä sen parisuhteen kaikkia varjopuolia, tulee oikeastaan ihan kiva fiilis, ettei ole ketään, jolle pitäisi tehdä tiliä jokaisesta tehdystä ja tekemättömästä asiasta ja saa mennä ihan miten ite haluu eikä tarvi kysellä keneltäkään. saa olla vapaa eikä tarvi olla kahlittu. Vaikka myönnän että kuitenkin haluisin jonkun tohon viereen, mutta sillon kun tuntuu tää yksinäisyys oikein pahalta ni parempi ajatella huonoja puolia, koska ihan oikeasti onhan se totta että aidan toisela puolella ruoho on aina vihreempää.
Ja vielä tohon sun etsintäyritykseen, että on se ikävä kyllä totta se vanha klisee että se oikea tulee kohdalle sitten kun on tullakseen. Jos liikaa alkaa etsimään ja elää kaikki päivät vaan mielessä se että oisko toi ihminen mulle sopiva ni luulen että se vaan pahentaa asiaa. Silloin ei pysty olemaan oma itsensä eikä pysty nauttimaan niistä hetkistä jolloin vois pitää muuten vaan hauskaa. Kyllä se oikea tulee jos on tullakseen, yleensä se tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa eikä sillä tavalla hakemalla haettuna. Ja sukulaisten ja ystävien seurustelu-uteluja ei mun mielestä tarvi hirveen vakavasti. Ihan ku tää elämä oikeesti ois vaa yhtä seurustelua. Kyllä voi elää muutenki ku seurustelemalla ja ihan yhta rikasta ja onnellista elämää. Ihminen vaan satuu olemaan semmonen että se kaipaa koko ajan jotain, vaikka myönnän, ettei kumppaninkaipuu mitä tahansa kaipuuta olekaan..