Eli olen ollut au pairina nyt kuukauden verran, ja alku tuntuu niin hankalalta. En ole juurikaa löytänyt kavereita ja perheen äitikin ihmettelee kun vietän vapaa-aikanikin kotona. Se nyt vain on siitä kiinni, etten tahdo mennä yksin ulos. Parina ekana viikkona kävin yksin ulkona ja juttelin ihmisille, mutta tuntuu typerältä olla aina yksin liikenteessä..
Tässä sitten on alkanut heräämään ajatuksia, että valitsinko väärän paikan, väärän perheen, väärän ajankohdan. Perhe on ihan loistava. Tulen lasten ja vanhempien kanssa hyvin toimeen, ja vanhemmat kiittelevätkin hyvästä työstä. Joten en oikeasti usko että perhe on väärä, mutta hankala selittää..
Mikähän tässä mättää ettei kavereita tunnu löytyvän. Olen menevä ja ulospäinsuuntautunut persoona, joten tämä on hyvin kummallinen tilanne. Englantini on myös helppoa, en pelkää käyttää sitä.. Mitä teen, muilla samanlaisia ongelmia ollut, miten olette selvinneet? En aio palata kotiin kuitenkaan. Helpottaako maiseman vaihdos, kannattaako sellaiseen ryhtyä vain tämän vuoksi?
Kuitenkin tämän pitäisi olla parasta aikaa elämässäni. Ei ole..
Tässä sitten on alkanut heräämään ajatuksia, että valitsinko väärän paikan, väärän perheen, väärän ajankohdan. Perhe on ihan loistava. Tulen lasten ja vanhempien kanssa hyvin toimeen, ja vanhemmat kiittelevätkin hyvästä työstä. Joten en oikeasti usko että perhe on väärä, mutta hankala selittää..
Mikähän tässä mättää ettei kavereita tunnu löytyvän. Olen menevä ja ulospäinsuuntautunut persoona, joten tämä on hyvin kummallinen tilanne. Englantini on myös helppoa, en pelkää käyttää sitä.. Mitä teen, muilla samanlaisia ongelmia ollut, miten olette selvinneet? En aio palata kotiin kuitenkaan. Helpottaako maiseman vaihdos, kannattaako sellaiseen ryhtyä vain tämän vuoksi?
Kuitenkin tämän pitäisi olla parasta aikaa elämässäni. Ei ole..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tähän aikaan yöstä ei onnistu! Siis tarkoitin että englantini on hyvää, ja kommunikointikin olisi siis helppoa.
Missä päin olet au pairina? Oletko kenties yrittänyt tänne laittaa viestiä? Oletko jossain syrjäisessä kylässä? Hanki harrastus, mene vaikka kuntoilemaan!
Moi! Itse olin aikoinaan aikasta pienessä kaupungissa au pairina Irlannin kaakkois-rannikolla.Kavereita löytyi kuitenkin harrastusten ja kielikurssin kautta!Eli,rohkeasti vaan mukaan minkälaiseen harrastepiiriin vaan ja ottamaan selvää erilaisista kursseista yms! Voithan myös yrittää selvitellä onko lähistöllä muita ua paireja aja sitten vaikkapa soittaa perheelle tai mennä ihan käymään! Ei kannata lannistua,rohkeasti vaan kaikki keinot jäyttöön!Myös netissä on eri yhteisöjä,kuten hospitalityclub.org,jonka kautta voisit löytää paikallisia nuoria!
Onnea matkaan;)
Moi!
Tiedän tunteen. Viime talven olin aupairina Saksassaja ensimmäiset 4 kuukautta vietin yksinäni... oli välillä tosi rankaa ja mietin kotiin lähtöä. Tosin pelkkänä syynä ei olut yksin oleminen, töitä oli tosi paljon. Vapaa päivät vietin yksin kaupungilla ja se alko jossakin vaiheessa ärsyttää toden teolla.
No mutta minulle kävi hyvin. Eräänä iltana ku olin todella kyrsiintynyt elämääni päätin lähteä lähellä olevaan tapahtumaan. Siellä tutustuin yhteen poikaan jonka kanssa myöhemmin aloin seurustella. Elämä muuttui täysin :)
Mutta ei siinä auta ku liikkua vaan paikoissa... Ja netistä tosiaan löytää kaikenlaista. Aika monessa maassa on siellä asuville suomalaisille oma sivu. Koita löytää joku sellainen. Tai joidenkin treffi palstojen kautta. Esim meetic.com on aika monessa maassa toimiva treffi sivusto :)
Ei muuta ku jaksamista.
Itekkin tulin juuri kolme viikkoa sitten taas uuteen maahan aupairiksi. Minun onneksi tuo minun "pomo" on niin liikkuva tyyppi että käydään sen kanssa ulkona vähän väliä...
Itselläni oli aivan sama alkuun että vietin yksin kaiken vapaa ajan... ja on rankkaa.. kukaan muu ei ymmärrä sitä kun toinen aupair joka on ollut samassa tilanteessa. Suosittelen harrastuksia,oletko naapureihin tutustunut..? onko naapurissa oman ikäistä porukkaa? Jos pääset baariin tai muuhun menomestaan mene ihmeessä..
Ei maiseman vaihdos varmastikkaan auta.. joka paikassa kumminkin pitäisi aloittaa uudestaan.
Rohkeasti vaan! vaikka se ensimmäinen askel on aina vaikein...
Kiitos teille vastanneille :)
Kerronpa tässä, että jo nyt asiat on menneet parempaan suuntaan. Ryhdistäydyin ja nuosin tuosta masennuksen ojasta ja otin puhelimen kouraan ja soitin kaikki alueen aupparit läpi. Järjestin meille tapaamisen kaupunkiin ja nyt ollaan hyvää pataa ja nähdään aina jonkun/joidenkin kanssa jossain! Kiirettä pitää, ihanaa.
Tämä paikka on tosiaan pieni, ei suomalaisia au paireja, ja ulkomaalaisiakin vain kuorallinen (meitä on kymmenkunta). Kuitenkin kun ollaan oltu ulkona, niin paikallisiinkin on päässyt tutustumaan.
Täältä ei pääse kiertelemään muita paikkoja alueita, ollaan vähän syrjässä.. Mutta tässäkin paikassa on paljon nähtävää, nyt oon sen huomannut. Ehkä ongelma oli, että paikan pienuudesta johtuen ei tästä ole paljon netissä, ja on niin hankala löytää tietoa mitä voi tehdä ja missä ja milloin ja kenen kanssa.
No mutta nyt helpottaa, tiedän ettei tarvitse viettää yksin vuotta. Ja kaikille au paireille kenellä on sama ongelma: älkää luovuttako. Kyllä ne asiat järjestyy, kun oikeasti alkaa toimia.