Tutustuin netin välityksellä ihan mukavan oloiseen nuoreen naiseen. Kirjoittelua kesti liki 2 kuukautta. Alkuajalla kiinnostus oli molemminpuolista. Jo 10 viestin jälkeen huomasin niissä olevan lähinnä kaverillisen sävyn. Alkuhuuma oli takana.
Tietysti toisen ulkonäkö kiinnostaa. Asioita nopeuttaakseni liitin ihan ensimmäiseen viestiini valokuvani. Paluupostissa en saanutkaan kuvaa hänestä. Ehdotin tapaamista, koska mielestäni pelkkä kirjoittelu ei kanna kovin pitkälle. Vastauksena tähän oli se odotettu ei. Valokuvaakaan ei ole tulossa. Kuulemma ei löydy "sopivaa".
Kyllä siinä oli varmasti molemminpuolista antipatiaa mukana. Jokainenhan päättää itse mitä itsestään toiselle haluaa kertoa. Päätin itse olla avoimin kortein liikkeellä. Kertoa itsestäni ja ajatuksistani rehellisesti.
Vastauksena lähes aina oli jotakin tämän suuntaista: Lähdetään kavereitten kanssa bailaamaan / ryyppäämään, kirjoitellaan myöhemmin lisää?
Tämän verran siis mahtuu 2-kymppisen naisen pieneen maailmaan. Ei merkkejä aikuisuudesta. Tässä vaiheessa jo havaitsin, ettei meillä ole sitä yhteistä juttua. Yritin hakea yhteistä kosketuspintaa, vaan en löytänyt.
Tämä nyt opiksi ja ojennukseksi teille muille. Älkää solmiko suhteita netin välityksellä! Parhaat suhteet elämässä solmitaan ihan kasvotusten.
Miksi en onnistunut? En tiedä. Parhaani yritin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
- Älä painosta - Älä tunkeile. - Älä ole liian avoin. - Jätä mielikuvillekkin tilaa, koska siitähän toinen kiinnostuu, kun ei saa kaikkia tietoja liian helposti.
Joo ja se tosiaan on PITKÄN jutustelun yms "yhdessä vietetyn ajan" tulos, että toinen alkaa kiinnostamaan niin paljon, että tosiaan haluaa tavata ja muuta. Tunkeilu ja painostaminen vie mielenkiinnon ihan varmasti.
Itse tunsin tyypin 1½ vuotta netissä.. juteltiin ensin harvakseltaan, sitten useammin jne. Loppujenlopuksi alko kiinnostaa miltä toinen näyttää jne.. (En koskaan halua valokuvaa heti juttutoverilta netistä!). Sit vaihdettiin kuvia ja tavattiin...
Ja nyt asutaan yhdessä :p.
Kannattaa lukea tämä> :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000095&posting=22000000000566328
Älä huoli kuomaseni!
Ei tollasista tunnevammaisista ämmistä kannata vetää hernettä nenään! Sä satuit vaan tutustumaan sellaiseen idioottiin ämmään jolla ei ole tunteita ja jota kiinnostaa vaan huoraaminen kaupungilla. Sä ansaitset parempaa kuin tollasen huoran jonka kaa sä kirjottelit. Unohda se paska, sä löydät itsellesi parempaakin seuraa!