LIITTOKIERROS

EK kärkijoukossa vaati liittokierrosta, että saadaan työmarkkinat joustavimmiksi.. (?)
Tupo ei sopinut.

Nyt samat tahot parkuvat, että "kallista, kallista"
Nythän niitä alakohtaisia asioita ja palkkoja hoidetaan kuntoon, luuliko EK:n herrat että työehtoja huononnetaan, eikä rahaa pyydä kukaan??

Suo siellä, vetelä täällä.
Jos työntekijä ajaa omaa palkkaansa, se on ahne.
Työnantajan ahneudesta kukaan ei sano mitään.
(en nyt tarkoita kunta-alaa)

Yksityisellä puolella johtajankin palkan hankkii duunari tekemällä tulosta. Metsäteollisuus on esimerkki siitä, miten tulos voidaan hukata (Stora-Enso)ja ex-toimitusjohtajaa ei arvostele kukaan. Mediassa TA vierittää syyn työntekijöiden niskaan, ymmärrettävää sinänsä että kuka nyt haluaisi oman mokan julkisuuteen.

Laskun herrojen töppäilyistä maksaa AINA työntekijä, töppäilijä saa optioita/kultaisen kädenpuristuksen. Sehän ei ole ahneutta.
Härmäläkin anoi energia-avustusta pieneltä kunnalta, jonka KOKO avustuksen määrä oli 5000 euron luokkaa.
Miettikääpäs paljonko Härmälä hankki tunnissa??
Olisiko ollut varaa ostaa lämpöpumppu ihan omailla rahoilla??
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


TuuPoo kirjoitti:

EK kärkijoukossa vaati liittokierrosta, että saadaan työmarkkinat joustavimmiksi.. (?)
Tupo ei sopinut.

Nyt samat tahot parkuvat, että "kallista, kallista"
Nythän niitä alakohtaisia asioita ja palkkoja hoidetaan kuntoon, luuliko EK:n herrat että työehtoja huononnetaan, eikä rahaa pyydä kukaan??

Suo siellä, vetelä täällä.
Jos työntekijä ajaa omaa palkkaansa, se on ahne.
Työnantajan ahneudesta kukaan ei sano mitään.
(en nyt tarkoita kunta-alaa)

Yksityisellä puolella johtajankin palkan hankkii duunari tekemällä tulosta. Metsäteollisuus on esimerkki siitä, miten tulos voidaan hukata (Stora-Enso)ja ex-toimitusjohtajaa ei arvostele kukaan. Mediassa TA vierittää syyn työntekijöiden niskaan, ymmärrettävää sinänsä että kuka nyt haluaisi oman mokan julkisuuteen.

Laskun herrojen töppäilyistä maksaa AINA työntekijä, töppäilijä saa optioita/kultaisen kädenpuristuksen. Sehän ei ole ahneutta.
Härmäläkin anoi energia-avustusta pieneltä kunnalta, jonka KOKO avustuksen määrä oli 5000 euron luokkaa.
Miettikääpäs paljonko Härmälä hankki tunnissa??
Olisiko ollut varaa ostaa lämpöpumppu ihan omailla rahoilla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu