Olen tehnyt luokittelun groove-musiikin kategorioimiseksi.
Ensinnäkin täytyy todeta, että, jotta musa yleensäkin voisi olla groovea, siinä täytyy olla aidoilla rummuilla ja bassolla ihmiseltä ihmiselle soitetut rytmi/basso-pohjat. Jos joku pitää koneilla soitettuja pohjia groovena, hän on yksinkertainen ja tunteeton tomppeli.
Ja sitten itse aisaan.
Groove voidaan jakaa kahteen luokkaan.
1. Munakas räkägroove.
-Tässä groovessa on särmää ja munaa yllin kyllin. Laulussa ja soitossa on sielua ja erektiota/märkääpimppiä. Se saa kuulijan jammailemaan ja saa aikaan kuulijassa eroottisia tunnetiloja. Soitto ei aina ole vimpan päälle rytmissä ja soundit eivät aina ole täysin vireessä mutta kuitenkin tarpeeksi ja tunne ohjaa soittoa.
2. Omaakivaarunkkugroove.
- Tässä groovessa ei ole särmää eikä munaakaan. Soittajat soittavat muikea ilme naamaallaan vain toisilleen unohtaen yleisön. Soitto ei saa aikaan mitään tunnetiloja eikä varsinkaan eroottista latausta. Jotkut soittajien kaltaiset pikkupoijjat, jotka luulevat soiton olevan räkägroovea, kuvittelevat saavansa eroottisia tunnetiloja ja heidän usein näkeekin jammaavan hillitysti musan tahdissa. Muissa tämä vimpan päälle rytmilleen soitettu musa ja vimpan päälle viritetty soundimaailma saa aikaan vain haukotuksia ja sen kuuluisan huudon takarivistä: "Soittakaa edes Kotkan Ruusu kunnolla prkl..."
Grooven kaksi luokkaa
grooveasiantuntija
1
304
Vastaukset
- Bil Cosbi
Hankkisit jonkun kivan harrastuksen ja onko viisasta vetää niitä sekotteita noinkin huteraan päähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1895109- 181812
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101507Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511185Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840