Aloin seurustelemaan 15-vuotiaana erään tytön kanssa kaksi viikkoa ennen vaihto-oppilasvuottani 14 vuotta sitten. Kuten arvata saattaa, kesken vuoden tuli kirje, jossa tyttöystävä kertoi, ettei jaksa odottaa minua. Palattuani lukuvuoden lopulla, tytöltä irtosi vain "Moi, mitä kuuluu?" ja hän seurusteli erään toisen tutun pojan kanssa.
Nyt, noin 15 vuotta myöhemmin törmäsin hänen profiiliinsa ja kuviinsa eräällä nettisivustolla, tyttö asuu ja on töissä ulkomailla, ja nähdessäni kuvat reagoin koko kropallani, sydän lyö tätä kirjoittaessanikin tuhatta ja sataa ja ajattelen vain 15 vuoden takaisia asioita, suudelmia ja halauksia ja yhdessä makoilua (emme koskaan harrastaneet seksiä), on kuin olisin rakastunut uudelleen tyttöön. Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että koko homma jäi silloin kesken. En oleta, että eläisimme elämämme onnellisina loppuun saakka, mutta haluaisin katsoa tilanteen loppuun, vaikkakin 15 vuoden jälkeen. Ongelmana on vain se, että olen parin kuukauden päästä menossa naimisiin avopuolisoni kanssa.
Onko muita, jotka ovat (olleet) samanlaisessa tilanteessa?
Nyt, noin 15 vuotta myöhemmin törmäsin hänen profiiliinsa ja kuviinsa eräällä nettisivustolla, tyttö asuu ja on töissä ulkomailla, ja nähdessäni kuvat reagoin koko kropallani, sydän lyö tätä kirjoittaessanikin tuhatta ja sataa ja ajattelen vain 15 vuoden takaisia asioita, suudelmia ja halauksia ja yhdessä makoilua (emme koskaan harrastaneet seksiä), on kuin olisin rakastunut uudelleen tyttöön. Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että koko homma jäi silloin kesken. En oleta, että eläisimme elämämme onnellisina loppuun saakka, mutta haluaisin katsoa tilanteen loppuun, vaikkakin 15 vuoden jälkeen. Ongelmana on vain se, että olen parin kuukauden päästä menossa naimisiin avopuolisoni kanssa.
Onko muita, jotka ovat (olleet) samanlaisessa tilanteessa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuollaista sattuu elämässä. Vaikea tilanne. En tiedä parasta ratkaisua. Itse se on päätettävä. Pahimmassa tapauksessa menetät molemmat.
Luin tarinasi ja minun silmääni pistää se, että et kerro ollenkaan, mitä tulosi jälkeen tapahtui? Siis lukuunottamatta tuota moikkailua. Etkö enää koskaan nähnyt häntä sen jälkeen? Entä miten oma elämäsi jatkui, seurustelitko useamman kanssa, teitkö kunnon surutyön tuon tytön jälkeen, jne.?
Joskus voi jäädä kiinni johonkin peruuttamattomaan hetkeen niin pahasti, että ei näe ratkaisua siinä seuraavassa hetkessä. Itseäni viiltää pahasti aina se, kun muistan miten lähdin poikaystäväni kotoa viimeisen kerran. Se tuntuu vieläkin järkyttävältä (aikaa kulunut n. 20 vuotta), mutta heti kun muistelen aikaa ennen sitä ja sen jälkeen, niin helpottaa.
Vaikka muisto on kipeä, tiedän tehneeni niissä oloissa ja sillä järjellä oikean ratkaisun. Toteutin sen kyllä huonosti, sitä kadun aina. Pointti on, että yritä irtaantua niista muutamista muistoista ja etäännytä itseäsi vähän. Asiat saavat ehkä toisenlaiset mittasuhteet. Auttaisiko myös, jos tapaisit tuon entisesi, ehkä tajuaisit, että hän ei ole sama tyttö enää?
Olimme silloin nuorena seurakuntanuoria ja "pakostakin" olimme samoissa porukoissa. Tosin niissäkin porukoissa oli omia pienempiä porukoita ja hän ikäänkuin vaihtoi uuden poikaystävänsä myötä porukkaa.
Sitä tapaamista olen pohtinut pitkään. Ainakin satunnainen tapaaminen on poissa kuvioista, koska hän asuu Iso-Britanniassa, tullee tosin esim. aina jouluiksi kotiin. Hän on lisännyt minut "ystäväkseen" ko. nettisivustolla, joten jonkinlainen kontakti on olemassa. Unelmien optimitilanne olisi minulle se, että saisin katsoa tilanteen loppuun hänen kanssaan, ja palata sen jälkeen "takaisin" nykyiseen. Vaikeaa on.
haikailin entisen ihanaisen perään, juttelinkin ja tyyppi antoi ymmärtää, että on edelleen kiinnostunut. Jäi hyvä ja kutittava fiilis.
Järki kuitenkin käteen ja aikuismainen ote asioihin! Haikailet muijaa, jonka kanssa olet vain hiplannut yms. Mennyttä aikaa ei saa takaisin! Sen sijaan sinulla on oma kultasi, jonka kanssa (toivottavasti!) olet päässyt myös loppuun asti.
Unohda haaveet tapaamisesta ja uudesta seurustelusta, mutta älä sitä nuoruuden rakkautta. Mene naimisiin, mutta silloin kun joskun ottaa päähän, kaiva muistista esiin se tunne hiplaamisesta ja kielletystä hedelmästä. Piristää huonona päivänä ja saa sinut paremmalle tuulelle.
Tää toisten haikailu on varmaan aika yleistä juuri häiden aattona. Se on iso askel, avioliitto. Mutta se kannattaa, vaikka vielä polttareissa tyyppi vannoi, että on odottamassa, jos joskus eroan. 12 vuotta sitten. Liekohän enää odottaa? Ainakin minun ajatuksissani!
Kuka puhui hiplaamisesta? Ei missään vaiheessa edetty edes sille asteelle. Eli kyseessä ei ole mikään teiniseksikutina...
Jotenkin kertomuksesi kosketti minua ihan tosiaan, vaikka oletkin aivan ventovieras. Et varmasti ole hullu. Minusta muistosi lähes 15 vuotta sitten päättyneestä seurustelusta on niin kaunis, että jos itse saisin joskus tietää, että joku exäni muistelisi minua tuolla lämmöllä ja kunnioituksella, olisin todella onnellinen!
Sinun puolestasi olen taas surullinen. Ja minusta tuntuu, että sinun on hyvä puhua asia selväksi sekä exäsi että varsinkin hänen kanssaan, jonka kanssa olet menossa naimisiin. Jos et pysty kertomaan jotain noin tärkeää avovaimollesi nyt, millä mielellä odotat vaikeuksien selvittämistä ja kestämistä avioliiton aikana? Minkälaisia tunteita kihlattusi sinussa herättää? Ennen avioliittoa on aivan normaalia joutua yhteen ja toiseen kriisiin, koska sitoutuminen on tosiaan iso askel. Mutta kai rakastat tulevaa vaimoasi ihan oikeasti?
Rehellisyys on usein vaikea, mutta kuitenkin lopulta kaikkien kannalta helpoin tie. Vaikutat ihmiseltä, joka kunnioittaa muiden tunteita.
Toivon sinulle voimia.
Kamaan, deittailitte teineinä kaksi viikkoa. Siinä ajassa et ole häneen voinut tutustua, ja luuletko tosiaan, että kumpikaan teistä enää on samanlaisia ihmisiä.
Minusta on päivän selvää, että naimisiinmeno jotenkin pelottaa sinua, ja siksi silmääsi osuvat tuollaiset vanhat heilat.
No, mitä jos ottaisit yhteyttä? Tässä todennäköisiä, vaihtoehtoisia skenaarioita:
a) Hän vastaa, kirjoittelette, muttette tapaa. Et ole täysin mukana nykyisessä suhteessasi, ja on tulevaa vaimoasi kohtaan epäreilua, että haikailet salaa entisten perään juuri häiden kynnyksellä.
b) Hän ei vastaa, vaan naureskelee kavereilleen, miten teini-ihastus jaksaa jahdata 15 vuoden jälkeenkin. Miettii, mikä luuseri menee sekaisin kahden viikon teinideittailusta, ja kiittää luojaansa, ettei aikoinaan ryhtynyt suhteeseen kanssasi. Naureskelee, että edes kuvittelit teidän seurustelleen. Sinulle jää kuitti köteen, mutta tulevaa vaimoasi kohtaan epäreilua, että haikailet salaa entisten perään juuri häiden kynnyksellä
c) Hän vastaa ja aloitatte suhteen. Muutaman kk päästä huomaatte, ettei teillä ole yhteistä tulevaisuutta. Entinen on lähtenyt ja jäät nuolemaan näppejäsi.
d) Hän vastaa, maa järisee, hän on juuri se sama 15-kesäinen tyttö, jota hiplailit. Kaikki on enemmän kuin täydellistä, menette naimisiin, saatte suloisia lapsia, ja vanhoina kerrotte kiikkustuolissa lapsenlapsille tarinaanne.
- Yeah right!
Mikähän mahtaisi olla todennäköisintä?
Edelleen... Ei se ajatus ole tässä ennen naimisiinmenoa putkahtanut mieleen, vaan ollut kaiken aikaa mielessä 14-15 vuoden ajan...
Sinä olet voinut ajatella häntä, mutta hän ei todennäköisesti sinua, koska jätti sinut. Olen itse kokenut tuollaisen kiihkeän rakkaustarinan, joka on kuitenkin ollut lähinnä yksipuolista, sillä kys. henkilö ei vain jostain ihmeen syystä halunnutkaan minun seuraani tai tutustua paremmin. Ehkä sinä et ole koskaan joutunut niin alas rakkauselämässäsi, ettet vielä ymmärrä tosiasioita sillä saralla. Ei ole mitään logiikkaa, vaikka itsellä olisi selvääkin selvämpi visio rakkaudesta ja yhteensopivuudesta. Asia on kyllä tärkeä sillä tavalla, että oppii elämään itsenäisesti jossain vaiheessa. Ei tarvitse toisia ihmisiä antamaan tiettyjä virikkeitä mielikuviinsa, vaan pystyy arvostamaan toista hänen OIKEIDEN tekojensa takia. Voit toki kuvitella että panisit teini-ihastuksesi paksuksi ja teille tulisi täydellisiä lapsia. Tosielämässä tarvitsee kuitenkin käydä töissä ja käyttää aivojaan. Ole vaan tyytyväinen ettei kukaan ole sekoittamassa mielenterveyttäsi. Ei se ole rakkautta, vaan sitä että joku on päässyt koskettamaan heikolla kohtaa. Tänään sinulla tod. näk. kuitenkin on jo aikuisen ihmisen itsetunto ja arvostus.
tehdä asiallesi jotain 15 vuoden aikana? Lääkärissä käynti voi auttaa jollei teini-iän sekoilut ole pyyhkineet asiaa mielestäsi. Siksihän monet teinit kännäilee ym. jotta irrottautuisivat asioista joille eivät mahda mitään.
Ei liity alkoholia, ei teinisekoilua, ei muutakaan sellaista. Tavattiin samassa porukassa eri ihmisten kautta, ihastuttiin, säädettiin pitkään ja sitten seurusteltiin 2-4vkoa, sitten lähdin ulkomaille, sitten sain kirjeen, sitten tulin takaisin. Nyt olen tässä.
Näit tytön kuvan netissä ja yhtäkkiä, muutaman tunnin ajaksi hän palasi elävänä mieleesi ja sinua rupesi kaivertamaan mitä jos. Hän oli mielessäsi vielä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana aamuna ja sitä seuraavana aamuna. Mitä sitten? Miten olet pärjännyt nämä vuodet ilman häntä? ja miten tulisit jatkossa pärjäämään ilman häntä,kun hän olisi töissä tai jossain jossa voisi tavata muita miehiä johon sinut vaihtaisi?
Etköhän nyt ole vain mennyt hetkeksi pois tolaltasi, koska hän teki sinulle ikävän, mutta tosin aivan tavallisen elämään kuuluvan tempun, jättäessään sinut. Onko avopuolisosi tosiaan niin varma tapaus sinulle, että voisit elää ilman häntäkin koko loppu elämäsi? Pystytkö yleensäkään elämään elämääsi itsenäisesti vai oletko aina riippuvainen jostain rakkauskuvioitten mielikuvista, jotta kokisit elämän riittävän tyydyttäväksi?