Olen tutustunut erääseen mukavaan mieheen, mutta valitettavasti hän asuu 400 kilometrin päässä minusta. Olemme jutelleet puhelimessa ja tavanneet muutaman kerran ja alan olla jo aika ihastunut häneen :) Ongelmana on tuo välimatka. Edellinen suhteeni oli myös etäsuhde, välimatka oli tosin huomattavasti pienempi. Se suhde kesti muutaman vuoden, mutta kaatui oikeastaan siihen, että emme nähneet tarpeeksi ja tunteet viilenivät. Pelkäänkin nyt aloittaa mitään tämän uuden miehen kanssa, koska muisto edellisestä epäonnistumisesta on vielä mielessä... Mietin vain, että olenko ihan hullu, jos ryhdyn taas "kiduttamaan" itseäni suhteessa, jossa ei voi tavata toista edes joka viikko...
Uskallanko?
entä jos käy huonosti...
71420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä en koskaan lakkaa ihmettelemästä miten ihmiset tekevät elämänsä vaikeaksi ihastumalla ihmisiin jotka asuvat jossain toiselle puolella maata. Sitten voivotellaan tutuille ja tuntemattomille että onpas tämä nyt vaikeaa. Itse jos olen tutustunut ihmiseen joka asuu yli 100 kilometrin päässä en ole vaihtanut numeroita enkä muitakaan yhteystietoja, tällä keinoin on välttynyt turhalta tuskailulta elämässä ja kumppanikin löytyi tuosta ihan naapurista.
...sentään! Eihän tunteilleen mitään voi! Tietenkin voi päättää lähteekö niiden mukaan sitten vai ei. On toki ihmisiä, jotka kieltävät itseltään ihastumisen tai rakastumisen monestakin syystä,valitsevat sen kumppanin järjen perusteella ja voihan sekin toimia sitten. Mutta niin kuin tälläkin palstalla on monesti todettu, siinä eivät kilometrit paljon paina kun kivantuntuisen ihmisen kohdatessaan häneen sitten ihastuukin. Ettäkö pitäisi alkaa kyselemään jo tutustumisvaiheessa että ethän vain asu 5 kilometriä kauempana! Saattaisi toinen kaikota samantien. Rakkaus tuo aina tullessaan myös luopumisen tunteen hyväksymisen, sen että ehkä se suhde ei kestäkään ja siksi se on niin pelottavaa. Siksi sitä miettii sitten että uskallanko...Ja siksi kannattaa, jos voi, puida se entinen suhde aika tarkoin ennen kuin hyppää uuteen. Mutta sekin on jo aika hyvä että tajuaa, niin kuin sinä viestiketjun aloittaja teetkin, että tietyt tunteet liittyvät siihen vanhaan suhteeseen eivätkä johdu uudesta...
Kolme vuotta ollaan oltu suhteessa. 500 km väliä, mutta yhteyttä pidetään päivittäin, joten läheisyys säilyy. Ei tarvitse olla mitään erikoista tapahtunut, ihan arkisista asioista jutellaan niinku silloin kun ollaan kasvokkainkin.
Tapaamme pari kertaa kuukaudessa ja lomat vietetään yhdessä. Aina on kiva suunnitella niitä tulevia lomia, joten sekin antaa uskoa tulevaan.
Meillä vielä kaukoilua edessä varmaan kolme vuotta, mutta ei haittaa kun tietynlainen varmuus yhdessäolosta on olemassa. Ollaan jo sen verran aikuisiakin, ettei tarvitse koko ajan kyhnätä :) Se laatu eikä määrä... ;)
..kaukosuhteista tällä miehellä. Kaveri on löytynyt jopa naapurimaasta. Kyllä se yhteiselon laatu tuppaa pakostakin paranemaan, kun määrästä tinkii. Jää turhat rutinatkin rutisematta, ei tarvitse kiusata naista kadonneista sukilla (syy löytyy peilistä) yms
Jossain vaiheessa kuitenkin se kaukomatkailu ruppee väsyttämään, mutta kyllä sitä kestää, jos on ihanaisen löytänyt.
vaan, tuleepa se loppu suhteelle nyt tai myöhemmin ni pahalta se tuntuu joka tapauksessa. tai ei sitä loppua tule kenties koskaan, mut jos et kokeile voit jäädä paitsi elämäsi onnesta. muut asiat kyllä järjestyy jos tunteet on tarpeeksi vahvat.
Vastaus on ehdottomasti: älä ihmeessä hukkaa elämääsi kaukosuhteessa. On sitä ihmisellä järkevämpääkin tekemistä. Juuri välimatka on se joka tekee näistä suhteista muka intohimoisemman kuin lähisuhde ja niihin jää koukkuun: tuntuu, että toinen on juuri se oikea eikä samanmoista löydy kotinurkilta..mhh..miten sen nyt ottaa. Kyllä se on usein vaan sitä välimatkan tuomaa huumaa: kaikki tuntuu niin epätoivoiselta ja siksi muka paremmalta. Höpö höpö. Anna olla.
tv. kanssasisar
Elä pelkää !
Minullä oli valtameri välissä,
olen itse Kanadassa, ja olin kirjeenvaihdossa
Suomalaisen neitosen kanssa, ja lopuksi uskalsin
pyyttää häntä naimisiin kanssani, ja lähetin
hänelle lentolipun täältä ja hän tuli,
ja tapasimme ensi kerran täällä, kun hän tuli
lentoneesta pois Winnipegin lentokentällä.
Ja menimme heti kihlan ostoon, ja kuukauden perästä avioliittoon, ja kaikki on mennyt hyvin,
olemme onnellisessa avioliitossa.
""" Kanattaa kokeilla kepillä jäätä """
Olavi