Olen ihan puulla päähän lyöty, enkä tiedä mitä tekisin! Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä jo 12 vuotta, Aloimme seurustella kun olin 15 vuotias, avokkini tuolloin 16v. Emme ole koskaan riidelleet tahi tapelleet "kunnolla", suurempia ongelmia ei siis suhteessa ole, mutta silti jokin mättää...! meillä on kaksi pientä lasta ja vuosi sitten ostettu omakotitalo. Ollaan puhuttu jo talonkin myymisestä heti vuodenvaihteen jälkeen ja takaisin vuokralle. Ongelma on että mieleni tekisi erota miehestäni, koska meillä ei ole enää muuta yhteistä kuin lapset, huonoina päivinä mies leikkii mykkäkoulua eikä suostu puhumaan. Emme siis keskustele "vakavista asioista", jotka koskisivat suhdettamme. en ole saanut vuosiin enää kaipaamaani hellyyttä tai läheisyyttä, onko suhteemme tullut tienpäähänsä!? olimme nuoria kun tapasimme eikä kummallakaan ole yhdessäoloaikanamme ollut muita (tietääkseni) haluaisin kai vielä nähdä maailmaa... mutta kuinka vaikeaa on lähteä näinkin pitkästä suhteesta, uskallanko lähteä? osaanko olla ilman miestä? paljon kysymyksiä joihin on vaikea vastata. Kertokaa joku omia kokemuksia erosta ja muista näin pitkän suhteen jälkeen!
minun tarina
epävarma kaikesta
61611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moi
Erotakko vai ei..olen ollut avioliitossa 10 vuotta ja nyt tuntui kuukausi sitten, että mitta on täysi. Tapasin vanhan heilan ja kokeiltiin onko siinä enää mitään, ei ollut viina vei miehen, eli hävisin viinalle. Nyt yritämme vanhan ukkoni kanssa uudelleen olemme puhuneet ja opetelleet riitelemään, ei ole parisuhdetta jos ei osata enää edes riidellä rakentavasti. Meillä naisilla on norsun muisti ja sitten kun ämpäri tulee täyteen on jo myöhäistä. Opettele riitelemään ja rakastamaan. Ei se vaihtamalla parane!
Kyllä paranee vaihdossa - paljonkin!
kyllähän minä puhuisin ja riitelisin. mutta ukko ei! se alkaa mykkäkoulua heti jos sitä joku keljuttaa... esim jos yritän ottaa jotain puheeksi niin se vaan hymähtelee tai sitten odotan jotakin tyhjentävää ei/joo/kai/vai niin vastausta puolisen tuntia...ennenkun herra sellaista suvaitsee antaa...! tää meno on jo jatkunut vähän turhankin pitkään....ite tässä turhautuu niin paljon, ettei enää tosiaankaan tiedä mitä tehdä! välillä tekisi mieli vain mennä mettään ja hakata päätä puuhun...
aikuisen ihmisen huomioon ottaa, kun on tullut aika haikailla sen kuuluisan OMAN elämän perään.
Lasten mieli ainakin pahenee, kun vanhemmat eroo..
sehän on selvä, että lapsille ero tulisi olemaan kova paikka! Lapset vaan kyselee äidiltään, että miks isi ei puhu.... yms. Kai sitä jonkun ratkaisun voisi keksiä...! mutta toisaalta lapset myös kärsii vanhempien erimielisyyksistä tai he vaistoavat, että äidin ja isän välillä ei ole kaikki kunnossa.! isompi lapsi ainakin...!
Minusta olisi suotavaa, että lapsilla olisi edes osaksi onnelliset vanhemmat, tosin tällähetkellä se ei ole mahdollista. Lapsethan ne tekeekin tästä vaikeata, kun ei haluaisi pahoittaa heidän mieltään....ei oikein tiedä mitä tekisi...
"Emme siis keskustele "vakavista asioista", jotka koskisivat suhdettamme. en ole saanut vuosiin enää kaipaamaani hellyyttä tai läheisyyttä, onko suhteemme tullut tienpäähänsä!? "
On varmaan tavallista pitempien liitojen kohdalla.Itse elän samassa tilanteessa.Puoliso ei halua puhua meidän "suhteestamme" ,mutta käytännön asioista kyllä.
Hellyyttä ja läheisyyttäkään ei halua.Enkä tiedä miksi?
Asia tuntuu äärettömän tuhauttavalta,koska itse haluaisi puhua,mutta toinen ei.
Toivon,että ette päätyisi eroon.Hyvää on mahdollista vielä syntyä.Eikä se "maailmakaan" lopulta niin ihmeellinen ole (kokemuksella ennen liittoa),että sinne kannattaisi haikailla.Itse en liitostani luopuisi,mikäli asiat ovat minun päätettävissäni.