Ostin kesällä otsikossa mainitut härvelit. Siis lyhytvartiset, mustat saappaat. Mukavilta tuntuivat aluksi.
Ongelmia tuli kohta, kun kävelin metsässä, tiellä, jolla oli sepeliä, puuhakkeen päällä.
Tuli reikiä pohjaan ja myös jalkapohjaan. Metsässä kuusen oksa meni läpi jalkapohjasta. Vähemmän hauskaa.
Paikkaamaan ei pysty. Soitin maahantuojalle. Väittivät, että olen ensimmäinen, jolla on ollut ongelmia. Takuu puoli vuotta, mutta koskee vain valmistusvikoja, joita saapikkaissani ei ollut.
En suosittele muuta kuin katukäyttöön. Valmistajan pitäisi ehdottomasti huomioida tuo käyttöohjeessaan.
Mitä muut?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos, kun kerroit.
Tosiaan hyvä tietää, ettei sitten tommosia hanki.
Juuri jostain löysin niistä kuvan, ja mietin, että tossahan olis kivan kepeät saappaat koiralenkeille metsään ... onneksi jäin vielä aprikoimaan, kun hintaakin oli.
Ikävää, kun tulee puunoksa kengästä sisään. ;-)