Kaikille

Mikä ihme teitäkin monia miehiä vaivaa kun ei seksi kotona maistu. Annetaan kerta kuukaudessa jos sitäkään ja sekin on satasen juoksu.

Kyllä terve mies tuntee tarvitsevansa seksiä vähintään kolme kertaa viikossa. Jos väittää toisin ei ole terve.

Kun pihdataan niin keneltä se on pois, halutaan pitää toinen otteessaan siis kiristää että toinen toimisi omien ihanteidensa mukaan.
Väärinteoista rangaistaan.

Jos mies taikka nainen väittää ettei tarvitse seksiä tuskin ollenkaan, siis ei halua, eikä halua antaa sitä on helposti jo ainakin mielessä hakeuduttu sivusuhteeseen. Se maistuu kielletyltä ja perustellaan itselleen jos ei kotona niin sitten muualla.

Naikaa nyt ihmeessä puolisoanne, sillä se tuntuu sittenkin kaikista parhaimmalta, puhtaimmalta. Keksikää jotain uutta, tai viritelkää jotain mitä koitte yhdessä alkutaipaleellanne.

Tsemmpiä kaikille.
Itsellä uskollinen liitto yli 30.v
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mielipide ja käsitys. Ei ole ollenkaan varmaa että se toinen osapuoli on sama mieltä. Tuskin silti myöntää vaikka olisikin perse pyörinyt kummasti sinun ollessa pois kotoa. Tuon 30v aikana ehtiikin vaimo yhtä ja toista. Liian moni uskollinen mies vain kuvittelee että uskollisuus on molemminpuolista ja siten yrittää vastata myös vaimonsa puolesta. Mutta kun ei epäile eikä tiedä tosiasiaa niin ei myöskään kärsi siitä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pihtareille kirjoitti:

Mikä ihme teitäkin monia miehiä vaivaa kun ei seksi kotona maistu. Annetaan kerta kuukaudessa jos sitäkään ja sekin on satasen juoksu.

Kyllä terve mies tuntee tarvitsevansa seksiä vähintään kolme kertaa viikossa. Jos väittää toisin ei ole terve.

Kun pihdataan niin keneltä se on pois, halutaan pitää toinen otteessaan siis kiristää että toinen toimisi omien ihanteidensa mukaan.
Väärinteoista rangaistaan.

Jos mies taikka nainen väittää ettei tarvitse seksiä tuskin ollenkaan, siis ei halua, eikä halua antaa sitä on helposti jo ainakin mielessä hakeuduttu sivusuhteeseen. Se maistuu kielletyltä ja perustellaan itselleen jos ei kotona niin sitten muualla.

Naikaa nyt ihmeessä puolisoanne, sillä se tuntuu sittenkin kaikista parhaimmalta, puhtaimmalta. Keksikää jotain uutta, tai viritelkää jotain mitä koitte yhdessä alkutaipaleellanne.

Tsemmpiä kaikille.
Itsellä uskollinen liitto yli 30.v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu