***** YLEISLAKKO PYSTYYN *****

Lakko pitäisi nähdä isompana kokonaisuutena. Hallintojärjestelmäämme pitää alkaa purkaa. EU:n jälkeen meillä alkaa olla liian raskas hallintokoneisto. Kauheetahan täällä on se, että puhutaan hyvvinvointivaltiosta ja samaan aikaan kansa ylivelkaantuu. Asumiskustannusten pienentämiseen pitäisi paneutua. Meidän terveydenhuoltopalvelut vain kallistuvat ja karkaavat pian tavallisten kansalaisten käsistä. Hyvinvoiva kansanosa vain pienenee. Eläkkeiden korotukset ovat suorastaan naurettavia, pienipalkkaisten työ ei oikeasti riitä elämiseen. jne. Kansalaiset noustaan puolustamaan perusoikeuksia, terveydenhuoltoa, ruokaa, asumista ja vaatteita.
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on toimia näin. Rakennetaan yhteiskunnallinen pyramidi, jonka huipulla on pieni osa ja alapuolella olevat tekevät töitä sen eteen, että yläosa voi hyvin.

Kuntatalous ajetaan alas, onhan yläkerran ihmisillä varaa esim. hoitaa itsensä yksityisillä.

Palkansaajia syytetään ahneudesta, jos palkkaa tahtoo lisää. Sehän olisi yläkerran asukkaan taskusta pois.

Kova on halu tällä hetkellä mennä "orjatyövoiman" suuntaan. Työntekijälle ei kuulu kuin työ, ilman turvaa.
Nyt joku kimmastuu, että yrittäjähän se riskin ottaa, totta, mutta työntekijä se tuloksen tekee.

HairStoren johtaja on malliesimerkki nykyajan johtamismallista.

Äänestä
  • harjoitellaan tilaaja-tuottajamallia. Tilaajana julkinen ja tuottajana joko julkinen, puolijulkinen liikelaitos tai yksityinen palveluntuottaja. Tässä Tehyn ansiosta päästään ehkä aimo loikka eteenpäin. Irtisanoutuneet voisivat sijoittua yksityiselle sektorille?

    Äänestä

Tarvitaan vain joku aktiivinen vetäjä ko.projektille. Sellainen, joka uskaltaa vastustaa poliitikkoja ja todella ajaa tavallisen kaduntallaajan etuja. Ehkä sitten saisimme eduskunnasta puolet ulos... aivan liikaa väkeä. Päättäjät ajattelemaan miten me kehitämme Suomen omavaraisuutta, sillä käyttämällä kotimaan tuotteita, saamme ylläpidettyä työllisyyttä Suomessa. Hinnat pitäisi kuitenkin pitää sillä tasolla, että kaduntallaajalla on varaa tukea kotimaista työllisyyttä. Halpatuonnille vero.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalaisen etu kirjoitti:

Lakko pitäisi nähdä isompana kokonaisuutena. Hallintojärjestelmäämme pitää alkaa purkaa. EU:n jälkeen meillä alkaa olla liian raskas hallintokoneisto. Kauheetahan täällä on se, että puhutaan hyvvinvointivaltiosta ja samaan aikaan kansa ylivelkaantuu. Asumiskustannusten pienentämiseen pitäisi paneutua. Meidän terveydenhuoltopalvelut vain kallistuvat ja karkaavat pian tavallisten kansalaisten käsistä. Hyvinvoiva kansanosa vain pienenee. Eläkkeiden korotukset ovat suorastaan naurettavia, pienipalkkaisten työ ei oikeasti riitä elämiseen. jne. Kansalaiset noustaan puolustamaan perusoikeuksia, terveydenhuoltoa, ruokaa, asumista ja vaatteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu