Uskottomuus

"Hmm.. eli minä olen miettiny tosi monesti, että miksi ihmeessä ihmiset ovat uskottomia..? Eikö suhdetta voi lopettaa ennen toisen kanssa olemista? Miksi toista täytyy loukata niin paljon että pettää? Mielestäni kukaan ihminen ei ole sellaista kohtelua ansainnut!
"

Ei niin, mun eka tyttökaveri 15-16 vuotiaana sanoi reilusti, että nyt on toinen kiikarissa. Se jäi siihen.

Toisen löysin mehudiskosta ja osottautui rinnakkaisluokkalaiseksi. Tämä kanssa olin sitten 5 vuotta ja suhde päätyi tyttökaverin ihastuttua opiskelukaveriinsa kun minä olin toisella paikkakunnalla. Hän seurusteli kahden miehen kanssa pari kuukautta yhtäaikaa.

Hän oli sellaista tyyppiä, ettei halunnut olla yksin ja pudota tyhjän päälle, siksi tämmöinen minun kannalta ikävä mutta ymmärrettävä looserin strategia.

Kolmas nainen taas iski mut bileistä koska poikakaverin kanssa meni huonosti. Ei ollut selvästi sanonut exälleen, että on uusi ja eräs yö kun olin tyttökaverin ok-talossa maaseudulla, missä ei ovia ole lukittu, niin tämä ex-tulee meitin huoneeseen ja sanoo haluavansa jutella tyttöni kanssa.

Pelästyin niin, että herätessäni sanoin: "ex-tyttökaverin nimen", "your exboy" tuli. He menivät pihalle juttelemaan ja exboy lähti pois.

Tämä kiva suhde kuihtui kasaan kummankin taholta yhteisymmäryksessä 8 kuukaudessa. Teimme kaikkea kivaa ja hänen avullaan pääsin irti 5 vuoden suhteesta helposti ja opin kunnioittamaan vielä enemmän toista ihmistä, koska tämä osasi kettuilla takaisin.

Sitten olin vuoden ilman ketään, koetin paria iskeä, muttei onnistunut kaveruutta pidemmälle. Vaimo sitten iski mut ja olen onnellisesti naimisissa.

Riidat ovat turhia, kannattaa mennä ulos urheilemaan, jos jokin sapettaa. Sitten kannattaa nähdä aviopuoliso hyvänä, tukea ja kannustaa häntä. Sitä saa mitä tilaa.Jos on lapsia niin tsemppaisivat pariskunnat edes lasten tähden.

Hyviä kysymyksiä esitit. Olen itsekin yrittänyt saada vastauksia samoihin asioihin. Lienen minäkin sitten konservatiivinen mitä tulee parisuhdeasioihin, koska en ole koskaan ymmärtänyt pettämisen ideaa eikä ole tarvinnut pettää vaikka kohta parikymmentä vuotta jo aviossa.

Puoliso on toista maata, hän kärähti sivusuhteestaan jokin aika sitten ja se oli totaalinen shokki minulle. Vaikka tiettyjä merkkejä oli olemassa, en voinut uskoa niitä todeksi koska mitään ihmeempää syytä pettämiseen ei meidän liitossa ole ollut. Tai ehkä asiat olivat liian hyvin ja arki sitten hänen mielestään liian harmaata, piti saada pristystä aikaiseksi. Ja sitähän syntyi kyllä...

Ensimmäisenä ero näytti olevan ainoa ratkaisu tapahtuneeseen. Mutta kriisin kuluessa oli pakko alkaa harkita asoita laajemminkin, mitä seuraamuksia eroamisesta tulisi. Menettäisin perheeni, asumukseni ja paljon muutakin. Puoliso ilmoitti ettei halua erota, vaikka olisin suostunut hyvin joustaviin järjestelyihin. Ja vakuutti sivusuhteen olevan ohi. Eroaminen on hyvin vaikea toimenpide pidemmän liiton jälkeen ainakin, on niin monta asiaa harkittavana. Se ei ole pelkästään kahden ihmisen välinen asia, jos on sitä perhettäkin siunaantunut.

Mikä sitten saa varttuneemmankin ihmisen toimimaan niin että vaarantaa kaiken elämässään saavutetun, perheen ja muun? Eikö olisi järkevämpää erota reilusti ja sitten alkaa uuteen suhteeseen? Mutta pettäjät eivät halua luopua ns. saavutetuista eduista vaan haluavat kaiken lisäksi elämän piristystä vieraasta pedistä. Todella epäreilua, mutta näin vaan tehdään. Pettäjät ovat tässä mielessä suuria pelkureita jotka eivät uskalla tehdä suoraselkäisiä elämäänsä koskevia ratkaisuja ajallaan. On helpompaa piilossa touhuta niitä juttujaan ja hommahan toimii siiheksi kunnes käry käypi...

Ja pettäminen on mitä suurin loukkaus parisuhteessa, ja erittäin henkilökohtainen sellainen. Jotkut vaan suhtautuu elämään ja parisuhteeseensa kevyemmin ja antavat itselleen luvan tehdä mitä haluaa. Väärin se on, mutta minkäs teet ellei toiselta kysytä tai haluta selvittää parisuhteen kotettuja onglemia etukäteen sen oman siipan kanssa.