Seurustelin alkoholistin kanssa ja jätin...No siinä meni puolitoista vuotta ja otin takas.Joo.Tyhmä.Sitä ei tarvii kenenkään kertoa.Tiedetään.No hyvää aikaa kesti kaksi vuotta kunnes hän retkahti.Nyt asutaan erillään, mutta ollaan yhdessä koska lapsia on "siunaantunut" (olen pakana).Mietin tässä vaan että kun kaikki, ei vaan, suuri osa sovituista yhteisistä menoista jää toteutumatta, että kuinka pitkään lasten takia kannattaa tällaista menoa katsoa?Vihaan käsitettä sinkkuäiti ja jostain syystä oikeestaan yh-äitejä muutenkin.Siinä vaan laitetaan vanhan suhteen ongelmat kiertoon ja hankitaan kasa uusia.Näin ajattelin silloinkin kun palasimme takaisin yhteen.Huomasin että suhteessa oli paljon omaa vikaa ja painolastia mitä vaan kuljettelin mukana muualle.Ajattelin kai että terapialla ja sillä että toinenkin on selvinpäin voimme voittaa vastukset ja rakentaa terveen perheen...No toisin kävi ja joo....Ei tarvitse kertoa että niinhän se aina juopon kanssa, koska kyllä sen tiedän ja varmasti tiesin.Nyt tässä pyörittelen päässäni sitä että tämä voi jatkua näin loputtomiin...Olenko kamalan itsekäs paska jos lähden suhteesta lopullisesti?Toisaalta pidän itseäni "arvollisempana" enempään.Olen kouluni käynyt kohtalaisen fiksu, kaunis, nuorehko nainen!Okei.Fiksua ei ole ensinkään lähteä tuollaiseen suhteeseen ja kolmenkympin kriisi lähestyy ja sinne meni se kauneuskin...Muttamutta.Eikö se ole niin että ihminen saa sitä mitä pyytää?Voisiko joku ystävällinen ihminen sanoa että ansaitsen jotain parempaa?Tai sitten palauttaa maanpinnalle...Jos lapsia on useampi ja ikääkin jo reilusti 25 huonommalla puolella niin eiköhän silloin kannata tyytyä siihen mitä saa...????Kiva jos jaksoit lukea sepustuksen.Vastaan mielelläni kysymyksiin ja vaihdan mielipiteitä ja voisinpa laittaa kohta suomi24-osoitteeni käyttöön ja jakoon...Täytyy saada elämä;)
Tällanen
tarina...
3854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on kans alkoholisti miehenä. lapsia ei ole eikä olla kertaakaan erottu mut ero pyörii mielessä koko ajan. mieheni juo joka viikonloppu joskus jopa neljä päivää putkeen ja on aina ihan oikeasti humalassa eikä missään pienessä sievässä.hän tekee joka toinen viikko aamuvuoroa ja joka toinen viikko iltavuoroa. joka ikinen torstai kun hän tulee iltavuorosta (klo 00.00) hän vetää kännit. sit perjantaina nukkuu koko aamupäivän ja lähtee krapulassa töihin. hänen nmielestään hänellä ei ole ongelmaa alkoholin kanssa ja siinä ei ole kuulema mitään pahaa jos hän joka vkl pyörii kännissä kuhan on kotona eikä baarissa. mun mielestä hän ei juo alkoholia koska hän tarvii sitä vaan koska hän haluaa. vai voiko tämmönen olla mahdollista? petänkö itseäni jos kuvittelen että hän ei ole alkohlisti, hän vain "haluaa" olla mielumin kännissä kuin selvinpäin? haluaisin lähteä pois mut ei vaan löydy rohkeutta siihen... ja mustakin tuntuu et oon itsekäs paska jos lähden. puhuminen ei auta koska hänen mielestään ongelmat ovat minun päässäni, hänessä ei ole mitään vikaa. onko hän oikeassa? suurentelenko minä asiaa ihan suotta? kiitos sulle jos jaksoit lukea tän... ai niin ollaan oltu yhdessä 3,5 vuotta ja olen 25 hän 32.
alkoholistilta...Niinhän ne väittää ja kuvittelee(?) viimeseen asti."Ei mulla mitään ongelmaa oo...Mä vaan haluun juoda".Joo. Vaikka ois maksa poksahtanu niin ei mitään, pakko saada kaljaa.Mä olen tosiaan jäävi neuvomaan kun saman asian parissa "taistelen".Jos olis fiksu niin lähtis.Ja jos se ois niin helppoa...Toisaalta jos sanot miehelles että joko lopettaa ryyppäämisen tai erootte.Siitä ainakin huomaa ongelman asteen...Kumpi tulee eka, sinä vai viina.Mä luulen että vastauksena on viina ja silloin voit vain toteuttaa uhkauksesi.
mieheni on tällä hetkellä tekmässä ihan oikeasti talo kauppoja, se odottaa ainoastaan mun vastausta asiaan. en tiedä miks se on niin helvetin vaikeeta sanoa sille et mä en uskalla ostaa sen kaa mitään taloo ku en voi luottaa siihen missään asiassa. toisaalta tuntuu pahalta jättää yksin ongelmansa kanssa. pitäskö kuitenkin vaan jaksaa yrittää auttaa? vai voiko tollasta ihmistä edes auttaa? miten sen luottamuksen saa takasin vai saako mitenkään? raha-asiansa se on aina hoitanu tunnontarkasti eli sen asian tiimoilta en pelkää... mut kaikki muu... voiko tollasen ihmisen kanssa hankkia lapsia? ahdistaa niin perkeleesti...