oon seurustellu niiiiiiin pitkään että en oikeestaan oo koskaan sellasta sinnkuelämää viettänykkään. Seurustelu alkoi kun olin vasta 16 ja nyt vähän reilu parikymppisenä kun en enää seurustele niin koko ajatus sinkkuudesta pelottaa,ahdistaa mut kuitenkin samalla oon ihan innoissani.
en oo koskaan edes asunu yksin aijemmin... miten te ihmiset pärjäätte yksin? mitä teette kun yksinäisyys iskee ja tekis mieli vaan käpertyä kullan kainaloon? Minuu ahdistaa eniten ajatus siitä, ettei ole sitä yhtä ihmistä jolle olen aina etusijalla ja joka on olemassa vain minua varten.
Tuntuu jotenkin että oon "vähempi arvonen" kun ei ole ketään joka välittää ja rakastaa täydestä sydämestä..
onhan tietysti ystävät,kaverit, perhe...mutta ei se ole sama asia...
Pahinta on se kun haaveissa oli jo perhe ja yhteinen elämä ja nyt kun joskus sitten taas tapaa sellaisen ihmisen josta kiinnostuu niin kaikki täytyy aloittaa alusta. Luottamus, rakkaus...ei ne hetkessä synny...
noh, ehkä tästä oppii nauttimaankin, en sitä epäile :) ottaa vaan aikansa kun ero on niin tuore tapaus. täytyy vaan antaa itelle aikaa parannella haavoja.
en oo koskaan edes asunu yksin aijemmin... miten te ihmiset pärjäätte yksin? mitä teette kun yksinäisyys iskee ja tekis mieli vaan käpertyä kullan kainaloon? Minuu ahdistaa eniten ajatus siitä, ettei ole sitä yhtä ihmistä jolle olen aina etusijalla ja joka on olemassa vain minua varten.
Tuntuu jotenkin että oon "vähempi arvonen" kun ei ole ketään joka välittää ja rakastaa täydestä sydämestä..
onhan tietysti ystävät,kaverit, perhe...mutta ei se ole sama asia...
Pahinta on se kun haaveissa oli jo perhe ja yhteinen elämä ja nyt kun joskus sitten taas tapaa sellaisen ihmisen josta kiinnostuu niin kaikki täytyy aloittaa alusta. Luottamus, rakkaus...ei ne hetkessä synny...
noh, ehkä tästä oppii nauttimaankin, en sitä epäile :) ottaa vaan aikansa kun ero on niin tuore tapaus. täytyy vaan antaa itelle aikaa parannella haavoja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ollut muuta tekemistä kuin lakanoissa pyöriä.
Olet säälittävä, muuta ei voi sanoa.
Totu vaan siihen, että sua käytetään vain hyväksi, koska olet sellainen hutsukka, joka lapsena alkaa paneskella jätkän kanssa.
Entäs opiskelut?
Entäs työpaikka?
Haloo............
Ymmärsitköhän nyt ihan oikein tuon miun viestin? Siis kaikkee muutahan olen tehny ku paneskellu miesten kaa, alotin seurustelun 16 vuotiaana ja nyt vähän reilu parikymppisenä oon ekaa kertaa sinkku..
en tunne että minuu olis hyväks käytetty, poikaystävä oli rakastava ja ihana ja seurusteltiin monta monta vuotta.
Itse näkisin niin että sain erittäin hyvää kokemusta seurustelusta ja opin paljon asiota. En pidä itseäni säälittävänä enkä hutsuna. Hutsuksi voisi joku tiukka pipo sanoa jos EN olisi seurustellut vaan juossut miehissä koko pienen ikäni.
Eikö oman poikaystävän kanssa lakanoissa pyöriminen ole ihan sallittua??? jopa tiukkapipojen mielestä..
Hohhoh. lapsukaiset.
Kannattaisi tosiaan kokeilla elää omaa elämää, eikä elää miehen kautta elämää, niin että kaikki mitä sulla on niin on se mies.
Tietenkin kun olet itsenäistymisen alkutaipaleilla niin moni asia askarruttaa, mutta ihan hyvin se menee, älä huoli.
Ja jos tuskan teitä tulee niin voin lohduttaa, että tuska=kasvua ja mitä muuta elämä on kuin kasvamista?
Että semiä vaan ..
Tottakai uusi elämäntilanne pelottaa, mutta ota se sen kannalta, että voit oppia siitä. Mun mielestä on tärkeää elää ja asua myös yksin, juuri sen vuoksi ettei elämässä pärjääminen olisi kiinni toisesta ihmisestä. Tietysti saa pyytää ja odottaa tukea poika-/tyttöystävältä, mutta aikuisuus on mielestäni myös sitä, ettei ole riippuvainen liikaa toisista.
Opiskelussa / töissä, kavereiden tapaamisessa ja harrastuksissa kuluu hyvin aika ja se on mukavaa. En suosittelisi kuitenkaan sitä, että tukka putkella viilettää niin ettei ehdi ajatella ja kokea myös sitä yksinäisyyden tunnetta, joka varmasti joskus yllättää, koska sekin on luonnollinen tunne. Ei kuitenkaan kannata hautautua yksinäisyyteen vaan keksiä sopivasti tekemistä.
Nyky-yhteiskunnassa todella tuntuu, että sinkkuihminen on jotenkin vähempiarvoinen, kuten itsekin kirjoitit. Ei se niin kuitenkaan mene. Jos joku arvioi jonkun ihmisen ihmisarvon tms siviilisäädyn mukaan, voi miettiä vaan arvostelevan ihmisen muitakin arvoja. Juuri tästäkin syystä on ihan opettavaista olla itsekin sinkku ainakin jonkun aikaa.
Niin, se on surullista, kun suunnitelmat kaatuvat ja joutuu aloittamaan kaiken uudelleen, mutta sen olen huomannut, että kukaan ei elä niin ettei elämä toisi mukanaan mitään kolhuja ja vaikeuksia. Niiden kanssa on opittava elämään ja niistäkin oppii paljon. Myöhemmin huomaa, että asiathan meni ihan hyvin. On klisee mutta totta, että olet vielä nuori ja ehdit elämässäsi tehdä ja kokea vielä monia asioita. Anna itsellesi aikaa elää tämä elämänvaiheesi rauhassa. Yksinäinen olo voi olla välillä, mutta harvemmin se on jatkuva olotila, jos muut asiat ovat kunnossa.
Moni ikäisesi tekee vasta lähtöä vanhempien luota ja pelkää vielä enemmän kuin sinä. Tottahan toki uusi vähän hirvittää, mutta tekstistäsi sain sen käsityksen, että innostus saattaa tässä olla suurempi tunne. Takaiskuja ja kauhun paikkoja tulee kyllä, mutta tulisi niitä siinä parisuhteessakin.
Älä heittäydy uuteen suhteeseen, jollei jotakuta ihan ylivoimaisen upeaa tule vastaan. Kun myttyyn mennyt suhde vielä kirveltää, on turhan helppo langeta väärään ihmiseen vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin.
Sinkkuna oleminen on hienoa. Pahan paikan tullen eli yksinäisyyden yllättäessä muista se, että oma perhe sinulla on aina, vaikka kaverit ja miehet (naiset?) jäävät unohduksiin. :)