Lueskelin edellä kirjotettua ketjua miehen tunteista seksisuhteessa ja tuntu jollain lailla tutulta, mut ei taas kuitenkaan... Voi pyhä paska, kun oon sekasin, enkä tiedä mitä tästä seuraa... Kertokaahan omia kokemuksianne...
Eli olen varattu nainen, 3-vuotiaan poja äiti, avoliitto ja 12 yhteistä vuotta takana. Seksiä ei juuri lainkaan viimeisen neljän vuoden aikana, josta kuvittelinkin päätyneeni jonkinlaiseksi frigidiksi, jota ei vain kiinnosta... Mies on viimeisen vuoden ollut niin ilkeä ja ylimielinen, että olen päättänyt tästä suhteesta lähteä, mutta sen aika ei ole nyt juuri.
Tapasin n. vuosi sitten tyypin baari-iltana, jonka kanssa oli sutinaa. Kävi ilmi, että tyyppi on varattu...avoliitto, 6 vuotta, kaikki "ihan ok"?.
Parin kuukauden päästä uskalsin sitten lähettää pienen meilin tyypille, joka lähti innokkaana meilailulinjalle mukaan. Tammikuussa tapasimme baari-illan merkeissä ja päädyimme sänkyyn.
tyyppi kylmeni tyystin, vaikka itse tykästyinkin häneen. Pakkohan mun oli himmata, kun ei tää oikein vastannu mun haikuihin.
Koko vuosi on meilailtu harvakseen aivan arkipäiväisistä asioista, kunnes elokuulla sovimme lähtevämme oluselle... kumpikin tietäen mihin se saattaa päätyä... Meillä oli kuitenkin jumalattoman kivaa ja päädyttiin tekemään temput useammankin kerran siinä hetkessä... parin viikon kuluttua uudestaan ja taas ylikivaa!!! Se sit osas tehdä mulle just sen, mitä pitääkin!
Täs syksyn aikan on kahviteltu muutaman kerran ja pari viikkoa sitten tavattiin selvästä päästä (tai hän uskalti paikalle muutaman oluen voimalla) ja oli "ihan kivaa" eka kerta... tyypillä ei sitten oikein toiminutkaan sen jälkeen ja hän päätyi siihen, että kyse on siitä, ettei lopulta pystykkää pettämään... Mä kyl aattelin, et ehkä mielikuva musta oli jotain muuta, eikä se enää miellyttänytkään häntä...Mä oon rakavoitunu tähän tyyppiin pahoin nyt! Mut nyt tää on taas niin viileää...
Mä en tiä mitä helvettiä mun pitäis tehdä, että se ei olis tällästä soutamista ja huopaamista... Olis edes jokotai... Tyyppi tuntuu syttyvän hiukan härskeistä ja voimakkaista meileistä ja tekstareista, mut nyt ei oo pariin päivään auttanu sekään...
Aivan varmasti joku ajattelee, että olen moraaliton horo, mutta tämä nyt vaan on mennyt tähän, enkä saa enää omille tunteilleni mitään. En liioin näe syytä kiusata itseäni ja muita pidempään sillä, että eläisin valheessa ja feikissä suhteessa.
Eli olen varattu nainen, 3-vuotiaan poja äiti, avoliitto ja 12 yhteistä vuotta takana. Seksiä ei juuri lainkaan viimeisen neljän vuoden aikana, josta kuvittelinkin päätyneeni jonkinlaiseksi frigidiksi, jota ei vain kiinnosta... Mies on viimeisen vuoden ollut niin ilkeä ja ylimielinen, että olen päättänyt tästä suhteesta lähteä, mutta sen aika ei ole nyt juuri.
Tapasin n. vuosi sitten tyypin baari-iltana, jonka kanssa oli sutinaa. Kävi ilmi, että tyyppi on varattu...avoliitto, 6 vuotta, kaikki "ihan ok"?.
Parin kuukauden päästä uskalsin sitten lähettää pienen meilin tyypille, joka lähti innokkaana meilailulinjalle mukaan. Tammikuussa tapasimme baari-illan merkeissä ja päädyimme sänkyyn.
tyyppi kylmeni tyystin, vaikka itse tykästyinkin häneen. Pakkohan mun oli himmata, kun ei tää oikein vastannu mun haikuihin.
Koko vuosi on meilailtu harvakseen aivan arkipäiväisistä asioista, kunnes elokuulla sovimme lähtevämme oluselle... kumpikin tietäen mihin se saattaa päätyä... Meillä oli kuitenkin jumalattoman kivaa ja päädyttiin tekemään temput useammankin kerran siinä hetkessä... parin viikon kuluttua uudestaan ja taas ylikivaa!!! Se sit osas tehdä mulle just sen, mitä pitääkin!
Täs syksyn aikan on kahviteltu muutaman kerran ja pari viikkoa sitten tavattiin selvästä päästä (tai hän uskalti paikalle muutaman oluen voimalla) ja oli "ihan kivaa" eka kerta... tyypillä ei sitten oikein toiminutkaan sen jälkeen ja hän päätyi siihen, että kyse on siitä, ettei lopulta pystykkää pettämään... Mä kyl aattelin, et ehkä mielikuva musta oli jotain muuta, eikä se enää miellyttänytkään häntä...Mä oon rakavoitunu tähän tyyppiin pahoin nyt! Mut nyt tää on taas niin viileää...
Mä en tiä mitä helvettiä mun pitäis tehdä, että se ei olis tällästä soutamista ja huopaamista... Olis edes jokotai... Tyyppi tuntuu syttyvän hiukan härskeistä ja voimakkaista meileistä ja tekstareista, mut nyt ei oo pariin päivään auttanu sekään...
Aivan varmasti joku ajattelee, että olen moraaliton horo, mutta tämä nyt vaan on mennyt tähän, enkä saa enää omille tunteilleni mitään. En liioin näe syytä kiusata itseäni ja muita pidempään sillä, että eläisin valheessa ja feikissä suhteessa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jos ei muuta, niin sulle iso suru puseroon jutun päätteeksi.
Et kai tosissani usko, että näistä muuta seuraa kuin rikkinäisiä perheitä, surua, vihaa, katkeruutta.. mitä kaikkea. Kuvittele ensin sitä ja sitten vasta itseäs sen jätkän sylissä.
Kun teillä (tai ainakin sulla) perhe hajoaa, mitä sulle jää? Luu kouraan. Suuri rakkautesi liukenee kuin pieru saharaan.
Olipas tyhmä veto sulta...
Ei voi kyllä ymmärtää ihmisten typeryyttä näissä asioissa! Miks hel*etissä pettää, kun suhteen voi lopettaa ennen uuden aloittamista?!! Todella itsekästä.
Kun kirjoittelin eilen hiukan kiireessä edellä olevaa tarinaa, jäi siitä iso osa syistä ja seurauksista sekä seurauksien seurauksista kirjoittamatta, joten asia ei ole ihan näin litteä, miltä se tältä näkymältä vaikuttaa.
Kuitenkin kirjoittaminen, asiasta kertominen ja muiden keskustelujen seuraaminen saivat minut eilen todella pohtimaan tätä tilannetta. Ja pohtimaan myös ratkaisuja...
En maininnut sitä, että en yhäkään ole ajatellut vaihtaa omaa miestäni, vaan olen ajatellut tulla onnelliseksi itsekseni. En jaksa kuvitella, että tästä jutusta tulisi loppupeleissä mitään. Olen vain niin hemmetin epätietoinen siitä, mitä tyypin päässä liikkuu... Vaikka mitä tunnenkin tätä tyyppiä kohtaan, olen omat tunteet oppinut tukahduttamaan jo ajat sitten, joten ei pitäis teettää suurempia ongelmia...?
Tärkein asia, lapsi, on ollut se tekijä, joka minua on pitänyt kiinni nykyisessä olotilassa. Kuvittelin, että hänet ja hänen onnensa laitetaan kaikessa etusijalle. Totuus on kuitenkin se, että muksuhan ymmärtää jo sen, että ei oo äitillä oikeen hyvä olla... Olen ajatellut, että varmasti hänenkin suhteen paras ratkaisu on se, että mieheni kanssa ei yhdessä jatkettaisi.
Ja se, miksi pompata suhtesseen, ennekuin edellinen on lopetettu... Ei niin pitänytkään käydä, mutta kävi vaan... Kaikenlisäksi aluksi sovittiin puolin ja toisin pelkästä seksistä... Ja oikeasti, voiko nainen sekstailla ilman tunteita? Ei mun mielestä. Jokin tässä tyypissä sai minut kuitenkin tuntemaan itseni aivan muuksi kuin "vanhaksi luuskaksi", joksi mieheni minut on mm. työkavereidensa edessä nimennyt.
Ja nyt. Eilisen pohdiskelun ja asian kanssa painimisen jälkeen olen päättänyt pyrkiväni himmaamaan tämän tyypin kanssa (siis kun todellisuudessahan hän on jo himmanut, niin eihän mun tarvi kun keksiä ittelleni kaikenlaista aktiviteettia, että olo helpottaa, eikä tarvitse ajatella häntä tunnista toiseen...). Avaan myös suuni kotona. Ongelmathan johtuvat siitä, että meillä ei puhuta asioista, eikä ole ikinä puhuttukaan... Mitä siitä voi alunperinkään tulla, sellaisesta...? Kipinää ei vaan sytytetä uudelleen, puheillakaan, joten ratkaisu on ero. Lapsen tähden asiaa täytyy harkita tarkasti ja pyrkiä kaikkia osapuolia parhaiten palvelevaan ratkaisuun... Olen sitäkin jo funtsinut, mutta jääköön nyt kertomatta...
Itkuja oon itkenyt näiden asioiden takia jo niin paljon, että uskon, että sitä ei enää edes tule...
Kaipa minä siinä vaiheessa tätä kadun, kun helvetin tulet mua polttelee...
kärsi niin että sielussa tuntuu!!! Paljasta petturimies vaimolle niin hänkin kärsii mutta saatte sitten toisenne ja voitte "lohduttautua" yhdessä...kus´piäät.
Siis, kun kyseessähän on mies, josta välitän hyvin suurestikin. En näe mitään järkeä siinä, että "käräyttäisin" hänet, tuskin hän siitä onnellisemmaksi muuttuisi...kuin ei myöskään hänen avovaimonsa...?
Kaikenlisäksi, jos on tarkoitettu, että he jatkavat yhdessä, mahtaisiko moinen kokemus tiivistää heidän välejään ja kasvattaa luottamusta...?
Mitä luulet?
Joo, täältä saat varmasti paljon moralisointia ja tarkkoja ohjeita "tee heti ratkaisusi" periaatteella. Mutta kuka meistä voi muutaman rivin perusteella lähteä varmasti puhumaan. Minä en ainakaan.
Suhde miehesi kanssa on kestänyt jo kohtuullisen pitkään ja ilmeisesti yhteistä lasta kaitsette. Hyvä. Toi kolme vuotta lapsen vanhempana on maaginen vaihe monelle miehelle. Lähipiiristä tiedän useammankin esimerkin miehistä, joilla on hitsannut, kun lasta ei voikaan "palauttaa" (oli vitsikäs ilmaus) Vanhemmuuteen kasvaminen miehellä yleensä vie pidempään ja hakuvaiheessa saa vaimokin helposti kohtuutonta kritiikkiä.
Sit toi salarakas. Innoittava ja saavuttamaton (arkeen) Anna palaa sanon minä! Joku hurskas on sanonut "Ihmiselle ei anneta enempää, kuin mitä se kestää" Eli täyspäisenä ihmisenä luulen sinun kykenevän käsittelemään oman osuutesi nykyisten asioidesi tilaan, niin kyllä sinä varmasti sitten tiedät kun ja jos joskus on aika tehdä radikaalejakin ratkaisuja arjen suhteen elämässäsi.
Kuka väittikään (äiti vai isä?) että elämä on helppoa...
ole kovin paljoa hyvää.
"Joku hurskas on sanonut 'Ihmiselle ei anneta enempää, kuin mitä se kestää'"
Varmaan hautuumailta löytyy niitä oman käden kautta elämänsä lopettaneita, jotka saattais olla hiukan eri mieltä, mutta usko mitä uskot.
Taidat itse olla pettäjä ja jopa ylpeä siitä kun kannustat muitakin samaan? Siinä on vaan muitakin ihmisiä ajateltavana kuin oma nautinto tai katumus. Tuskin edes ymmärtäisit keitä sellaiset voisivat olla, joten selittäköön joku muu, joka viitsii siihen aikaansa uhrata.
No oikeasti, tämähän nyt oli näköjään hiukan väärä paikka lähteä neuvoja ja kokemuksia kyselemään, huomasin sen nyt.
Kuitenkin se apuhan tästä on, että mitä enemmän asiasta kirjoitan, tavallaan "kerron", sitä selkeämmin näen asiat omassa mielessäni, olkoon moralisoijat mitä mieltä tahansa. En tätä asiaa ole liiemmälti muille huudellut...
Kyllä kai mm. suhteen alkuaikoina ja raskausaikana ajatus on ollut se, että yhdessä ollaan ja pysytään, eikä pettää edes voi... Mutta silloiset omat moraalikäsitykseni, suustakin toisinaan ulos tulleet, osuvat nyt aivan sitten omaan nilkkaan.
niin se maailma muuttuu eskosein... ja ihmisten moraalikäsityksetkin elämän lyödessä tarpeeksi turpaan.
Kaiken kaikkiaan tämänkin keskustelun kulku ja omien ajatusteni kulku on muuttunut niin, että taidetaan olla jopa aivan väärässä foorumissakin...
Eilenhän olin vielä huolissani siitä, millä saisin tämän intohimoni kohteen huomion takaisin itseeni... siihen ei vastausta edes tullut...(ei nyttemmin ajateltuna tarvinnutkaan...)
Mutta joskus kai voisin jopa viisastua...
Onhan se kiva, kun löytyy kaveri, joka löytää oikeutuksen pettämiselle, vaikkei sellaista todellisuudessa olekaan. Maailma tosiaan muuttuu, mutta onhan pettäjiä aina ollut. Aivan oikeassa olet muuten siinäkin, että väärä palstahan tämä "Miten mies isketään" on, sopivampi olisi tuo Uskottomuus-palsta.
Myötäilevä vastaus kelpasi sinulle oikein hyvin!
Sait sen toiselta kaltaiseltasi, kuinkas muuten.
Tiedätkö, tarinasi kaltaista paskaa saa täältä lukea harva se päivä.
Se on niiiiiiiin tyypillinen. Kummasti vaan on oma avioelämä ihan tai melkein kuallu... oli sitten kyseessä mies tai nainen.
Eroa ensin, ja heittäydy sitten uuteen suhteeseen, se on ihan ok. Mutta älä ala nyt leikkimään TOISTEN IHMISTEN TUNTEILLA, se on vakavaa ja vaarallista leikkiä! Johon sulla ei ole mitään oikeutta!
Luultavasti paskasuhteesi ei tule kestämään, mutta mitä siitä, tärkeintä sulle on paastä siihen tässä ja nyt.
Itse kärsit seuraukset, mutta älä helvetti vedä siihen muita, viattomia. Perkele, että pistää vituttamaan tollaset.
Minä olen nähnyt nämä asiat, läheltä.
Arki on arkea.-Pitää pysähtyä johonkin asetelmaan.Ja elää sen kanssa.
Onpa tosiaankin.... Ihme mies. Ihan kuin pelkäis jotain...mutta mitä. Oletko koskaan kysynyt pelkääkö hän?? Mulla sama juttu. Ollaan kaukana toisistamme,500km, mutta nähdään ainakin kerran kuussa ja useampi päivä sit putkeen. Rakastamme toisiamme tosissamme. Molemmat avioliitossa, kulissi sellaisessa. Nyt haemme eroa kumpikin tahollamme.Luotan häneen mutta siltikin jokin epäilys kalvaa mieltäni. Hän käskee minun hidastaa tahtia ja pitää matalaa profiilia.... kuulemma itseni takia. Mun pitäisi odottaa kiltisti kotona mitä tapahtuu ja sit kun hänelle sopii tulla käymään työasioilla täällä päin, mun pitää olla heti valmiina oleen hänen seurassaan. Kun taas itse yritin hänelle samaa niin eipä kuulu eikä näy.Känny oli kii tai jotain sinnepäin!!!??? Kaiken olen vielä uskonut, mutta pelkääkö hänkin että käry käy??? Totuus on se, että olen niin kauan se toinen nainen kun hän asuu eukkonsa kanssa saman katon alla.Raha kuulemma estää eron..... Ei välillä tiedä mitä uskoa, ja uskoakko ketään. Tiedän vain etten ole ainoa tilanteessa oleva. Meillä on yksi elämä elettävänä ja se pitää uskaltaa elää.... niin että jos katsoo peiliin, peilistä katsoo takas suht tyytyväinen naama.
Edellinen suhde pitää olla ohi ennen kun uutta lähtee rakentamaan. En minä ainakaan aattele että mikään horo oot,mutta varmaan aikuinen olet ja aattele järellä nuo asiat.
Sulla on tunteita, mutta miehellä selvästikään ei. Mies pettää naistaan, koska se nyt kuuluu miehen/hänen luonteeseen. Sinä taas sen takia koska oma miehesi on ylimielinen ja ilkeä ja kikkeliäkin saat vain harvoin. Oletko sä koskaan keskustellut hänen kanssaan sen vakavemmin? Hänen suhteestaan ja kaikesta?
Onko se sun miehes edes hyvä isä sille lapselleen? Kohta lapsikin alkaa huomaamaan teidän viileät välinne ja kyselemään. Mitäs jos nostaisit sen kissan pöydälle ja kysyisit tältä mieheltä, että kuinka vakavissaan hän sun suhteesi on ja millä tolalla se hänen oma suhteensa on. Vähän tuntuu, ettei eroa ainakaan siellä päässä taida tulla. Sä nyt olet vaan helppo ja mies haluaa välillä vähän seikkailla.
Tää on aika monimutkasta, mut kuitenkin lohduttaa, kun kuulee, että on olemassa samanlaisia kokemuksia omaavia henkilöitä ja että jotkut näkevät tämän tilanteen seurauksina, eikä syinä.
Oon todellakin kysellyt tyyppiseltä, et pelkääkö ja mikä tilanne muuten... Mut nää tilanteet ja mielipiteet tuntuu muuttuvan jatkuvasti...mun siitä tietämättä, tai mulle siitä informaatiota tulematta. Hänen mukaansa eletään... Eli vietävissähän mä oon. Toisaalta oireet hällä esim. ennen tapaamisiamme, on aivan samankaltaiset kuin itselläni... syömättömyyttä, värinää ja jännitystä, mutta ehkä se miehillä ei merkkaa juurikaan mitään...?
Ja kuinka viime viikon lopulla tilanne ja mun mielipiteet vaikutti itsellenikin niin selviltä, ja nyt kun viikonlopun oon taas paininut ajatusteni kanssa, tunnen hurjaa vetoa tyyppiä kohtaan...
En mä jaksa edes uskoa, että se olis naistansa jättämässä. Kertoi kyllä, ettei kaikki ole kohdallaan, mut ota nyt sitten siitä selvää... Ja helppohan mä oon, kuten sanottu, oon ollut aika myyty kaikilla tasoilla hälle jo jonkin aikaa...
En moittisi montaakaan asiaa avopuolisoni isän roolissa. On todella hienoa, että nykypäivänä miehet ottavat (ja uskaltavat ja ehtivät) ottaa osaa lasten hoitoon. Siinäkin asiassa päästään kuitenkin näille harmaille alueille, jolloin minun tekemisiset ja sanomisiset lapsen kasvatuksen suhteen voidaan painaa maan rakoseen...
Asioista puhuminen kotona olis takuuvarmasti hyvä ja selkeyttävä kokemus, mutta mä pelkään. Pelkään ensinnäkin sitä, et aika äkkipikainen mieheni ei lopulta edes halua keskustella kun aihe käy selville, vaan osoittaa ovea samantien... Pelkään myös ihmisten loukkaamista. En aio missään tilanteessa kertoa tästä suhteesta miehelleni, koska se loukkaa liikaa ja ihan turhaan, mutta yleensäottaen ero on aika paha paikka... Toisaalta taas, en usko, että hänkään onnellinen voi tällaisessa suhteessa olla...
kuin elämästäni.
Selvää on, että valinnat ja totuudenhetki jossain vaiheessa koittavat. Ja on ylitettävä siis joitakin mukavuuskynnyksiä. Jollakin tapaa on hyvä tiedostaa se, että kenen kanssa onnea on valitsemassa. Mitä kohti menee? Lähtijän ei kannata suodattamatta puhua pahaa oloaan tulevan exän kanssa, ja ne hankalatkin asiat mahdollisimman rakentavasti. Toisen ei välttämättä tarvitse tietää syvistä tunteista jotain muuta kohtaan, hylätyksi tulemisen tunnetta pitää minimoida. Joskus on hyvä kiiruhtaa myös hitaasti. On hyvä keskustella myös siitä, mitkä asiat kumpiakin tekevät onnelliseksi, ja jonkinlaiseen sopueroon pääsy on mahdollinen, jos eri asioita jo paljon tehdään.
Näinpä olen asiaa pohtinut myöskin.
Tieto tunnetusti lisää tuskaa...
En näe mitään mieltä mainita asioista, jotka voivat turhaan loukata toista. Lapsen myötä tulemme kuitenkin olemaan aina tekemisissä toistemme kanssa, enkä näe suoranaista estettäkään sille, etteikö se yhteistyö voisi olla aikuismaista ja asiallista.
..vaikein osa? Minusta se rakentava keskustelu, joka on ainoa fiksu tie. Se johtaa aina tilanteen hetkelliseen rauhoittumiseen, mutta jos on jo menettänyt uskon. Kääntyy ajatus siihen, että joutuu siihen ratkaisun tekijäksi. Vaihtoehtona vain tilanteen pahempi kriisiytyminen, jolloin välttyy kissannostamiselta, mutta seuraukset ovat eittämättä huonot ja pitkäaikaiset.
Onnea sinulle, jos olet jo pohdinnassa pidemmällä
Itselleni on käynyt vastaavanlaisesti. Eräänä kauniina päivänä kun harrastin silloin rakkaan vaimon kanssa seksiä, huomasin fritsun hänen nivusissaan.. Siitä se lumivyöry alkoi..
Sanasota siitä tuli tietenkin ensiksi, parin päivän mökötykset puolin ja toisin..
Sen jälkeen kun molemmat oli saanut rauhoittua, kyettiin alkamaan keskustelu aiheesta.
Lopputuloksena.. 8vuotta naimisissa jossa ajassa nykyinen exä oli seikkaillut muitten vuoteissa 6 vuotta. Meillä on 2 lasta, ne on minun halustani näin jälkeenpäin tarkastettu olenko minä isä niille.
Kuitenkin siitä hetkestä kun se lumivyöry alkoi niin joka päivä sen jälkeen olen kiittänyt sitä lopullista tapahtumaa eli eroa. Elämä arjessa oli ollut pari viimeista vuotta jo yhtä helvettiä paikka paikoin. Tosin oli myös niitä kultareunaisia hetkiäkin, mutta vähenevissä määrin..
Tänäpäivänä exä rypee samoissa kaavoissaan kuin aiemminkin, mutta itse voin hyvällä mielellä sanoa että elämä on paljon parempaa kuin aikoihin. Toki siinä hetkessä kun kuulin olleeni petetty 6 vuotta (uskomatonta kuinka sinisilmäinen ja rakastunut olinkaan kun en mitään ymmärtänyt epäillä..) Itsetunto valahti nilkkoihin ja maailma sumeni, mutta nyt 1,5vuotta omillani olleena itsetunto alkaa lähestymään normaalitasoa (mikä se kullekin sit onkaan)
Se mitä haluan tällä omalla tapahtumisella kertoa on se että jostain pahasta hetkestä voi alkaa salasuhde jonkun kanssa joka voi edetä pitkällekin.. Jos tuohon jää koukkuun on se varma asia että se salailu tuhoaa sen oman suhteen. Eikä tuon salasuhteilun alku sen ihmeempi tarvi olla, sattumien summa.
Jos suhde on kypsä tai huonolla hapella niin kissa pöydälle vaan ja keskustellen. Väittäisin että monet suhteet on heikolla hapelle sen vuoksi ettei kommunikointi pelaa, LUULLAAN että TIEDETÄÄn mitä toinen haluaa tai mitä toinen AJATTELEE. prkl, se ei ole sitä. Oletuksilla pilataan monia asioita, oikeasti.
Ilman sarvia ja hampaita toivomatta kenellekkään eroa tms. niin keskustele avoimesti. Jos lopputulos on ero, niin silloin se on kahden aikuisen välinen asia. Kukaan ei tieten tahtoen tee huonointa ratkaisua itselleen, mutta kahdenkeskinen neuvottelu on aina kompromissi.
Ero kuulostaa maailman lopulta, mutta se ei ole sitä.
Joku kommentoi että lapset näkee vanhempien pahanolon, ne tuntee sen jo ennen kuin se edes päällepäin näkyy.. Lapset ymmärtää ne eivät ole tyhmiä, toki joskus he toivoo että kun isä ja äiti asuis yhdessä (kenellä ei olisi toiveita(?), lapsien toiveet voi olla sellaisia jotka riipaisevat sydäntä)
Elämä on elämistä varten, jos suhteessa on paha olla niin kuka helvetti siihen käskee jäämään. Toki järkikäteen ja miettien onko omat toiveet/halut järkeviä (ilmeisesti ei, koska sinkkuilun määrä vaan kasvaa..) Mutta meistä jokainen elää OMAA elämäänsä, turha sitä on sitten kiikkutuolissa istuessan kitistä keinun kanssa kun ei tullut tehtyä yhtään mitään.. Ero kuulostaa pahalta mutta se on monelle uuden elämän alku, näin minulle.
Yhä edelleenkään en kehoita kevyesti/helposti eroamaan, mutta turhaan sitä on pelätäkkään..
Olen treffaillut eron jälkeen monia kivoja naisia niin baarin, ruokakaupan, kaakelikaupan kuin S24 kauttakin ja siellä on monia helmiä liikenteessä. Vaikka sinkkuna liikunkin niin elämässä on oma koti, mukavia naisia (täytyy tarkentaa koska joku 'pahvi' vielä ymmärtää että paneskelisin jokaista tuntemaani naista. Ei, en harrasta kaikkien tuntemieni naisten kanssa seksiä) ja omat lapset, mitäs sitä enää vois toivoa.. :-)
milloin ihmiset oppivat sen, ettei näistä salasuhteista koidu pitkän päälle mitään hyvää?! Uskomatonta räpellystä, ei voi muuta sanoa.