Ongelma

Olen jälleen ihastunut. Muutama viikko takaperin eräissä opiskelija bileissä näin kuinka eräs todella nätti tyttö katsoi minua silmiin kauempaa. Ajattelin, että hän saattaisi olla minusta kiinnostunut, mutta rohkeus ei riittänyt lähestymiseen. Päätin kuitenkin, että kävelen hänen ohitseen ja katson miten hän reagoi. Olin kävellyt jo reilusti hänen ohitseen kunnes kuulin naisäänen sanovan mulle jotain. Käännyin ja siinähän hän seisoi selkäni takana ja aloitti jutustelun minun kanssa.

Täytyy myöntää, että en aivan tarkkaan muista mihin tai miksi juttu päättyi, mutta jossain vaiheessa hän lähti eikä häntä sen jälkeen näkynyt. Hän paljastui minua vuoden vanhemmaksi sekä muutenkin opiskeluissa huomattavasti pitemmällä olevaksi. Onko naisille itseä nuorempi mies jotenki turn off?

Olen nähnyt häntä yliopistolla silloin tällöin siten, että hän ei ole huomannut minua. Viimeksi kuitenkin, kun näin hänet menin siten, että hän huomaa minut ja aina kun katsoin häneen päin hän katsoi minua. Ohittaessaan minut ja palatessan takaisin paikkaan josta oli lähtenyt hän katsoi koko matkan minua silmiin ja hiukan hymyili. En uskaltanut häntä lähestyä, mutta kotiin päästyäni aloitin hirveän salapoliisi työskentelyn koneella ja kuinka ollakkaan löysin hänen numeron ja jo unohtuneen nimen!

Nyt mietin, että pitäskö mun lähestyä häntä tekstiviestillä, mikä luultavati olis helpoin tapa. Toisaalta voinko vieläkään olla aivan satavarma hänen kiinnostuksesta. Olis nimittäin aika vaivautunutta kohdata häntä jatkossa opistolla jos kysyisin viestillä jotain kiinnostuksesta ja paljatuisi, että mitään sellasta ei ole. En ole täysin ensikertalainen näissä asiossa, vaikka tekstistä niin vois joku päätellä. Olen seurustellut ja baareissakin vientiä riittää. Naiset tulee mulle siellä melko usein jopa juttelemaan, kuten ylhäältäkin voi päätellä.:)
5962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siltä että nainen on kiinnostunut sinusta. Tekstiviesti on hyvä keino lähestyä jos ei muuten uskalla.

Äänestä

no kyllä jos baarista on ennenkin naisia isketty niin voinet olla varma charmistasi."All in",tekstiviestiä eteenpäin..:P

Äänestä

Kuule, ei 1 vuoden ikäero ole mitään! Joku 10 vuotta on liikaa. :-)

Anti mennä, kuten tuo tuossa ylempänä jo kehoitti! Kadut lopun elämääsi, tai ainakin ensikevään ja -kesän, jos et edes yritä. :-)

Äänestä

No niin olen päättänyt, että lähetän viestin. Kävi miten kävi. Ei mulla paljoo siinä ole menetettävää. Palaan tänne kertomaan miten kävi...

Äänestä
  • Noniin nyt tuli vastaus mun viestiin.

    Ei kuulemma tiedä onko musta kiinnostunut, kun ei mua kunnolla tunne, mikä on kyllä ihan totta. Totesi vaan lopuks, että kai kivannäköisille pojille saa tytöt muutenkin hymyillä. Taidanpa siis unohtaa koko jutun ja keskittyä muihin juttuihin. On vaan tällä hetkellä niin typerä olo...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

Olen jälleen ihastunut. Muutama viikko takaperin eräissä opiskelija bileissä näin kuinka eräs todella nätti tyttö katsoi minua silmiin kauempaa. Ajattelin, että hän saattaisi olla minusta kiinnostunut, mutta rohkeus ei riittänyt lähestymiseen. Päätin kuitenkin, että kävelen hänen ohitseen ja katson miten hän reagoi. Olin kävellyt jo reilusti hänen ohitseen kunnes kuulin naisäänen sanovan mulle jotain. Käännyin ja siinähän hän seisoi selkäni takana ja aloitti jutustelun minun kanssa.

Täytyy myöntää, että en aivan tarkkaan muista mihin tai miksi juttu päättyi, mutta jossain vaiheessa hän lähti eikä häntä sen jälkeen näkynyt. Hän paljastui minua vuoden vanhemmaksi sekä muutenkin opiskeluissa huomattavasti pitemmällä olevaksi. Onko naisille itseä nuorempi mies jotenki turn off?

Olen nähnyt häntä yliopistolla silloin tällöin siten, että hän ei ole huomannut minua. Viimeksi kuitenkin, kun näin hänet menin siten, että hän huomaa minut ja aina kun katsoin häneen päin hän katsoi minua. Ohittaessaan minut ja palatessan takaisin paikkaan josta oli lähtenyt hän katsoi koko matkan minua silmiin ja hiukan hymyili. En uskaltanut häntä lähestyä, mutta kotiin päästyäni aloitin hirveän salapoliisi työskentelyn koneella ja kuinka ollakkaan löysin hänen numeron ja jo unohtuneen nimen!

Nyt mietin, että pitäskö mun lähestyä häntä tekstiviestillä, mikä luultavati olis helpoin tapa. Toisaalta voinko vieläkään olla aivan satavarma hänen kiinnostuksesta. Olis nimittäin aika vaivautunutta kohdata häntä jatkossa opistolla jos kysyisin viestillä jotain kiinnostuksesta ja paljatuisi, että mitään sellasta ei ole. En ole täysin ensikertalainen näissä asiossa, vaikka tekstistä niin vois joku päätellä. Olen seurustellut ja baareissakin vientiä riittää. Naiset tulee mulle siellä melko usein jopa juttelemaan, kuten ylhäältäkin voi päätellä.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu