Onko täällä joku, joka olisi joskus ollut ihan "rappiolla" SIIS POHJALLA ja joka olisi selvinnyt kaikesta ahdingosta jotenkin? sUURIN OSA TEIStä vaikuttaa hyväosaisilta, mutta kai jollain on jotain rappiokausiakin elämässä ollut. Tukiverkosto itsellä olematon, se mkai olisi yksi selviytymiskeino mutta mistä muualta voi saada apua,
kun on elämänlanka ihan katkeamispisteessä? Tämä ei ole mikään provo eikä vitsi eikä ollut tarkoitus syyllistää teitä muita. On mulla joskus itselläkin mennyt paremmin. Työttömyys, masennus, lapsi, vähäiset tutut ja kaverit, yksinäisyys, rahattomuus, erilaiset ongelmat/riippuvuudet. kaikki tämä yhdessä on saanut elämänhalun laskemaan nollaan.
en tiedä, onko meillä täällä mitään mielenterveystoimistoa, en usko ainakaan. yleislääkärille koitin puhua joskus mutta se vaan vähätteli kaikkea siitäkin on pari vuottaa aikaa.
Kirjoita vaikka anonyymisti. haluaisin vain kuulla onko toivoa olemassa. jos joku muukin selvityy niin pakkohan jokin keino on olla.
kun on elämänlanka ihan katkeamispisteessä? Tämä ei ole mikään provo eikä vitsi eikä ollut tarkoitus syyllistää teitä muita. On mulla joskus itselläkin mennyt paremmin. Työttömyys, masennus, lapsi, vähäiset tutut ja kaverit, yksinäisyys, rahattomuus, erilaiset ongelmat/riippuvuudet. kaikki tämä yhdessä on saanut elämänhalun laskemaan nollaan.
en tiedä, onko meillä täällä mitään mielenterveystoimistoa, en usko ainakaan. yleislääkärille koitin puhua joskus mutta se vaan vähätteli kaikkea siitäkin on pari vuottaa aikaa.
Kirjoita vaikka anonyymisti. haluaisin vain kuulla onko toivoa olemassa. jos joku muukin selvityy niin pakkohan jokin keino on olla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yrität vain saada yhden asian kerrallaan toimimaan.. Tämän jälkeen toisen jne. Hyvä olo saa aikaan sen, että onnistumiset ruokkivat toisiaan.... Kyl se siitä...
Alkuun on vain löydettävä ne hyvät asiat elämässä..
Mutta tosiaankin.. Itselläni ei ole ollut mitään suuria kriisejä joten en pysty antamaan mitään idioottivarmaa tapaa saada elämä kohdilleen.
kuitenkin. Vaikeaa se on lähteä purkamaan vyyhtiä, koska ei tiedä mistä aloittaa. tuntuu, että jos jotain asiaa koittaa ratkoa niin vastaavasti toisesta päästä ongelmat pahenevat. Ei pysty pitämään kaikkia lankoja käsissä samaan aikaan.
Niin jonkilainen sopiva panostus yhteen asiaan on löydettävä.. Ehkä kannattaa vain kylmästi yrittää saada 1 asia kuntoon vaikka siitä seuraisikin murheita muihin asioihin..
Pitää vaan löytää ne asiat mistä ei ole valmis luopumaan ja sit kans ne mistä on valmis luopumaan tai jättämään vähemmälle huomiolle.
Itse lähtisin työstä rakentamaan. Pidemmällä tähtäimellä lapsikin hyötyy. Samalla töissäkäynti lisää sosiaalisuutta ja vähentää yksinäisyyttä jnejne... Mut ehkä sun kannattaa itse päättää nämä asiat että mistä lähdet nousukautta rakentamaan..
etteikö täällä vastattaisi kaikkiin kysymyksiin, mutta kannattaa kokeilla tätäkin:
http://www.verkkoklinikka.fi/vl/
jos tuolla olisi jotain
https://www.secure-tukinet.net/
ja täällä on aiheeseen liittyvät Suomi24:n palstat:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&subcat=2977
ajattelinkin että en tainnut kirjoittaa ihan oikeaan paikkaan. Luen tietysti vastauksia tästäkin vielä jos joku kertoo kokemuksiaa.
En nyt tiedä onko elämässäni koskaan ollut varsinaisia rappiokausia mutta vaikeita hetkiä ja tapahtumia riittää kyllä joten on siellä pohjamudissa ainakin hetkittäin tullut möyrittyä. Tein itselleni hyvin nuorena lupauksen erittäin vaikeana aikana ja se lupaus on pitänyt tähän päivään asti ja pitää vastakin. Tunsin silloin jopa halua päättää elämäni ja säikähdin omia ajatuksiani niin pahasti että se oli todellinen herätys minulle. Lupasin itselleni etten koskaan anna periksi vaikka mikä tulisi.
Kehottaisin sinua kääntymään ammattilaisen puoleen, hän osaa auttaa ja neuvoa oikealla tavalla miten pääset pahasta olosta eroon ja saat elämäsi mallilleen. Mene reippaasti lääkärin, terveydenhoitajan tms luo ja pyydä saada apua. Hyvä olo lähtee kuitenkin loppujen lopuksi itsestään. Ammattiapukaan ei tehoa jollei sitä apua ole valmis ottamaan vastaan. Tarkoitan tällä sitä että omaa asennetta ja mielialaa on oltava valmis muuttamaan jotta saa sen elämän kulkemaan oikeita reittejä.
Toivoa on aina. Pohjalta pääsee ylös pienin askelin. Aloita jostain pienestä mistä sinulle tulee hyvä olo, tee hetken päästä jotain muuta. Aseta itsellesi pieniä tavoitteita ja sitoudu niiden toteuttamiseen. Kaiken ei tarvitse tapahtua kerralla. Voit vaikka konkreettisesti kirjoittaa tavoitteesi paperille ja laittaa se jääkaapin oveen jolloin tavoitteet ei pääse unohtumaan. Joku päivä huomaat että sinulla on moni asia parantunut ja sinulla on voimaa lähteä tekemään suurempiakin muutoksia elämässäsi.
Onnea ja voimia sinulle, älä luovuta vaikka tuntuisi kuinka pahalta.
sairaanhoitajan vastaanotolle joka on erikoisunut mielenterveysongelmaisiin asiakkaisiin. Sinne pääsee lääkärin vastaanoton kautta.
Monenlaisia tukiryhmiä on myös mutta jos hekilökohtaista keskustelua haluaa niin psykiatrinen sairaanhoitaja on hyvä lähtökohta.
Sie oot jo oikeella tiellä.. ja mie en aio kirjottaa rekkaamattomana ja tiedän mistä
Sit kun tunnet olevas oikeesti pohjalla siis jos siinä vaiheessa kun sä ja herra remington meinaatte vaihtaa muutaman sanasen ja päättä sen keskustelun.. Sillon voi sanoo olevansa pohjalla.
Mut sie vissiin aattelit jatkaa vielä sitä kommunikointia? -Seki on jo parempi. Kännipäissään sitä ei kannata ruveta ajattelemaan, jos sen tekee niin niin sit se on väärin.
Siitä montusta ei toki oo helppoo lähtee nousemaan joka suuntaan on vaan pelkkää ylämäkee... Valitettavasti se on vaan ainoo keino. Mie alotin järjestää elämää yks asia kerrallaan.
En tiiä minkä ikänen sie oot mut yleensä tossa tilanteessa kannattaa ehtiä joku koulutuspaikka tai duuni. Se että jäät tekemään ei mitään on ehkä se pahin vaihtoehto. Mulla itellä sillon oli koulu loppu ja oottelin että inttialkais, onneks oli se kiintokohta mihin tarttua. Sit työkaveri sai raahattua mut nyrkkeilytreeneihin ja siitä se lähti... 10 treenit viikkoon työn ohella. Oikeastaan kaikki aika oli vaan urheilua ja työtä. Kotia kun pääs nii kaatu suoraan sänkyyn. Ei paljon jääny voimia murehtia mistään.
Kaverit yritti kyllä parhaansa mut ei niistä oikeen ollu apua, porukatkaan ei ymmärtäny. Mitään muuta ei sit ollukkaa.. tyttö lähti italialaisen matkaan ja muutenki meni vähän perseelleen ku ei tienny mitä elämästä haluu... Ota vaan kiintopiste ja valitte joku homma jossa sie haluut olla hyvä. Mulle se oli se thainyrkkeily joka myöhemmin vaihtu bänditouhuiks... Ja se oli oikeesti pelkkää ylämäkeä...
Tiedäthän, "me ei valita sitä lähtökohtaa mistä tullaan, mut me valitaan mihin mennään..."