Olen ihan lopen kyllästynyt pariin kaveriini, joiden käytös on sellaista ärsyttävän piikittelevää. Jos esim kysyn jotain ihan tavallista näiltä ihmisiltä, vastaus on hyvin piikikäs ja ärsyttävä. Olen itse tosi kiltti kavereilleni joten olen kai helppo kohde jolle kiukutella. Mutta siis kysyisin että onko tämä yleistäkin? Ainakaan poikaystäväni kaveripiiri ei tällaista harrasta. Esimerkki tästä on esim jos kysyn että kenen kanssa olit baarissa ja vastaus kuuluu, että "No senjasen kanssa tietysti, kenenkäs muun". Tämä nyt oli vain lievä esimerkki, mutta ihmettelen vain ettei mihinkään voi vastata ihan vaan normaalisti toista ihmistä kunnioittaen.
Piikittelevät..
kaverit -81...
4597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Harmi juttu mutta tuollaisiakin kavereita täällä on ihan tarpeeksi. Kysyi mitä vaan niin saa piikittelyä tai jonkinlaista piilovittuilua. Olenkin onistunut karsimaan moiset kaverit sivummalle. On niitä onneksi sellaisiakin joilla on muutakin tekemistä kuin piruilla.
Jotkut ovat vain jostain syystä ivallisia. Monesti se kuitataan huonolla itsetunnolla, mutta mä uskon sen olevan lähinnä luonteenpiirre. Ivalliset ihmiset ovat tod.näk. kaikille ivallisia. Kiltit ihmiset sietävät enemmän, "Ei niin kiltit" taas katoavat hyvinkin pian kuvioista. Itse olen yrittänyt "kovettaa" luonnettani hieman ja lakannut pitämästä piruilevaan "ystävään". Olisipa luonnetta sanoa suoraan, mikä mättää... Mitä mieltä muuten ootte? Mistä johtuu,kun ystäviä tai kavereita täytyy piikitellä?
Tuota olen joskus itsekin pohtinut miksi toisia täytyy tieten tahtoen piikitellä. Tuskin se ainakaan mitään huumoria on. Luulen että se johtuu huonosta itsetunnista tai jollain lailla kateudestakin. Tietäisipä
tuttua on.nyt juuri erästä ystävää on rasittava tavata kun aina piikittelee tai kehuu itseään.etenkin kun nyt itsellä on huonompi vaihe elämässä...ni oikein kehuu...eli piilovittuilee miten minulla menee surkeasti.siis kokoajan piikittelee ja muistuttaa siitä asiasta.itse kun haluaisi sen asian edes hetkeksi unohtaa.nyt en ole enää kiltti vaan sanon takaisin.