Adventistin paras hautauspäivä on sapatti

Tuli mieleen eräät hautajaiset kauan sitten, sielläkin eräät adventistit sormi pystyssä ojensivat paikalla olevia. Huvittavaa (hautajaisissa) oli, kun he kertoivat, että meillä on oma profeetta, jonka kautta olemme saanet tietoa, jota teillä ei ole. Silloin ei ollut nettiä, mutta nyt on jo tiedossa minkälainen heidän "profeettansa" on.
4103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Adventistien keskuudessa vallitsee myös voimakas näkemys "meistä" ja "muusta maailmasta". Muiden uskontokuntien katsotaan olevan täynnä opetukseen liittyviä virheitä ts. olevan Hengellisen Babylonin eksytyksen kourissa. Oman adventtikirkon kirkon opetus nähdään virheettömänä – järjestelmänä, joka on kaikilta osin täydellinen antamaan vastaukset. Aivan sama käsitys kristikunnasta Babylonin porttona ja oman opetuksen ylivertaisuudesta löytyy Jehovan todistajat -järjestöstä.
Jos vastapuoli ei pysty tarjoamaan tilalle toista täydellistä ja aukotonta uskomusten järjestelmää, ei sellaisen uskontokunnan opetukseen suhtauduta vakavasti keskustellen. Kirkon jäsenen näkökulmasta ei ole olemassa yksittäisiä opetuksia, joista voitaisiin keskustella vaan on täydellisiä ja epätäydellisiä oppijärjestelmiä. Henkilön joka pyrkii keskustelemaan kirkon jäsen kanssa tulee ymmärtää, että jäsen ei mielellään tarkastele opetuksia yksi kerrallaan, vaan vastapuolen odotetaan olevan valmis tarjoamaan perusteltu ja kattava esitys koko opetuksesta. Ajatuksena on, vastapuolen voidaan ajatella olevan oikeassa yhdessä asiassa, mutta väärässä toisaalla; miksi siis tulisi uskoa sellaista henkilö jolla ei ole koko totuutta.

Äänestä
  • niihin teidän kirkkoihinne, kun te opetatte väärin, ainakin jossain asioissa, vaikka ette sitten kaikissa opettaisikaan väärin.

    parempi kuulua kirkkoon, joka opettaa oikein.

    Äänestä

Adventistit ovat jännittävän ristiriitaisesti omaksuneet erityisesti vastustamansa katolisuuden piirteitä ja ajatustapoja kirkko-opillisesti ja pelastusopillisesti. Harvoin on sitäkin nähty adventismin historiassa, että liike olisi tunnustanut virheitään ja hylännyt ne. Kasvojen säilyttäminen ja lauman pitäminen koossa (ja kurissa, missä tarkoituksessa EGW:n näyt ovat tarjonneet hyviä aseita) on ollut etusijalla. Totuuden puhujalle ei ole ollut useinkaan sijaa, muuta kuin lähteä pois liikkeestä tai vaieta jos haluaa jäädä. Kuinka muuten kukaan voisi uskaltaa harkitakaan eroamista tällaisesta "Jumalan jäännöskansasta" ja antaa itseään vapaaehtoisesti "saatanalle" sekä uhmata "Jumalan maailmanlaajaa työtä johtavaa Jumalan korkeimman maanpäällisen toimivallan haltijaa" - adventistien keskushallintoa.
Niinpä, ei se helppoa olekaan - ja tämä kaikki merkitsee perustellusti, että adventismi voidaan nähdä ei-kristillisenä kulttina (vaikka on myönnettävä, että he virallisesti tunnustavatkin keskeisiä klassisen kristinuskon oppeja kuten kolminaisuusoppi, ruumiin ylösnousemus yms.). Adventismi perinteisessä - ja vieläkin siis voimassa olevassa - muodossaan kuitenkin täyttää kyllä kultin tunnusmerkit selvästi. Lisäksi perinteinen adventismi hämärtää ja vaarantaa uusitestamentillisen pelastusopin, vanhurskauttamisen yksin Kristuksen tähden. Eikä vain pelastusoppia vaan myös opin Kristuksen luonnosta luomattomana tosi Jumalana, sillä EGW väittää arkkienkeli Mikaelin olevan Jeesus Kristus (siis luotu olento, aivan kuin jehovantodistajien kultissa, jossa eksplisiittisesti kiistetään Kristuksen tosi jumaluus ja luomattomuus). Lisäksi perinteisessä adventismissa asetetaan Raamatun rinnalle kilpaileva jumalallista arvovaltaa vaativa auktoriteetti, jonka kaikki tekstit tulee ottaa vastaan jumalallisen arvovaltaisina: Ellen G. White ja hänen kirjansa (vrt. roomalaiskatolinen kirkko, jossa traditio on Raamatun rinnalla).

Ironisesti adventistit, jotka väittävät olevansa reformaattorien työn jatkajia ja täällä Suomessa etenkin viittaavat mielellään Lutheriin ovat pelastusopissaan lähempänä juuri sitä katolisuutta, jota he vastustavat: adventistien vanhurskauttamisoppi muistuttaa Trenton konsiilin vanhurskauttamisoppia hämärtäen ja sekoittaen toisiinsa vanhurskauttamisen ja pyhityksen (sekä päästäessään teot mukaan, varsinkin sapatin pitämisen ja ruokasäännöt) ja vaatiessaan perfektionismia: "luonteen kehittämistä" tahrattomaksi. Pelastusvarmuuden puuttuminen on väistämätön johtopäätös adventistisesta pelastusopista, (lihavoinnit minulta):

"As ironic as it may seem for a group that vociferously condemns Catholicism and claims to be the special heirs of the Reformation, the traditional Adventist position on righteousness by faith is more like that of the Roman Catholic Council of Trent than that of the Reformers.[18] Because this doctrine is so crucial to a proper understanding of law and gospel, their aberrant view of equating justification with sanctification leads to several other unbiblical concepts (lack of assurance, perfectionism, etc.). It is no wonder that Luther thought everything hinged on the proper understanding of this doctrine."

http://www.believersweb.org/view.cfm?ID=569

Perinteinen adventismi on vararikossa teologisesti ja liikkeen sisällä - myös sen johtajiston, saarnaajien ja oppineiden joukossa - on käymistilaa ja kädenvääntöä liikkeen suunnasta, joten voi olla, että adventismi hajoaa tulevaisuudessa ja kutistuu ellei se kykene opilliseen reformiin. Adventismi kuitenkin kääntyi tienhaarassa ollessaan 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla valitettavasti perinteelliseen, vanhoilliseen "whitelaiseen" suuntaan eikä lähtenyt evankelikaalisuuden tielle, mille moni adventisti halusi liikettä viedä, (lihavoinnit minulta):

"With respect to the charge that Traditional Adventism is a non-Christian cult, it must be emphasized that the structure of Adventism is largely orthodox (accepting the Trinity, Christ's deity, virgin birth, bodily resurrection, etc.). Presently, however, it would appear that Traditional Adventism is at least aberrant, confusing or compromising biblical truth (e.g., their view of justification,the nature of Christ, appealing to an unbiblical authority). It must also be stated that if the traditional camp continues in its departure from _QOD,_ and in promoting Ellen White as the church's infallible interpreter, then they could one day be fully deserving of the title "cult", as some Adventists recognize.

In the late 1970s, SDA was at the crossroads between becoming quite evangelical, or returning to the traditionalism of the past. The crisis of the 1980s makes it plain that many in Adventist leadership are attentive to the vocal traditionalist segment, and, unfortunately, have headed Adventism in the wrong direction. If those in Adventist leadership who love the Reformation gospel (and there are still many) do not speak up and stand for their convictions, Adventism has little hope, because Traditional Adventism is theologically bankrupt. Its perverted gospel robs Adventist Christians of assurance and puts them on a treadmill of trying to measure up to God's holy law in order to be saved."

http://www.believersweb.org/view.cfm?ID=569


Mutta opillisen reformin tekeminen ja kaikista adventismin tyypillisistä opeista luopuminen - sekä kulteille tyypillisestä "ainoan oikean Jumalan jäännöskansan" vaatimuksesta ja toisten kristittyjen käännyttämisestä luopuminen - merkitsisi sen oksan poikki sahaamista, jolla adventistit istuvat: ei olisi enää järkevää syytä adventismin olemassaololle, jos sen sanoma ei olisi muuta kuin armon evankeliumi. Miksi pitäisi erota omasta kirkkokunnasta ja liittyä adventismin järjestöön, kun samaa armon evankeliumia kuulee muuallakin? Niinpä adventistijohtajien "työkalupakin" tyypilliset keinot perustellun teologisen kritiikin vaientamiseksi ja vähättelemiseksi - salailu, sensuuri, vähättely, syyllistäminen, vaientaminen palkitsemalla eli antamalla arvoasema yhteisössä - todennäköisesti ovat käytössä vielä pitkään. Mutta eikö jo alkaisi olla rehellisen ja avoimen uudelleenarvioinnin aika: 161 vuotta on kulunut eikä adventismin pioneerien oikeassaolemisenhalu ja kasvojenpelastamisentarve luulisi olevan enää mikään motiivi, johon voisi samastua ja tukeutua teologian tekemisen käytinvoimana.

Äänestä

Vastatodisteluissaan EGW:n opetuslapset ovat toisinaan käyttäneet paljon sanoja ja kehällisiä perusteluja tarkoituksenaan sotkea asian ydin. Kuningas Salomon mukaan: ”Missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä” (Saarnaaja 5:2b, VKR).

SPA kirkko myöntää, että Raamatun kaanon sulkeutui Ilmestyskirjan mukana 2000 vuotta sitten. He myös kertovat meille, että Ellen Whiten kirjoitukset eivät ole lisäys Raamattuun, mutta ne ovat aivan yhtä innoitettuja kuin Raamatun kirjoitukset. Tavallisen Seitsemännen päivän adventistin mielestä tämä käsitys, niin teoriassa kuin käytännössä, tekee EGW:n kirjoitukset samanarvoiseksi Raamatun kanssa. Hyväksyessään Ellen Whiten naisprofeettana ja ” Jumalan sanansaattajana” he tietämättään avaavat Raamatun kaanonin. Tässä suhteessa he eivät eroa toisista kultti-uskonnoista, jotka samalla tavoin julistavat profeetan ylintä määräysvaltaa johtajiensa joukossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinne kuoppaan vaan kirjoitti:

Tuli mieleen eräät hautajaiset kauan sitten, sielläkin eräät adventistit sormi pystyssä ojensivat paikalla olevia. Huvittavaa (hautajaisissa) oli, kun he kertoivat, että meillä on oma profeetta, jonka kautta olemme saanet tietoa, jota teillä ei ole. Silloin ei ollut nettiä, mutta nyt on jo tiedossa minkälainen heidän "profeettansa" on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu