tykalle

moro taas aattelin tähän alkuun kirjottaa kun näytää jo 3 sivulle siirtyneen se meidän keskustelu.
paino tänä aamuna 52.8
sellastahan minun piti kysästä että kun tuohan tämä kesä tullessaan myös näitä juhlia sun muita turhia syömisiä niin miten minun kilojen/diettini kanssa käy jos tulee 1 päivä jolloin on "pakko" syödä kakkua jne,mitä muulloin en suuhuni laita..tai yleensäkkin jos vetäsee yhen päivän ihan huliviliks ja herkuttelee kuin käy. silloin 56 kg tein niitä joskus eikä käynyt kuinkaan entä nyt?
46624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Niinhän se on näyttänyt menevän. Lukijoita oli kunnioitettavasti 1150 muistaakseni.

Se on sitten 200 g päivässä, 1400 g viikossa (2.5% vauhti), vähän tasaantunut mutta turhan lujaa vieläkin.

Kun syöt ylimääräistä, sinulla on laihduttaessa tuo minun nimittämäni "akku" aivan tyhjä. Sinne se elimistö lykkää kaiken mitä se ei itse tarvitse. Kun akku on täysi, vain osa ylimääräisestä ravinnosta menee rasvakudokseen. Mutta "akkuun" menee kaikki. Eli kun syöt ylimääräistä, vaikka nyt kakkua 2000 kilokalorin verran ja sen sinun 700, se on 2700 kilokaloria. Silloinhan sinä et viitsi edes liikkua niin saat muutaman ylimäärisen kalorin itseesi, ehkä 1000 kilokaloria.

Koska sinä olet nyt joka päivä syönyt 1000 kilokaloria liian vähän, tuo 2000 kilokalorin herkuttelu tarkoittaa että kärsit seuraavana päivänä vähän nälkää ja painonlaskussa tulee parin päivän viivästys (1000 vaje jää pois ja saat vielä toiset 1000 kcal ylimääräistä).

Jos hulivilipäiväsi tarkoittaa aamulla kakkua 1000 kcal. Sitten pizzalla käynti 1200 kcal, karkkia 800 kcal, äidin tekemää läskisoosia 900 ja illalla vielä saunamakkaraa juustolla höystettynä 1100 kcal, saat ylimääräistä 1000+1200+800+1100+900 = 5000 kcal. Siinä meneekin sitten 1000 kcal vajeella viisipäivää ennenkuin paino jatkaa laskuaan.

Kannattaa siis katsoa mitä herkuttelee juhlissa ettei laihdutus viivästy liian montaa päivää. Kun on elänyt vähällä ruualla laihduttaessa, saattaa vatsakin tietenkin mennä sekaisin helpommin kuin normaalisti syödessä, joka sekin kannattaa ottaa huomioon.

Äänestä
  • no nytkö sitten hirttosilmukka kaulaan vai syvään hengitys ja katsotaan huomenna uudestaan, nimittäin paino oli sama kuin eilen aamulla eli 52.8....voiko olla vain mahdollista että laihdutus vauhti on hidastunut tai muuta vastaavaa ja huomen aamulla se on taas iloisesti laskenut vähän.
    en todellakaan ole lisännyt syömistäni kaalikeittoakaan en jaksa enää nykyisin syödä kuin silloin tällöin jne...
    olen huomannut että olen oikeasti laihtunut ihan kropasta näkee sen eli rasvaa on varmaan lähtenyt. ja pakkohan minun on jossain vaiheessa laihduttava lisää kun syön noin vähän. toivottavasti huomenna kaikki hyvin..

    Äänestä

  • niina kirjoitti:

    no nytkö sitten hirttosilmukka kaulaan vai syvään hengitys ja katsotaan huomenna uudestaan, nimittäin paino oli sama kuin eilen aamulla eli 52.8....voiko olla vain mahdollista että laihdutus vauhti on hidastunut tai muuta vastaavaa ja huomen aamulla se on taas iloisesti laskenut vähän.
    en todellakaan ole lisännyt syömistäni kaalikeittoakaan en jaksa enää nykyisin syödä kuin silloin tällöin jne...
    olen huomannut että olen oikeasti laihtunut ihan kropasta näkee sen eli rasvaa on varmaan lähtenyt. ja pakkohan minun on jossain vaiheessa laihduttava lisää kun syön noin vähän. toivottavasti huomenna kaikki hyvin..

    Nytpä se sitten taitaa kostaantua sinun liian kova vauhti. Muista kuitenkin ne kuukautiset, paino nousee ennen niitä nestemäärän lisääntyessä. Ja kyllähän elimistön nestetasapaino saattaa muutenkin muuttua, mutta kyllä sinulla on selvästi nyt suunta hidastumiseen.

    Mutta ellei syynä ole se, painonlasku on ollut osaksi muusta kuin rasvan palamisesta johtuvaa. Niitä proteiineja nyt sitten lisää että tasapaino syntyy ja sitten sitä riittävän tehotonta liikuntaa. Eli rauhallista pyöräilyä, kävelyä. Jos olet rehkinyt liikaa, niin sitten proteiinivaje on kyllä päässyt käymään.

    Kun saat riittävästi proteiineja niin eiköhän se paino taas lähde laskemaan, eihän sinulla ole enää kuin kilon verran tavoitteeseen ja aikaa on vielä kuukausi. Kaalikeittoa voisit myös syödä, siitä saa täytettä. Kun lisäät proteiinin saantia, paino ehkä nousee vähän, mutta kuten olemme todenneet, vauhtisi oli liian kova (varoittelin siitä) ja kaikki käyttämäsi kalorit eivät lähteneet rasvakudoksesta vaan osa lähtikin lihas- ja kudosmassastasi.

    Ongelma ei ole suuri, se vain täytyy hoitaa ja jatkaa sillä aikataululla jonka laadimme silloin. Eli kyllä sinä siihen tavoitteeseen pääset heinäkuun puoliväliin mennessä kun huolehdit että elimistö saa sen mitä se vähintään tarvitsee. Eli nostat sitä proteiinin saantiasi. Iltapalan yhteyteen siis proteiinia niin on rakennusaineet kasassa yöaikaiseen täydennykseen (vähärasvaista lihaa (100-150 g), kalaahan sinä jo saat, joten nyt kannattaa jotain muuta). Ja aamupalallekin vähän lisää (50g). Se juuston lisääminen lisää turhaa rasvaa, joten jotain rasvatonta lihaa vähän aamupalalle. Jos pelkäät kaloreita, on olemassa proteiinivalmisteita joista saa pelkästään proteiineja.

    Sinulla oli muistaakseni vain yksi viipale sitä leipää, voisit syödä myös sitä toisen vaikka sen vihannessekoituksen kanssa niin palaisi se rasva tehokkaammin koko päivän. Kaloreitahan noista tulee, mutta olet nyt ilmeisesti huomannut että liian vähällä elimistösi menee säästöliekille (ellei sitten ole kysymyksessä naisellinen syy). Tuo säästöliekille meno on hyvin yksilöllistä, joten jokainen joutuu etsimään rajansa laihduttaessaan jos kovin kovalla vauhdilla yrittää.

    Onhan asiat nytkin hyvin, mutta voit varautua enemmän siihen laatimaamme taulukkoon laihtumisessa. Kyllähän sinä laihtut, mutta jos et korjaa tilannetta, paino lähtee lihas- ja kudosmassasta ja se palautuu kun lopetat laihduttamisen. Eli siinä mielessä tarpeetonta hommaa. Kannattaa saada se rasva paremmin palamaan ja laihtuminen sitä kautta niin se on pysyvää sitten.

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    minä nyt katson vielä miltä se paino näyttää huome aamuna jos se on laskenut voin olla taas rauhassa..kun en haluaisi lisätä syömistä..=(
    varsinkaan mitään lihaa...yök..
    katson ja kuuntelen tilannetta vielä..sitten kerron sinulle ja miten kävi..jooko?
    muuten siitä herkuttelusta sen verran että jos vetäsee sen yhen päivän silleen niin eihän siitä paino nouse varsinaisesti laihdutus vain hidastuu,niin minä ymmärsin?

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    Nytpä se sitten taitaa kostaantua sinun liian kova vauhti. Muista kuitenkin ne kuukautiset, paino nousee ennen niitä nestemäärän lisääntyessä. Ja kyllähän elimistön nestetasapaino saattaa muutenkin muuttua, mutta kyllä sinulla on selvästi nyt suunta hidastumiseen.

    Mutta ellei syynä ole se, painonlasku on ollut osaksi muusta kuin rasvan palamisesta johtuvaa. Niitä proteiineja nyt sitten lisää että tasapaino syntyy ja sitten sitä riittävän tehotonta liikuntaa. Eli rauhallista pyöräilyä, kävelyä. Jos olet rehkinyt liikaa, niin sitten proteiinivaje on kyllä päässyt käymään.

    Kun saat riittävästi proteiineja niin eiköhän se paino taas lähde laskemaan, eihän sinulla ole enää kuin kilon verran tavoitteeseen ja aikaa on vielä kuukausi. Kaalikeittoa voisit myös syödä, siitä saa täytettä. Kun lisäät proteiinin saantia, paino ehkä nousee vähän, mutta kuten olemme todenneet, vauhtisi oli liian kova (varoittelin siitä) ja kaikki käyttämäsi kalorit eivät lähteneet rasvakudoksesta vaan osa lähtikin lihas- ja kudosmassastasi.

    Ongelma ei ole suuri, se vain täytyy hoitaa ja jatkaa sillä aikataululla jonka laadimme silloin. Eli kyllä sinä siihen tavoitteeseen pääset heinäkuun puoliväliin mennessä kun huolehdit että elimistö saa sen mitä se vähintään tarvitsee. Eli nostat sitä proteiinin saantiasi. Iltapalan yhteyteen siis proteiinia niin on rakennusaineet kasassa yöaikaiseen täydennykseen (vähärasvaista lihaa (100-150 g), kalaahan sinä jo saat, joten nyt kannattaa jotain muuta). Ja aamupalallekin vähän lisää (50g). Se juuston lisääminen lisää turhaa rasvaa, joten jotain rasvatonta lihaa vähän aamupalalle. Jos pelkäät kaloreita, on olemassa proteiinivalmisteita joista saa pelkästään proteiineja.

    Sinulla oli muistaakseni vain yksi viipale sitä leipää, voisit syödä myös sitä toisen vaikka sen vihannessekoituksen kanssa niin palaisi se rasva tehokkaammin koko päivän. Kaloreitahan noista tulee, mutta olet nyt ilmeisesti huomannut että liian vähällä elimistösi menee säästöliekille (ellei sitten ole kysymyksessä naisellinen syy). Tuo säästöliekille meno on hyvin yksilöllistä, joten jokainen joutuu etsimään rajansa laihduttaessaan jos kovin kovalla vauhdilla yrittää.

    Onhan asiat nytkin hyvin, mutta voit varautua enemmän siihen laatimaamme taulukkoon laihtumisessa. Kyllähän sinä laihtut, mutta jos et korjaa tilannetta, paino lähtee lihas- ja kudosmassasta ja se palautuu kun lopetat laihduttamisen. Eli siinä mielessä tarpeetonta hommaa. Kannattaa saada se rasva paremmin palamaan ja laihtuminen sitä kautta niin se on pysyvää sitten.

    ..katotaan mitä se vaaka sit sanoo en vielä tee mitään muutoksia jos se siitä laskis jos ei katotaan mitä tehään sitten..
    tottahan toki minä olen liikunut jajan pyörällä päivittäin ja teen lihaksia ja eilen juoksinkin..
    kun en haluasisi lisätä sitä syömistäni ainkaan lihaa en haluaisi syödä..mistäs sitä proteiinia sitten otat..
    no minä kerron huomenna kuin painolle kävi..ja mietitään mitä tehdään..

    Mene sitten luontaistuotekauppaan tai apteekkiin ja osta voimailijoille tarkoitettuja proteiinivalmisteita. Älä osta kuitenkaan niitä myrkyllisiä joita joku oli katukaupassa myynyt ja josta yksi voimailija joutui sairaalaan. Nämä tunnetut merkit ovat turvallisia. Saattaa niitä saada myös urheiluliikkeistä tai tavallisesta marketistakin. Muista noudattaa ohjeita, et ole voimailija joten pieni määrä riittää.

    Niitä lisäksi ja vähän lisää leipää niin pääset taas laihtumaan. Vaaka saattaa näyttää huomenna laihtumista, mutta kun olet menettänyt lihas- ja kudosmassaa niin se tulee sitten takaisin heti kun aloitat syömään normaalisti. Ei kannata huijata itseään.

    Saanko kysyä,miten pitkä niina olet?Sun painos on jo nimittäin aika sopiva..

    Äänestä

..tänään jaksa lähteä apteekkiin,mitä se niinku käytännössä auttaa että syön sitö proteiini valmistetta?lihonko?
miksi se leipä?
en varmaan syö 2 leipää aamulla, siitähän tulee jo reilu150 kaloria lisää..ei ei..
miten sitä valmistetta edes käytetään..kun ei varmaan ole mitään elintarviketta mistä saisin sen tarvittavan proteiinin vai, kun en halua lihaa,kanaa ...
hoh hoi..pitiki mennä näin..
etkö sinä usko että minulta on yhtään lähtenyt rasvaa kaikkiko ne muka on lihas ja kudosmassaa..
paska..
paljon sitä proteiinia tarvitaan muka?saan sitä tällä hetkellä noin reilu30g
kuhan olet näihin vastannut sitten katson mitä teen..
kun en halua niitä kiloja takas,tuoko se valmiste ne takas?
ja miksi se on lahtumisen kannalta niin tärkeää..
eihän minulle viimekesän kilot takas tulllu ja en varmaan kyllä saanu kaikkea tarpeeksi..do.. en tiedä..ahistaa..

Äänestä
  • Kun syöt proteiinivalmistetta, saat siitä pelkkää proteiinia. Sinulta puuttuu sitä nyt elimistöstäsi joten se on ilmeisesti mennyt lukkoon eli alkanut elämään hyvin säästeliäästi, tai ainakin aikoo tehdä niin. Proteiinin täydentämisen tarkoitus sinun tapauksessa on tuoda elimistöllesi takaisin ne mitä se on eri paikoista lainnannut ja kuvitellut että nyt pitää sitten alkaa säästämään kun koko ajan on puutteessa.

    Emmekö me laskeneet että siitä leipäpalasesta tulee 60 kcal, eli ei 150.

    Kun et halua lihaa tai kanaa niin sitten tabletteina. Proteiinivalmistetta käytetään kuten ruokaa, ne ovat pehmeitä tabletteja joita voi syödä vaikka paljaaltaan muutaman tai laittaa johonkin ruokaan. Purkki maksaa 5-10 euroa ja se riittää sinulle kun et voimaile kuitenkaan.

    Eihän tuo tilanteesi nyt mitenkään huono ole, se on nopeasti autettu kuntoon. Kyllä sinulta on kiitettävästi rasvakudosta palanut, ilmeisesti noin puolet, ja toinen puoli sitten on otettu lihas- ja kudosmassasta.

    Proteiinia tarvitset 50 - 75 g päivässä normaalitoimintoihisi ja kun olet lisännyt liikuntaa, tarvitset vielä ylimääräistä 20-30 g, eli lähes sata grammaa proteiinia päivässä, eli sinulla on reilu puutos kokoajan. Kun olet saanut tuon puutteesi korjattua, sitten riittää tuo 50-75 g päivässä.

    Proteiinivalmiste ei tuo kiloja takaisin sen enempää kuin olet nyt itseäsi huijannut, mikä on ehkä 0.5 kg. Kun saat proteiini ja hiilihydraattitäydennystä, lihas- ja kudosmassa täydentyy ja elimistö alkaa taas polttamaan rasvakudostasi kun kaloreita on ravinnossasi vähemmän kuin kulutat.

    Luulen että viime kesänä et laskenut aikoja niin tarkkaan. Kyllähän elimistö sopeutuu aina siihen mitä se saa. Jos laihduttamisen jälkeen olitkin sen verran pienellä kalorimäärällä kulutukseesi nähden että rasvaa paloi ja elimistö käytti sitä energiaksi rakentaen samalla lainatut lihas- ja kudosmassat takaisin mitä se oli menettänyt nolla dieetillä. Luulen kuitenkin että kärsit nälästä viime kesänä ja muutenkin oli huono olo.

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    Kun syöt proteiinivalmistetta, saat siitä pelkkää proteiinia. Sinulta puuttuu sitä nyt elimistöstäsi joten se on ilmeisesti mennyt lukkoon eli alkanut elämään hyvin säästeliäästi, tai ainakin aikoo tehdä niin. Proteiinin täydentämisen tarkoitus sinun tapauksessa on tuoda elimistöllesi takaisin ne mitä se on eri paikoista lainnannut ja kuvitellut että nyt pitää sitten alkaa säästämään kun koko ajan on puutteessa.

    Emmekö me laskeneet että siitä leipäpalasesta tulee 60 kcal, eli ei 150.

    Kun et halua lihaa tai kanaa niin sitten tabletteina. Proteiinivalmistetta käytetään kuten ruokaa, ne ovat pehmeitä tabletteja joita voi syödä vaikka paljaaltaan muutaman tai laittaa johonkin ruokaan. Purkki maksaa 5-10 euroa ja se riittää sinulle kun et voimaile kuitenkaan.

    Eihän tuo tilanteesi nyt mitenkään huono ole, se on nopeasti autettu kuntoon. Kyllä sinulta on kiitettävästi rasvakudosta palanut, ilmeisesti noin puolet, ja toinen puoli sitten on otettu lihas- ja kudosmassasta.

    Proteiinia tarvitset 50 - 75 g päivässä normaalitoimintoihisi ja kun olet lisännyt liikuntaa, tarvitset vielä ylimääräistä 20-30 g, eli lähes sata grammaa proteiinia päivässä, eli sinulla on reilu puutos kokoajan. Kun olet saanut tuon puutteesi korjattua, sitten riittää tuo 50-75 g päivässä.

    Proteiinivalmiste ei tuo kiloja takaisin sen enempää kuin olet nyt itseäsi huijannut, mikä on ehkä 0.5 kg. Kun saat proteiini ja hiilihydraattitäydennystä, lihas- ja kudosmassa täydentyy ja elimistö alkaa taas polttamaan rasvakudostasi kun kaloreita on ravinnossasi vähemmän kuin kulutat.

    Luulen että viime kesänä et laskenut aikoja niin tarkkaan. Kyllähän elimistö sopeutuu aina siihen mitä se saa. Jos laihduttamisen jälkeen olitkin sen verran pienellä kalorimäärällä kulutukseesi nähden että rasvaa paloi ja elimistö käytti sitä energiaksi rakentaen samalla lainatut lihas- ja kudosmassat takaisin mitä se oli menettänyt nolla dieetillä. Luulen kuitenkin että kärsit nälästä viime kesänä ja muutenkin oli huono olo.

    käydään huomenna ostamassa apteeksista niitä, mutta minä todella toivon ettei kilot nouse..
    mutta sitä leipää en kyllä lisää..sorry nyt vaan
    miten äkkiä se paino alkaa sitten tippumaan uudestaan..?

    Äänestä

  • niina kirjoitti:

    käydään huomenna ostamassa apteeksista niitä, mutta minä todella toivon ettei kilot nouse..
    mutta sitä leipää en kyllä lisää..sorry nyt vaan
    miten äkkiä se paino alkaa sitten tippumaan uudestaan..?

    Uskoisin että muutama päivä siihen menee. Kun elimistösi alkaa saada proteiinia niin sehän alkaa polttamaan taas rasvakudosta, eli rasva lähtee heti vähentymään, mutta muu taas kasvaa, jos vielä söisit sitä leipää vähän enemmän: Nyt yrität koko päivän polttaa sillä aamupalalla saadulla ruisleipäpalasella. Iltapäivällä syöty toinen palanen olisi kyllä paikallaan.

    Eli luulen että painosi ei paljoa muutamaan päivään nouse, muttei laskekaan, kunnes se taas alkaa laskemaan noin 50 - 100 g päivässä. Rasvaprosenttisi taas tippuu kokoajan eli tavallaan alat laihtumaan heti huomisesta vaikkei se vaa'assa heti näykään.

    Muista että sinulla on laatimastamme ohjelmasta poiketen jo nyt tuo heinäkuun alun painosuositus. Ja kun vielä muistamme sen, että sinun tavoitteesi oli tuo 54 kg, olet jo alle siitä. Nyt kun saat tuon lihas- ja kudosmassan tasapainoon, se jo vähentää muutaman sata grammaa tuota palautumista. Eli voi olla että kun saavutat sen 52 kg, niin painosi ei sitten palaudukkaan aivan 54 kiloon vaan esimerkiksi 53.6 kiloon. Mutta niin päin se on parempi hallita, voi sitten syödä vähän jäätelöä niin kyllä se sitten nousee 54 kiloon.

    hyvältä kuulostaa tänä aamuna se oli 52.6
    diin,olen tässä miettinyt että ehkä se 54 on aika paljon eli ei yhtään haittaa todellakaan että paino jää alle sen..ei niinku yhrään...
    kun tämän näköisenä olen aika kiva..olen saanut ne "jenkkakahvat" pois..eli rasvaakin on palanut.
    mutta jo proteiinista ei ole kuin hyötyä niin kaipa se pitää totella ja ottaa niitä.
    olisiko ne hyvä ottaa aamulla, illalla, päivällä ruuan kanssa?
    kun voin myöntää ei pienintäkään hajuu koko aineesta.
    siis siinä ei ole kuin pelkkää proteiinia,ei mitään haitallista kaloreita?
    sen ei pitäsi siis lihottaa,vaan se vaan niinku on hyödyks..=)

    Jos sinulla ei ole mitään nestetasapainosta johtuvia muutoksia ollut, niin elimistösi on sitten päässyt vähän ohi tilanteesta kun paino on laskenut hieman.

    Proteiinista on hyötyä. En osaa sanoa minkä verran sinun pitää niitä ottaa. Siinä purkin kyljessä lukee minkä verran yksi tabletti sisältää proteiinia. Sinullahan on 40-50 gramman vaje sen saannissa, joten sen verran sinun tulisi sitä päivässä saada lisää muutaman päivän ajan. Sen jälkeen lisätarve on 20-30 grammaa niin kauan kuin laihdutat. Sinullahan tuo paino on jo viikon päässä tavoitteessa joten olet laihtunut huomattavasti nopeammin kuin oli tarkoitus. Sehän johtui varmaan siitä sinun kasvaneesta liikkumisestasi, josta tuo proteiinin puutekin pääosin aiheutui.

    Kyseiset tabletit eivät oikeastaan ole tabletteja siinä mielessä kuin niitä yleensä kuvitellaan. Ne ovat proteiinimassaa, tableteiksi puristettuna, joten niitä voi syödä kuten ruokaa. Mutta ainahan tasaisuus on hyvästä, joten jaa päivän annos kolmeen osaan ja ota ruuan kanssa.

    Proteiinit sisältävät kaloreita, 4 kcal grammassa. Haitallisia kaloreita siinä ei ole, kaikki käytetään lihas- ja kudosmassan rakentamiseen. Kaikki syömäsi proteiinit ovat hyödyksi kunhan et niitä liikaa syö, vain sen puuttuvan määrän.

    Samalla kun täydennät nyt lihas- ja kudosmassasi, muuttuu rasvakudoksesi samaan aikaan lihaksiksi, ja painosi ei nouse sitten niin korkealle kuin aiemmin olisi käynyt.

    Äänestä

minä koulusin tänään kaksi apteekkia ja molemmissa vastaus oli sama, "ei ole, sitten mulkaisivat mua ja sanovat eikös se kasvata lihaksia"...mitä minä nuori tyttönen sellasia..
ja sit kolusin muutaman marketin eip oolu sielläkään..
ja en asu missään keskustassa joten en varmaan pääse ihan lähiaikoina mihinkään luontaistuotekauppaan...joten jatkanko ihan näin kuin ennekin..
vai onko sinulla jotain mielessä?
tonnikalasssahan on ihan hyvin proteiinia 25g mutta en kyllä syö 2 purkkia hitsi vitsi mitkä kalorit.
ja lihaa en syö muuten vaan..
mitäs nyt*sormi suussa ihmettellöö*
meneehän tää näinki,vaan pitäs saaha se rasva poes..
mistä proteiinit?

Äänestä
  • Kävipä sitten vähän huonosti. Kyllä sinun nyt kannattaa syödä kananmuna aamulla ja kanamuna illalla ja juoda pari lasia rasvatonta maitoa. Voisithan sinä salaa ottaa vähän lisää kalaa toisesta purkista vielä lisäksi niin saisit jotenkuten tasapainoon tuon rasvanpolttamisen. Muutaman päivän kun syöt, voit sitten puolittaa nuo proteiinilähteet tai etsiä proteiinipitoisia kasviksia.

    Kyllä he siellä apteekissa oikeassa olivat, lihaksiahan ne proteiinit kasvattavat. Ja kun sinä olet niitä kuluttanut nyt, niin jollakinhan ne pitää saada kasvamaan takaisin kun et sinä niistä halua luopua vaan siitä rasvakudoksesta.

    Jos haluat proteiinia kasviksista, syö hernekeittoa tai papusoppaa. Soijaproteiinissa näyttää olevan paljon proteiinia, mutta myös kaloreita. Mutta ehkä sitä löytyy kaupasta.

    Herne on ainut tuttu noista, ja sitä itse söin joskus laihduttaessani hernekeittona. Nuo muut ovat minulle outoja ruokia. Mutta kannattaa sinun tutkia niitä, löytyykö kaupasta ja minkä verran niissä oikein on proteiinia. Niillä voisit saada sen proteiinilisän sitten jatkossa turvattua jos et välitä kananmunasta, maidosta ja lisäkalasta.

    Sinusta tulee hyvä kokki kun etsit kaupasta sopivia proteiinipitoisia tuotteita ja valmistat niistä ruokaa.

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    Kävipä sitten vähän huonosti. Kyllä sinun nyt kannattaa syödä kananmuna aamulla ja kanamuna illalla ja juoda pari lasia rasvatonta maitoa. Voisithan sinä salaa ottaa vähän lisää kalaa toisesta purkista vielä lisäksi niin saisit jotenkuten tasapainoon tuon rasvanpolttamisen. Muutaman päivän kun syöt, voit sitten puolittaa nuo proteiinilähteet tai etsiä proteiinipitoisia kasviksia.

    Kyllä he siellä apteekissa oikeassa olivat, lihaksiahan ne proteiinit kasvattavat. Ja kun sinä olet niitä kuluttanut nyt, niin jollakinhan ne pitää saada kasvamaan takaisin kun et sinä niistä halua luopua vaan siitä rasvakudoksesta.

    Jos haluat proteiinia kasviksista, syö hernekeittoa tai papusoppaa. Soijaproteiinissa näyttää olevan paljon proteiinia, mutta myös kaloreita. Mutta ehkä sitä löytyy kaupasta.

    Herne on ainut tuttu noista, ja sitä itse söin joskus laihduttaessani hernekeittona. Nuo muut ovat minulle outoja ruokia. Mutta kannattaa sinun tutkia niitä, löytyykö kaupasta ja minkä verran niissä oikein on proteiinia. Niillä voisit saada sen proteiinilisän sitten jatkossa turvattua jos et välitä kananmunasta, maidosta ja lisäkalasta.

    Sinusta tulee hyvä kokki kun etsit kaupasta sopivia proteiinipitoisia tuotteita ja valmistat niistä ruokaa.

    ..vielä yhddessä apteekissa katsotaan mitä ne sanoo
    tänä aamuna paino oli 52.2
    olisiko meillä sittenkin väärä juttu tässä,koska laskee se paino edelleen aika samalla tavalla kuin ennenkin ja se yhden päivän pysähdys tai hidastuminen voisi johtua siitä kun menkat alkoivat.jos tässä ei olisikaan kyse siitä proteiinista?miltä kuulostaa?
    muuten olen varmaan vko päästä jo saanut painoni ihan kivaan lukemaan, voinko juhánnuksena viettää päivän milloin vedän pizzaa,alkoholia jne jne koska tarve ei ole enää laihduttaa vaan pysyä tässä. kun jos yhden päivän mässäily ei nosta painoa vaan hidastuttaa painon laskua...ei se minua haitaa jos se paino on mässäilyn jälkeenkin se 52, ni ok..ei minulla kiire ole laihtua siitä..vai tuleeko kilot takas?

    Sittenhän se syy selvisi. Kun kerroit että painosi oli noussut, huomautin näistä naisellisista syistä. Silloin nestetasapaino muuttuu ja elimistöön kerääntyy nestettä. Et ilmeisesti huomannut sitä sitten kuitenkaan joten silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tuo proteiinin puute. Olisikohan pitänyt puhua silloin menkoista niin olisit huomannut epäillä.

    Mutta näyttää siltä, että elimistösi on selvinnyt kunnialla proteiinivajeesta ja on polttanut rasvakudostasi halutulla tavalla eli olet laihtunut sieltä mistä pitikin.

    Sinun ei siis kannata käydä ostamassa niitä proteiineja. Kun aloitat normaalin syömisen, mieti noita herheiden ja papujen sisällyttämistä ruokavalioosi jos sinä et lihaa syö, että saat sitten riittävän määrän proteiinia. Ja sitä kalaa kannattaa myös sisällyttää enenmmän vähän aikaa, ettei ne kalorit, jotka tulet normaaliruoasta saamaan, mene täyttämään niitä rasvasolujasi vaan ne sinun lihas- ja kudosmassasi täydentyvät. Osa tuosta mainitsemastani "akusta" on juuri samanlaisia, eli niiden täyttämiseen tarvitaan myös proteiineja.

    Jos olet jo ehtinyt ostaa niitä proteiineja, voit käyttää niitä sitten nyt muutaman viikon että saat sen 80 g päivässä yhteensä proteiineja, ja sen jälkeen sen verran mitä jää puutteeksi (proteiinitarve 50-75 g sinulla). Eli yksi tai kaksi tablettia niin tulee purkki hyödynnettyä.

    Sinullahan on nyt myös enemmän lihaksia kuin aiemmin joten tarvitset myös hiukan enemmän proteiinia senkin takia normaali ravinnossasi. Uskon, että liikut myös enemmän koska ihannepainoisena tulee liikuttua enemmän kun jaksaa paremmin.

    Kun juhannus on viikon päästä ja olet silloin saavuttanut tavoitepainosi, on oikein hyvä tilaisuus syödä juhlien. Sinulla on se parin kilon vaje joka täyttyy kuitenkin joten yhtään kaloria ei vielä muutu rasvakudokseksi, vaan tämä "akkusi" täyttyy jos mässäilet oikealla ruoalla.

    Uskoisin että painosi asettuu välille 53-54 kg siinä vaiheessa kun sitten alat syömään taas normaalin määrän. Suosittelen kyllä paria lähes normaalipäivää (esim. 1400 kcal ja sitten 1800 kcal) ennen juhannusta ettei elimistösi rasitu liikaa jos aiot oikein mässäillä.

    voi hitsi niitten kans yks kaveri pyys mut tänään päivällä niille minä menin no ne hullut oli järkännyt ihan sikana kaikkee pizzaa ja kakkua jäätelöä jne sinne oikea tyttöjen ilta..no en kehannut pilata tunnelmaa sanomalla "sori mä oon laihiksella joku toinen kerta" vaan liityin mukaan.
    no en kadu mitään siitä ei ole kyse.
    eikä minua haittaa vaikka laihtuminen yt vähän hidastuisi,koska olehan jo 52.5kg painava ja huomenna alkaa taas se dietti.
    oliko tuo nyt SUURI moka?
    minusta se oli ihan ansaittu tämän kaiken "rääkin jälkeen"=)joka kylläkin jatkuu..

    Eipä siinä mitään haittaa jos välillä vähän syöpöttelee. Et varmaan kovin paljoa edes saanut normaalikulutuksen yli, joten loppu dieettisi jatkuu hetken hidastuneena. Ja saithan luultavasti myös sitä tarvitsemaasi proteiinitäydennystä jonkin verran. Suurempi vaara on se, että kun on ollut vähäisellä ruualla ja syö sitten enemmän niin vatsa menee sekaisin.

    Muistaakseni sinä kyllä jo pari päivää sitten varauduit siihen kyselemällä miten käy. Eikä siinä varmaan käynyt kuinkaan kun sinulla on vielä innostus tallella. Mutta kun lopetat dieetin, muista sitten syödä ruokaympyrän mukaisesti ja sellainen määrä kaloreita että painosi pysyy kohdallaan. Jos se alkaa laskea, lisäät vähän, ja jos nousee, vähennät vähän.

    TYKA myös suosittelee kerran viikossa hyvän ateria syömistä palkinnoksi viikon laihduttamisesta. Ei kuitenkaan niin paljoa kuin sinä ilmeisesti söit, vaan 700-1000 kcal verran ylimääräistä. Moni on kuitenkin huomannut että jatkuva kaloreiden tarkkailu on raskasta ja siksi on hyvä saada joku päämäärä, vaikka yksi hyvä ateria kerran viikossa jota sitten voi odotella jos alkaa viikolla liikaa mieli tekemään jotakin.

    mässäily päivän jälkeisenä aamuna paino oli 53.6 mutta eiköhän tuo jo huome aamuna ole pudonnut alas päin,koska kyllähän se sen syömisen jälkeen varmaan paljon on...ja massu on vähän turvoksissa mutta kyllä se siitä kun palaa omaan "elämän tyyliinsä".
    oli siitä mässäilystä se hyvä puoli,että aivot saivat lepoa niiltä kalorin laskemisilta ja sai kaikki mielihalut poiskun antoi ittensä syödä kaikkea.nyt on hyvä jatkaa..

    Osahan tuosta painosta on lisääntynyttä nestettä joka tasaantuu omia aikojaan. Et sinä varmaan paljon yli 1000 kcal peruskulutustasi enempää eilen syönyt, joten sen antama lisä on vain 200 - 300 g todellista painoa, mikä sekään ei ehtinyt rasvakudokseksi muodostua.

    Kyllähän se niin tahtoo olla, että suurin työ tuossa laihduttamisessa onkin noiden kaloreiden laskeminen jos aikoo syödä muutakin kuin sitä samaa ruokaa.

    Kyllä sitä taas jaksaa käydä lenkillä ja syödä kaalikeittoa.

    ..rasvakudos sitten muodostuu?
    tai miten äkkiä ihminen lihoo?
    milloin saan viettää toisen nautiskelu päivän ilman lisä kiloja?
    eihän nyt yhdestä päivästä voi lihoa..
    =)

    Jos syöt enemmän kuin kulutat laihdutuksesi aikana, saat syödä 7 000 - 15 000 kcal ennenkuin rasvakudosta alkaa isommin muodostua. Siihen saakka ylimäärinen energia muodostaa pääasiassa niitä lihas- ja kudosmassoja joita laihduttamisen alussa otettiin. Voit siis mässäillä muutaman päivän pelkäämättä lihomista, painon lasku vain siirtyy aina kauemmas. Jos mässäilet kolme päivää, siirtyy painon lasku sitten viikolla eteenpäin.

    Kun elät normaalisti, eli et laihduta ja "akkusi" on täynnä, kaikki kulutuksen ylittävä energia varastoituu rasvakudokseksi laihduttamisen jälkeen koska elimistösi sisältää paljon rasvakudosta muodostavia soluja. Kun olet ollut pitemmän aikaa sopivalla energiamäärällä, nämä solut vähenevät eikä rasvakudosta muodostu niin herkästi eli et liho aivan yhtä helposti tilapäisellä mässäilyllä. Tämä määrä riippuu paljon henkilöstä, toiset lihovat helpommin kuin toiset. Sinäkin olet saanut syntymälahjanasi tietyn määrän rasvasoluja jotka ovat käytettävissä tarvittaessa.

    Painosi nousee aina kun syöt enemmän kuin kulutuksesi on, eli et voi syödä liikaa lihomatta jos olet lihovaa tyyppiä. Jos ero on pieni, rasvakudosta palaa aina vähän ja paino tasapainottuu koska eihän eri päivinä syödä aina samaa määrää. Kun aloitetaan laihduttamaan, tämä rasvanpalaminen pyritään saamaan paljon suuremmaksi mitä normaalisti tapahtuu.

    Suurin osa päivittäisestä vaihtelusta kuitenkin otetaan "akusta", joka muodostuu erilaisista prosesseista. Jos "akussa" on vajetta, se täytetään ensin eikä rasvakudosta paljoa muodostu. Tästä voisi tehdä vaikka sellaisen johtopäätöksen, että jos haluaa nautiskella ruokaa enemmän normaalitilanteessa, on ennen herkuttelua muutaman päivän vähemmällä energialla joten rasvasoluja ei pääse syntymään eikä paino nousemaan.

    Jos nautiskelit 1000 kcal yli peruskulutuksesi eilen, ja sinulla on 1000 kcal vaje, sinulla menee sen eilisen nautiskelun kuluttamiseen tämä päivä. Eilen et siis laihtunut, etkä tänään. Huomenna pitäisi painon taas alkaa laskemaan, mutta vesitasapainon vuoksi vaaka ei sitä muutaman päivään näytä.

    Kun on laihduttanut, on hyvä esimerkiksi kerran vuodessa tarkistaa paino ja jos se on hieman päässyt kohoamaan, vuoden aikana suoritetusta kalorimäärän vähentämisestä huolimatta, kannattaa vähentää kaloreita ja polttaa rasvakudosta pois kilon verran enemmän kuin ylimääräistä on päässyt syntymään. Eli laihduttaa vähän. Näin kilon, parin nousu vuodessa ei pääse aiheuttamaan 10 - 20 kg painon nousua kymmenessä vuodessa.

    ..ku eihän se tää tyttönen ymmärtäny nyt yhtikäs mitään noin hienosta puheesta,varmaan tosi tärkeetä asiaa tossa oli mut meni ohi että viuhahti..
    eli siis suomeks..7000-1500kaloria on ihan kauheasti...siis 3 päivään ei liho,varsinaisesti niinkö?
    no eilenhän minä söin paljon..ja tämän viikon olen taas tällä kuurilla, mutta sitä minä lähinnä hain takaa että jos halauan juhannuksenakin mässäillä urakalla muitten kanssa kun ikävä katsoa vierestä muitten hauskanpitoa niin käykä kuinkaan..en suinkaan ole koskaan suunnitellut syödä monta päivää putkeen herkkuja, silloin tällöin..
    vai tapahtuuko painolleni jotain ikävää jos jo juhannuksena otan uudelleen?
    olisiko sinulla mielessä jotain hyvää kikkaa millä,mässäilystä olisi vähemmän haittaa eli jotenkin ottasi niinku tämän viikonaikana "säästöön´" jotain,kun sitten alkaisi mässäillä niin siitä ei olisi haittaa...kauhean vaikea selittää mutta ymmärrätkö mitä haen takaa..??
    onko laihsutukseni nyt ihan hako teillä kun vietän näitä päiviä,että syön kun hevonen?
    mutta vielä kerran yhdestä päivästä ei siis liho??

    kun tämän dietin aikana syömäni ruuathan minä kulutan vaikken liikkuisi, eikö niin?
    niin paljos sitten ihminen normaalisti kuluttaa,jos ei harrasta urheilua?
    kun eihän mässäily päivänä urheilla..

    Olet varmaan huomannut että tätä meidän keskustelua seuraa moni muukin. Sen vuoksi olen selittänyt laajemmasti näitä juttuja että jokainen saisi itselleen poimittua niitä asioita mitkä kiinnostavat.

    Sinulle lyhyesti. Jos kolme päivää (juhannuksen) mässäät (1500 ylimääräistä kaloria) niin nykyisellä dieetilläsi sen pois saamiseen menee viisi päivää juhannuksen jälkeen jos vielä juhannuksen jälkeen aiot laihduttaa.

    Jos et jatka laihduttamista, et liho juhannuksen mässäilystä ollenkaan, vaan se normaali parin kilon painonlisäys vain tulee.

    Mielestäni sinun ei tarvitse tehdä mitään kikkailua juhannusta varten etukäteen. Jos vatsasi kesti eilisen, niin kestää se varmaan juhannuksenkin ilman harjoittelua.

    Äänestä

  • niina kirjoitti:

    kun tämän dietin aikana syömäni ruuathan minä kulutan vaikken liikkuisi, eikö niin?
    niin paljos sitten ihminen normaalisti kuluttaa,jos ei harrasta urheilua?
    kun eihän mässäily päivänä urheilla..

    Arvioisin sen olevan tämän laihtumisen mukaan noin 1800 kcal ilman liikuntaa. Peruskulutus voidaan laskea 33 x painokilo eli 33 kcal/kg x 53 kg = 1750 kcal.

    Eli kulutat syömäsi ruoat dieetin aikana ja rasvakudostakin kuluu tuhat tai toistakin kilokaloria. Sitten vielä kuluu jonkin verran lihas- kudosmassaa.

    mitä tarkoitit sillä että jos en jatka laihduttamista en liho, mutta pitäisikö tuo ymmärtää että jos jatkan lihon=)
    en minä mässäilisi kuin yhden päivän juhannuksena,ja se ei varmaan pahemmin lihota, en suinkaan 3 päivää..

    Muistathan kun kerroin, että lopetettuasi laihduttamisesi painoa tulee takaisin jonkin verran, ehkä pari kiloa?

    Jos et jatka juhanuksen jälkeen laihduttamista, sinun juhannussyömisesi mahtuvat tuohon kahteen kiloon, joka siis kumminkin tulisi lisää muutamassa viikossa.

    Jos jatkaisit laihduttamista juhannuksen jälkeen, sinun tietenkin pitää kuluttaa myös nämä juhannuksen aikana syömäsi ylimääräiset kalorit, jotta pääset siihen painoon, joka sinulla oli ennen juhannusta.

    Yksi päivä tekee saman mitä se eilinen teki, eli pari päivää menee ennenkuin ollaan samassa tilanteessa. Mutta minusta sinä olet päässyt tavoitteeseen jo torstaihin mennessä, eikä sinulla ole enää tarvista laihduttaa enempää. Painosi asettuu sinne 53 ja 54 kg välimaastoon joka oli tavoitteesi. Vaikka mässäät juhannuksena, paino ei enempää nouse.

    on tänä aamuna 53.2 eli ei se vieläkäään ole mennyt sinne mihin se jäi ennen mässyäilyä eli sinne 52.2
    ei minussa itsessäni ole muutosta tapahtunut vai vaaka näyttää noin paljon.
    senkö siitä saa yhdestä päivästä,näköjään=(
    minulle tulee ain avälillä sellaisia "masennus" kohtauksia..
    en oikein osaa nauttia elämästä-lomasta..
    olen kateellinen ihmisille joilla paino pysyy samana ilman että he laskevat kaloreita ja rääkkäävät itseään..ja silti herkuttelevat jäätelöllä jne niin kuin äitini hänen mottoa on syö kun on nälkä ja sitä mitä tekee mieli ja nauttii,ei hän liho.
    mutta itse tuntuu kun jätätä kauhean päivä rääkin tekemättä ja nautiti jäätelöä jo on heti seuraavna päivänä vaa alla hirmuiset luvut.
    hulluks tulee kun paino ei pysy paikallaan vaan venkslaa ees taas,haluasin nauttia elämästä ilman lisä kiloja
    jos minun perus kulutukseni on 1800 kaloria niin sii saan syödä 1800 kaloria vaikken rääkkäisi itseäni ja paino pysyy samana(aika raaka esimerkki,mutta kumminkin)
    kun tuntuu että se 52 kiloa oli sellainen että ei siinä painossa pysy kuin hiiren eväillä ja kauhella rääkillä ja mitä se sellainen elämä on ei mitään..terveys vain menee.
    toivoisin painoni asettuvan sinne 53.5 kilon kohdalle mutta en tiedä kuinka käy. ilta paino on aina paljon enemmän en halua edes katsoa sitä.
    miksi kaikesta hyvästä seuraa aina vain hunoa...
    aina kun aamulla heräät ensinmäisenä otat ne hiiren eväät jääkaapista katsos aamu ohjelmat ja sitten tuskastuneena lähdet polkemaan pyörää..paljon muuten kuluttaa 15km, tai 10km pyöräily?
    ja sitten illalla edessä se monen tunnin lihas treeni,huh...=(
    ja tuntuu vain että kaikki se on turhaa,kun muut eivät tee oikein mitään muuta kuin perustyötä ja kilot senkun ovat ilosesti paikallaan.
    on tämäkin nuoruus..
    mutta onko muuten kuntopyöräily yhtä tehoksata kuin tavan, kun joudun nyt pari päivää olemaan lapsenlikkana ja en pääse pyöräilemään ulos.
    katso nyt tätä tarkoitin en uskalla lähteä matkallekkaan kun mieleen tulee"ainiin pitää urheilla" ettei paino nouse..perheeni on varannut kolilta mökin mutta mieleen tulee vain että lihon kumminkin parempi jäädä trenaamaan..tämä on eräänlainen pakko mielle ja painon nousun pelko.
    no siinä ajatuksiani..mutta toivotaan että laihdutuksen jälkeen paino pysyy siinä 53-54 näkyykö muuten ýksi kilo ihmisessä,jo?

    Emme voi tietää paljonko sinä mässäilit, mutta kun muistat että 700 kcal on 100 g lisää painoa mitä menee yli kulutuksesi. Jos peruskulutuksesi on 1800 kcal, ja syöt 1800 kcal päivän aikana, painosi pysyy samana. Jos syöt 2 500 kcal (esim. pizzan ja 300 g täytekakkua), painosi nousee 100g. Jos syöt 3 200 kcal, painosi nousee 200g, ja niin edelleen.

    Painonnoususi ei johdu kokonaan syömisestä, vaan nestetasapainon muutoksesta joka ajan myötä tasoittuu. Saattoihan olla, että sinulla oli nestevajausta silloin kun paino oli 52.2 ja se ei ollutkaan todellista painoa.

    Kannattaa muistaa, että puolet ihmisistä ovat kuten sinä ja minä, paino nousee helposti. Joka päivä ei kannata vaakaan tuijottaa. Kun saat sen painosi kohdalleen, kerran viikossa punnitset ja merkkaat painosi vihkoon. Tarkkailet sitten sitä pitemmän ajan kuluttua ja muutat syömisiäsi jos se paino nousee tai laskee.

    Tuohon jäätelö ongelmaan suosittelen etukäteiskuluttamista. Kun kulutat etukäteen, ylimääräinen energia ei pääse varastoitumaan. Jos haluat syödä tavallisen jäätelötuutin, joka sisältää energiaa 150 kcal, pyöräile tai kävele 4 kilometriä. Siis käy ostamassa jäätelösi 2 kilometrin päässä olevasta kioskista. Siinä se sitten kuluu se energia minkä jäätelöstä sait.

    Kun sinun peruskulutuksesi on 1 800 kcal, paino pysyy samana jos syöt sen verran ruokaympyrän mukaista ruokaa. Kun liikut, vaikka sen 15 km pyörällä, kulutus on noussut 2200 kcal:iin. Sinun ei kannata tuijottaa sitä vaakaa niin tarkasti. Ihmisen paino vaihtelee nestemäärästä ja muusta johtuen päivän aikana reilusti, jopa pari kiloa. Kannattaa aina punnita samaan aikaa ja käyttää sitä referenssinä. Esim. lauantaiaamuna tai saunaan mennessä. Kun kerran olet saanut painosi itseäsi tyydyttävään lukemaan, ja tarkkailet sitä sitten samana aikana, niin sillä kilomäärällä ei ole merkitystä mitä se vaaka näyttää kunhan se pysyy suunnilleen samana kokoajan.

    Ei sinun aivan hiiren eväillä tarvitse normaalisti elellä. Suunnittele itsellesi hyvät kasvispohjaiset ruuat ja laske niiden kalorit. Sitten kun syöt normaalisti, tiedät laskematta mitä missäkin suunnilleen on ja voit syödä riittävästi. Voithan syödä 1800 kcal liikkumasi määrän verran. Kaalikeitto ja kaikki muut vihanneskeitot ovat terveellisiä ja niitä voi syödä runsaasti.

    Sinulla 15 kilometrin pyöräily kuluttaa 400 kcal ja 10 km kuluttaa 260 kcal. Lihastreeni ei niinkään liity painon ylläpitämiseen vaan kuntoiluun, joka on vähän eri asia. Kuntopyöräily on suunnilleen yhtä tehokasta kuin tavallinen pyöräily, jos vastus on samaa luokkaa. Kuntopyörässähän vastusta voi säätää jolloin rasitus muuttuu.

    Kuten aikaisemmin mainitsin, puolet ihmisistä ovat kuin sinä, paino ei pysy paikallaan vaan sitä täytyy hallita koko ajan. Heille, joilla paino pysyy paikallaan voi olla kateellinen, mutta pitää muistaa että heistä monella on taas päinvastainen ongelma. Pitää syödä kokoajan paljon että paino pysyy kohdallaan. Jos ei syö, energia loppuu eikä jaksa mitään, kuolee nälkään. Vain harva ihminen on sellainen että elimistö osaa ottaa sen verran energiaa kuin tarvitsee ja laittaa loput kiertoon.

    Yksi kilo ei näyt ihmisessä ulospäin. Sen vain tuntee omassa mielessään.

    Sanoit, ettet uskalla lähteä Kolille lomalle. Ehdottomasti sinun kannattaa mennä mukaan. Siellä on erittäin hyvä alueet, korkeuseroja. Liikunta siellä polttaa rasvaa runsaasti ja voit sitten päivän rasitusten jälkeen syödä grilliherkkuja ilman omantunnontuskia. Uusissa maisemissa kävelemällä tulee liikuntaa paljon, aivan huomaamatta kun käy tutustumassa ympäristöön. Uidakin siellä voi, se kuluttaa myös paljon energiaa, kolmen kilometrin uinnilla kuittaa jo muutaman grillimakkaran. Kun tekee mieli jäätelöä, kävele jäätelökojulle varttitunti ja takaisin tullessa saman verran. Jos yksi tuutti ei riitä, kävele vähän pitemmän kautta.

    Loma Kolilla on paljon tehokkaampi painoon laskija kuin kotona nyhjääminen pyörän ja punttien kanssa. Lisäksi siitä saa mielen piristystä joka myös auttaa asiassa. Ja muista ne pojat siellä Kolilla myös. Eihän sitä tiedä vaikka lomaromanssi roihahtaa jos joku hyvävartaloinen poikakin on tutustumassa siellä ympäristöön.

    saa syödä sitten kun siirryn normaaliin ruokavalioon tai niinkun 1800 kaloria mutta teeppä minulle esimerkki päivä.
    ole kiltti ja unohda ne kaalikeitot jne ei sitä enää..vaan kunnon ruokia minulla on ikvä jo perunoita ja makaroonia jne..
    silloin 56 kiloisen paino pysyi samana nähtäväksi jää kuinka käy 54 kiloisena

    Nyt esitit minulle liian ison urakan. Laitapa tämä sama kysymys tuonne uudeksi keskusteluksi jos jollakin olisi hyvät esimerkit 1800 kilokalorin verran päivälle. Netistä löytyy myös ohjeita eri kalorimäärille. Jokaisella on omat makutottumukset joten toisten antamat ohjeet eivät aina sovi itselle, niitä pitää soveltaa.

    Perunoissa on 80 kilokaloria. Niitä siis saat syödä 2.25 kg päivässä jos et muuta syö. Makaroonissa taas on 320 kcal, joten niitä saa yksistään syödä 560 g. Kuten huomaat, makaroonista tulee nopeasti kaloreita, ja lisäksi sen kalorit ovat niitä huonoja. Vatsa ei välttämättä tule täyteen, joten kannattaa opetella syömään kasvispainoitteisesti.

    Itse perustuotteet (peruna, liha, kasvikset, rasvaton maito, kokojyvä tuotteet) eivät useinkaan sisällä paljon energiaa, vaan se energia tulee niistä lisukkeista, ruuanlaitossa käytettävästä rasvasta, maidossa olevasta rasvasta, kahvin tai teen kanssa nautitusta sokerista ja kermasta, rasvaisesta lihasta, pitkälle jalostetuista tuotteista ja kaloripitoisista välipaloista. Kasviskeitoista saat kuitenkin lisäruokaa joka ei lihota eikä sinulla ole sitten nälkä kun syöt perunaaruokia ja sitten lisäksi kasvisruokia. Herkullisia salaatteja saa näin kesällä monenlaisia kaupan vihannestiskillä olevista tuotteista. Kyllähän yleensä nykyisin istumatyötä tekevillä kuuluu alkuruoaksi aina salaattilautanen.

    Suosittelen sinulle kun menet käymään kaupassa että katsot valmiista ruoka-annoksista niiden sisältämät kalorit niin voit laskea minkä verran kaloreita tulisi jos söisit sitä mitä mieli tekee. Muista että se kalorimäärä on yleensä ilmoitettu 100 g kohti, ja annos on 250 - 350 g.

    Jos sinulla pysyi 56 kg paino, ei sinun tarvitse paljoa vähentää pysyäksesi 53 kg painossa. Muistathan että perusenergian tarve on noin 33 x paino, eli kolmen kilon painon vähennyksellä kaloritarve putoaa 33 kcal/kg x 3 kg = 100 kcal.

    Syöt siis 100 kcal vähemmän päivässä kuin tähän asti olet syönyt ja painosi pysyy silloin 53 kilossa.

    Äänestä

pysyäksesi 53kg painossa auts tuo kuulosti pahalle..koska nyt olen 53.2 kiloa painava hiiren eväillä, niin no kattoo tietty mikä tilanne on torstaina..
mites sinä, mässäiletkö juhannuksena?
vielä kerran jääkö yhdestä mässäily päivästä pysyviä kiloja??vai ovatko ne vaan vähän aikaa ja tasaantuvat kun elät normaalisti eli kukutat suunnilleen sen minkä syöt.
kun tuntui etten ennen lihonut vaikka mässäilinkin.no kai tuo paino on nyt niin sellainen että se itsekkään tiedä mihin suuntaan sitä pitää mennä.
mutta sinäkö luulet että torstaina olen saavuttanut sen haluamani painon ja voin lopettaa tämän ja mässäillä jussin ja siirtyä siihen 1800 kaloriin?
olenko muuten vuoden ajan tehnyt kokoajan väärin kun olen koittanut saada reisiäni pienenemään kyykyillä jne kasvattaako se vain lihaksia,tapahtuuko mitään?
tottakai ne on kaventuneet mutten tiedä johtuuko se vain siitä että olen laihtunut,lihakset niihin on ainakin tullu.
sitä minä tarkotin kerran kun kysyin sinulta että pystyykö herkkupäivään valmistautumaan jotenkin niin että sinulla on kaloreita täytettävä elimistössä ettei se niinkun ole pahasta.
kun ei minusta ihminen voi pysyvästi lihota muutamasta herkkupäivästä vasta kun hän on popsinut kaikkea namia viikkoja voi jo pysyviä kiloja tulla,mutta yksi päivä...en kai minä nyt voi saada siitä lisä kiloja..kun muut lihovat pikkuhiljaa..niin minäkö yhdessä päivässä.

Äänestä
  • Minä tässä juuri mietin juhannusta mitä tekisi. Luultavasti menen maalle viettämään juhannusta, ja siellä grillaamme. Mutta en usko että juhannuksena tulee sen kummemmin mässäiltyä. Aattoaamuna varmaan puuroa ja kahvin kanssa kurkkua ja tomaattia on yleensä siellä käydessäni tarjottu. Päivä menee auttaessa, eli ruohonleikkuria työntäessä, koivuja hakiessa ja muussa liikuntapainotteisessa työssä. Eli siinä tuleekin jo sopivasti vajetta että voi sitten vähän makkaraa ja kyljyksiä illalla maistella.

    Juhannuspäivänä seurustelua talonväen ja vieraiden kanssa (usein moni tulee tapaamaan kun tietävät että kaupunkilaisia on paikalla) ja varmaan silloin tulee syötyä enemmän kuin kuluttaa, vaikkei ole yleensä ollutkaan mitään erityisiä herkkuja tarjolla. Mutta nyt on niin ollut sen verran raskasta hommaa että vajetta on syntynyt jo aiemmin joten eipä haittaisi vaikka söisi enemmänkin. Yleensä kuitenkaan ei tule muualla syötyä, eihän sitä kylässä kehtaa, kotonahan sitä tulee ennemminkin liikaa syötyä.

    Kolmantena päivänä varmaan sitten kävelyä reilusti tuttavien kanssa, välillä käynti pizzalla, ja jäätelöä välipalaksi. Se on meillä ollut aina sellainen kiertelypäivä lähiseudulla. Usein niin, että olemme kävelleet pieniä kyläteitä ja jutelleet, katselleet ympäristöä ja välillä pysähtyneet jotain ottamaan.

    Sillä tavalla luulen juhannukseni sujuvan. En itse seuraa kovin tarkasti syömisiäni. Jos paino alkaa nousta, sitten se vähenee kun tekee jotain enemmän tai syö vähemmän, kuten nyt näiden pihatöiden kanssa.

    Yhdestä mässäilypäivästä ei jää pysyviä kiloja, mutta pysyviä satoja grammoja voi jäädä. Aikaisemmin kun olit nuorempi, sinun kulutuksesi oli suurempi ja elimistösi toimi vikkelämmin, ja se käytti sitten sinuun kertyneet energiat paremmin kasvamiseen. Nyt kun olet aikuinen, elimistö on rauhoittumassa ja säästää kaiken energian mitä syöt.

    Ihminen on saanut syntymälahjakseen tietyn määrän rasvasoluja, ja ne se säilyttää läpi elämänsä. Niiden määrä määrää sen, minkä on se normaali paino elimistön mielestä. Eli siihen se normaalisti pyrkii. Jos haluaa pitää painon alle sen, elimistö pyrkii kokoajan lisäämään painoa jos se saa lisää ruokaa. Kun se saavuttaa tämän painon, tulee sellainen vaihe jossa paino pysyy kohtuullisen tasaisena ja täytyy olla suurempi ylijäämä ennenkuin se alkaa varastoitua uuteen rasvakudokseen joka täytyy ensin synnyttää. Sinulla tämä paino on ilmeisesti vähän alle 60 kg. Kun syöt paljon yli tarvitsemasi, paino alkaa sitten nousta ja sen jälkeen se nousee herkästi korkealle.

    Kyllä minä luulen, että torstaina olet saavuttanut tavoitteesi ja voit jussina mässäillä eikä painosi palaudu kahta kiloa enempää. Jatkat sitten 1800 kcal ne sinun liikunnalla kuluttamat kalorit.

    Kun yrität saada reisiäsi kyykyillä pienenemään, se onnistuu parhaiten siinä yhteydessä kun laihdutat (rasvan palaminen tehokkainta silloin).

    Kyykkyjen ei saa olla liian raskaita, sillä sinun pitäisi jaksaa tehdä niitä yli puoli tuntia. Luulen, että kyykky ei ole silloin oikea tapa. Oikeampi tapa on käyttää niitä lihaksia vaikka ojentamalla tai koukistamalla jalkaa siten että haluamasi lihas tekee työn. Lisäpainoa voi käyttää, esim. sellaista puolen kilon pussia nilkassa.

    Kun työ on riittävän kevyttä mutta kestää kauan, kyseinen lihas voimistuu pitenemällä ja ohenemalla, muttei kasva paksuutta, ja samalla se "syö" lähellä olevaa rasvakudosta ohkasemmaksi.

    Pystyt valmistautumaan herkuttelupäivään silloin kun olet syönyt normaalisti, et siis ole laihdutuskuurilla. Kun syöt vähemmän ja kulutat enemmän, sinulle syntyy vaje, jonka voit sitten täyttää herkuttelemalla. Sitä ei tietenkään kannata tehdä kovin usein, sillä herkut ovat huonoa energiaa.

    Lihominen tapahtuu pitemmän ajan kuluessa. Ei yhdessä päivässä. Jos mässäät oikein todenteolla, voit saada syötyä ehkä 2000 kilokarloria yli kulutuksesi. Tämä on vain 300 g lisää, ei siis kiloa. Aina kun elimistössäsi on enemmän energiaa käytettävissä kun se käyttää, loppu varastoidaan johonkin. Jos se varastoidaan rasvakudokseen, sen pois saaminen vaatii aina laihduttamista. Se ei onnistu hetkessä, ei päivissä vaan vaatii sen parin kilon "akun" kuluttamisen ensin ja sitten alkaa se rasvan palaminen vasta.

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    Minä tässä juuri mietin juhannusta mitä tekisi. Luultavasti menen maalle viettämään juhannusta, ja siellä grillaamme. Mutta en usko että juhannuksena tulee sen kummemmin mässäiltyä. Aattoaamuna varmaan puuroa ja kahvin kanssa kurkkua ja tomaattia on yleensä siellä käydessäni tarjottu. Päivä menee auttaessa, eli ruohonleikkuria työntäessä, koivuja hakiessa ja muussa liikuntapainotteisessa työssä. Eli siinä tuleekin jo sopivasti vajetta että voi sitten vähän makkaraa ja kyljyksiä illalla maistella.

    Juhannuspäivänä seurustelua talonväen ja vieraiden kanssa (usein moni tulee tapaamaan kun tietävät että kaupunkilaisia on paikalla) ja varmaan silloin tulee syötyä enemmän kuin kuluttaa, vaikkei ole yleensä ollutkaan mitään erityisiä herkkuja tarjolla. Mutta nyt on niin ollut sen verran raskasta hommaa että vajetta on syntynyt jo aiemmin joten eipä haittaisi vaikka söisi enemmänkin. Yleensä kuitenkaan ei tule muualla syötyä, eihän sitä kylässä kehtaa, kotonahan sitä tulee ennemminkin liikaa syötyä.

    Kolmantena päivänä varmaan sitten kävelyä reilusti tuttavien kanssa, välillä käynti pizzalla, ja jäätelöä välipalaksi. Se on meillä ollut aina sellainen kiertelypäivä lähiseudulla. Usein niin, että olemme kävelleet pieniä kyläteitä ja jutelleet, katselleet ympäristöä ja välillä pysähtyneet jotain ottamaan.

    Sillä tavalla luulen juhannukseni sujuvan. En itse seuraa kovin tarkasti syömisiäni. Jos paino alkaa nousta, sitten se vähenee kun tekee jotain enemmän tai syö vähemmän, kuten nyt näiden pihatöiden kanssa.

    Yhdestä mässäilypäivästä ei jää pysyviä kiloja, mutta pysyviä satoja grammoja voi jäädä. Aikaisemmin kun olit nuorempi, sinun kulutuksesi oli suurempi ja elimistösi toimi vikkelämmin, ja se käytti sitten sinuun kertyneet energiat paremmin kasvamiseen. Nyt kun olet aikuinen, elimistö on rauhoittumassa ja säästää kaiken energian mitä syöt.

    Ihminen on saanut syntymälahjakseen tietyn määrän rasvasoluja, ja ne se säilyttää läpi elämänsä. Niiden määrä määrää sen, minkä on se normaali paino elimistön mielestä. Eli siihen se normaalisti pyrkii. Jos haluaa pitää painon alle sen, elimistö pyrkii kokoajan lisäämään painoa jos se saa lisää ruokaa. Kun se saavuttaa tämän painon, tulee sellainen vaihe jossa paino pysyy kohtuullisen tasaisena ja täytyy olla suurempi ylijäämä ennenkuin se alkaa varastoitua uuteen rasvakudokseen joka täytyy ensin synnyttää. Sinulla tämä paino on ilmeisesti vähän alle 60 kg. Kun syöt paljon yli tarvitsemasi, paino alkaa sitten nousta ja sen jälkeen se nousee herkästi korkealle.

    Kyllä minä luulen, että torstaina olet saavuttanut tavoitteesi ja voit jussina mässäillä eikä painosi palaudu kahta kiloa enempää. Jatkat sitten 1800 kcal ne sinun liikunnalla kuluttamat kalorit.

    Kun yrität saada reisiäsi kyykyillä pienenemään, se onnistuu parhaiten siinä yhteydessä kun laihdutat (rasvan palaminen tehokkainta silloin).

    Kyykkyjen ei saa olla liian raskaita, sillä sinun pitäisi jaksaa tehdä niitä yli puoli tuntia. Luulen, että kyykky ei ole silloin oikea tapa. Oikeampi tapa on käyttää niitä lihaksia vaikka ojentamalla tai koukistamalla jalkaa siten että haluamasi lihas tekee työn. Lisäpainoa voi käyttää, esim. sellaista puolen kilon pussia nilkassa.

    Kun työ on riittävän kevyttä mutta kestää kauan, kyseinen lihas voimistuu pitenemällä ja ohenemalla, muttei kasva paksuutta, ja samalla se "syö" lähellä olevaa rasvakudosta ohkasemmaksi.

    Pystyt valmistautumaan herkuttelupäivään silloin kun olet syönyt normaalisti, et siis ole laihdutuskuurilla. Kun syöt vähemmän ja kulutat enemmän, sinulle syntyy vaje, jonka voit sitten täyttää herkuttelemalla. Sitä ei tietenkään kannata tehdä kovin usein, sillä herkut ovat huonoa energiaa.

    Lihominen tapahtuu pitemmän ajan kuluessa. Ei yhdessä päivässä. Jos mässäät oikein todenteolla, voit saada syötyä ehkä 2000 kilokarloria yli kulutuksesi. Tämä on vain 300 g lisää, ei siis kiloa. Aina kun elimistössäsi on enemmän energiaa käytettävissä kun se käyttää, loppu varastoidaan johonkin. Jos se varastoidaan rasvakudokseen, sen pois saaminen vaatii aina laihduttamista. Se ei onnistu hetkessä, ei päivissä vaan vaatii sen parin kilon "akun" kuluttamisen ensin ja sitten alkaa se rasvan palaminen vasta.

    oletetaan että torstaihin mennessä painoni on taas se mikö se silloin oli elikkä jotain 52 ja jotain, kun mässäilen se nousee hetkellisesti ylös päin mutta vain noin 300g niistä ovat pysyviä. ja se ei vielä muodostu rasvakudokseksi yhdessä päivässä.

    Näin sen pitäisi mennä.

    mikä se paino on silloin torstaina kun vieläkin se on 53 puolella noin 53-53.1.
    ei mutta kuitenkin..mutta jos tähän vikeä tulee ne pari kiloa niin takas sitä kun rupean elämään normaalisti niin huh olen sitten melkein lähtöpainossani.
    vai luuletko että kun painoni oli siellä 52 puolella ja mässäilin niin tavallaan tuli jo takas se mikä tulee sitten normaaliin elämään siirtyessäni.
    eli se ei suinkaan menisi sinne 55 vai?

    Osahan siitä luultavasti tuli, sillä elimistö varastoi ylimääräisen, ja koska sinulla oli vajausta tässä hetkellisessä varastossa, jota kutsun "akuksi", niin se täyttyi osaksi siinä sinun mässäilyssäsi, enkä usko että juuri yhtään varastoitui rasvasoluihisi.

    Eli olen kanssasi samaa mieltä, aika lähelle 54 pääset, ehkä vähän allekin kun alat syömään normaalisti.

    Sinähän kerroit, että olisi mahdollisuus sinne Kolille. Jos se on juhannuksen jälkeen niin sinulla on hyvä tilaisuus sitten korjata tilannetta kun liikut siellä reippaasti. Se liikunta polttaa edelleen rasvakudosta vaikka söisitkin siellä normaalisti. Kun elimistö on päässyt polttelemaan rasvakudosta, se jatkuu jonkin aikaa liikunnassa vaikka söisitkin normaalin määrän ruokaa. Elimistö on sellainen hidas muuttuja, kun se jotain oppii, niin se jatkuu aina jonkin aikaa. Eli voit hienosäätää sen painosi siellä rinteillä.

    Äänestä

se 54 kilo sitten minun kropassani,vai pysyykö se yhtä mukavana kuin nyt on..

Äänestä
  • Ne kilo tai pari, jotka saat lisää, jakautuvat tasaisesti kaikkialle kehoosi, joten ei pitäisi paljoa näkyä. Sinulle ei esimerkiksi keräänny kaikkea vatsan seudulle. Maksaan palautuu jonkin verran tuosta painosta, mutta ei kai sekään mihinkään näy, sehän on sisäelin.

    Itse en niin tarkasti ainoinani katsonut itseäni, mutta olin tyytyväinen vielä kuukauden päästä uuteen olemukseeni. Joten uskoisin että sinäkin olet tyytyväinen uuteen olemukseesi ja huolehdit siitä ettei ylimääräisiä kiloja tulevina vuosina kerry.

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    Ne kilo tai pari, jotka saat lisää, jakautuvat tasaisesti kaikkialle kehoosi, joten ei pitäisi paljoa näkyä. Sinulle ei esimerkiksi keräänny kaikkea vatsan seudulle. Maksaan palautuu jonkin verran tuosta painosta, mutta ei kai sekään mihinkään näy, sehän on sisäelin.

    Itse en niin tarkasti ainoinani katsonut itseäni, mutta olin tyytyväinen vielä kuukauden päästä uuteen olemukseeni. Joten uskoisin että sinäkin olet tyytyväinen uuteen olemukseesi ja huolehdit siitä ettei ylimääräisiä kiloja tulevina vuosina kerry.

    tänä aamuna 52.8
    no kato myö naiset ollaan aika tarkkoja siitä näkyykö se vai ei..mutta miten selität sen että muutaman kilon laihdutus näkyy,muttei lihominen?
    kun olin56 kiloa ennen laihdutin nyt sinne 54 kiloon.

    Äänestä

  • niina kirjoitti:

    tänä aamuna 52.8
    no kato myö naiset ollaan aika tarkkoja siitä näkyykö se vai ei..mutta miten selität sen että muutaman kilon laihdutus näkyy,muttei lihominen?
    kun olin56 kiloa ennen laihdutin nyt sinne 54 kiloon.

    Katsos kun se rasvakudos kerääntyy yleensä siihen ihon pintaan, varsinkin vatsan seudulle ja on kaikki näkyvissä. Mutta kun tuon "akun" massa (1-2kg) jakaantuu koko kehon alueelle tasaisemmin, niin se ei sitten niin pullistele. Siitä se ero.

    Siis laihdutuksessa käytetään niitä rasvakudoksia, mutta massan palautumisessa koko kehoa.

    Sitten kun olet normaalitilassa ja lihot pari kiloa, se sitten taas kerääntyy niihin rasvasoluihin joista olet sen rasvan kertaalleen poistanut, eli se näkyy helpommin.

    Vähän se taitaa tulla tuo juhannus ennenaikojaan. Sinun pitää sitten juhannuksen jälkeen päättää jatkatko vielä noiden satojen grammojen poistamista vai siirrytkö normaaliin ruokavalioon ja katsot mihin se lopullinen paino jää.

    niillä sadoilla garmmoilla niin kauhiasti väliä?
    kumminkin se paino on luultavasti alle 54.
    eikö se riitä. olen ihan poikki jo tästä laihdutus hömpästä. enhän minä liho kun en syö yli kulutukseni..niihän se meni...=)

    Eihän grammoilla ole väliä. Kun olet itse tyytyväinen omaan ulkomuotoosi niin sehän on pääasia. Kun vähän katsot mitä pistät suuhusi niin paino pysyy sitten siinä, kuten se on pysynyt paikoillaan sinulla viime kesästä saakka. Eli niin se menee, kun ei syö yli kulutuksen, paino ei nouse.

    Eräs pikkuinen tänään juuri selitti minulle että jos hän ei tiedä onko joku syötävää niin hän puraisee palan ja jos se maistuu pahalta se ei ole syötävää. Neuvoin häntäkin tuon ruokavalion suhteen, sanoin että kannattaa ensin kysyä äidiltä saako jotain syödä vai ei.

    Jos tekee mieli herkutella, sitten vain ylimääräistä kulutusta etukäteen niin ei hetkellisestä herkuttelustakaan ole sitten haittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niina kirjoitti:

moro taas aattelin tähän alkuun kirjottaa kun näytää jo 3 sivulle siirtyneen se meidän keskustelu.
paino tänä aamuna 52.8
sellastahan minun piti kysästä että kun tuohan tämä kesä tullessaan myös näitä juhlia sun muita turhia syömisiä niin miten minun kilojen/diettini kanssa käy jos tulee 1 päivä jolloin on "pakko" syödä kakkua jne,mitä muulloin en suuhuni laita..tai yleensäkkin jos vetäsee yhen päivän ihan huliviliks ja herkuttelee kuin käy. silloin 56 kg tein niitä joskus eikä käynyt kuinkaan entä nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu