kulmakorusta

voisiko joku ystävällinen kertoa kulmalävistyksestä. Ottaako se kipeää,kun se laitetaan? Kasvaako helposti umpeen? miten hoidetaan? Tulehtuuko helposti? Kaikkea saa kertoa kulmalävistykseen liittyvästä. Olen suunnitellut ottavani sellaisen. Kiitos jo kaikille etukäteen:)
4470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

googleta!!

Äänestä

sattuvuus riippuu paljolti kipukynnyksestäsi. itseäni ei sattunut, ja olen sen 4 kertaa ottanut (3 tosin tein itse.), mutta satunkin omistamaan korkean kipukynnyksen. kulmakoru, aivan kuten kaikki muutkin lävistykset, kasvaa eritääin herkästi umpeen parin ottamisviikon aikana, jos sen antaa olla ilman korua. kulmakoru kasvaa myös ulos (jos et tiedä mitä se meinaa, niin kvg). yleisin uloskasvuaika on siinä vuoden,parin aikana, mutta on niitä tapauksia, joissa kulmakoru on kasvanut ulos jo parin kuukauden päästä. kaverillani tosin on ollut koru jo 5 vuotta, mutta ei se kovin nätti enää ole. kulma olisi hyvä puhdistaa desifiointiaineella kerran päivässä, mutta ei se yleensä haittaa, vaikkei sitä tekisikään. riippuu taas tapauksesta. maikkivoidetta/puuteria/muuta mömmöä ei reikien lähelle kannata paranemisajan (4-8 viikkoa)aikana tunkea ollenkaan. kannattaa harkita tarkasti sen ottoa, sillä sen kasvaessa ulos voi kulmaan jäädä todella törkeät arvet. kulmakoru myös repeää helposti, esim harjatessa otsatukkaa, jos sellaiset omistaa. lävistys kannattaa ottaa kokeneellä lävistäjällä, ja muistaa että lävistäjä on valmis ja velvollinen vastaamaan kaikkiin esitettyihin kysymyksiin. :))

Äänestä

Mulla on ollut kulmakoru 8 vuotta. Lävistäjä laittoi neulalla. Ei sattunut juuri lainkaan, tunsin vain sellaisen kevyen piston (paljon enemmän hirvitti nähdä se neula ihan tossa silmän edessä, neulakammo kun on... ;) )
Itse koitin aiemmin kotona tehdä, mutta se sattui niin paljon, että menin ammattilaiselle...
Edellinen vastaaja olikin kirjoittanut hienosti tosta hoidosta, joten ei siitä sen enempää.

Mulla ei oo ollut tulehduksia tai mitään muutakaan ongelmia. Jossain vaiheessa olin puoli vuotta ilman korua, ja koru meni helposti takaisin. Toisella kertaa olin n.1,5 vuotta ilman korua ja silloin jouduin jo vähän käyttämään voimaa, että sain korun menemään läpi, mutta meni kuitenkin. Eli ainakaan mulla ei ole kovin helposti kasvanut umpeen... toki on eri juttu, jos heti lävistyksen teon jälkeen ottaa korun pois.

Ainoa ongelma, mikä minulla on ton kulmakorun kanssa ollut, on, että kun tykkään pitää "tappia" enkä rengasta, niin tapista tippuu tosi helposti se toinen "pompula"/lukko pois. Ikinä ei ole jäänyt pipoon/pyyhkeeseen/vaatteisiin kiinni, tai haitannut hiusten harjausta. Kerran yksi kampaaja sanoi, että on hankala leikata otsikset kun on koru, mut kosmetologi ei oo kommentoinut mitenkään, kun on kulmia nyppinyt.

Alkuun lävistys voi toki olla kipeä, onhan se haava. Vaatteisiin se voi jäädä kiinni, mutta kyllä sitä oppii pukee/riisuu paidat niin, ettei tartu koruun.

Kysy lisää, jos kiinnostaa!

Äänestä

Itsellä on alahuulessa lävistys ja uutta tekee mieli. Ensin ajattelin ottaa Madonnan, mutta nyt olen alkanut mielittelemään kulmakorua. Kasvaako se todellakin niin usein ulos, kuin joku tähän kysymykseen vastanneista väitti? Siinä tapauksessa pidättäydyn alkuperäisessä suunnitelmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisitteko kertoa:) kirjoitti:

voisiko joku ystävällinen kertoa kulmalävistyksestä. Ottaako se kipeää,kun se laitetaan? Kasvaako helposti umpeen? miten hoidetaan? Tulehtuuko helposti? Kaikkea saa kertoa kulmalävistykseen liittyvästä. Olen suunnitellut ottavani sellaisen. Kiitos jo kaikille etukäteen:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu