Paradokseja

Olen oikeasti irtisanoutunut, minulla ei ole suojelutyövelvoitetta.

En ole oikeasti irtisanoutunut, työtäni ei saa laittaa hakuun.

Vaadin lisää liksaa, koska olen vastuullisessa työssä.

Ei minulla ole mitään vastuuta, sillä lain mukaan vastuu on kunnalla.
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tehy on koko ajan puhunut siitä jottei tulevat ruumiit ole heidän vastuulla, koska kunnilla on velvollisuus järjestää hoito. Nyt sitten jos kunnat yrittävät järjestää sitä hoitoa jotteivat ihmiset kuole, yrittää tehy estää sitä oikeusteitse. Millä helvetin logiikalla siellä tehyssä toimitaan. Koko ajan käy selvemmäksi ajatusmaailma: vain me saamme tehdä noin ja näin.

Varsinainen Tehygate tästä syntyy.

Äänestä

En ole oikeasti irtisanoutunut, työtäni ei saa laittaa hakuun.

-Miksi sitten puhutaan että sopimukseen palkoista pitäisi päästä 19.11 mennessä etteivät irtisanoutumiset ennätä toteutua? Kerran kysymys on "oikeasta irtisanoutumisesta" niin luulisi ettei palkan nousulla voida sitä peruuttaa? Täytyy ottaa huomioon että työtaisteluirtisanoutuminen ja "tavallinen irtisanoutuminen" poikkeavat toisistaan. Asiantuntijat osaavat selvittää miten, mutta eroavaisuuksia on. Asiasta on turha jaaritella, ennen kuin saadaan tarkkaa tietoa siitä mitä laki sanoo. Asiaahan käsitellään nyt työtuomioistuimessa. Odotellaan mitä sieltä sanotaan. Kouluttamattomien maalaisjärkeilijöiden on parasta pitää suunsa kiinni ja odottaa oppineiden kannanottoa asiasta.
Sinulla ei ole pätevyyttä selvitellä näitä asioita.


Vaadin lisää liksaa, koska olen vastuullisessa työssä.

-Kyllä. Hoitajan työ on erittäin vastuullista. Ruumiita alkaa tulemaan muutamissa tunneissa kun hoitajat lähtevät. Näinhän on kerrottu.

Ei minulla ole mitään vastuuta, sillä lain mukaan vastuu on kunnalla.

- Työntekijän ja työnantajan vastuut ovat erilaisia. Työntekijä vastaa tekemästään työstä ollessaan työsuhteessa ja työnantaja vastaa hoidon järjestämisestä ja henkilökunnan palkkaamisesta. Tämä asia on palstalla selvitetty yksinkertaisimmille lukijoille joka päivä. Milloin käsitätte?

Äänestä
  • irtisanoutumisen lopullisuudesta. Lainsäädäntö ei tunne "työtaisteluirtisanoutumista" vaikka Tehyn intrassa muuta väitettäisiin.

    Olet täysin tehyn propagandan armoilla.

    - yliopistossa koulutettu kaupunkilainen-

    Äänestä

  • pätevä kirjoittamaan kirjoitti:

    irtisanoutumisen lopullisuudesta. Lainsäädäntö ei tunne "työtaisteluirtisanoutumista" vaikka Tehyn intrassa muuta väitettäisiin.

    Olet täysin tehyn propagandan armoilla.

    - yliopistossa koulutettu kaupunkilainen-

    Ei ole myöskään "määräaikaista" irtisanoutumista jossa työsuhteen voikin lunastaa takaisin vanhoin ehdoin vaan työsuhde sanotaan IRTI... jostaa tuleekin sanan nimike "irtisanoutuminen". Tämä on kuitenkin naiselle vaikea käsite nähtävästi, silloin kun saappaan kuva takamukseen potkaistaan niin sitä ei peruta vaan työpaikka annetaan irtisanoutumisen ehdoilla uudelle työntekijälle, yleensä tämä on kuukauden päästä.

    Äänestä

  • voi työ-/virkasuhteesta riippumatta joutua vastaamaan siitä, että on (vaikka sitten kollektiivitoimenpiteellä) jättänyt hoitamatta laissa tarkoitetut ammattieettiset velvollisuutensa.

    Äänestä

Ei lisättävää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tehyläisittäin kirjoitti:

Olen oikeasti irtisanoutunut, minulla ei ole suojelutyövelvoitetta.

En ole oikeasti irtisanoutunut, työtäni ei saa laittaa hakuun.

Vaadin lisää liksaa, koska olen vastuullisessa työssä.

Ei minulla ole mitään vastuuta, sillä lain mukaan vastuu on kunnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu