Mietin sitä. Jos olen yökerhossa ja katselen naisia tanssilattian reunalta he syttyvät erittäin totisesti. Ahteria tullaan heiluttamaan ihan silmien eteen. Ja tullaan kauempaakin keikuttaman. Mutta jos tanssien jälkeeen kysyn jotan hitaisiin tansseihin on vastaus yleensä että ei. missä vika? Kertokaa tytöt!
Mitä naisella
mielessä?
41489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kokemuksien mukaan olet törmännyt näihin heikko itsetuntoisiin naisiin, jotka vain haluavat pönkittää itsetuntoaan kustannuksellasi. Jos olet antanut heille huomiota niin he ovat kokeneet olevansa haluttuja. Yleensä heillä ei ole mitään kiinnostusta uhria kohtaan, paitsi joskus ilmaiset drinkit. On myös mahdollista että et olekaan osoittautunut mielen kiintoiseksi syvemmän tutustumisen jälkeen. Jos homma on kuitenkin loppunut aivan yllättäen ilman mitään varoitusta tai vihjailua, niin olet vain yksi uhreista.
Useissa tapauksissa he saattavat viekotella miestä koko illan ja lopulta vain häipyvät tyytyväisinä itseensä sanomatta sanaakaan. Joskus heistä näkee että heille tulee huono omatunto tuosta harhaan johdattamisesta ja he vetäytyvät tilanteesta. Moni mies hukkaa iltansa näihin tunteettomiin olentoihin.
Yleisesti naiset selittävät tämän sillä, että he haluavat vain pitää hauskaa ja nauttia hyvästä seurasta. Tai että ei kaikki naiset ole etsimässä seuraa baarista vaan vain bilettämässä. Näin onkin, mutta koska näiden naisten emotionaaliset taidot ovat heikot, heille ei tule mieleenkään kertoa asiasta miehelle vaan jatkavat liehittelyä liian pitkälle. He tietävät aina, että mies on kiinnostunut muussakin kuin biletys mielessä, mutta koska he eivät osaa olla reiluja he vain jatkavat.
Itselläni on haku päällä baareissa ja jos joku nainen minua lähestyy ja en ole kiinnostunut niin kerron sen hänelle, koska se on REILUA! Uhri olen ollut vain kaksi kertaa ja ilta on tuollaisen olennon kanssa kulunut rupatellen ja tanssien. Drinksuja en naiselle ikinä tarjoa, juuri tästä syystä. Eikä tarjoa kukaan kaverinikaan.
Yksi keino on olla esittäytymättä ja jos nainen ei jossain vaiheessa kysy nimeäsi, niin hän ei ole kiinnostunut oikesti.
Jos jollain on muita keinoja näiden olentojen tunnistamiseksi, niin listataan niitä tänne.
M 23
naisia jotka kokeilevat tuntemattomilta miehiltä vieläkö on seksuaalista vetovoimaa vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka mies saattaa odottaa kotona telkkaria katsellen:).
sanonta: Mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole sitä. Teit sen virheen, että olit kiinnostunut. Tuntuu hassulta mutta niin se on.
otetaan drinksut tietenkin ja sit vast jorataan höhlä.