Jehovan Todistajat pilasivat elämäni

Synnyin 8-henkiseen Jehovan Todistaja -perheeseen Pohjois-Suomessa. 3 paljon vanhempaa sisartani määräili elämästäni. He olivat henkisesti väkivaltaisia minua kohtaan. Nuori Jehovan Todistaja -poika löi minua nyrkillä kasvoihin - sehän sopi muutenkin onnettomalle ihmiselle.

Koska en halunnut vastaanottaa väkivaltaa tuon enempää, seurauksena oli, että minua ei ole muulle perheelleni olemassa. Tästä kaikesta on jäljellä joka kulman takana eteen tuleva hylätyksi tuleminen, joka toteutuu itseään vahvistavana ennusteena.

Itsetuntoni on hyvä, olen aina ollut sitä mieltä, etten ole ansainnut sikamaista kohtelua. Välillä - 3,5 vuotta sitten sisareni puhuivat minulle joitakin lauseita, sillä äitimme joutui sairaalaan aivoinfarktin vuoksi - mutta nyt he ovat palanneet kiduttamaan: olen heille näkymätön, heillä on isä ja äiti, minulla ei. En KESTÄ sitä vaan olen TAAS hajonnut palasiksi.

Olen sitä mieltä, että tosiasiat on kohdattava silmästä silmään. Se, että Jehovan Todistajat ovat väärässä ja julmia ihmisiä, ei lohduta minua lainkaan.

En voi missään ihmisryhmässä, edes internetissä kertoa kokemastani rehellisesti, sillä ihmiset vain lakkaavat puhumasta minulle, ennakkoluulot kai hipsivät hiljaa ajatuksissaan. "Normaalit" ihmiset eivät puhu minulle. "Tuo on se josta ei koskaan tule mitään." Siinä kaikki.

Mitä arvoa tällaisella elämällä edes on?
101072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Älä ole enää pehmo, olet Korkeammalla Tasolla kuin jehovskat! Ole kova ja pidä pintasi, näytä, että ainakin Sinä pärjäät omin avuin ja kykenet itse päättämään elämästäsi, kun taas jehvot tukeutuu joukkosuggestioonsa..hahaaaaa! idiksiä jessukat ovat. Hyvä, että olet erilainen, muuta muualle, aloita uusi elämä, kohtalo johdattaa jokaista, kaikella on tarkoitus, perusta oma perhe, ole itse äitinä jne....saat todellista rakkautta muualta.

Äänestä

Riippuu siis,kuinka vanha olet.Jos olet aikuinen,mitäs suvussas roikut? Minä pärjään mainiosti ilman äitiäni.Isäni on jo kuollut.Kolmea veljeäni näen tosi harvoin.Jehovalaisia on vaan vähän suomessa.Muuta muuaalle ja hanki elämä.Paras unohtaa vaan koko sakki.Kato,kaverit voi valita mutta sukuaan ei.Siis teeppä viisas päätös ja katkaise napanuoras ja hengitä omilla keuhkoillas.Eipä tuu kukaan nurkan takaa enää vastaan ja myhäile: hylätty,hylätty,hylätty.

Äänestä

tarvitset ehdottomasti ymmärrystä etkä perseelle potkimista edes kannustavassa merkityksessä.

Olet tärkeä ihminen Jumalalle, muistahan se. Ei kukaan ihminen, vaikka miten 'oikeauskoinen' ole oikeutettu tuomitsemaan eikä erottamaan sinua tästä rakkaudesta. Jumala ei ole mikään juoksupoika, jota häntä palvelevat voivat/saavat käyttää lyömäaseena 'vääräuskoista' kohtaan.


Hae ammattiauttajalle, jos kukaan muu ei ymmärrä. älä jää yksin. Sinäkin olet Jumalan ainutlaatuinen luomistyö, joten sinun mitätöimisesi on sama kuin sanoisi että Jumala tekee 'munauksia' luomistöissään vain siksi että 'maailma on pahan vallassa'.

Jos näin olisi, silloin Jumala ei olisi suvereeni.


Älä ikinä usko siihen, että joku ihminen voi määritellä missä Jumalan rakkauden raja kulkee.
Raamattu varoittaa ihmisiä tuomitsemasta toisiaan. Jo Jesaja 42 3 jakeessa luvataan Jeesuksesta seuraavaa:
'Murtunutta ruokoa hän ei muserra,lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden' (KR-92)

UM sanoo saman sanoin:
'Muserrettua ruokoa hän ei murra ja himmeävaloista pellavaista lampunsydäntä hän ei sammuta. Hän tuo oikeuden totuudellisesti'

Äänestä

   
   Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu,
   eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
   Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle,
   sillä kirjoitettu on:
      "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra."
   Vaan
      "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä,
      jos hänellä on jano, juota häntä,
      sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle."

   Älä anna pahan itseäsi voittaa,
   vaan voita sinä paha hyvällä.


Et luule, että olisit kostamassa, mutta ehkä paha on voittamassa sinua. Ymmärrä, että perheesikin on vain rikkinäisiä, harhaan johdettuja ihmisiä, jotka nyt purkavat epätoivoaan sinuun. Uskonnot - eikä "tosi uskonto" tee siinä poikkeusta - ovat ihmisten keino korvata Jumalan lupaama rauha Jeesuksessa.

   Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
   eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä,
   eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika
      ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
   Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
   niin minä annan teille levon.
   Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta,
   sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä;
   niin te löydätte levon sielullenne.
   Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

   Älkää mistään murehtiko,
   vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella
   kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
   ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi,
   on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne
   Kristuksessa Jeesuksessa.

Tunnetko Hänet?

Äänestä

Tuosta se on hyvä aloittaa. Paskannat vaan ensin kaikki jehovalaisuuteen liittyvä(myös sukulaisesi) vessanpönttöön ja kun vedät pöntön älä katso pönttöön.

Tsemppiä uusien ystävyyssuhteiden hankkimiseen, sukulaiset ovat vain ihmisiä muiden joukossa, ja uein korvaavat(maailmalliset): Isä, veli, sisko, tyttö, poika ovat paljon parempia sukulaisia kuin lihalliset Jt:t joita hallitsee tietty ohjattu ajattelutapa.

Äänestä

Tottakai elämäsi on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun,sitä arvoa ei voi sinulta riistää kukaan ihminen. Saamasi vammat ovat todella suuret, mutta usko tai älä niin Jeesus voi sinut parantaa.Ehkä et voi sitä vielä ottaa vastaan,kun sekin on uskonasiaa,missä sinua on kolhittu raa;asti,mutta niin se on. Älä hyvä ihminen jää ihmisten tuomion tai hyväksynnän vangiksi. Vaadi suurempi tuomio? Haluaisin keskustella kanssasi. vastaa nimimerkkiini

Äänestä

on elämä niin.Itse rakastan/rakastetaan perheessäni,olemme Jehovan todistajia.

Voisitko antaa vähän enemmän itsestäsi esim.puhu tunteistasi perheen jäsenille,tai kirjoita kirje.On vaikea uskoa ettei Sinun ongelmaasi löytyisi ratkaisua,niin että voisitte rinta rinnan palvella Jehovaa.

Puhu jollekin luotettavalle ihmiselle joka haluaa ja voisi autaa Sinua,koska tällä palstalla ei kaikki näköjään halua Sinua oikein neuvoa.
Olen ymmärtänyt ettei kaikki ole Jehovan todistajia täällä, vaikka palsta on tarkoitettu Jehovan todistajille.

Toivon Sinulle kaikkea hyvää,ja pärjäille.Jos et jo olekin saannut asijat kuntoon perheessi kanssa.

Ja muista Jehova ei koskaan Sinua hylkää,jos pysymme Hänen lähellä.Jehova rakastaa Sinua!

Äänestä

Luukkaan evankeliumi:
4:18 Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,

Äänestä

Voit kertoa rehellisesti www.veljesseura.org
-foorumilla jolla entiset jehovantodistajat keskustelevat.

Siellä on muita vastaavia kokemuksia omaavia ja he myös sanovat että keskustelu samat kokemukset läpikäyneiden kanssa on helpottavaa.

Äänestä
  • missään julkisessa keskustelussa, mikä voi pahimmillaan vain satuttaa ihmistä lisää, kun tulet sielläkin uudestaan leimatuksi. Ihmiset, joille ei ole tehty pahaa, eivät ymmärrä, että sinulle on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hylätty, hylätty ja hylätty kirjoitti:

Synnyin 8-henkiseen Jehovan Todistaja -perheeseen Pohjois-Suomessa. 3 paljon vanhempaa sisartani määräili elämästäni. He olivat henkisesti väkivaltaisia minua kohtaan. Nuori Jehovan Todistaja -poika löi minua nyrkillä kasvoihin - sehän sopi muutenkin onnettomalle ihmiselle.

Koska en halunnut vastaanottaa väkivaltaa tuon enempää, seurauksena oli, että minua ei ole muulle perheelleni olemassa. Tästä kaikesta on jäljellä joka kulman takana eteen tuleva hylätyksi tuleminen, joka toteutuu itseään vahvistavana ennusteena.

Itsetuntoni on hyvä, olen aina ollut sitä mieltä, etten ole ansainnut sikamaista kohtelua. Välillä - 3,5 vuotta sitten sisareni puhuivat minulle joitakin lauseita, sillä äitimme joutui sairaalaan aivoinfarktin vuoksi - mutta nyt he ovat palanneet kiduttamaan: olen heille näkymätön, heillä on isä ja äiti, minulla ei. En KESTÄ sitä vaan olen TAAS hajonnut palasiksi.

Olen sitä mieltä, että tosiasiat on kohdattava silmästä silmään. Se, että Jehovan Todistajat ovat väärässä ja julmia ihmisiä, ei lohduta minua lainkaan.

En voi missään ihmisryhmässä, edes internetissä kertoa kokemastani rehellisesti, sillä ihmiset vain lakkaavat puhumasta minulle, ennakkoluulot kai hipsivät hiljaa ajatuksissaan. "Normaalit" ihmiset eivät puhu minulle. "Tuo on se josta ei koskaan tule mitään." Siinä kaikki.

Mitä arvoa tällaisella elämällä edes on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu