Vaikea tilanne...

Suku on tosiaan välillä pahin. Minun ongelma on se, että lähisukulainen, joka on katkaissut välit minuun, hänellä on syntymäpäiväjuhlat, joihin hän on kutsunut puolisoni. Kutsu koskee todennäköisesti myös minua, en tiedä, puolisoni mukaan kyllä.
Tämä henkilö katkaisi ne välit mitätätömästä syystä ja oli muutenkin hyvin loukkaava silloin. Eli syy raivoamiseen oli jossain muualla, minä vain satuin sopivaan saumaan.Ja tiedän sen syynkin. Viimeinen lause oli "en halua olla missään tekemisissä sinun kanssa koskaan enää", ja tämä vain siksi, että satuin sanomaan yhteistä hankintaa aika arvokkaaksi ja että olisin voinut pyytää muualta tarjousta. Sylki vaan lensi kasvoilleni, kun kuuntelin suu auki.

Joten nyt en voi lähteä juhliin, vaikka haluaisinkin. En vaan voi. Loukkaannuin niin pahasti, tilanne oli vielä väkivaltainen, oli vähällä, ettei lyönyt minua.
Mulla on vaan niin kova oikeudenmukaisuuden taju, että jos toista satuttaa ja vaikka sen tekee hetken mielenjohteesta, pitää osata pyytää anteeksi.
Itse olen rehellinen ja en ole tehnyt kenellekään mitään väärää tai loukannut ketään, olen saanut työkavereilta kiitosta siitä, että en koskaan puhu kenestäkään pahaa....sen valossa tää on käsittämätön juttu.

Eikö voi pyytää anteeksi tai keskustella? Asia on varjostanut minua ja painostanut kovasti. Eikö hän ymmärrä, mitä teki minulle?
2647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko tästä kauan aikaa?

Mitään ei siis ole kuulunut, toivooko hän mahdolllisesti että koko asia olisi hautaantunut unohduksiin?
Oli hänelle vain yksi persoonallisista raivareista joilloin ei ihminen tarkoita mitä sanoo?
Jos hän ei pitänyt siinä mitään ihmeellistä?
Toisilla vaan on niin kummallinen temperamentti.

Jos asia on näin ettei mitään ole kuulunut, anteeksipyyntöä tai edes yritystä keskustella, odottaisin mieheltäni lojaalisuutta, niin että hänkään ei ottaisi kutsua vastaan.
Jos hän menisi niin loukkaus tuntuisi kaksinkertaiselta.
Vai voisiko miehesi tunnustella maaperää?

Toiset on vaan niin törppöjä etteivät koskaan ymmärrä miten voivat satuttaa toisia ihmisiä, kuten tätini joka suutuksissaan sanoi ettei koskaan olisi halunnut minun syntyvän.
Syntymäni kuulemma pilasi hänen elämänsä,uskomatonta mutta totta.

Äänestä
  • aikaa reilu puoli vuotta. Olen tavannut häntä, mutta katsoo minua alta kulmien, ja olen ollut hänen lapsen synttäreillä, koska pieni lapsi pyyti tulemaan ja hänen vaimonsa. Mutta itse, ei mitään yhteyden ottoa, ei tekstiviestiä, ei mitään.
    Hän oli meillä yötäkin, kun minä en ollut kotona, ja olin siitä melko närkästynyt. henkilö on kyllä muidenkin mielestä "tulisielu", kiihtyy helposti.
    Voi olla että, juttu tuli mulle vaan yllätyksenä, en tiennyt, että voi hermostua niin helposti. Vaikka ollaan oltu hyvin läheiset, ei aikuisena olla oltu enää kovin paljon tekemisissä.
    Mieheni on kovasti menossa ja houkuttelee minuakin, ja oli alun alkaen menossa vaikka yksin, mutta pidin sitä erikoisena.

    Kuulostan nipottajalta, mutta olen menettänyt iloisuuteni ja vähän elämänhalunikin tässä kaikessa, kun vielä samaan aikaan sattui muutakin ikävää. Pitäis osata käsitellä asioita lungisti, mutta taitaa olla että ne kaikkein läheisimmät suhteet on vaikeimpia. Onko takana kateellisuus (olen menestynyt kovalla omalla työllä) vai muuten vanhemmiten kemiat ei vaan pelaa..?

    No kyllä tuo sinunkin tätisi ei todellakaan ole ajatellut mitä sanoo. Mutta aina pitää pyytää anteeksi..se ei ole vaikeeaa sanoa ne kaksi sanaa. Ja me kaikki ollaan niin eriraisia, minä tosi herkkähipiäinen vielä..
    Jos tämä henkilö olisi soittanut mulle ja halunnut keskustella, olisin heti ollut valmis siihen ja antamaan anteeksi..kun se pallo on hänellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dgshajs kirjoitti:

Suku on tosiaan välillä pahin. Minun ongelma on se, että lähisukulainen, joka on katkaissut välit minuun, hänellä on syntymäpäiväjuhlat, joihin hän on kutsunut puolisoni. Kutsu koskee todennäköisesti myös minua, en tiedä, puolisoni mukaan kyllä.
Tämä henkilö katkaisi ne välit mitätätömästä syystä ja oli muutenkin hyvin loukkaava silloin. Eli syy raivoamiseen oli jossain muualla, minä vain satuin sopivaan saumaan.Ja tiedän sen syynkin. Viimeinen lause oli "en halua olla missään tekemisissä sinun kanssa koskaan enää", ja tämä vain siksi, että satuin sanomaan yhteistä hankintaa aika arvokkaaksi ja että olisin voinut pyytää muualta tarjousta. Sylki vaan lensi kasvoilleni, kun kuuntelin suu auki.

Joten nyt en voi lähteä juhliin, vaikka haluaisinkin. En vaan voi. Loukkaannuin niin pahasti, tilanne oli vielä väkivaltainen, oli vähällä, ettei lyönyt minua.
Mulla on vaan niin kova oikeudenmukaisuuden taju, että jos toista satuttaa ja vaikka sen tekee hetken mielenjohteesta, pitää osata pyytää anteeksi.
Itse olen rehellinen ja en ole tehnyt kenellekään mitään väärää tai loukannut ketään, olen saanut työkavereilta kiitosta siitä, että en koskaan puhu kenestäkään pahaa....sen valossa tää on käsittämätön juttu.

Eikö voi pyytää anteeksi tai keskustella? Asia on varjostanut minua ja painostanut kovasti. Eikö hän ymmärrä, mitä teki minulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu