Mikäs se

paremmin sanoa. Määritelmäsi on kutakuinkin sama, jonka myös katson omasta puolestani kertovan kaiken oleellisen perinne ruuasta. Myös hieno viittauksesi Marttoihin, pitää täydellisesti paikkansa. Hyvä crudo, ehkä nyt selvisi monelle epätietoiselle perinteisen ruoan merkitys.

vanha kokki kirjoitti:

paremmin sanoa. Määritelmäsi on kutakuinkin sama, jonka myös katson omasta puolestani kertovan kaiken oleellisen perinne ruuasta. Myös hieno viittauksesi Marttoihin, pitää täydellisesti paikkansa. Hyvä crudo, ehkä nyt selvisi monelle epätietoiselle perinteisen ruoan merkitys.

Lue lisää

Selailin tuossa vanhaa pitäjänruokakirjaa taannoin ja mietin, että kuinkahan montaa noistakin ruoista voi pitää enää elossa olevana ruokana? Rehellisesti sanoen en tiedä, mutta pieni epäilys heräsi...

Kuinka moni tekee lahnanpääpälliä edes kerran vuoteen ja onkohan maailmassa ravintolaa, jonka listalla se olisi? Kuinkahan moni edes rehellisesti sanoen tietää, mikä se on - entisaikojen haukkumanimi vai ruoka?

Ja pitäisikö tietää?

crudo kirjoitti:

Selailin tuossa vanhaa pitäjänruokakirjaa taannoin ja mietin, että kuinkahan montaa noistakin ruoista voi pitää enää elossa olevana ruokana? Rehellisesti sanoen en tiedä, mutta pieni epäilys heräsi...

Kuinka moni tekee lahnanpääpälliä edes kerran vuoteen ja onkohan maailmassa ravintolaa, jonka listalla se olisi? Kuinkahan moni edes rehellisesti sanoen tietää, mikä se on - entisaikojen haukkumanimi vai ruoka?

Ja pitäisikö tietää?

Lue lisää

edellisen päivän lihasoppa on jo perinneruokaa.

Siis suomalaiset muuttivat Suomeen paljon ennen kuin ruotsalaiset tai venäläiset saapuivat asuinsijoilleen. Mutta se ruoka, jota silloin syötiin ei sinusta ole perinneruokaa?

Vaan perinneruokaa on sen sijaan se ruoka, jonka valmistus opittiin myöhemmin ruotsalaisilta ja venäläisiltä?

Isoäidin keittiö - ruoka jota mummo tekee, on myös perinneruokaa. No, mun mummo tekee oikein hyvää lasagne. Se on varmaan sitten sitä perinneruokaa?

Ihan ihmeissään kirjoitti:

Siis suomalaiset muuttivat Suomeen paljon ennen kuin ruotsalaiset tai venäläiset saapuivat asuinsijoilleen. Mutta se ruoka, jota silloin syötiin ei sinusta ole perinneruokaa?

Vaan perinneruokaa on sen sijaan se ruoka, jonka valmistus opittiin myöhemmin ruotsalaisilta ja venäläisiltä?

Isoäidin keittiö - ruoka jota mummo tekee, on myös perinneruokaa. No, mun mummo tekee oikein hyvää lasagne. Se on varmaan sitten sitä perinneruokaa?

Lue lisää

Voisitkohan kertoa, mitä ne muinaiset suomalaiset oikein söivät? Ja kerrohan vielä, mitä silloisia ruokalajeja syödään tänä päivänä?

Ei siitä ajasta ole meille jäänyt reseptejä jäljelle, mutta perinteitä tietysti. Ja näihin perinteisiin ovat voimakkaasti sekoittuneet molempien naapureittemme ruokaperinteet - ja tietysti päinvastoin. Siinä, missä me olemme antaneet venäläisille kalojen nimet, siinä venäläiset meille leivän, maidon ja monen muun ruokalajin nimen. Aivan samoin on ruotsalainen kartanoruokaperinne vaikuttanut pitopöytiemme ruokalajeihin.

Meidän onnemme on siinä, että olemme saaneet elää tässä keskellä ja ammentaa parhaat kummaltakin sivulta ja höystää niillä luontaisia raaka-aineitamme.

Siitä ovat meidän omat elävät perinneruokamme enimmältään syntyneet - ei muinaishaudoista.

Voihan olla, että aikojen saatossa tulee lasagnestakin suomalaista perinneruokaa - olemme silloin ammentaneet italialaisesta perinteestä. Makaroonilaatikkoa voisi kai jo kutsua suomalaiseksi perinneruoaksi ja eräänlainen lasagnehan sekin on.

crudo kirjoitti:

Voisitkohan kertoa, mitä ne muinaiset suomalaiset oikein söivät? Ja kerrohan vielä, mitä silloisia ruokalajeja syödään tänä päivänä?

Ei siitä ajasta ole meille jäänyt reseptejä jäljelle, mutta perinteitä tietysti. Ja näihin perinteisiin ovat voimakkaasti sekoittuneet molempien naapureittemme ruokaperinteet - ja tietysti päinvastoin. Siinä, missä me olemme antaneet venäläisille kalojen nimet, siinä venäläiset meille leivän, maidon ja monen muun ruokalajin nimen. Aivan samoin on ruotsalainen kartanoruokaperinne vaikuttanut pitopöytiemme ruokalajeihin.

Meidän onnemme on siinä, että olemme saaneet elää tässä keskellä ja ammentaa parhaat kummaltakin sivulta ja höystää niillä luontaisia raaka-aineitamme.

Siitä ovat meidän omat elävät perinneruokamme enimmältään syntyneet - ei muinaishaudoista.

Voihan olla, että aikojen saatossa tulee lasagnestakin suomalaista perinneruokaa - olemme silloin ammentaneet italialaisesta perinteestä. Makaroonilaatikkoa voisi kai jo kutsua suomalaiseksi perinneruoaksi ja eräänlainen lasagnehan sekin on.

Lue lisää

Kivikaudella, silloin kun suomalaiset vielä vaeltelivat, syötiin riistaa, kalaa ja marjoja. Kuivattuna, paistettuna ja keitettynä. Aluksi astiat olivat puisia, mutta kampakeraamisena aikana (n. 4200 eKr - 2000 eKr) alettiin valmistaa saviastioita. Kampakeraamiset astiat olivat suuria ja niitä käytettiin keittämiseen ja hauduttamiseen tulella. Maanviljelyskin alkoi kivikauden lopulla heti kun asetuttiin aloilleen. Nuorakeraamiseen eli vasarakirveskulttuuriin (n. 2500 eKr - 2000 eKr) Etelä-ja Lounais-Suomessa kuului jo maanviljely ja karjanhoito. Kiukaisten kulttuuriin (n.2000 eKr - 1500 eKr) kuului ohra. Jauhinkivet tunnettiin ja ohranjyviäkin on säilynyt. Reseptejä ei tietenkään ole; kirjoittaa ei osattu ja suullisiakaan reseptejä tuskin kovin tarkkaan käytetiin, mutta astioista ja elintavoista tiedetään paljon.

Vanhoja sanoja ovat kala, jousi, jänne, nuoli, onki, suksi, sompa, vene ja mela. Kotieläimenä oli peni (koira).

Pronssikaudella (n. 1500 eKr -500 eKr) Länsi-Suomessa tärkeimmät viljelykasvit olivat ohra ja vehnä. Kotieläimiä olivat naudat, lampaat, vuohet ja siat. Itä-Suomessa pyynti oli vielä tärkeää ja ohraa viljeltiin sivutoimisesti kaskiviljelynä. Ruokia olivat huttu ja puuro. Myös marjapuuro tunnettiin. Astioita oli erikseen myös oluen panoon ja hylkeen rasvan säilyttämiseen.
Astiat olivat rannikolla yleensä karkeasavista, naarmukuvioitua Paimion keramiikkaa, mutta myös hienompi ja kiiltäväpintainen Lausitz-tyylinen keramiikka oli tunettua, Ahvenanmaalla astiat olivat yleensä karkeaa ja sormikuvioitua Ötterböten keramiikkaa.

Sanoja ovat olki, jyvä (ohra), vehnä, varsa, vasikka, porsas.

Tänä päivänä syötäviä vanhoja perinneruokia ovat keitetyt ja paistetut kalat ja lihat, nauriit ja herneet, huttu ja puurot, sekä lisäksi keitto, mämmi, rokka sekä maito ja olut. Myös maitoon keitetyllä keitolla on pitkät perinteet.

Slaavilaiset lainat ovat uudempia, niitä ovat muinaisvenäjästä tulleet lusikka, papu, piirakka, ravita, talkkuna. Ehkä myös hauki, vaikka yleisesti ottaen kalojen nimet kyllä lainautuivat suomesta venäjään päin niin kuin totesit.

Leipä-sana ei tullut suomen kieleen venäjästä vaan jo paljon aiemmin germaanikosketusten yhteydessä: leipä, mallas, taikina ja vierre tulivat germaaneilta. Ennen leipää meillä oli kyrsää ja rieskaa. Ei maitokaan tullut suomeen venäjästä vaikka nopeasti niin voisi päätellä. Nimet muistuttavat toisiaan koska niillä on yhteinen alkuperä muualla.

Kalojen nimistä siika on lainautunut suomen kielestä myös ruotsiin.

kivikaudella ja pronssikaud... kirjoitti:

Kivikaudella, silloin kun suomalaiset vielä vaeltelivat, syötiin riistaa, kalaa ja marjoja. Kuivattuna, paistettuna ja keitettynä. Aluksi astiat olivat puisia, mutta kampakeraamisena aikana (n. 4200 eKr - 2000 eKr) alettiin valmistaa saviastioita. Kampakeraamiset astiat olivat suuria ja niitä käytettiin keittämiseen ja hauduttamiseen tulella. Maanviljelyskin alkoi kivikauden lopulla heti kun asetuttiin aloilleen. Nuorakeraamiseen eli vasarakirveskulttuuriin (n. 2500 eKr - 2000 eKr) Etelä-ja Lounais-Suomessa kuului jo maanviljely ja karjanhoito. Kiukaisten kulttuuriin (n.2000 eKr - 1500 eKr) kuului ohra. Jauhinkivet tunnettiin ja ohranjyviäkin on säilynyt. Reseptejä ei tietenkään ole; kirjoittaa ei osattu ja suullisiakaan reseptejä tuskin kovin tarkkaan käytetiin, mutta astioista ja elintavoista tiedetään paljon.

Vanhoja sanoja ovat kala, jousi, jänne, nuoli, onki, suksi, sompa, vene ja mela. Kotieläimenä oli peni (koira).

Pronssikaudella (n. 1500 eKr -500 eKr) Länsi-Suomessa tärkeimmät viljelykasvit olivat ohra ja vehnä. Kotieläimiä olivat naudat, lampaat, vuohet ja siat. Itä-Suomessa pyynti oli vielä tärkeää ja ohraa viljeltiin sivutoimisesti kaskiviljelynä. Ruokia olivat huttu ja puuro. Myös marjapuuro tunnettiin. Astioita oli erikseen myös oluen panoon ja hylkeen rasvan säilyttämiseen.
Astiat olivat rannikolla yleensä karkeasavista, naarmukuvioitua Paimion keramiikkaa, mutta myös hienompi ja kiiltäväpintainen Lausitz-tyylinen keramiikka oli tunettua, Ahvenanmaalla astiat olivat yleensä karkeaa ja sormikuvioitua Ötterböten keramiikkaa.

Sanoja ovat olki, jyvä (ohra), vehnä, varsa, vasikka, porsas.

Tänä päivänä syötäviä vanhoja perinneruokia ovat keitetyt ja paistetut kalat ja lihat, nauriit ja herneet, huttu ja puurot, sekä lisäksi keitto, mämmi, rokka sekä maito ja olut. Myös maitoon keitetyllä keitolla on pitkät perinteet.

Slaavilaiset lainat ovat uudempia, niitä ovat muinaisvenäjästä tulleet lusikka, papu, piirakka, ravita, talkkuna. Ehkä myös hauki, vaikka yleisesti ottaen kalojen nimet kyllä lainautuivat suomesta venäjään päin niin kuin totesit.

Leipä-sana ei tullut suomen kieleen venäjästä vaan jo paljon aiemmin germaanikosketusten yhteydessä: leipä, mallas, taikina ja vierre tulivat germaaneilta. Ennen leipää meillä oli kyrsää ja rieskaa. Ei maitokaan tullut suomeen venäjästä vaikka nopeasti niin voisi päätellä. Nimet muistuttavat toisiaan koska niillä on yhteinen alkuperä muualla.

Kalojen nimistä siika on lainautunut suomen kielestä myös ruotsiin.

Lue lisää

Kiitos muinaisajan tiedosta - ja varsinkin noista sanaselityksistä. Ihan tosissani olen luullut, että itäsuomen sana "leipä" olisi tullut rajan takaa venäjän sanasta "hljep". Tuntuisi, että se olisi tullut suomenkieleen pikemminkin sieltä kuin germaanisena lainana enkä oikein usko toisinpäinkään tapahtuvaan lainaan. Kaikkeen ne germaanit ovat ehtineet - ryöstelyn ja polttelun lisäksi.

Lisäksi - ei tämä minun oma selitykseni ole - kirjoista olen lukenut.

Sama koskee tuota suomenkielen "maitoa" ja Venäjän "moloko"-sanaa.

Mutta eihän tällä ratkaista tuota perinneruokakäsitettä. Kyllä perinneruoan tulee elää ruokalajina tänäkin päivänä. Ennen syötiin hirveä, jänöä, kaloja ja jauhettiin kivillä jyviä, josta tehtiin puuroa ja velliä. Marjoja noukittiin kämmenkuppiin ja heiteltiin ahnaasti suuhun.

Niin tänäkin päivänä - eivät raaka-aineet siitä ole muuttuneet. Sitävastoin se miten ja mitä tehdään on muuttunut aikojen saatossa. Jos ennen halstrattiin lahnaa nuotiolla ja nyt tehdään siikakurniekkaa niin on siinä melkoinen ero ruoanlaittotaidossa enkä nyt väitä etteikö halsterisiika voisi olla perinneruoka siinä kuin karjalainen kurniekkakin.

Tuohon kurniekkaan - vaikkakin on kunnioitettava karjalainen perinneruoka - on kuitenkin antanut oman vaikutuksensa venäläinen keittiö, josta löytyy varsin samanlainen ruoka - kulebjaka. Enkä ainakaan tässä usko germaaniseen lainaan enkä yhteiseen alkukotiin jossain menneisyyden hämärässä vaan siihen, että olemme saneet vaikutteita ja kehittäneet omaa perinteistä ruokalajiamme parhaamme mukaan.

Katsotaanko pannnukakku suomalaiseksi perinneruoaksi vaikka se esiintyy lähes joka puolella maapalloa eri muodoissaan? Onhan meillä siitä oma versiomme vaikka sekin lienee kyllä läntistä lainaa.

Aladoobi - vanha pitopöytien suosikki. Nimestäkin päätellen läntistä lainaa jne.

Meille on ollut vain onneksi, että olemme eläneet tässä välissä ja saaneet lainaa naapureiltamme. Siten olemme voineet kehittää uusia tapoja hyödyntää usein varsin niukkoja raaka-aineitamme. Niukkoja verrattuna eteläisimpiin ja isompiin Itä- ja Manner-Euroopan keittiöihin monipuolisempine raak-aineineen.

Kyllä minä edelleenkin pitäydyn siinä, mikä käsitys minulla perinneruoista on. Muinaisuudessa eläminen ei pidä perinneruokia elossa - historioitsijoita kyllä. Tekeminen pitää elossa.

crudo kirjoitti:

Kiitos muinaisajan tiedosta - ja varsinkin noista sanaselityksistä. Ihan tosissani olen luullut, että itäsuomen sana "leipä" olisi tullut rajan takaa venäjän sanasta "hljep". Tuntuisi, että se olisi tullut suomenkieleen pikemminkin sieltä kuin germaanisena lainana enkä oikein usko toisinpäinkään tapahtuvaan lainaan. Kaikkeen ne germaanit ovat ehtineet - ryöstelyn ja polttelun lisäksi.

Lisäksi - ei tämä minun oma selitykseni ole - kirjoista olen lukenut.

Sama koskee tuota suomenkielen "maitoa" ja Venäjän "moloko"-sanaa.

Mutta eihän tällä ratkaista tuota perinneruokakäsitettä. Kyllä perinneruoan tulee elää ruokalajina tänäkin päivänä. Ennen syötiin hirveä, jänöä, kaloja ja jauhettiin kivillä jyviä, josta tehtiin puuroa ja velliä. Marjoja noukittiin kämmenkuppiin ja heiteltiin ahnaasti suuhun.

Niin tänäkin päivänä - eivät raaka-aineet siitä ole muuttuneet. Sitävastoin se miten ja mitä tehdään on muuttunut aikojen saatossa. Jos ennen halstrattiin lahnaa nuotiolla ja nyt tehdään siikakurniekkaa niin on siinä melkoinen ero ruoanlaittotaidossa enkä nyt väitä etteikö halsterisiika voisi olla perinneruoka siinä kuin karjalainen kurniekkakin.

Tuohon kurniekkaan - vaikkakin on kunnioitettava karjalainen perinneruoka - on kuitenkin antanut oman vaikutuksensa venäläinen keittiö, josta löytyy varsin samanlainen ruoka - kulebjaka. Enkä ainakaan tässä usko germaaniseen lainaan enkä yhteiseen alkukotiin jossain menneisyyden hämärässä vaan siihen, että olemme saneet vaikutteita ja kehittäneet omaa perinteistä ruokalajiamme parhaamme mukaan.

Katsotaanko pannnukakku suomalaiseksi perinneruoaksi vaikka se esiintyy lähes joka puolella maapalloa eri muodoissaan? Onhan meillä siitä oma versiomme vaikka sekin lienee kyllä läntistä lainaa.

Aladoobi - vanha pitopöytien suosikki. Nimestäkin päätellen läntistä lainaa jne.

Meille on ollut vain onneksi, että olemme eläneet tässä välissä ja saaneet lainaa naapureiltamme. Siten olemme voineet kehittää uusia tapoja hyödyntää usein varsin niukkoja raaka-aineitamme. Niukkoja verrattuna eteläisimpiin ja isompiin Itä- ja Manner-Euroopan keittiöihin monipuolisempine raak-aineineen.

Kyllä minä edelleenkin pitäydyn siinä, mikä käsitys minulla perinneruoista on. Muinaisuudessa eläminen ei pidä perinneruokia elossa - historioitsijoita kyllä. Tekeminen pitää elossa.

Lue lisää

Tuli mieleen kun kirjoitin tuossa ylempänä tuon "Itä- ja Manner-Euroopan" enkä viitsinyt katsoa oikeata kirjoitusasua, niin nyt sinulla on tilaisuus - Kielenhuoltaja-Besserwisser - ihan pyynnön päälle korjata, jos korjattavaa on.

crudo kirjoitti:

Kiitos muinaisajan tiedosta - ja varsinkin noista sanaselityksistä. Ihan tosissani olen luullut, että itäsuomen sana "leipä" olisi tullut rajan takaa venäjän sanasta "hljep". Tuntuisi, että se olisi tullut suomenkieleen pikemminkin sieltä kuin germaanisena lainana enkä oikein usko toisinpäinkään tapahtuvaan lainaan. Kaikkeen ne germaanit ovat ehtineet - ryöstelyn ja polttelun lisäksi.

Lisäksi - ei tämä minun oma selitykseni ole - kirjoista olen lukenut.

Sama koskee tuota suomenkielen "maitoa" ja Venäjän "moloko"-sanaa.

Mutta eihän tällä ratkaista tuota perinneruokakäsitettä. Kyllä perinneruoan tulee elää ruokalajina tänäkin päivänä. Ennen syötiin hirveä, jänöä, kaloja ja jauhettiin kivillä jyviä, josta tehtiin puuroa ja velliä. Marjoja noukittiin kämmenkuppiin ja heiteltiin ahnaasti suuhun.

Niin tänäkin päivänä - eivät raaka-aineet siitä ole muuttuneet. Sitävastoin se miten ja mitä tehdään on muuttunut aikojen saatossa. Jos ennen halstrattiin lahnaa nuotiolla ja nyt tehdään siikakurniekkaa niin on siinä melkoinen ero ruoanlaittotaidossa enkä nyt väitä etteikö halsterisiika voisi olla perinneruoka siinä kuin karjalainen kurniekkakin.

Tuohon kurniekkaan - vaikkakin on kunnioitettava karjalainen perinneruoka - on kuitenkin antanut oman vaikutuksensa venäläinen keittiö, josta löytyy varsin samanlainen ruoka - kulebjaka. Enkä ainakaan tässä usko germaaniseen lainaan enkä yhteiseen alkukotiin jossain menneisyyden hämärässä vaan siihen, että olemme saneet vaikutteita ja kehittäneet omaa perinteistä ruokalajiamme parhaamme mukaan.

Katsotaanko pannnukakku suomalaiseksi perinneruoaksi vaikka se esiintyy lähes joka puolella maapalloa eri muodoissaan? Onhan meillä siitä oma versiomme vaikka sekin lienee kyllä läntistä lainaa.

Aladoobi - vanha pitopöytien suosikki. Nimestäkin päätellen läntistä lainaa jne.

Meille on ollut vain onneksi, että olemme eläneet tässä välissä ja saaneet lainaa naapureiltamme. Siten olemme voineet kehittää uusia tapoja hyödyntää usein varsin niukkoja raaka-aineitamme. Niukkoja verrattuna eteläisimpiin ja isompiin Itä- ja Manner-Euroopan keittiöihin monipuolisempine raak-aineineen.

Kyllä minä edelleenkin pitäydyn siinä, mikä käsitys minulla perinneruoista on. Muinaisuudessa eläminen ei pidä perinneruokia elossa - historioitsijoita kyllä. Tekeminen pitää elossa.

Lue lisää

... kaikenlaistahan kirjoissa lukee. Olen törmännyt esim. ruokaa käsittelevissä kirjoissa todella mielenkiintoisiin selityksiin suomen kielen sanojen alkuperästä. Toiset kirjat ovat tässä suhteessa luotettavampia kuitenkin kuin toiset. Ei kannata opiskella keittokirjasta historiaa, eikä tietenkään myöskään yrittää kokata historiankirjan avulla.

Kantagermaanin leipä oli hlaiwa- Sieltä se leipä tulee suomeen. Mielenkiintoista muuten, että anglosaksien leipä oli hlaf, ja Englannin lord, lordi, on ollut alkuun hlaford, leiväntarkastaja, ja lady hlaefdige, taikinan alustaja.

Tottakai arvostan tekemistä, mutta historia on oiva apu, jos selvitetään perinnettä. Näitä muinaisia kieliäkään kun ei enää puhuta. Ja jos vain sen mukaan päätellään, mitä nyt puhutaan tai tehdään, niin metsään mennään. Sama pätee sekä sanoihin että ruokiin. Omasta mielestäni siis edelleenkin se minun mummon tekemä lasagne on myös osa suomalaista ruokaperinnettä.

historioitsija kirjoitti:

... kaikenlaistahan kirjoissa lukee. Olen törmännyt esim. ruokaa käsittelevissä kirjoissa todella mielenkiintoisiin selityksiin suomen kielen sanojen alkuperästä. Toiset kirjat ovat tässä suhteessa luotettavampia kuitenkin kuin toiset. Ei kannata opiskella keittokirjasta historiaa, eikä tietenkään myöskään yrittää kokata historiankirjan avulla.

Kantagermaanin leipä oli hlaiwa- Sieltä se leipä tulee suomeen. Mielenkiintoista muuten, että anglosaksien leipä oli hlaf, ja Englannin lord, lordi, on ollut alkuun hlaford, leiväntarkastaja, ja lady hlaefdige, taikinan alustaja.

Tottakai arvostan tekemistä, mutta historia on oiva apu, jos selvitetään perinnettä. Näitä muinaisia kieliäkään kun ei enää puhuta. Ja jos vain sen mukaan päätellään, mitä nyt puhutaan tai tehdään, niin metsään mennään. Sama pätee sekä sanoihin että ruokiin. Omasta mielestäni siis edelleenkin se minun mummon tekemä lasagne on myös osa suomalaista ruokaperinnettä.

Lue lisää

Niin, olen joskus miettinyt, miten kielitieteilijä voi löytää sanan alkuperän tai miten argeologi katsellessaan kalliomaalausta pystyy päättelemään, että tuossa on vanha suomalainen shamaani. Minun mielestäni siinä on lähinnä punamultatahra tai tikku-ukko ja lopun päättelyn selittääkin ihmisen oma mielikuvitus.

Mielenkiintoisia nuo sanat ja niiden kulkeutuminen. Eiköhän ruokien nimilläkin ja ruokalajeilla pystyisi päättelemään kulttuurien kulkemista ja vaikutusta toisiinsa.

No, kuten sanoin... makaronilaatikko lasketaan jo suomalaiseksi perinneruoaksi. Sukulaisuutensa perusteella lasagne tulee kyllä perässä ajan päästä.

crudo kirjoitti:

Niin, olen joskus miettinyt, miten kielitieteilijä voi löytää sanan alkuperän tai miten argeologi katsellessaan kalliomaalausta pystyy päättelemään, että tuossa on vanha suomalainen shamaani. Minun mielestäni siinä on lähinnä punamultatahra tai tikku-ukko ja lopun päättelyn selittääkin ihmisen oma mielikuvitus.

Mielenkiintoisia nuo sanat ja niiden kulkeutuminen. Eiköhän ruokien nimilläkin ja ruokalajeilla pystyisi päättelemään kulttuurien kulkemista ja vaikutusta toisiinsa.

No, kuten sanoin... makaronilaatikko lasketaan jo suomalaiseksi perinneruoaksi. Sukulaisuutensa perusteella lasagne tulee kyllä perässä ajan päästä.

Lue lisää

joskus hämmentää. Taannoin kävi maassamme tunnettu hahmo nk. äiti Amma. Sinhalankielinen sana amma, periytyy intian eräästä murteesta ja kas kummaa tarkoittaa äitiä.Siis laittakaamme amman eteen kirjain m, saadan sanan mamma=äiti. Mutta merkillisemmäksi asia muuttuu kun samainen sinhalankieli toteaa isän olevan taata, tuntuuko jo tutulta. Gella on tyttö ja golla on poika. Venäjän kieliset sanat ovat monesti vielä tutumpia, merkitykset vain joskus vaihtuvat. Sana dorga, jota slangin käyttäjät viljelevät hieman tärähtäneestä, tarkoittaa venäjän kielessä kallista, hintavaa. Koska en osaa venäjän kielioppia, enkä oikeinkirjoitustakaan, joudun kirjoittamaaan ne siten kuinka ne kuulen lausuttuina. Eli siis loska ei ole lumisohjoista kuraa vaan lusikka. Nilsiä ei ole paikkakunta, vaan suurinpiirtein ei ikinä. Sota ja rauha kuulostaa kunmmasti mirri vainaalta. Jne.
Joskus tuntuu että nuo muinaisuuden tutkijat leikkivät ihmisten kanssa ja uskottelevat kaikenlaista, minkä sitten joku toinen tutkija leimaa huuhaaksi. Mistähän se sana hljeb (leipä) on alunperin sitten lähtenyt. Kuunnelkaapa meidän saamelaisten ja islantilaisten puhetta, sama intonaatio, samalta kuulostavia sanoja, mutta kun laajennamme kuvaa pohjoisamerikkaan. Intiaanit tuntuvat puhuvan samaa murretta kuin saamelaiset.
Tarkastellaampa rotujen ulkonäköä. Merkillistä kuinka mongoleissa on samaa näköä eteläamerikan intiaanien kanssa. On paljon vielä asioita, jotka pitävät sisällään arvoituksia joita ei ole kyetty ratkaisemaan. Sama se on ruokienkin kanssa. Montako kivikautista keittokirjaa olette nähneet. Kaikki perustuu päättelyyn ja olettamuksiin, mitään satavarmaa ei kukaan pysty kertomaan, koska kirjoitettua faktaa ei ole.

vanha kokki kirjoitti:

joskus hämmentää. Taannoin kävi maassamme tunnettu hahmo nk. äiti Amma. Sinhalankielinen sana amma, periytyy intian eräästä murteesta ja kas kummaa tarkoittaa äitiä.Siis laittakaamme amman eteen kirjain m, saadan sanan mamma=äiti. Mutta merkillisemmäksi asia muuttuu kun samainen sinhalankieli toteaa isän olevan taata, tuntuuko jo tutulta. Gella on tyttö ja golla on poika. Venäjän kieliset sanat ovat monesti vielä tutumpia, merkitykset vain joskus vaihtuvat. Sana dorga, jota slangin käyttäjät viljelevät hieman tärähtäneestä, tarkoittaa venäjän kielessä kallista, hintavaa. Koska en osaa venäjän kielioppia, enkä oikeinkirjoitustakaan, joudun kirjoittamaaan ne siten kuinka ne kuulen lausuttuina. Eli siis loska ei ole lumisohjoista kuraa vaan lusikka. Nilsiä ei ole paikkakunta, vaan suurinpiirtein ei ikinä. Sota ja rauha kuulostaa kunmmasti mirri vainaalta. Jne.
Joskus tuntuu että nuo muinaisuuden tutkijat leikkivät ihmisten kanssa ja uskottelevat kaikenlaista, minkä sitten joku toinen tutkija leimaa huuhaaksi. Mistähän se sana hljeb (leipä) on alunperin sitten lähtenyt. Kuunnelkaapa meidän saamelaisten ja islantilaisten puhetta, sama intonaatio, samalta kuulostavia sanoja, mutta kun laajennamme kuvaa pohjoisamerikkaan. Intiaanit tuntuvat puhuvan samaa murretta kuin saamelaiset.
Tarkastellaampa rotujen ulkonäköä. Merkillistä kuinka mongoleissa on samaa näköä eteläamerikan intiaanien kanssa. On paljon vielä asioita, jotka pitävät sisällään arvoituksia joita ei ole kyetty ratkaisemaan. Sama se on ruokienkin kanssa. Montako kivikautista keittokirjaa olette nähneet. Kaikki perustuu päättelyyn ja olettamuksiin, mitään satavarmaa ei kukaan pysty kertomaan, koska kirjoitettua faktaa ei ole.

Lue lisää

Hyvää pohdintaa sinulla, mutta kyllä kielitiede on aivan tiedettä. Ei sanojen alkuperää tutkita päättelemällä ja pohtimalla vaan hyvin systemaattisesti muutoksia seuraamalla. Aina ei lainautuneita sanoja edes tunnista samankaltaisuudesta. Joskus taas samankaltaiset sanat eivät ole lainautuneita, ainakaan keskenään.

Useissa kielissä on noita mamma, pappa ja taataa -tyyppisiä sanoja. Ne ovat ihmisen perusäänteitä, ja tulevat esim. lapsen puheessa usein ensimmäisinä kun lapsi opettelee puhumaan. Usein näille sanoille on annettu merkitykseksi äiti, isä ja isoisä - tärkeitä henkilöitä.

Leipä -sanan alkuperä tunnetaan kirjoitettuna muinaisesta gootin kielestä 300-luvulta jKr. ensimmäisestä Raamatun käännöksestä sana "hlaifs" ja vanhempi muoto "hlaiba". Sieltä sana on yleistynyt puolelle Eurooppaa (toinen puoli omaksui pan/panin -linjan). Leipä on tullut suomen kieleen germaanien välityksellä samalla kun omaksuttiin ensimmäistä maanviljely- ja karjanhoitosanastoa. Lainautumisreitti voidaan tutkia hyvinkin tarkasti juuri äänteenmuutosten ja ajoitusten avulla mutta ei niistä nyt tässä ruokapalstalla enempää.