Venäjällä,Nizhniy Novgorodissa katosi 17-vuotias tyttö ja jopa ihmeellisen nopeasti ylilihava miliisipäällikkö Kirjukov nakkisormineen allekirjoitti
pidätysmääräyksen Alexei Mikheyevistä,joka oli tavallinen juoppo ja useasti puistikoissa nähtiin makoilemassa ja lauleskelemassa.
Hänet raahattiin paikalliseen miliisipiiriin ja yhdeksän päivää häntä hakattiin,kuulusteltiin,annettiin sähköshokkeja ja pakotettiin allekirjoittamaan
tunnustus,jossa hän raiskasi ja surmasi raa`lla tavalla tämän kadonneen 17-vuotiaan tyttösen.Henkihieverissä Mikheyevits tunnusti raiskauksen
ja surman ja hänet välittömästi siirrettiin syyttäjän toimistoon,jossa sai hieman inhimillisempää kohtelua.Siellä hän kumosi lausuntonsa ja sanoi,
että oli kidutuksen heikentämänä hädissään tunnustanut teon,jotta kärsimykset loppuisivat.Syyttäjä palautti Mikheyevitsin välittömästi takaisin
miliisipiiriin,jossa kidutus alkoi välittömästi.Hänen onnistui lopulta hypätä kolmikerroksisesta kuulusteluhuoneen ikkunasta suoraan kadulle ja
halvaantui osittain.Tyttö,jonka hän oli tunnustanut raiskanneensa ja tappaneensa palasi kotiin seuraavana päivänä.Tyttö oli juhlinut kavereiden
kanssa useamman päivän,eikä ollut ilmoittanut asiasta vanhemmilleen.Syyttäjä aukaisi jutun uudestaan ja syytekohtia miliisiä vastaan oli 23 ja
ne johtivat kahden miilisin pidätykseen ja neljän vuoden tuomioon.Mikheyev sai lopulta myös hyvän rahallisen korvauksen kärsimyksistään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
epäilty olisi ammuttu jo pidätystilanteessa.
oisitte te punikit pitäneet sellaista orkesteria tapahtumasta että sokeatkin olisivat tietäneet siitä.