Jokin aika sitten luin lehdestä pienen jutun uuden avioerolain valmistelusta. Uuden lain mukaan omaisuuden jaossa ei huomioitaisiin enää ennen avioliittoa ollutta omaisuutta ja perintönä saatua omaisuutta eli omaisuus, joka jaettaisiin olisi vain avioliiton aikana hankittu omaisuus, jos se ei ole peritöä.
Huolestuttavinta tässä on minun kannalta ja varmasti monen muunkin kannalta se että kun menin mieheni kanssa nuorena tyttönä maha pystyssä naimisiin, niin talo johon asetuttiin oli mieheni omaisuutta. Yhteisestä päätöksestä minä jäin kotiin hoitamaan lapsia ja näin ollaan elelty tähän asti. Pieniä pätkiä välillä olen ollut töissä, mutta eipä niistä paljon ole eläkettä kertynyt. Perheen elämistä on myös auttanut mieheni saama perintö. Nyt kun avioero näyttää todennäköiseltä asia alkoi huolestuttamaan.
Jutussa ei kerrottu tulisiko laki koskemaan jo olevia avioliittoja vai vain lain voimaantulon jälkeisiä avioliittoja. Laki tulisi voimaan jo mahdollisesti vuoden alusta.
Kovasti ihmettelen kun asiasta ei ole ollut missään tämän enempää mainintaa. Jos joku tietäis tästä laista tai osais jostain ottaa selville olis kiva kuulla.
uusi avioerolaki
4
2792
Vastaukset 4
- ota selvää
En ole kuullut em. lainmuutoksesta. Mutta jos näin on, sinun kannattaa ottaa asiasta heti selvää. Ota mieluiten juristi. Lähetä se avioerohakemus heti, siinä kun voi kestää muutama viikko ennenkuin kirjaavat sen. Ja voihan posti vaikka kadottaa koko hakemuksen. Sinulla on kyseessä sen verran suuret rahat, että kannattaa toimia HETI.
- ..sta---
Jos tuolalinen laki olisi tulossa, se todennäköisesti tarkoittaisi avioliittoja jotka on solmittu sen voimaantulon jälkeen.
Tällaista lakiesitystä on virkamiestasolla pohdittu ja varmaan jo valmisteltukin. Millä aikataululla se tulee valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn, tai millaisena ... ei voi tietää. Muutoksen ajatuksena olisi, ettei avio-oikeutta olisi puolisoilla omaisuuksiin joka ollut ennen avioliiton solmimista, tai jonka saa perintönä (vaikkei testamnetilla olisi erikseen rajattu saajan puolison avio-oikeutta pois perinnöstä). Aivan kuten itsekin yllä kirjoitit.
Ilmeisesti tuon avio-oikeuden voisi "luovuttaa" aviopuolisolleen avioehdolla (jolloin puolisoiden asema kuten nykyään jos avioidutaan ilman avioehtoa), tai tietenkin rajata pois myös omaisuus jonka hankkii avioliiton aikana.
Varmaa kuitenkin on, että se tulee koskemaan avioliittoja jotka solmitaan lakimuutoksen voimaantulon jälkeen ... eli, ei koske "takautuvasti" jo solmittuja avioliittoja.- turisti, eiku juristi
Perheoikeudelliset lainmuutokset, myös avioliittoa ja perintöä koskien tulevat voimaan yleensä niin, että niitä sovelletaan vain voimaanastumispäivänsä jälkeen.
Esim. ennen 1929 solmittuun avioliittoon sovelletaan vielä vanhan avioliittolain säädöksiä (nykyään onneksi jo harvinaista), samoin vaikeissa kuolinpesäsotkuissa on vielä tilanteita, joissa täytyy soveltaa ennen vuotta 1965 voimassa olleita perintökaaren säädöksiä, kun perinnönjättäjä on kuollut ennen "uuden" lain voimaantuloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011673
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä431220Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS37728Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40616