No niin, plussaa 300g. Perjantaina päästiin tänne uudelle paikkakunnalle asumaan joten lenkkeily alkoi heti kuten lupasin. Lauantaina tunnin lenkki ennen aamiaista, eilen kahden tunnin metsävaellus lasten kanssa ja tänään takana jo tunnin lenkki. Pisteidenlasku alkoi tänään. Viikonloppu oli vielä epämääräistä syömistä. Haaveilen jouluksi -5kg ja uskon siihen pystyväni! Tsemppiä kaikille tälle viikolle!!!!!
PULLASORSAT OSA 9
oliviaorja
3198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei lisää eikä pois,kun tuli viikonloppuna naposteltua ja juotua siideriä laightia kummiskin oli..No nyt taas tiukkana pisteillä! :o)
nyt lähti kilo viikossa.
En siis päässyt kirjoittamaan tänne mutta nyt se taas toimii ja ma näytti 74,6 ja pakko kertoa että näytti nyt tänä aamuna 74!!! Se olisi jo -6kg. Ja sen kyllä huomaa, kasvot ja vartalon piirteet on muuttuneet jo aikalailla. Senttejä kylläkin edelleen -9cm, ei ole vyötärö niinkään kaventunut mutta muualta on lähtenyt, housut tippuu jalasta. Alkaa jo näyttää sille että 70kg:in olisi ihan hyvä minulle, tavoitellaan sitä nyt ainakin ja ehkä vaikka 68kg mikä olisi minun pituisen yläraja.