Koko Länsi-Eurooppa on hyvää vauhtia islamisoitumassa ja sitä kautta ajautumassa tuhoon. Lännen tuhoa ei voida enää estää.
Suomikin tuhoutuu Euroopan islamisoituessa, ellemme heti ryhdy vahvistamaan asemiamme sen torjumiseksi.
Tarvitsemme lisää voimia islamin uhan torjumiseksi ja niitä löytyy vain idästä. Itä-Euroopassa islamin vaikutusvalta on vähäinen ja sieltä voi ehkä myös löytyä kykyä ja tahtoa islamin vastustamiseen, mutta siihen tarvitaan myös Suomen apua. Suomikin on yksin vähän liian pieni valtio, joten sen pitää kasvaa selvitäkseen tulevasta koitoksesta.
Venäjällä on sekä henkilöstö, että materiaalisia resursseja islamin vastustamiseksi, mutta tällä hetkellä rappioituneesta ja korruptoituneesta Venäjästä ei ole siihen. Tälläisenään Venäläiset ovat liian heikkoja, ellemme heitä jotenkin vahvista.
Venäjällä ei myöskään väki lisäänny vaan vähenee, mikä johtuu erityisesti venäläisistä miehistä ja heidän huonoudestaan. Venäläisten naisten mielestä venäläiset miehet ovat sekä huonoja rakastajia, että täysin kelvottia aviomiehiksi saatikka perheenisäksi.
Suomessakin lisääntyminen valkoisten suomalaisten osalta on vähenemään päin, mikä johtuu Suomen tapauksessa suomalaisista naisista, joita ei kiinnosta lapsenteko ja perheen perustaminen, vaan haluavat vain ryypätä baareissa ja harrastaa irtoseksisuhteita afrikkalaisten tai muiden aidsin levittäjien kanssa.
Muistetaan vielä, että sanonta "yksi suomalainen vastaa kymmentä rysää" on totta vain miesten osalta. Naisten kohdalla tilanne on päinvastainen.
Sanoisinkin, että venäläisiä naisia tarvittaisiin Suomessa enemmänkin. Venäläisiä miehiä ei tietenkään pidä päästää Suomeen yhtäkään, sillä heistä ei ole kuin harmia.
Siksi ehdotankin, että jokaisen lisääntymiskykyisen Suomen miehen pitäisikin ottaa aviovaimoksi venäläinen nainen. Koska Venäjällä on kuitenkin vielä väestöä paljon enemmän kuin Suomessa niin vaikka käyttäisimme tiukkojakin valintakriteerejä, niin jokaiselle riittäisi keskimääräistä parempi muija. Kun niitten kanssa sitten nussittaisiin, niin kyllä siinä vauvoja tulisi. Näin lisääntyvän kansamme elintilan turvaamiseksi, olisi ensin jatkosodan jälkeen menetetyt alueemme palautettava Suomelle, ja lopulta myös Itä-Karajalan ja ehkä muitakin alueita voisi liittää Suomeen.
Suomalaiset naiset jättäisin niille miehille, jotka ovat ns. tuhkamunia. Tosin ahkerimmin venäläisten naisten kanssa lisääntyneet suomalaiset miehet, jos heidän venäläinen vaimonsa siihen suostuu, voisivat saada luvan ottaa myös suomalaisen naisen ns. jalkavaimoksi, koska siinä on kuitenkin joku raja kuinka monta lasta yksi nainen pystyy elämänsä aikana synnyttämään. Hyvän geeniperimän omaavat suomalaismiehet voisivat käydä tekemässä myös siitosmatkoja Venäjälle ja Ukrainaan, jotta nekin venäläisnaiset jotka eivät pysty tulemaan Suomeen suomalaisten miesten aviovaimoiksi, saataisiin lisääntymään oikealla tavalla.
Näin saisimme luotua uuden ja uljaan suomalaisella geeniperimällä vahvistetun soturikansan, joka ulottuisi Suomen länsirannikolta aina Uralille asti, ja jolla olisi voimaa ja kykyä taistella islamilaista invaasiota vastaan.
Toivomme, että ehdotuksemme otetaan vakavaan harkintaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt ei taida Tatu Vanhanen olla asialla
http://rotunaisia.blogspot.com/
.. vaan ihan naatti ;) panemisesta
Tämmöistä lisää......