Mistähän sitä yksinhuoltaja löytäis helpoimmin miehen? Haluaisin toki kokonaisen perheen, mutta tuntuu olevan hankalaa nykytilanteessa. Lapsi on vasta 1½-vuotias, ja vaatii aika paljon aikaa, että vapaa-aikaa ei juuri jää. Taitaa jäädä nää nettitreffipalstat ainoaksi vaihtoehdoksi. Ja monelle sinkkumiehelle ainakin tuo lapsiperheen arki on ihan vierasta. ja miehenkin pitäs olla sellanen joka tykkää lapsista, ja vieraista lapsista vielä, mutta silti haluais hankkia omiakin... Yks mahdollinen vaihtoehto vois olla yh-isä? Ois ainakin vähän kokemusta asiasta. Tai sitten vaan täytyy tyytyä kohtaloonsa, ja aatella parisuhdetta myöhemmässä vaiheessa.
yh:lle
kumppani?
92196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itselläni on sentään jo isot lapset ja aikaakin olisi, mutta yhä edelleen viiden vuoden jälkeen yksinäni kuljen. Olen tullut kaiketi vähän ronkeliksi. Mitään -holisteja, moniongelmaisia en nurkilleni halua ja kyllä sitä kemiaakin pitäisi olla. Suuret ei ole toiveet, mutta asiallisia miehiä on vaikea löytää. Kun en itsekään juoksentele kaupungin humussa, niin ei toivo sitä toiseltakaan.
Yritä sinä vaikkapa päästä kerran viikossa kuntosalille, josko sieltä löytäisit kivan miehen. Kaikkea hyvää elämääsi ja muista, että lapsesi on vain kerran pieni.
Ensinnäkin... okei, sä olet mami ja se tekee oman leimansa roolina koko nykyiseen elämänvaiheeseesi... Mutta - minusta sinun ei tule ajatella parisuhdeasiaa lasten kautta... sehän on ennenkaikkea suhde uuteen ihmiseen ja sen suhteen on ok jättää lapset vähän taka-alalle.
Luota ihan ensinnä siihen että lapset ovat osalle miehistä ihan ok - jos sinä itse olet ok. Anna siis miesten karsia omaehtoisesti itsensä pois listalta yksinkertaisesti ilmoittamalla kaikkien muiden oleellisten tietojesi seassa että sinulla on muksu. Okei, ehkä kaks kolmasosaa miehistä lähtee samantien. So what? Jäljellä on vielä kymmeniätuhansia joista jokainen on sinut ainakin sen muksuasian kanssa periaatteessa... :)
Siitä eteenpäin se on sinun ja uusien kumppaneiden välistä suhdetta. Siinä tietenkin vanhemmuus tuo omat rajoitteensa mutta... ei fiksut ihmiset ole "jäniksen selässä" liikkeellä, eli jos tapaamisten väli on lasten tarpeiden takia kaks viikkoa niin sitten se on kaksi viikkoa, silloin se on käytännön syistä niin... Jos ihminen on kiinnostava niin sen kyllä sietää ihan mitenpäin tahansa. Ja muista huolehtia itsestäsi kaikin puolin, se on hemmetin tärkeä ja arvostettava ominaisuus kumppanissa.
Miehien suhteen en lähtisi tekeen rajoitteita siitä onko se yh vai sinkku vai eronnut tai karannut... vaan ennenkaikkea tosiaan sellainen joka vaikuttaa mukavalta ja on sinut elämäntilanteesi kanssa ja suunnilleen kaikki kuulat tallella päässä. Tokihan se lapsi tulee väistämättä kuvaan mukaan jossain vaiheessa mutta selkeästi on erotettava parisuhde(alussa treffaileminen ja tutustuminen) ja lapsi siten että saa olla tosiaan kaksinkin. (muista käyttää sosiaalista verkkoasi tehokkaasti tässä vaiheessa...) Toisaalta myös lapsen kanssa on hyvä olla jo varsin piankin uusien ehdokkaiden... koska lapsi on osa sun elämää. Siitä sitten mies - ellei heti tiedä systeemiä - niin pian hoksaa että parisuhde on teidän keskinen asia ja sille varataan omaa aikaa ja perhe on oma systeeminsä jolla on oma aikansa ja paikkansa. Silleen jopa sinkkumiehetkin voi hiljalleen sopeutua tilanteeseen ja kasvaa osaksi uusperhettä. Ei toki kaikki mutta ne parempilaatuiset... ;-)
Itse olen sinkku kahden lapsen aktiivi-etäisä.
Ihan päteviä vinkkejä tuli tuossa, kiitoksia vaan Kukkomies, ja muut. Tuota en oo aiemmin ajatellutkaan, että seurustelu ja lapsen kanssa oleminen kannattaa aluksi erottaa toisistaan selkeästi, niin kumpikin saa olla ensin tavallaan "puolueettomalla" maaperällä.
Sain vihdoin vapaata, aikaa itseni ja ystävieni kanssa. Nooh, menimmepä sitten baariin (ylläri?).
Oluet tilattuamme etsiskelimme vapaata pöytää ja kohta huomasimmekin pari vapaata paikkaa eräässä pöydässä. Kävin kohteliaasti kysymässä, että sopisiko siihen istumaan. Luvan saatuamme istuuduimme ja kavereiden kanssa siinä sitten turistiin. Kohta huomasin, että vieressä istunut mies yritti saada kauluspaidastaan hihan nappeja kiinni, kysyin, että tarvitseeko hän apua ja apu kelpasi. Juttelimme hetken aikaa siinä ko. miehen kanssa.
Myöhemmin illalla, muutaman oluen jälkeen uskaltauduin koppasemaan miehen puhelimen pöydältä ja tallensin oman numeroni sinne.
Nyt onnellisesti yhdessä ja saman katon alla.
Miehellä ei ennestään lapsia ollut mutta omani kanssa tulee erittäin hyvin toimeen. Otta upeasti vastuuta lapsesta vaikka olen sanonut, ettei hänen tarvitse jos tuntuu pahalta.
Mulla kävi kai hyvä säkä? :)
"Ja niin läski vamppasi nössön"
sulla ei ole rajoittunut elämänkatsomus...??
Ei tätä tarinaa ainakaan... En saa itsestäni läskiä kun painoakaan ole kun 50 kiloa, miehestäni en ole löytänyt nössöä, vaan tosi miehen. Joten olisikohan se sitten ollut jonkun muun tarina??
Ehkäpä omasi joskus tulevaisuudessa??
Harvalla käy niin hyvä säkä, että se ekalla kerralla kohdalle osuu, mutta kyllä sen varmasyi jokainen löytää jos itse on kykenevä parisuhteessa elämään.
Netin treffipalstat ja chatit eivät ole mikään huono vaihtoehto. Ja puolitoista vuotias lapsi on vielä niin pieni, ettei huomaa mitään vaikka äiti tapaa useamman eri miehen. Paljon hankalammaksi tilanne muuttuu kun lapsi kasvaa. Monilla on useampikin lapsi, itselläni kolme ja silti miehiä löytyy joita se ei haittaa, no lapsettomia aika usein kun itsellä niitä on jo koko lauma, mutta jos miehellä on lapsia niin ei sitä naisenkaan lapset keikauta. Yksi lapsi ei ole este juuri kellekkään ainakaan 30 täyttäneelle, vaikka sinä taidat olla vielä aika nuori, mutta aika korjaa senkin asian.
Yritystä vaan kirjoittelemaan ja treffeille, kyllä se oikeakin osuu kohdalle :)
turha yh:n yrittää. Fakta.