Niin, itsetuntohan, tai sen puute tässä on syynä tähän ikisinkkuuteen.
Mutta itsetunto on siitä ihmeellinen asia, että sitä ei voi ajatella yhtäkkiä hyväksi. Eikä sitä oikeastaan voi samalla tavalla kasvattaa kuin vaikkapa lihaksia. Tai huonoa itsetuntoa ei voi karistaa pois, kuten mahdolliset ylimääräiset kilot.
Itsetuntoa ei liion voi ostaa, kuten vaikkapa uudet vaatteet, eikä sitä voi vaihtaa ulkoisen tyylin lailla.
Itsetunto syntyy (todella) pitkän aikavälin aikana kokemuksista. Oman elämän sattumuksista tai sattumattomuuksista. Siitä onko tuntenut onnistumisen kokemuksia tai jäänyt niitä kokematta. Siitä miten kokee että itseä on kohdeltu. Onko saanut arvostusta, kiinnostusta.
Ja tietysti monen monesta muustakin asiasta.
Joten kysymykseni on, miten voin enää vaihtaa moodiani niin että koen olevani kiinnostuksen arvoinen, että uskaltaisin myös toimia sen mukaan?
Miten te, jotka mahdollisesti olette nousseet huonon itsetunnon suosta, olette sen tehneet? Tarkoitan nyt siis lähinnä sitä, että uskoisin itse olevani tarpeeksi arvokas lähestymään naisia, jotka minua kiinnostavat?
En siis tarkoita sitä, että hampaita purren, paniikkihäiriön partaalla yrittäisin naisia, vaikka itse uskon edelleenkin olevani todellista B-tasoa.
Nyt siis tarkoitan sitä, että jollain tapaa saisin itseni uskomaan olevani yhtä hyvä kuin kuka tahansa?
Onko sellainen edes mahdollista?
Mutta itsetunto on siitä ihmeellinen asia, että sitä ei voi ajatella yhtäkkiä hyväksi. Eikä sitä oikeastaan voi samalla tavalla kasvattaa kuin vaikkapa lihaksia. Tai huonoa itsetuntoa ei voi karistaa pois, kuten mahdolliset ylimääräiset kilot.
Itsetuntoa ei liion voi ostaa, kuten vaikkapa uudet vaatteet, eikä sitä voi vaihtaa ulkoisen tyylin lailla.
Itsetunto syntyy (todella) pitkän aikavälin aikana kokemuksista. Oman elämän sattumuksista tai sattumattomuuksista. Siitä onko tuntenut onnistumisen kokemuksia tai jäänyt niitä kokematta. Siitä miten kokee että itseä on kohdeltu. Onko saanut arvostusta, kiinnostusta.
Ja tietysti monen monesta muustakin asiasta.
Joten kysymykseni on, miten voin enää vaihtaa moodiani niin että koen olevani kiinnostuksen arvoinen, että uskaltaisin myös toimia sen mukaan?
Miten te, jotka mahdollisesti olette nousseet huonon itsetunnon suosta, olette sen tehneet? Tarkoitan nyt siis lähinnä sitä, että uskoisin itse olevani tarpeeksi arvokas lähestymään naisia, jotka minua kiinnostavat?
En siis tarkoita sitä, että hampaita purren, paniikkihäiriön partaalla yrittäisin naisia, vaikka itse uskon edelleenkin olevani todellista B-tasoa.
Nyt siis tarkoitan sitä, että jollain tapaa saisin itseni uskomaan olevani yhtä hyvä kuin kuka tahansa?
Onko sellainen edes mahdollista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse olin pari vuotta sitten itsemurhaa hautova hintelä, mamman nurkissa asuva katkera kloppi ilman mitään elämänsisältöä.
Pari vuotta olen kuitenkin tehnyt töitä asioiden eteen, ja kas kummaa, nyt viimeaikoina aamulla herääminen on oikeastaan ihan odottamisen arvoinen asia.
Ensin tietysti aloitin keskittymällä siihen missä olin hyvä, koska niistä asioista on helppo ammentaa arvostusta itselleen ja siirtää sitä muillekin osa-alueille.
Sitten annoin "epäonnistumisille" uuden merkityksen. Aikaisemmin otin sen selkeänä hyökkäyksenä jos joku oli eri mieltä tai olisi tehnyt jonkin asian toisin, nyt taas eri mieltä olevilla on oma mielipide, so be it, ja epäonnistumiset voidaan katsoa lähinnä kasvun paikkana ja merkkinä parannustarpeesta.
Itselläni eniten auttoi juuri se että mahdoton asia olikin mahdollinen tarpeellisella panostuksella.
Kyllä se siitä. Kun tuo ensimmäinen kohta on kunnossa niin tyylin parannus, harrastukset ja muut tulevat ihan itsestään.
1. Päätä ajatella positiivisesti. Vaihtoehtona on vetää itsensä vessanpytystä alas, tai selvitä - pysyä pinnalla. Mä päätin pysyä pinnalla, ja päätin olla positiivinen. Usko huviksesi, se toimii (olin tuolloin 28, nyt 40 ja risat).
2. Paranna ulkonäköäsi. Sekin muuten toimii. Aloita liikuntaharrastus, laihduta muutama kilo, kohenna vähän lihaksiasi. Käy parturissa (ja tarpeeksi usein; tukka hyvin kaikki hyvin), osta uudet vaatteet (ei tarvi olla kalliita, mutta esim. klassinen tyyli - "hyvät" vaatteet voi olla silti farkutkin). Pidä muutenkin huolta ulkonäöstä: hampaat, silitä vaatteet, huoliteltu olemus (kengät plankattu tai muuten siistit; värit sopii yhteen eli ne klassiset tennissukat roskiin...).
3. Ota tavoite. Kun saavutat sen, saat muuten itsesi todella onnelliseksi pitkäksi aikaa! Tavoitteita voi olla mitä vain. Ne voivat olla unelmiasi - ala toteuttaa niitä. Monilla on pieniä unelmia, joita on helppo toteuttaa, kun vain alkaa. Lisää itsetyytyväisyyttä roimasti!
Minulle ainakin toimii se, että yritän aina muistaa, että kaiken kauneuden/fiksuuden/sosiaalisuuden/hienojen vaatteiden ym.ym. on oikeastaan pelkkä ihminen. Ihan samanlainen kun minäkin, mutta ihan omat polkunsa kulkenut, niin kuin minäkin. Eikä ne polut ole yhtään "hienompia" kuin minun, vaikka saattaisi siltä tuntuakin.
Ihmiset on loppujen lopuksi aika samanlaisia. Eikä muita ihmisiä tarvitse pelätä siinä mielessä, että suurin osa on tyyppejä joita et välttämättä koskaan enää näe. (Tai no tässä maassa saatatkin nähdä, mutta ei tuntemattomiin kiinnitetä sillä lailla huomiota että ajateltas "Ai, toi tyyppi ohitti mut siinä kassajonossa perjantaina klo 12.33.44").
Itse asiassa itselläkin itsetunto yhä hakusessa siinä mielessä ettei nää teoriat aina pidä ihmisten ilmoilla, mutta yritystä ainakin on. Pääasia kuitenkin siis ettei kannata murehtia asioita liikaa, vaan olla oma itsensä.
Niin, mitä se loppujen lopuksi on?
Itsensä Tuntemista.
Joskus tuntuu että "itsetunto" sanan substanssi on on hyvin samanlainen kuin sanan "huume". Sillä on jokin liki maaginen merkitys, sitä on pakko saada, se ratkaisee kaiken.
Mielestäni asia ei ole niin. Itsetunto on itsensä tuntemista. Omien hyvien puoliensa noteeraamista ja niiden aktiivista käyttöä. Huonojen puolien hyväksyntää ja niiden kanssa selviämistä.
Tämä käsitteellinen "huume"-itsetunto kieroutuu usein jonkinlaiseksi itsetunto-rooliksi. Öykkärismiksi, kylmyydeksi tai vittumaisuudeksi tai peilipintaiseksi saavuttamattomuudeksi. Mutta silloinhan kyse on jostain jolla kätketään se todellinen luonto, eli ihmisellä on kuin onkin huono itsetunto noissakin tapauksissa... ja se itsetunto-rooli onkin vain työkalu pärjätä huonon itsetunnon kanssa.
Minusta hyvä itsetunto ei ole mikään automaattinen "nyt kaikki alkaa sujua" tyyppinen asia. Se lähinnä kertoo miten asiat kannattaa tehdä, miten nyppiä elämäänsä auki, mihin suunnata ja millä tavalla jonkun oman tavoitteensa suhteen. Ei ratkaisu itsessään, vaan itsen kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun löytämisen kaava jota sitten pitää edelleen soveltaa.
Äh. Menipä vaikeaksi.
Itsetunto on uskoa itseen, omiin kykyihin ja niiden tarpeellisuuteen ja toimivuuteen. Näkemystä siitä mitä pystyy antamaan toisille, mikä on oma paikka (tai millaisen paikan yleensäkään pystyy täyttämään). Tätä sitten tietenkin korostavat onnistumiset... ja toisaalta myös ongelmat joista selviää tavalla tai toisella, jos pystyy mieltämään miksi esim. jokin vaikea ratkaisu oli hyvä ja oikea.
"Tarkoitan nyt siis lähinnä sitä, että uskoisin itse olevani tarpeeksi arvokas lähestymään naisia, jotka minua kiinnostavat?"
Minä ajattelisin niin että miksi koittaa uskotella itselleen mitään kun vaikeampaa jokatapauksessa on todistaa toisille sen minkä tietää ja tuntee itsestään jokatapauksessa...
Eli - kun opit kertomaan/osoittamaan niille naisille miksi oikeasti olet kiinnostava tapaus oletkin jo ratkaissut oman ongelmasi. Silloin sinulla on jo se työkalu jonka olemassaolo kertoo arvosi niin kauan kuin olet rehellinen.
Kappas. Nythän minä sen sanoinkin ihan vahingossa ja siten etten ole asiaa näin ennen ajatellutkaan.
...
Olemme Heureka-hetkessä.
...
Oikea itsetunto on rehellisyyttä itsestä. Sekä itselle - että muille.
Hyvin osasit mielestäni kuvailla itsetuntoa! Eipä ole mitään lisättävää. Ei muuta kuin työskentelyä itsensä ja hyvän itsetunnon kanssa, se varmasti kannattaa ja auttaa moneen asiaan.
Oottepa hyviä vilosohveja! Kehuu nainen.
Alku muutokseen on joka tapauksessa juuri siinä, että uskoo, että "moodin vaihtaminen" on mahdollista. Täytyy uskoa, että ei ole avuton olosuhteiden uhri, vaan omilla päätöksillään ja valinnoillaan kaikkeen voi vaikuttaa, myös oman itsetuntonsa tilaan.
Itse olen muuttunut varsin paljon teinivuosista, jolloin itsetuntoni oli vakavasti pakkasen puolella. En silloin uskaltanut edes oikein katsoa ihmisiä silmiin, kävelin kadullakin katse maassa. Olen toteuttanut monia asioita nyt aikuisena, joista nuorempana haaveilin (mm. mpyörä, xtreme harrastukset jne.)
Valitettavasti tilanne on kuitenkin edelleen varsin huono, vaikka yleinen itsetuntoni on ihan toisella tasolla. Olen naisten suhteen vieläkin täysin kokematon, vihaan itseäni sekä olemustani (liian usein). 10v pornon katselu on myös jättänyt jälkensä, kehonkuvani ja käsitykseni seksistä sekä naisista on tod.näk. vähintäänkin vääristyneet.
Tunteista tai ihmissuhteista en tiedä yhtään mitään. Pidän kaikkia ns. normaaleja parisuhteessa eläviä ja erityisesti perheellisiä ihmisiä lähinnä säälittävinä luusereina. Ainut tunne jota itse tunnen säännöllisesti, on viha. Tunnen eläväni vain kun teen jotain erikoista kuten kiihdyttämällä täysillä tehokkaalla moottoripyörällä liikenteen seassa tai hyppäämällä laskuvarjolla neljästä kilometrista. Arkielämässä tunnen olevani pelkkä tyhjä kuori, en tunne mitään.
Olen nyt reilu kolmekymppinen mies ja nuorempana kärsin huonosta itsetunnosta. Mitä omassa elämässäni on muuttunut, jolla tilanne korjaantui. Yksi iso asia oli varmaan pitkä parisuhde. Suhde ei ollut kaikin puolin täydellinen "sielunkumppanuus", mutta siinä elämäntilanteessa varmasti teki meille molemmille hyvää. Huomasimme, että on olemassa ihminen joka välittää, josta välittää ja jonka kanssa voi arkena elää. Lisäksi siinä oppi huomaamaan, että ei se parisuhde oikeasti ole autuaaksi tekevä asia. Yksin ollessa siitä yksinäisyydestä tulee helpommin pakkomielle/trauma.
Aikuiselämäni ajan olen myös pärjännyt yhä paremmin ja paremmin siinä mielessä, että koulutus ja ura-asiat ovat kunnossa. Olen sivistänyt itseäni ja vaikka nuorena en jaksanut urheilla olen omaksi ilokseni aloittanut liikunnan harrastamisen vanhempana. Siinä missä nuorempana oli hankalaa jutella ihmisten kanssa, nykyään harjoituksen myötä se on tullut yhä helpommaksi. Olen huomannut, että suurin osa ihmisistä pitää avoimuudesta ja suurin osa ihmisistä on oikeasti mukavia. Kaikki eivät ole sellaisia joiden kanssa haluaa esim. parisuhdetta, mutta ihmisten kanssa voi kommunikoida muutenkin kuin "isku" mielessä. Lisäksi kun tässä pääsee vauhtiin niin se on itseään ruokkiva prosessi. Huomaat pitäväsi itsestäsi enemmän ja silloin on helpompi olla oma itsensä myös muiden kanssa. Olen yhä hiukan ujo ja varmasti tulen sitä aina olemaan, mutta nykyään hyväksyn sen osana persoonaani enkä tee siitä numeroa. Kaikkien ei tarvitse minusta pitää. En minäkään pidä kaikista:-) En ole täydellinen, mutta jos listaan asioita itsestäni, ei minun ole lainkaan vaikeaa löytää positiivisia asioita.