Eli suhteemme alkoi aikoihin, jolloin minulla oli todella vaikeaa elämässäni, työttömyyttä, perheriitoja, SUKUriitoja, ystävät kaikkos (osaksi omaa syytäni), masennusta, itsemurha-ajatuksia YMS.
Poikaystäväni oli TODELLA suureksi avuksi kun itkin, surin, valitin, raivosin (välillä hänellekin pahaa oloani) papatin kuinka vaikeaa minun on olla. Nyt en sitten tiedä että pitääkö hän oikeastikin minua tuollaisena valittajana, vai mitä ihmettä... Oikeasti olen todella iloinen ja ystävällinen, en halua tehdä numeroa itsestäni, ja jos olen surullinen, peitän sen (niinkuin tässäkin tapauksessa peitin sen kaikilta muilta paitsi poikaystävältäni, siksi hänestä tulikin niin tärkeä minulle!) todella hyvin. Mutta kun kaikki menee päin hemmettiä niin helposti tulee vaan valitettua.
Nyt sitten mietin että pärjäänkö enää ilman tätä itkumuuria? Jos jokin menee vikaan ja hän ei olekaan enää siinä vieressä. Olenko alkanut pitämänä häntä itsestäänselvyytenä että hän on aina tukemassa? Mua ainakin rupeis vi*uttamaan jos joku mulle vaan valittais ja valittais kun elämä on niin rankkaa, varsinkin kun tiedän että hänen elämänsä on ollut kaikkea muutakuin helppo! :O
Sanoo että rakastaa mua eikä halua että olen surullinen, se on koko mies niin hemmetin ISO SYDÄN se vaan haluaa että mä oon onnellinen.
Tiedän tiedän, meidän pitäis puhua tästä aiheesta, mutta kun on muutenkin toi kielimuuri niin... Vaikeaa on.
Poikaystäväni oli TODELLA suureksi avuksi kun itkin, surin, valitin, raivosin (välillä hänellekin pahaa oloani) papatin kuinka vaikeaa minun on olla. Nyt en sitten tiedä että pitääkö hän oikeastikin minua tuollaisena valittajana, vai mitä ihmettä... Oikeasti olen todella iloinen ja ystävällinen, en halua tehdä numeroa itsestäni, ja jos olen surullinen, peitän sen (niinkuin tässäkin tapauksessa peitin sen kaikilta muilta paitsi poikaystävältäni, siksi hänestä tulikin niin tärkeä minulle!) todella hyvin. Mutta kun kaikki menee päin hemmettiä niin helposti tulee vaan valitettua.
Nyt sitten mietin että pärjäänkö enää ilman tätä itkumuuria? Jos jokin menee vikaan ja hän ei olekaan enää siinä vieressä. Olenko alkanut pitämänä häntä itsestäänselvyytenä että hän on aina tukemassa? Mua ainakin rupeis vi*uttamaan jos joku mulle vaan valittais ja valittais kun elämä on niin rankkaa, varsinkin kun tiedän että hänen elämänsä on ollut kaikkea muutakuin helppo! :O
Sanoo että rakastaa mua eikä halua että olen surullinen, se on koko mies niin hemmetin ISO SYDÄN se vaan haluaa että mä oon onnellinen.
Tiedän tiedän, meidän pitäis puhua tästä aiheesta, mutta kun on muutenkin toi kielimuuri niin... Vaikeaa on.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... arvostaa sitä mitä hän tekee sinulle ja osoita se hänelle edes pienin elein ja teoin, kyllä hän ymmärtää ja jaksaa taas auttaa sinua eteenpäin, kunhan vain et unohda häntä ja ala pitää häntä itsestäänselvänä.
Itselleni on juuri käynyt niin: olen tavannut miehen jota on kohdannut suuri suru, ystävystyimme ensin ja suhde syveni... mutta... matkan varrella hän on vaan unohtanut hoitaa suhdettaan minuun, hän valittaa huonoa oloaan minulle jatkuvasti, mutta ei enää muista kertoa että hän pitää minua tärkeänä... suhteemme on niin alussa ja epävakaalla pohjalla muutenkin, että jos haluamme että se kestää meidän olisi edes muistettava hoitaa suhdetta toisiimme. Nyt se tuntuu mahdottomalta...
Kuulostaahan tuo kamalalta, ettet olekaan antanut itsestäsi sellaista aina hymyilevää ja huoletonta kuvaa, pikemminkin masentuneen ja ailahtelevan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hän on todellakin pysynyt vierelläsi ja jaksanut sua, eli miksei jaksais jatkossakin? Onhan se parempi, että omalle kullalleen purkaa nuo asiat ku jolleki muulle.
Itellä on sama homma, olin vakavasti masentunut, kun tapasin nykyisen rakkaani. Mutta hän jaksoi ja jaksaa edelleen ja sanoo, ettei haluaisi ketään muuta. Sano joka päivä rakkaallesi koko sydämmestäsi että rakastat häntä, muistuta itseäsi kuinka paljon hän sinulle merkitsee, järjestä joskus romanttinen illallinen tai ilta, hyvinä päivinä hymyile paljon, katso sitä katsetta mikä hänellä on silmissään;rakastuneen ihmisen katsetta ja muista kiittää häntä että jaksaa sua vaikeina aikoina.
Tuollaiset asiat voi kääntää voimavaroiksi ja usko tai älä, jos hän ei todellakaan millään sairaan kieroutuneella tavalla yritä vain hyötyä sinusta (mihin en kyllä usko kuvailujesi perusteella), olet mahdollisesti löytänyt elämän kumppanin. :)