Mikä hitto teitä ihmisiä oikein riivaa?
Tällä palstalla pyörii paljon hoidon tarpeessa olevia läheisriippuvaisia ihmisiä.
Mietitään ja pohditaan kannattaako vaihtaa vanha uuteen ja simpsakkaampaan. Kun ei oikein tiedä onko sitä tyytyväinen vai ei sen hetkiseen elämään? Vai onko sitä koskaan edes ollut. Eikä paljoa käsitystä siitäkään että tekeekö se uusikaan loppupeleissä onnelliseksi.
Hitto, erotkaa ensin kunnolla! opetelkaa olemaan yksin, opetelkaa tuntemaan itsenne ihmisenä. Miettikää mitä te haluatte elämältä. Mikä tekee teidät onnelliseksi.
Se onneton, tyhjä aukko siellä jossain sisällä ei paikkaannu vaihtamalla kumppania. Se paikkaa vain sitä yksinjäämisen pelkoa hyvin pitkälle.
En todellakaan jaksa uskoa että pitkässä ja ONNETOMASSA suhteessa oleva ihminen tietää itsekkään kovin hyvin mitä loppupelissä tahtoo, millainen on ihmisenä, mikä hänet tekee onnelliseksi. Tai miltä edes tuntuu nauraa sydämensä pohjasta.
Ero on monasti loistava alku kasvamiselle ja todelliselle itsetutkiskelulle.
Edelleen, ennen uusia suhteita. Opetelkaa ensin olemaan itseksenne. Ei pieni sinkkuvaihe ole pahempi ollenkaan.
Tällä palstalla pyörii paljon hoidon tarpeessa olevia läheisriippuvaisia ihmisiä.
Mietitään ja pohditaan kannattaako vaihtaa vanha uuteen ja simpsakkaampaan. Kun ei oikein tiedä onko sitä tyytyväinen vai ei sen hetkiseen elämään? Vai onko sitä koskaan edes ollut. Eikä paljoa käsitystä siitäkään että tekeekö se uusikaan loppupeleissä onnelliseksi.
Hitto, erotkaa ensin kunnolla! opetelkaa olemaan yksin, opetelkaa tuntemaan itsenne ihmisenä. Miettikää mitä te haluatte elämältä. Mikä tekee teidät onnelliseksi.
Se onneton, tyhjä aukko siellä jossain sisällä ei paikkaannu vaihtamalla kumppania. Se paikkaa vain sitä yksinjäämisen pelkoa hyvin pitkälle.
En todellakaan jaksa uskoa että pitkässä ja ONNETOMASSA suhteessa oleva ihminen tietää itsekkään kovin hyvin mitä loppupelissä tahtoo, millainen on ihmisenä, mikä hänet tekee onnelliseksi. Tai miltä edes tuntuu nauraa sydämensä pohjasta.
Ero on monasti loistava alku kasvamiselle ja todelliselle itsetutkiskelulle.
Edelleen, ennen uusia suhteita. Opetelkaa ensin olemaan itseksenne. Ei pieni sinkkuvaihe ole pahempi ollenkaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
viisaita sanoja puhut!!!
Mieheni exä. Oli ollut riitaisa avioliitto ja kuulopuheiden (muidenkin kuin miehen) mukaan ex rouva oli aivan kauhea pirttihirmu ja mies jopa pelkäsi sitä. Ne erosi miehen tahdosta. Me tavattiin miehen kanssa noin kaksi vuotta erosta. Mies oli aivan hermoraunio exänsä takia. Exä kiristi lasten tapaamisilla, vaihteli ajankohtia, kielsi lapsia menemästä isälle ja toisaalta oli tuputtamassa niitä epäsopivaan aikaan. Rahastakin se oli valittanut, mutta joku oikeusaputoimiston lakimies oli saanut sen järkiin.
Joka mutkassa exä jaksoi mainita millanen paskapää hänen ex mies oli, laiska, omahyväinen, itsekeskeinen... lista on pitkä. Ja vielä kuvittelee että mies sellaisen kanssa olisi halunnut elää? Mutta eipä miehen paskapäisyys estänyt exää roikkumassa miehen kimpussa, ja sitten meidän kimpussa. Minusta tuli huora, avionrikkoja (2 vuotta eron jälkeen?!!!), vien lapset äidiltään ym. ym.
Oltiin aivan ihmeissään mitä voidaan tehdä. Lapset alkoi oireilla, kävi terapeutilla (jonka isä maksoi koska exän mukaan isä oli aiheuttanut traumat?!). Mies olisi millon tahansa ottanut lapset kokonaan. Exä valehteli pitkin kyliä ettei mies suostu edes tapaamaan (kun exä on ensin kieltänyt).
Lopulta sain apua tutulta juristilta, ja mieheen luotua uskoa, että raahaa koko porukan (exänsä, itsensä ja lapset) lastenvalvojalle selvittämään tilannetta. Yllättäen virkamies sai exän jonkinlaiseen tolkkuun ja noudattamaan lasten ja isän tapaamissopimusta. Muutenkin on meno hiukan ehkä rauhoittunut, mutta edelleen lähettelee miehelle pitkiä sähköposteja elämänsä angstista ja kuinka se on miehen syy, ja haukkuu miestä tietysti. Ja minua. Mies näyttää kaikki viestit minullekin. Lapset on pyytäneet että saisi lukea äitinsä lähettämiä viestejä, mutta ei niitä voi lapsille näyttää.
Uskomme (uskottelemme) että joku piävä tuo kaikki loppuu. EI meidän elämä siitä enää häiriinny, mutta hämmästellään silti. Lasten elämää se on häirinnyt, toinen käy edelleen terapiassa.
onnellisia, ovatko he käyneet itsetutkiskelun läpi, ovatko he kaikki ehjiä?
Tämä on avioero asiaa. Ei me enää tiedetä mitä sinkut nykyään ajattelee.
Pidän sinkkuna naimattomia ihmisiä. Eronnut ei ole enää naimaton, vaikka eläisi sinkkuna.
Elämän ja kokemusten karttuessa myös ajatusmaailman pitäisi avartua. Mutta ei kaikilla. Jos joku kehottaa avartamaan, jo saa neuvoja haukut päälleen.
Eli aloitus oli ihan asiallinen.
Onko joku väittänyt, että sinkut ovat "ehjiä"? Missä on tekstin sisälukutaitosi?
Olen täysin samaa mieltä ap:n kanssa. Ihminen ei voi olla onnellinen, ellei hän ensin osaa olla yksin onnellinen. Ja vain onnellinen ihminen kykenee antamaan onnestaan muille. Onneton ihminen syö toista ihmistä.
Ongelma nykyaikana on se, että kuvitellaan, että toinen ihminen tekee onnelliseksi, eli että itse ei tarvitse yrittää mitään. Tämä harhaluulo on pesiytynyt kuin syöpä tähän aikaan.
kuvittelee, että tekemällä omalla toivottomalla käytöksellään muiden elämästä hankalaa, hän tekee myös näistä muista nimenomaan onnettomia. Ikän kuin hänellä olisi oikeus vaivata muita ihmisiä oman pahan olonsa takia.
Siis nyt ei ota uunokaan selvää mistä puhut!?!?
Siis kenellä on toivoton käytös? Kenestä tulee onneton?
Sain hyvät naurut tästä täysin päättömästä viestistä - kiitti :):):):)
(ihan pikku vinkki: ennen kuin kirjoitat, opettelee ajattelemaan - se auttaa...)
Kas kummaa kun minä tajusin mitä tossa aikaisemmin kirjoitettiin ja mitä ajettiin takaa.
Lue uudestaan, niin ymmärrät mitä toinen sanoo, vaikkakaan sinun ei tarvitse asiasta olla samaa mieltä.
eronnu aviopari. mies on helpottunut, naisella paha olo. oli jo avioliiton aikana.
nainen motkottaa eron jälkeenkin miehelle aivan kaikesta. pitää yhteyttä kielloista huolimatta, ilman että on asiaa.
nainen kiristää lasten tapaamisilla, vaatii lisää elareita vaikak mies maksaa jo enemmän kuin laki edellyttää.
kun miehellä on uusi kumppani, ex vaimo pyrkii sotkemaan niiden välejä kaikin mahdollisin tavoin.
----> tarkoituksena aiheuttaa miehelle ja ehkäpä naisellekin paskan olon, tehdä heistä onnettomia,.. paras mitä kuulin "että mies tajuaisi ettei voi tulla tuon naisen kanssa onnelliseksi koska lapsetkaan ei enää välitä isästään (naisen oma tulkinta kiellettyään lapsia tapaamasta isää vaikka lapset itkee kun eivät saa tavata isää) ja heittää naisen pihalle ja sitten mies on onneton ja uusi nainenkin on onneton. kosto siis mielessä. mutta se ei onnistu koska mies ja nainen rakastaa toisiaan eikä niiden väleihin tunge kenenkään exät.
et siis ymmärrä? minkäs sille voi. hyvä että naureskelet, yksinkertaisella on yksinkertaiset ilot. minua ei naurata, koska tuossa pelissä kärsii lapset. olen se lapsi joka kärsi paskamaisesta äidistä. tiedoksesi, mutta jos se on sinusta hauskaa et ole ihan terve ihminen.
Seurustelin parisen vuotta varatun naisen kanssa,itse olen sinkku.Suhde alkoi hyvänä seksinä jota hän ei kotoaan saanut ja muuttui molemminpuoliseksi kiintymykseksi ja suunniteltiin jopa yhteistä tulevaisuutta.
Suhteen tultua ilmi mies reagoi itsetuhoisesti parikin kertaa ja osittain tästä syystä eroa ei heti tullut.Päivän kinattuaan sopivat uudet pelisäännöt joihin kuului ettei rouva pitäisi minuun minkäänlaista yhteyttä.
Yhteyttä olemme pitäneet ja tavattukin ollaan ja tekstareita vaihdellaan paljon.Emme ole päässeet toisistamme irti ja rakkaus roihuaa.
Olen puhunut jo ennen suhteemme paljustumista että hän voisi muuttaa erikseen miehestään ja ottaa aikalisän.Hän puhui miehensä kanssa ja silloin mies shokissaan uhkaili itsetuholla ja asia jäi sillä kertaa.
Nyt siis olemme lähes kuten ennen mutta seksiä emme ole päässeet harrastamaan vaikka molemmat sitä kaipaavat.
Olen samaa mieltä että jos hautoo eroaikeita ja puhumalla puolisonsa kanssa asiat eivät selviä ja tyytymättömyys jatkuu niin kannatta ottaa ainakin kunnon aikalisä ja selvittää asiat itselleen ja sitten toisille ja myös noudattaa päätöstään eikä vetkutella.Kyllä aikuisen ihmisen täytyy ihan oikeesti kantaa vastuunsa kanssa ihmisiään kohtaan ja olla rehellinen ennen kaikkea itselleen ja noudattaa joko sydämensä tai järkensä ääntä.
Jokainen itse tietää mitä avioliitoltaan haluaa - tai sitten ei tiedä.
Joskus toiveet menee yhteen puolisonsa kanssa, joskus aikojen kuluessa toinen tai molemmat huomaa että halutaan ja arvostetaan eri asioita. Mikä saattaa aiheuttaa toiselle mielipahaa.
Minulle avioliitto on "myönteinen asia". Erimielisyystilanteissakin kunnioitetaan toista, ollaan samalla puolella, pyritään hyvään molempia tyydyttävään ratkaisuun.
Avioliitto ei ole enää myönteinen, jos puolison lähellä olo tuntuu ikävältä, ahdistavalta. Jos puolisolta ei saa tukea, vaan tämän kommentit loukkaavat, aiheuttaa pahaa mieltä. Asioista ei voi edes puhua. Vaikenemalla saadaan ehkä rauha, mutta ei mielenrauhaa. Tai, jos itse huomaa ettei puolison asiat kiinnosta (enää), ei tunne empatiaa puolison elämän myönteisiä ja kielteisiä kokemuksia ja asioita kohtaan. Tai jopa ärtyy niistä. Kun tuollainen jatkuu pitkään, rakkaus kuolee tai on jo kuollut. Jos sitä alun perin olikaan.
Kiristys itsetuholla ei ole rakkautta. Se on epätervettä riippuvuutta.
Naisesi ei taida tietää mitä haluaa. Tai saa jonkinlaista tyydytystä elämäänsä tuntiessaan itsensä "tarpeelliseksi" kuvailemasi kaltaisen miehen kanssa. Jos hän itse on tyytyväinen, asialle ei voi kukaan mitään. Sitä paitsi, vain hän ja hänen miehensä tietävät mitkä heidän välinsä oikeasti on.
Mutta haluaisitko elää sellaisen naisen kanssa, joka pysyy kumppaninsa rinnalla jos ei muuta niin velvollisuudesta? Saatko vastarakkautta hänen rakastellessa kanssasi vaikkei itse siitä nauti (sitten vuosien kuluttua)?
Ehkä tilanteenne ratkeaa joskus, mieluummin parhain päin. Eli kukaan ei telo itseään tai muita, mutta kukin saa elämänsisältönsä tasapainoon. Myös sinä. Jos naisesi haluaa pysyä miehensä rinnalla, toivon sinulle voimia päästä naisesta yli ja elämässäsi eteenpäin.
Jokainen itse tietää mitä avioliitoltaan haluaa - tai sitten ei tiedä.
--- halusin kumppanuutta, ystävyyttä, tukea, arvostusta. en mitätöintiä, vähättelyä, ärisemistä joka asiasta, itsensä jatkuvaa kehumista ja muiden mitätöintiä... en huorittelua enkä väkivaltaa, joka nyttemmin henkistä, kun en "provosoi." -----
Joskus toiveet menee yhteen puolisonsa kanssa, joskus aikojen kuluessa toinen tai molemmat huomaa että halutaan ja arvostetaan eri asioita. Mikä saattaa aiheuttaa toiselle mielipahaa.
---- mies arvostaa tv:n murhamysteerejä, tietokonetta, karaokeiltoja, sitä että saa pitää omanlaistaan trivial pursuitia jatkuvasti ja sitten saa irviä kun muut ei tiedä.. eli ainaista pullistelua. mikään tavisten jutustelu ja "niitä näitä" ei kiinnosta. mun hommat häntä ei kiinnosta. päivärytmi ihan erilainen, hän kuppaa ja syö yöt, minä haluan nousta aikaisin.. - - -
Minulle avioliitto on "myönteinen asia". Erimielisyystilanteissakin kunnioitetaan toista, ollaan samalla puolella, pyritään hyvään molempia tyydyttävään ratkaisuun.
---- meillä on asiat hyvin kun miehen sana on se viimeinen. -----
Avioliitto ei ole enää myönteinen, jos puolison lähellä olo tuntuu ikävältä, ahdistavalta. Jos puolisolta ei saa tukea, vaan tämän kommentit loukkaavat, aiheuttaa pahaa mieltä. Asioista ei voi edes puhua. Vaikenemalla saadaan ehkä rauha, mutta ei mielenrauhaa. Tai, jos itse huomaa ettei puolison asiat kiinnosta (enää), ei tunne empatiaa puolison elämän myönteisiä ja kielteisiä kokemuksia ja asioita kohtaan. Tai jopa ärtyy niistä. Kun tuollainen jatkuu pitkään, rakkaus kuolee tai on jo kuollut. Jos sitä alun perin olikaan.
- - -- tuon voi allekirjoittaa ihan täysin. joka ikisen sanan. kuin oisin itse kirjoittanut.
olenkin ihan viime päivinä ajatellut, että miksi ihmeessä olemme naimissa asti?? mitään pakkoa siihen ei ollut. olimme 2 vuotta tunteneet ennen avioa, ja vaikeudet olivat olemassa jo ennen avioliittoa. seksi on loppunut tyystin eikä enää palaa. rinnallani on toinen ihminen joka mieheni täysi vastakohta. - - -- -
Kiristys itsetuholla ei ole rakkautta. Se on epätervettä riippuvuutta.
- - -
mies tulee taatusti riitauttamaan maallisen mammonan ja uhkailemaan minua sekä tätä ihmistä joka elämässäni on.. itselleen tuskin mitään tekisi tai sillä uhkaisi. mutta minua on uhannut ennenkin. - --
Olen monesti miettinyt olenko läheisriippuvainen tietämättäni. Olen miettinyt miten läheisriippuvuus ilmenee. Mitä pidetään normaalina ja mitä epänormaalina?
Avioeromme sujui kitkattomasti. Lapset luonani kaipasi isää, ja kertoivat isän luona kaipaavansa minua. Sitä kesti jonkin aikaa ja uusien kuvioiden selkiinnyttyä loppui.
Ensimmäiset kuukaudet yksin asuessani puhuin usein yksin ollessa, koska olin tottunut että aina oli joku kotona, vaikka puhe oli enemmän yksinpuhelua. Mutta se tunne, että aion huutaa tytöt ja miehen syömään, se oli outo. Kun samassa tajusin ettei ollut ketään huudettavaa. Sitä kesti jonkin aikaa, mutta loppui kun totuin olemaan joko yksin tai tyttöjen kanssa.
Mikä tahansa "miesten työ" vasaraan ja nauloihin liittyvä toi ensiksi mieleen, että pyydämpä Reinoa (nimi muutettu)... ja sitten avasin työkalupakin ja aloin miettiä mikä sopisi mihinkin. Joskus tyttöjen kanssa porukalla viriteltiin korjauksia ja naurettiin kauanko mahtaa kestää. Toki olin nähnyt mieheni tekevän remppahommia ja häntä auttanutkin, että ihan uuno en ollut. Kerran kyllä soitin Reinolle ja kysyin jääkaapin palaneen lampun vaihtamisesta. Reino neuvoi, ei tullut vaihtamaan.
Auton olin tottunut huoltamaan, mutta erossa jouduin ostamaan vanhemman auton, jonka huoltotarve ilmeni useammin. Jotain aina hajosi yllättäen. Meinasin soittaa Reinolle (koska nyt kuitenkin hyvissä väleissä oltiin), ja pari kertaa niin teinkin ja Reino neuvoi mihin otan yhteyttä. Kolmannella kerralla soitin itse suoraan huoltoon.
Reino on kerran soittanut kysyäkseen tyttöjen naistenvaivoista, ja kerran kysyäkseen kaalilaatikon ohjeen. Niin, ja muutaman kerran kun on sovittu kumpi menee vanhempainiltaan, kumpi vie tytöt harrastuksiin, ja voisiko luonapitoviikonlopun vaihtaa jonkun menon takia. Ja kumman luona tytöt on joulun. Hmm. En nyt muista muita. Ehkä jotain muutakin on sattunut.
Mutta Reinolle en ole koskaan soittanut kun olen tuntenut itseni huonoksi, elämässäni epäonnistuneeksi (eron takia), kun olen pelännyt jääväni loppuiäksi yksin (joskus yksinäisenä viikonloppuna on tullut tillitettyä). En ole Reinoa kaivannut. En oikeastaan ketään.
Silti en haluaisi vanheta yksin. Enkä kuitenkaan pidä itseäni riippuvaisena, vaan normaalina, terveenä, sosiaalisena ihmisenä.
En myöskään pidä Reinoa riippuvaisena minusta vaikka jotain neuvoja onkin kysynyt. Eikö se ole luonnollista? Kysyä siltä joka ne aiemmin on hoitanut? Sen sijaan että soittelee pitkin kyliä... kun kateelliset vielä saavat päähänsä "ettei se pärjää yksin". Varmasti ihminen pärjäisi yksin, ypöyksin, mutta miksi pitäisi.
Läheisriippuvaisaiheeseenkaan en ole törmännyt elämässäni. Kenenkään tutun puheista en ole arvannut sellaista päätellä tai ihmetellä. Ehkä niitäkin ihmisiä on. Jossain.
Kitos kirjoituksesta.Sujuvasti kerrottu ja aivan samanlaisesta tilanteesta missä itse olen.