Podetko sinä "sitoutumiskammoa?"
Tajusin vastikään että olen sitoutumiskammoinen. Kun potentiaalinen kumppani ilmestyy elämääni, muutamien treffien jälkeen mieleni alkaa kapinoimaan. Alan miettiä kannattaako juuri kyseisen henkilön takia menettää vapaus. En ikinä osaa päättää ja mieleni tekisi ryssiä koko homma.
Tavallaan nautin siitä tunteesta kun juttu menee plörinäksi. Se on sekoitus tyhjyydentunnetta, vapaudentunnetta ja ah, niin suloisen dramaattista itsesääliä ja tuskaa. Vapauduttuani saan taas jatkaa missiotani eli täydellisen miehen etsintää.
Pitäähän elämässä olla tavoitetta ja unelmia...
Millaisia tunteita orastava suhde teissä herättää?
Tajusin vastikään että olen sitoutumiskammoinen. Kun potentiaalinen kumppani ilmestyy elämääni, muutamien treffien jälkeen mieleni alkaa kapinoimaan. Alan miettiä kannattaako juuri kyseisen henkilön takia menettää vapaus. En ikinä osaa päättää ja mieleni tekisi ryssiä koko homma.
Tavallaan nautin siitä tunteesta kun juttu menee plörinäksi. Se on sekoitus tyhjyydentunnetta, vapaudentunnetta ja ah, niin suloisen dramaattista itsesääliä ja tuskaa. Vapauduttuani saan taas jatkaa missiotani eli täydellisen miehen etsintää.
Pitäähän elämässä olla tavoitetta ja unelmia...
Millaisia tunteita orastava suhde teissä herättää?
Vastaukset 69
Vanhimmat
Kuvailet hyvin tarkkaan itselleni tuttuja tunteita. Vaan mitä se sitten kertoo? Miten siitä pääsee pois? Onko se vain niin, että joillakin tuo tunne on aina ja se on hyväksyttävä osaksi itseä, vaikka eläisikin piittaamatta tuosta tunteesta? Vai onko se puhetta jota on kuunneltava ja neuvoa seurattava?
Mielessäni on kuitenkin poikkeuksena yksi henkilö jonka kanssa ollessa en kokenut tuollaista.
että onko kyseessä sisäinen ääni joka kertoo ettei partneri ole sopiva.
Mun pitäisi kokea hullua himoa ja rakastumista jotta tuo kapinoitseva mieleni pysyisi hiljaa. Mutta se ihminen jota himoitsen eniten ei välttämättä pitkällä tähtäimellä olekaan se paras?
Tällä hetkellä mä yritän siedättää itseäni. Ajattelin kuunnella itseäni tässä ihan rauhassa enkä tee mitään hätiköityä. On jo aika kehittyä tässäkin asiassa. Ihan jännää on seurailla miten asia kehittyy, jos vaan nyt kestän nämä tunteet niin ehkä opin jotain.
Siitä ei ole paljon hyötyä, koska sitä voi kokea niin monen kanssa. Hullu himo ei rajoitu yhteen henkilöön. Se täytyy olla mukana, mutta kyllä siinä naisessa on oltava jotain paljon muuta. Paljon. Ja itse asiassa se himo kuihtuu niin nopeasti ellei ole rakastunut. Rakastuminen taas syntyy vetovoimasta (jonka taas sytyttää niin moni juttu) sekä yhteenkuuluvuudesta, siitä että ollaan samalla aaltopituudella. Mut enpä tiedä kaikkea, arvoitukseks jää...
ei kyllä mulla syty kovin monen kanssa. Monen kanssa voi kokea sellaista keskivertohimoa joka ei oikeastaan liity siihen toiseen persoonaan. On vaan himottavaa kun tietää saavansa kohtuuhyvää seksiä.
Rakastuminen nostaa jumalattoman himon pintaan.
on toisaalta ihan hyvä asia. Mut taas toisaalta toisilla on luonnostaan eläimellisempi vietti.
Juuri noin se menee itsellänikin....
Mutta olen tulkinnut sitä vain haluksi välttää uusi katastrofi.. paljon pienempi juttu antaa pakit muutamien viikkojen tai kuukauden seurustelun jälkeen kuin purkaa avio-/avoliittoa yhteistä pesää....
Yhden kerran koettu - en halua toistaa...
Siis katson olevani valikoiva, nainen valikoi paljon nopeammin kuin minä itse, onhan niitä pakkeja saatu mutta hyvin alkumetreillä jo ne jotka naiselta tulee.
....voin käydä useillakin treffeillä ennenkuin asia valkenee onko tämä oikein vai ei..
Tähänastiset kumppanit ovat silloin jo niin täysillä menossa ties minne kanssani että jälki suhdetta purettaessa on sitten aivan kamalaa...
Kaikki vain siksi että oli menty sänkyyn - naisten mielestä siis....
Siis, miksi nainen sitten haluaa niin nopeasti seksiä ja miksi hän olettaa että mies on sillä valloitettu kun saa vain jalkojensa väliin ..ja että mies siinä myös pysyy??
Vaikeata tämä on jopa näin "keski-iässä" kun voisi kuvitella jotain itse kunkin sentään oppineen ..elämästä...............?!?
Kaipa jokainen toivoo olevansa niin viehättävä ja ihana seksikumppani että pakit seksin jälkeen on melkoinen kolaus. Nainenkin haluaa seksiä, ihan myös seksin vuoksi, eikä miehen valloittamistarkoituksessa. Nainenhan on voinut pitää sulle koeajon, olet läpäissyt sen, ja nainen pettyy kun hän ei läpäissytkään sun koeajoa.
Kyllä pakit toki on paras antaa mahd.pian, mutta aina ei vaan voi tietää heti kuinka synkkaa.
Mutta eikös naisen pitänyt olla se joka etsii suhteelta muutakin kuin vain hyvää seksiä??
Nyt menee vaikeaksi, itselleni ainakin merkitsevät muutkin asiat kuin vain hyvä seksi...
Minun pitää arvostaa naistani naisena ja sitä persoonaa joka hän on kokonaisuutena ..harrastuksineen, taitoineen, olemuksineen.... kaikki tuo aikaansaa sen että haluan sitten seksissäkin antaa hänelle itsestäni kaiken ..siis, että löytyy se tunne että olet ihanin olento maan päällä - alkuhuuman jälkeen kun toisen oikea olemus alkaa paljastua - se karu todellisuus ...että oikeasti nautit vain löhöilystä et oikein saa itseäsi irti tekemään kotisi eteen vaikkapa siivouksia... sängyssä oleskelisit vaikka koko päivän - olet laiska ...kuka sellaista jaksaa katsoa - tiskit tiskaamatta - keittiö huiskin haiskin... ei harrasteta muuta kuin dvd -leffoja ja suklaata sipsejä kotisohvalla....
Pitää olla selkäranka, naisellakin, olla toimelias ja aikaansaava - sellaista voi arvostaa ja sellaiselle antaa rakkautensa ..itsensä.
Seksi on "vain" parisuhteen liima, arvot suhteeseen pitää löytyä muualta kuin sängystä - hyvä seksi ei riitä parisuhteeseen perustaksi ..oikeasti.. mutta sillä pidetään se suhde kasassa huonoinakin aikoina.
nainen haluaa muutaKIN mutta myös HYVÄÄ seksiä on ehdottomasti oltava. Mä ainakin testaan et mihin mies pystyy ja jos mieltymykset ei osu yksiin niin adios...
ps. mä oon just tollanen sottapyttyplösö.
Onks sitä taas menty antamaan ymmärtää enemmän kuin ollaan valmiita antamaan ja nyssitte aharistaa?
Orastavat suhteet on mulla herättäneet hyvinkin erilaisia tuntemuksia aikojen saatossa. Sitoutumiskammonen mä oon ollu kuitenkin aina. Toiset naiset on jaksanu sitä katella pidempään, toiset sitte lyhyempään. Toiset ei oo jaksanu kattella ollenkaan.
ole antanut ymmärtää mitään, vaan ihan ottanut hetki kerrallaan.
Joo, en mäkään jaksa katsella sitoutumiskammoista miestä. Kyllä maar miehen pitää olla hulluna mun perään :D
Ottaaks se mies hetki kerrallaan vai ei? Siitähän se selviää, mitä sä oot antanut ymmärtää, ja mitä et.
Ja kyllä mua sellanen palvominenekin ottaa päähän. Sitteku joskus et nii jaksa palvoa, ni kriisihän siitä seuraa. Vähintään 10 muuta naista muka mielessä, vaikkei haluais muutaku rauhas olla.
että miehellä on vakavat mielessä, tai ainakin hän vaikuttaa tosi rakstuneelta. Voihan toki olla rakastunut ilman että suunnittelee mitään "vakavaa" ja se passaisi kyllä mulle.
Ei olla puhuttu aiheesta, ja toivottavasti ei puhutakaan...
Oletus on kaikkien mokien äippä.
Olet sä kans eri välttelijä. Tääl puhuu aiheesta ku aiheesta, mut ei sit sen kans jonka kanssa pitäis. Tyriminen verissä vai? Niin se on mullaki. Tai sit mä puhun vääriä asioita, jotka ei edes oo mitään asioita.
btw. Jos meinaat pornolinkkejä saada, ni poista postilaatikostas jotain. Se on täynnä.
nyyh,piti poistaa parit nakukuvat :D
Musta tilanne nyt sen miehen kanssa on just hyvä. Musta on turha ruveta märehtimään meidän suhdetta. Siinä on se vaara että mies tajuaisi etten ole ehkä aivan yhtä rakastunut kuin hän, enkä saisi enää munaa. Tai jos saisinkin munaa, en saisi enää hellyyttä, välittämistä ja palvontaa.
Kummasta sun ois vaikeampi luopua, siitä ihmisestä vai seksistä, hellyydestä, välittämisesta ja palvonnasta sen ihmisen kanssa?
se mies oliskin rakastunut, ni ei silti tyhmä ole. Vai tunnustatko valinnees tyhmän miehen?
Mutjoo. Kuten sanoit. Turha sitä on märehtiä, kyllähän se tilanne siitä joskus purkautuu.
olisi vaikeampi luopua.
Onkohan se niin että rakkaus on ikuista mutta kohde vaan vaihtuu.
aavistelinkin tota jälkimmäistä, mut en mä sano, et se tunteena ois yhtään väärempi tai mitättömämpi, vaikka oisit vastannut sen ensimmäisen.
Kyllä rakkautta on monenlaista, eikä mikään ole vääränlaista rakkautta. Rakkauden kohteen ei tarvitse muuttua, vaan rakkaus syvenee rakastamiseen, välittämiseen, vastuuseen ja huolehtimiseen toista kohtaa. Rakastaminen on tahtoa rakastaa aina Häntä, johon silloin kerran ihastui ja rakastui.
Mä ajattelen myös, että ihastumista ja rakastumista tulee ja menee, mutta rakkaus voi olla ikuista myös saman ihmisen kanssa. Mä ajattelen myös tästä niin, että rakkauteen kuuluu osana molempien kasvukivut, jotka heijastuvat suhteeseen omalla tavallaan. En itse edes odota, että suhteessa olisi koko ajan huuma tai joku intohimo päällä. Rakastaminen on mun mielestä tahtolaji, eikä se ole pysyvä olotila, ellei sen eteen tee töitä. Itse haluan elämältä ja suhteelta koknaisvaltaisempaa elämän intohimoa, johon kuuluu paljon muutakin intohimoa kuin pelkkä seksuaalinen intohimo.
toteutapa vielä tuo käytännössä...
Kauhean kuvan nyt saatte musta, ihan kun nappaisin ekan miehen joka antaa mulle munaa ja ymmärrystä...
Tokihan siinä ihmisessä on paljon asioita joista pidän!
ei se tee sinusta kauheaa millään tavalla :)
Sulla on oikeus tuntea juuri sillä tavalla, miltä sinusta tuntuu. Mä olen täysin väärä ihminen arvostelemaan kenenkään tuntemuksia, enkä soisi itseänikään arvosteltavan arvoisan "tunneraadin" taholta :D
Tuskin meille kenellekään on uutta se, ettei voi itse käskyttää tuntemuksia tai asetella niitä napista painamalla johonkin tilaan. Jos se olisi mahdollista, niin me kaikki varmasti hehkutettas täällä koko ajan satasella ja umpirakastuneina koko ajan ;D
... Mites sen nyt sanois...
"Onhan toi ihan kiva ja noin, mutta että loppuelämä.. hmm..."
tai sit
"Äkkiä sormus ja penskoja!"
Tähän mennessä on löytyny vaan 2 vaihetta.. Nyt ajattelin löytää sen kolmannen..
se kolmas vaihe voisi olla?
päivä, viikko tai kuukausi kerrallaan..
En ole vielä päättänyt =)
sana sitoutumiskammoinen on miehen kannalta ajateltuna liian naista ylistävä ja oletus että onnellisuus perustuu naiseen.....eli amatöörikamaa ja vielä täyttä paskaa.
joten seurustellaan sellaisten kanssa joiden kanssa sitä voi järkevästi tehdä. ja jätetään turha pohtiminen ja paskanjauhaus sellaisille jotka ei saa mitää muutenkaan aikaa. kelpasiko??
Mä nyt suurinpiirtein arvaan mitä sä tulet kirjoittamaan että periaatteessa sun ei tarvitsisi kertoa ajatuksiasi ollenkaan.
Eli sun mielestä ihmissuhteet ja naiset on turhia, fine, sä olet sen jo monasti tehnyt selväksi. Amatööri on susta ihminen jolla on tunteet. Ammattilainen on kuolettanut tunteensa.(tai tuhonnut aivonsa)
Taitaa rittää sulta.
kaikkeahan sä voit arvailla/olettaa, mutta aika vitun vähän lukemastasi mitään näemmä ymmärrät.
sitten sä heittäydyt draamaqueeniksi.
""Tavallaan nautin siitä tunteesta kun juttu menee plörinäksi. Se on sekoitus tyhjyydentunnetta, vapaudentunnetta ja ah, niin suloisen dramaattista itsesääliä ja tuskaa. Vapauduttuani saan taas jatkaa missiotani eli täydellisen miehen etsintää.
Pitäähän elämässä olla tavoitetta ja unelmia..."
..ja tämä on sitten tervettä tekstiä.
noh, yks draamaqueeni lisää jolla on vitunmoiset puheet.
ei kukaan nainen turha ole tai ihmissuhteet. luuletko oikeasti, että minua kiinnosta muiden touhut. puhun itsestäni ja miten itse asiat näen.
vituttaaks sua noin paljon kun en palvo maata allasi..vaan kyseenalaistan myös naisia?
muiden touhut niin helvettiäkö se teet keskustelupalstalla ja vastailet esimerkiks mun aloituksiin...
Opettele kirjoittamaan. Muista että lauseessa olisi hyvä olla kaikki lauseenjäsenet. Jos esim. verbi puuttuu niin ajatus ei oikein hahmotu.
taas erotit asian yhteydestään.
jos kirjoittelen jotain...niin oletko niin aasi, että käytät samaa vastausta eri kyssäreihin?
suksi nyt vittuun...ja kysy itseltäsi, millä tavalla sinä naisena edustat miehen logiikkaa.
kun se on kiukkunen, söpöööö!
en osaa kiukutella..vaan vihaan suoraan tai sitten olen normifiiliksis.
kysymys:
kun naikkoset käyttää sanaa söpö, lutunen...jne....mitä se tarkoittaa.
kun ei sitä edes kiukuta. Taputapu päähän.
lisätään lupsukka kysymyslistaan..mitäs ne nyt meinaa
Mulla ei ole mitään ruusuisia esikuvia suhteista, mulla on ollut paljon huonoja kokemuksia miehistä mutta siitä huolimatta mä oon jollain tasolla kykenemätön potemaan oikeaa sitoutumiskammoa. En tiedä mistä se johtuu, ehkä siitä että pohjimmiltani oon paatunut romantikko joka uskoo niin syvästi sellaiseen vanhuuteen asti kestävään rakkauteen etten osaa pelätä sitoutumista. Mä en koe suhdetta rajoittavana tekijänä vaan enemmänkin sellaisena lämpöisenä turvaverkkona joka kulkee mukana mihin päin maailmaa sitten meneekin ja heittäydyn suhteeseen yleensä aika täysillä. Nyt on ehkä vähän tiukissa kun on edellisen suhteen loppumisesta kuitenkin sen verran vähän aikaa...
Mä koen että mulla on parempi kun mulla on toinen ihminen rinnallani. Ei mulla yksinkään huono ole, oon viihtynyt aikoinani erittäinkin hyvin sinkkuna ja siinä on se oma ihana vapaudentunteensa mutta en taida olla sydämeltäni mikään yksineläjäerakko. Kaipaan perhettä ja ihmisiä ympärilleni, se tuntuu vain luonnolliselta tavalta elää mun kohdalla ja toivottavasti se jokin päivä toteutuu.
Ymmärrän kuitenkin sunkin näkökulman tässä, tiedän tuon "huuman" mitä vapaana olemisesta saa. Joskus aikoinaan kiihkeimpinä sinkkuaikoina mun käyttäytyminen ehkä vaikuttikin ulkopuolisen silmin katsottuna jonkinasteiselta sitoutumiskammolta. Tosin se lakkas siihen paikkaan kun oikeanlainen ihminen astui elämään.
mistä sä tiedät että juuri se kyseinen herra on sopiva sun lämpimäksi turvaverkoksi? Entäs jos ylihuomenna löytyisikin lämpimämpi ja turvallisempi?
Mä vaan luotan siihen tunteeseen. Joskus se on mennyt mönkään mutta joka kerta mä olen jotain siitä oppinut ja tiedän taas seuraavalla kerralla paremmin.
Jos jatkuvasti etsii jotain parempaa niin sitä saa etsiä lopun elämäänsä. Se on vähän kuin kissa jahtaa taskulampun valoa (aika koomisen näköistä jos oot nähnyt :)). Se jahtaa ja jahtaa mutta koskaan se ei saa sitä kiinni ja kun lamppu sammuu, kissa jää hölmistyneenä ihmettelemään miten onnistu päästämään sen pois hyppysistään vaikka niin paljon teki töitä sen eteen.
Niin ylivertaista ihmistä ei mun mielestä olekaan että sen etsimiseen kannattaa tuhlata koko elämänsä. Mä en muutenkaan etsi mitään "täydellistä" miestä, mä etsin miestä joka on aito ja on valmis elämään mun kanssa aidosti niin hyvinä ja huonoina aikoina. Se ei tarkoita että mä olisin valmis tyytymään mihinkään tai tinkimään periaatteistani. Toisen ihmisen pitää kolahtaa kunnolla ja sen pitää tuntua tismalleen oikealta kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.
Hieno kirjoitus Aurinkoseiskaysiltä. Ei tässä kukaan ole niin täydellinen että olisi varaa vaatia täydellisyyttä muilta. Emmanuele taitaa olla ihmissuhteissaan jonkinasteinen perfektionisti. Jos tapaat miehen joka kolahtaa sulle, niin nauti siitä, äläkä ala miettimään, että mitä jos mä huomenna tapaisinkin jonkun vielä paremman. Toi on ihan hirveän oravanpyörä sillä itsekin olen kerran kokenut jotain vastaavaa. Pari vuotta sitten menetin Täydellisen Miehen ja olin varma ettei kukaan enää koskaan tunnu miltään. Olin väärässä. Kannattaa antaa toiselle ihmiselle mahdollisuus, ei kannata rajoittaa omaa elämäänsä ja muiden elämää niillä omilla pilvilinnakuvitelmillaan.
kun se kolahtaminen ei tulekaan niin helposti. On monta osa-aluetta jolla pitäisi synkata.
Mä olen huono kestämään muiden virheitä, vaikka itsekin olen kaukana täydellisestä.
Siis kuinka usein sä sitten oikein törmäät sellaisiin miehiin, joiden kanssa ajaudut "orastavaan suhteeseen"?
Mä ainakin tapaan aniharvoin sellaisia naisia, joiden kanssa mun tekis mieli mennä edes kahville, jostain aktiivisemmasta tapailusta nyt puhumattakaan.
mun rytmi on pitkään ollut n. treffit per viikko. Tänä syksynä on ollut vähemmän aikaa treffailla.
Suurin osa miehistä olisi halunnut uusintaa, mä en.
Sänkyyn olen päätynyt ehkä joka neljännen treffikumppanin kanssa. Tapailua on seurannut, joistakuista on tullut vakipanoja. Vakavampia yrityksiä..., tää on vähän vaikee koska on vaikea sanoa mikä on vakavaa.
No, olen ihastunut vuodessa noin kahteen/kolmeen mieheen. Rakastunut vain pari kertaa elämässäni.
Ööö. Vitsi mikä tilasto.
No ei sua ainakaan voi yrityksen puutteesta syyttää. =) Sen verran kovasti sulla tuntuisi olevan haku päällä.
Sulla tuntuisi olevan miesten suhteen rima suht korkealla, mikä on tietenkin tiettyyn pisteeseen saakka ihan hyvä asia. Mutta treffeille sun kanssasi tuntuisi pääsevän melko helposti mikä taas puolestaan epäilemättä johtaa siihen, että suurin osa tapaamistasi miehistä paljastuu nopeasti pettymyksiksi. Vapaat ja laadukkaat miehet eivät nyt kuitenkaan käsittääkseni ole ihan jokapäiväistä perustavaraa.
Noh, toivottavasti löydät etsimäsi. Eihän yksikään ihminen halua elämäänsä yksin viettää. Ei edes sitoutumiskammoinen ihminen.
Et sä varmaan ole sen sitoutumiskammoisempi kuin kukaan muukaan. Deittailusta ja ensihuumasta on vaan tullut sulle elämäntapa. Kun oma pakettis on noin kasassa, niin ne 10 uutta on sulle helppoja valittavia, ei etsittäviä. Arjen hitusen jälkeen nappaa vaan sopivan jonosta.
Itse tulee sorruttua surkuttelemaan kavereita, jotka kerta toisensa jälkeen ryssivät hienoja mimmejä. Enhän mä niitä naisia tunne, et paha sanoo paremmin. On myös ihmisiä, jotka lopulta viihtyvät parhaiten yksin, ensihuuma riittää ihmissuhteista mainiosti. Erotuskankin voimalla elää useamman päivän putkeen ja sit taas nousuun. Yhtä onnea, uutta lift offia koko elämä. Olin kyllä aika yllättynyt, kun Koivuniemen Paula tilitti lööpissä olevansa yksinäinen. Olin luullut, että vitsi mikä teräsnainen, se ei kyllä tartte onneensa ketään muuta.
Ehkä pänksit on sun tapasi olla onnellinen.
Miltä itsestäsi tuntuu?
tosta vetää sen johtopäätöksen et lopulta on pelkkä onni olla vähän vähemmän hottis vastakkaisen sukupuolen silmissä, eipä ainakaan oo niin vaikeaa sitoutua kun ei oo pahemmin noita tulijoita jonossa :-) Kieltämättä se voi olla naisilla pikkasen vaikeampaa ko pilluhan aina kelpaa urholle kuin urholle, siinä saattaa tulla helposti sellainen illuusio et tässähän on varaa valita kuin meren mutaa.
tai aiemmin tuntui, että ´tää mimmi on kyllä ihan parasta mitä on tullut vastaan so far, seuraava voi olla sit jo melkein miten ihmeellinen vaan´. Sit mä rakastuin, epäröin, meinasin mokailla ja lopulta ymmärsin: jos hän pääsee käsistä ni se on mun elämäni virhe. Ehkä mä kasvoin silloin vähän? Kasvun paikat ei tietty lopu koskaan, senkin on huomannut. Onneks babe on vahva, mä en aina ole.
Emmaa aika pahasti, vaikken sitä haluakaan. Silti se menee just noin, tai niin mä luulen. Emma saa käytännössä kenet vaan haluaa, hän tietää sen hyvin, ja niinpä valinnanvara pistää pyörän pyörimään: voitan, häviän - voitan, häviän.
Oleksä muka sitä mieltä ettei E:llä ole varaa valita? Ei se mun mielestä ole mikään illuusio.
Nimittäin tuo "On myös ihmisiä, jotka lopulta viihtyvät parhaiten yksin, ensihuuma riittää ihmissuhteista mainiosti. "
Minulle ei tuota mitään vaikeuksia ajatella, että on ihmisiä joille sitoutuminen on vaikeampaa kuin muille, johtui se sitten perusluonteesta, kokemuksista, arvoista, uskomuksista tai mistä vain. Toisilla on enemmän valmiuksia sitoutumiseen. Muuten, sitoutumisKAMMO on melko dramaattista kieltä.
Luulen myös että sitoutumishaluttomuus ei liity vain parisuhdeasioihin. Se on just nyt kulttuurissamme pinnalla tuo sitoutumattomuus. Se on osa individualismia. Sitä pidetään hienona asiana
sillä voi ollakkin, mistäs mä voin tietää. Mä en henk. kohtaisesti pysty ees ajatteleen tilannetta missä ois vaan joku 'seisova pöytä' mistä valita, voiks siinä kukaan tuntuu enää mitenkään erikoiselta. Jos ois vaan hyviä ja helvetin hyviä vaihtoehtoja mistä valita niin kuka pystyy enää ees valitseen siinä tilanteessa. Toista se on meillä keskivertomulkuilla jotka joudutaan oleen onnesta muikeana jos satutaan saamaan ees joku :-)
ole enää muotia? Eiks se ole jo so yesterday & passé, aivan kuin kaikki-haluaa-nyt-vauvan?
Mut se on just noin: itse syyllistyy joskus tietämään toisten asioita heitä paremmin. Yhtäkin kaverityttöä pidettiin lesbona, kunnes joku pässi kysyi siltä suoraan ja hän sanoi hymyillen, että "ei, mä vaan nautin suunnattomasti kun saan olla yksin". Poikkeus (?) vahvistaa.
-kyrpä on tyytyny kans ihmetteleen, et miten joillain voikin mennä lujaa. Mut aika karrikoiden vois kans sanoa, et naisilla taitaa on lopulta parhaat kortit kädessään. Naiset määrää, ne on päälliköitä. Joskus on mukavaa pistää hanttiin ja elätellä itselleen harhakuvaa omista päätöksistä, saamisesta jne. :)
oikeaa asennetta ;)
pakko myöntää, mut ei sitä voi enää tämän ikäisenä kierrellä. Kyl miehet lopulta vikisee aika monesti. *yrittää valehdella itselleen*
Women rule! :)
herättää minussa iloa, onnea, pelkoa, nautintoa jne. Sitä säväyttävää tunteiden sekasotkua, jolloin mikään ei ole vielä varmaa, ja se tuntuu hyvin voimakkaasti myös fyysisesti.
Olen sitä mieltä, että jos lähtökohtaisesti ajattelee menettävänsä vapautensa, suhteeseen ei kannata lähteä. Mielenkiintoista olisikin miettiä, mikä on se vapaus ja miksi sen menettää. Suhteessakin, kun kuitenkin on vapaus tehdä omia, itselle tärkeitä, asioita ja toisaalta suhteesta on myös vapaus lähteä.
Olen sekä sössinyt, että ollut lähellä sössiä suhteitani sillä, että minua on ahdistanut ja rauhattomuus on tehnyt minusta levottoman. Tällöin minun tekee mieli lähteä, ja olen välillä lähtenyt ja lopettanut suhteen. Toisinaan suhde onkin pitänyt lopettaa, sillä se ei ole toiminut. Olen kuitenkin tehnyt niin myös täysin toimivissa suhteissa. Eli minun onkin pitänyt selvittää, mistä ahdistukseni ja rauhattomuuteni todellisuudessa johtuu.
Nyt olen suhteessa naiseen, joka rakastaa ja tukee minua kaikkine virheinenikin. Olen voittanut ahdistukseni ja rauhattomuuteni ja vaikka ne ajoittain vaivaavatkin lievinä, minulla on keinot käsitellä ne. Joka päivä olen myös hivenen parempi kumppani rakkaalleni, sillä kasvan koko ajan ja teen työtä sen eteen. Osoitan rakkauteni, kunnioitukseni ja arvostukseni häntä kohtaan niin sanoin kuin teoin. Hän on elämäni nainen ja toivon voivani viettää elämäni loppuun hänen kanssaan.
tää oli hieno ja kannustava kirjoitus!
Toisaalta, ahdistuksien taustaa voi selvitellä myös suhteen aikana. Ei siihen välttämättä tarvita erakkoutta. Toisen ihmisen olemassaolo nostaa tunteet pintaan ja silloinhan niitä on juuri oikea aika pohtia.
suhteen aikana minäkin sitä/niitä olen selvitellyt. Huvittavinta tässä on se, että kyllästyneenä ihmissuhdesotkuihin, olin vakaasti päättänyt, etten aloita missään tapauksessa uutta "vakavaa" suhdetta pitkään aikaan. Juuri silloin rakkaani astui elämääni. Ja aikaa tästä on pian kuusi vuotta. :)
kysymyksees:
"Tavallaan nautin siitä tunteesta kun juttu menee plörinäksi. Se on sekoitus tyhjyydentunnetta, vapaudentunnetta ja ah, niin suloisen dramaattista itsesääliä ja tuskaa."
Onko kyse viime kädessä sitoutumiskammosta vai siitä, että sua kiehtoo plörinäksi menosta johtuva tunne, jonka haluat kokea uudestaan ja uudestaan?
Mut en ole enää.
Joutu pitään pienen itsemietiskely tuokion ja puntaroida asioita mikä mättää ja mitä haluaa.
Havaitsin sen et hain aina jotain syitä miksi hommat ei voisi jatkua mut kuitenkin kaduin asiaa jälkeenpäin. Tajusin et kaipaan toista vierelleni sekä myös sen et kukaan ei ole täydellinen.
Mä poden suhteen aloittamis-haluttomuutta.
Onhan se aikamoinen hyppy suoraan sinkkuudesta, siitä vapaudesta parisuhteen kahleisiin.
Ei kannata lähtee kaveri suhteen pohjalta parisuhteeseen, nii ellei sit sovita yhteen ku nyrkki silmään.
Rakkaus, sen tuntee kyl sit kun se tulee. Mut ekaks pitää vaan uskaltaa tuntee se. Mitä tapahtuu sille kutinalle vatsanpohjassa joka kihelmöi varpaissa saakka? Saaks sen hymy sulamaan ja sanat nauramaan. Onks sen sylissä turvallista ja rauhallista olla... sitä se rakkaus on... kyl sie tiiät mitä mie tarkotan.
sie kirjotat niin nätisti... :)
Ei millään pahalla, mutta tuollaisesta tulee mieleen tietynlainen sadismi itseä ja myös muita kohtaan. Mielestäni kaltaisillasi saisi lukea otsassa (ok, paitakin kelpaa) jotain tyyliin: "älä sekaannu vakavissasi", koska on itsestäänselvää, että jossain vaiheessa tulee kuitenkin lähtöpassit syistä, jotka ovat vain ja ainoastaan sinun päässäsi. Reilua?
suhde herättää mussa positiivisia tunteita, mikäli olen miehestä paljon kiinnostunut. Jos olen vain vähän, niin sitten haluan edetä hitaammin ja katsoa, herääkö tunteet myöhemmin. Tekisit sinäkin niin. =)
:-)
tuttu tunne,olisin voinut vaikka itse kirjoittaa tuon sun tekktin =/ en haluaisi olla sitoutumiskammoinen...
Mä en välttämättä purematta nielisi sitä käsitystä, että sitoutumiskammo johtuu vain siitä, ettei ole löytänyt "sitä oikeaa".
En tietenkään voi puhua kuin omasta puolestani, mutta sitoutumiskammoon(i) vaikuttaa olennaisesti paitsi huonot kokemukset, niin myös mukavuudenhalu, ts. elämä on tosi kivaa näin enkä haluaisi tämän muuttuvan.
Orastava suhde herättää minussa poikkeuksetta ahdistusta. Ottaa rinnasta ja tuntuu siltä kuin astmaatikosta vuorikiipeillessä. Yleensä ne mahan perhoset häviävät taistelun. Poikkeuksena tällaiset jutut, joissa toinen on jumissa ja kaukana ja tiedän aina milloin nähdään seuraavan kerran eikä sitä (tapaamista) tapahdu liian usein. Ei tarvitse kuunnella vinkunaa siitä, etten vastaa tekstareihin tai puhelimeen tai suostu näkemään viikolla tai joka viikonloppu.
Mikä tulee suhteen loppumiseen, niin kyllähän se katkeransuloinen itsesääli on aika hieno olotila. Itsestäni tiedän kyllä senkin, että sillä saralla valitettavasti on lähde ehtynyt, eikä siitä saa enää samalla lailla irti kuin joskus muinoin. Nyt kun tietää, että elämä jatkuu ja meressä on kalaa enemmän kuin jaksaa vetää ylös. Ja usein kalastuksessa parasta on mustikkaliköörillä terästetty termarikaakao ja eväsleivät, jotka saa nauttia raikkaassa ulkoilmassa.
Miksi ihmisen muka pitäisi haluta sitoutua? Miten niin se on normi, josta poikkeavat ovat "viallisia"?
että joku ymmärtää :)
Mä mietiskelen kovasti tätä asiaa. Musta tuntuisi että kaikki tarvitsee rakkautta ja läheisyyttä. Mutta tarvitseeko sitä varten sitoutua? Sitoutuminen on jotenkin ankea sana, vähän kuin sloggyn ihonväriset maxi-alushousut.
Toisaalta, voin tietää vain miltä musta tuntuu. Se että mä kaipaan läheisyyttä ei tietysti välttämättä tarkoita että kaikki muutkin tarvitsisivat.
mä olen kyllä ollut vuosien aikana, niin mestari järjestämään itselleni valtavasti ohjelmaa, ettei aikaa ole riittänyt treffailuihin ja saatika mihinkään muuhunkaan.
Kuitenkin sitä nauttii, että saa olla rauhassa ja päättää itse omista asioista ja kotiin liittyvistä asioista ja nykyisin se on vielä vaikeampaa, kuin ennen.
Nykyään tuntee itsensä jo niin hyvin. Tietää mihin kykenee ja mihin ei. Tietää mitä haluaa ja mitä ei. Nykyään tietää minkä tyyppiseen ihmiseen vois sitoutua ja minkä tyyppiseen ei ja mitä ylipäätänsä suhteelta haluaa ja tarvitsee.
Mutta kuitenkin enempi se on, ettei pysty eikä ole valmis eikä halua vielä luottaa kehenkään, kuin sitoutumiskammoa tai sitten se on vaan sitoutumiskammoa tai kammoa aloittaa mitään vakavampaa. Sitä keksimällä keksii jokaisesta jotakin syitä miksei tuon kanssa mistään tule yhtään mitään ja mä pakenen paikalta en vastaa viesteihin, en mihinkään ja myöhemmin hakkaan säkkiäni ja kiroon alimpaan helvettiin jokaisen tapaamani miehen ja vielä enempi itseni ja oman pelkurimaisuuteni.
tai paeta?
Jos jonkun puolesta täytyy taistella, se joku ei ole sen taistelun arvoinen. Silloin joutuu taistelemaan koko ajan. Itseään vastaan ei ole mieltä taistella. Siinä taistelussa häviää aina. Ajan mittaan ei häviä pelkkää taistelua vaan koko sodan.
Paeta? Miksi? Itseään ei pakoon pääse, vaikka minne menis. Klishee mutta niin totta, niin totta...
Helpompi on luopua. Yksinkertaisesti luopua. Silloin ei tarvitse taistella, eikä paeta. Luopua mistä? Siihen saa jokainen luvan löytää vastauksen itse.
Tolla tyylillä sä tulet kuolemaan yksin.