Pitkään jatkunutta "lievää" väkivaltaa. On mottastu päähän, revitty tukasta, potkaistu, kerran jopa sain potkun päähän. On uhkailtu monella lailla, on tuhottu minulle tärkeitä henkilökohtaisia tavaroita on haukuttu huoraks, lehmäks hulluks... On tönäisty päin sängyntolppaa olen ollut mustelmilla, Silmät itkusta turvonneina.Pelkään Suunnittelen lähteväni. Uhkaan lähteä. Minun käsketään häipyä. Käsketään ajaa metsään ja kuolla.
miksi minä taas tulin takaisin, vaikka ei edes pyydetty, ei edes anteeksi pyydetty. Sairas se mies on. Tiedän että hän kuitenkin välittää, eikä eroa haluaisi. Vaikeaa se ero olisi, on niin paljon yhteistä.
Miksi minä en kuitenkaan lähde?
Onko samaa kokeneita, tai varmasti on..
Mistä löytyisi joku joka ymmärtää, ja jolle voisi ja uskaltaisi kertoa?
miksi minä taas tulin takaisin, vaikka ei edes pyydetty, ei edes anteeksi pyydetty. Sairas se mies on. Tiedän että hän kuitenkin välittää, eikä eroa haluaisi. Vaikeaa se ero olisi, on niin paljon yhteistä.
Miksi minä en kuitenkaan lähde?
Onko samaa kokeneita, tai varmasti on..
Mistä löytyisi joku joka ymmärtää, ja jolle voisi ja uskaltaisi kertoa?
Vastaukset 39
Vanhimmat
niin saat päätöksen siitä kumpi kotiinne saa jäädä. Voit hakea näitä samalla lomakkeella. Käy käräjäoikeudessa niin saat paitsi eron vireille, myös neuvoja tuosta asumisjärjestelyasiasta.
Selvää on ettei sinun kannata jättää kaikkea omaisuutta pahoinpitelijälle. Sinulle luultavasti kuluu puolet kaikesta. Teette myös osituslaskelman. Käräjäoikeudestakin saat neuvoja ja myös yleiseltä oikeusavustajalta.
Tsemppiä!
suhteessa eikä osaa hakeutua pois siitä. Usein ei ole voimia eikä muita kontakteja, jotka auttaisivat pois siitä tilanteesta. Joskus jopa ollaan aivan avuttomiakin järjestämään asioita; mm. muuttamaan, löytämään asunto jne. Hävetään vaan tilannetta ja yritetään salata se. Pahimmillaan voi menettää henkensäkin, jos ei mitään pysty asian eteen tekemään ja poislähtemään.
Asunto kyllä löytyy, ja uskon kyllä pärjääväni vaikka lähtisin. En haluais ´luovuttaa´ ja pelkään miten tuo ukko sitten jaksais.. Mutta kyllähän se mielessä on, että mitä sit jos kovin paha ´riita´ tulee.. Ja kai se joskus tulee.. Kauanko enää uskaltaa odottaa ja toivoa ihmettä..
Sitä ihmettä saatkin odottaa loppuikäs ! Parannusta ei tule, pahempaan päin ne kuitenkin menee. Lähde pois, saat paremman elämän muualla. Ota ystävät/sukulaiset avuksi ja tueksi, sillä vaikeaa se irrottautuminen tulee olemaan. Kokemusta on.
Kun vihdoin lähdin (salaa), kiusasi ukko mua vielä kokonaisen vuoden uhkaillen kostolla jne. En olisi selvinnyt ilman vahvan ystäväni tukea. Kiusaaminen loppui vasta, kun hän löysi uuden naisen.
Älä miestäs sure, kyllä hän pärjää !
Ei kenenkään pidä alistua sorrettavaksi. Yksinkin on parempi kuin huonossa suhteessa.
miksi elämän täytyy tällaista olla? Miks jotkut löytä itselleen ´hyvän´miehen. Kyyneleet nousee silmiin, kun ajatteleekaan eroa, ja kyllähän minä sen tiedän että pakko se kohta on lähteä. Joulu on tulossa, ja joulu on meillä yleensä aika vaikeaa aikaa. Haluaisi edes lapsille hyvän joulun.. Ystäviä ei enää ole tukemassa ja auttamassa, eikä paljon sukulaisiakaan. Olen sellainen joka miettii asioita liikaa.. Toivoo liikaa ja taidan antaa liian monta mahdollisuutta.. Odotanko vaan että jotain pahempaa sattuu, ennenkuin tosissani uskon ettei tämä paremmaksi muutu.. Hitto kun pitää olla vaikeaa!!!
Uskomaton on naisen hoivaamisvietti! Potkijaansa ja pahoinpitelijäänsä vielä surkuttelee, kuin mies olisi hänen lapsensa, että miten sitten raukka pärjää ja jaksaa, jos lähdet! Odotatko, että hän alkaa pahoinpidellä myös lapsia, ennen kuin uskot ettei väkivaltainen muutu? Hän tarvitsee jonkun jota alistaa, se on hänelle elinehto. Anna vahingon kiertää, kyllä löytyy hänelle pian uusi hakattava ja hän unohtaa sinut.
Elämän ei tarvitse olla vaikeaa. Sinäkin löydät itsellesi hyvän miehen, usko pois. Elin 15 pitkää vuotta väkivaltaisen luonnehäiriöisen ihmisen kanssa ja niitä vuosia oli liikaa. Valitin vaikeaa elämääni kunnes uskalsin tehdä ainoan oikean ratkaisun eli lähdin lapsineni, joista toinen jo murrosikäinen silloin. Mietipä lapsiasi...ei ole heille oikein elää tuollaisissa olosuhteissa. Kaikkien lasten psyyke ei kestä tuollaisia olosuhteita ja kun on ollut saattamassa nuortaan mielisairaalaan vakavan masennuksen takia (jonka aiheutti perhetilanteemme) niin paljon vaikeampaa ei voi eteen tulla.
Löysin ihanan miehen rinnalleni, joka on tukena hyvinä ja huonoina päivinä. Mutta vaikka erosta on jo 10 v. ei asiat unohdu ja lapsemme sairastui vakavasti ja elinikäisesti.
Elämän ei tarvitse olla vaikeaa. Sinäkin löydät itsellesi hyvän miehen, usko pois. Elin 15 pitkää vuotta väkivaltaisen luonnehäiriöisen ihmisen kanssa ja niitä vuosia oli liikaa. Valitin vaikeaa elämääni kunnes uskalsin tehdä ainoan oikean ratkaisun eli lähdin lapsineni, joista toinen jo murrosikäinen silloin. Mietipä lapsiasi...ei ole heille oikein elää tuollaisissa olosuhteissa. Kaikkien lasten psyyke ei kestä tuollaisia olosuhteita ja kun on ollut saattamassa nuortaan mielisairaalaan vakavan masennuksen takia (jonka aiheutti perhetilanteemme) niin paljon vaikeampaa ei voi eteen tulla.
Löysin ihanan miehen rinnalleni, joka on tukena hyvinä ja huonoina päivinä. Mutta vaikka erosta on jo 10 v. ei asiat unohdu ja lapsemme sairastui vakavasti ja elinikäisesti.
ja on vasta vuosien jälkeen hiljalleen kuntoutumassa. Terapiassa hän on käynyt puhumassa lapsuudestaan ja vaikeasta isäsuhteestaan. Isä ei koskaan kohdistanut väkivaltaa häneen, mutta hän joutui elämään pelon ilmapiirissä.
Olemme eronneet jo vuosia sitten.
Toivon, että lähdet ennen kuin lapset alkavat oireilla.
Lähdin itse pois suhteesta ja en ole sitä kertaakaan katunut. Ei se helppoa ollut, kuten sinäkin kirjoitat, mutta tee se, eli lähde pois! Anna ajan kulua ja löydät kyllä uuden ihanan miehen. Älä enää koskaan ota toista väkivaltaista miestä. Ole tarkka, millaisten miesten kanssa lähdet treffeille. "Nirsoilu" tässä asiassa kannattaa, sillä hyviä miehiä on olemassa. Ne vaan pitää erottaa näistä pahoista ja väkivaltaisista tyypeistä.
Ole rohkea ja lähde.
Teet karhunpalvelusta koko yhteiskunnalle tällä hetkellä. Niin itsellesi, puolisollesi, mahdollisille lapsillenne, jopa naapureillenne.
Mielestäni olet tyhmyydessäsi ansainnut tuollaisen kohtelun. Sitä nimittäin saa, mitä vaatii.
Sinä et vaadi mitään. Tyydy sitten siihen mitä saat.
ehkä sen uskon itsekkin että olen tyhmä. Olen sen niin usein kuullut, ettei sitä tarvitse enää hokea.
Et ole tyhmä etkä ole tilannut ala-arvoista kohtelua puolisoltasi.
Ei kukaan tuollaista halua!
Mutta usko kun saman kokeneet sanovat! Asiat ei muutu paremmaksi, jos et itse tee jotain.
Lähde huonosta parisuhteesta. Pärjäät paljon paremmin ilman huonoa miestä. Se on totuus ja huomaat sen pian itsekin kunhan vain irrottaudut hänestä.
Et ole tyhmä! Olet arvokas ihminen ja sinua pitää kohdella sellaisena. Joka ei sitä tee, ei ole sinulle kelvollinen.
Lopeta huono suhde. Lupaan sinulle, että et häviä mitään.
Kiitos sulle kauniista sanoista!!!
tarvitse ja paijausta päähän. Ei se mitään auta. Potku perseelle olis paremmin kohdallaan, jotta tajuaisit että itse joudut itsesi sieltä pois kampeamaan. Kuinka voit olla noin tyhmä että annat tilanteen jatkua? Häpeä.
sulla olla kokemusta aiheesta... epäilen ei se kuule aina ole niin yksinkertaista...
...kaikennäköistä..kirjoittele s-postiin
... se osoite?
olet säälittävä jos et lähde ja pian!!!!
eli [email protected]
Kerrot, että tiedät hänen välittävän...mistä niin päättelet? Ei tuo välittämiseltä kuulosta hänen käytöksensä, tosi kaukana siitä. Minulla on sukulainen, joka ei osannut lähteä, vaikka uhattiin tappaa ja sen hän olisi todellakin tehnyt. Soitettiin sosiaaliviranomaisille ja he tulivat poliisien kera pelastamaan ja veivät turvakotiin. Sieltä turvakodistakin tämä nainen olisi vaan lähtenyt miehensä luo, mutta onneksi sosiaali-ihmiset uhkasivat lasten huostaanotolla ja nainen tuli järkiinsä. Tänä päivänä hän kiittää meitä...Toivon, että joku puuttuu teidänkin asioihin, jos et lähde...
Se välittäminen on itse asiassa vain omasta itsestä välittämistä sen väkivaltaisen kohdalla. Kun hän huomaa että alat ottaa etäisyyttä, tulee hänelle hätä käteen, että hänet voidaan jättää, ja sitten välittämistä taas ilmestyy kehiin! Ennen kaikkea kenenkään sellaisten ihmisten joilla on lapsia ei pitäisi jäädä väkivaltaisiin liittoihin!
..kymmenen vuoden aikana oppii toista tuntemaan, ja tiedän ton miehen välittävän. On hyviäkin aikoja. Mut niitä huonoja ei pysty unohtamaan millään.. Luultavasti sitä minäkin lähden, liikaa on särkynyt.
Oletko jo 10 vuotta ollut hakattavana ja haukuttavana? Onko hän usein väkivaltainen? Rakastatko häntä yhä, vaikka hän kohtelee sinua ala-arvoisesti?
Vihaan tuollaisia ukkoja ja toivon, että joku pieksää miehesi oikein kunnolla...
Olen kokenut kauan sitten saman kuin sinä,myös pienet lapseni olivat vaarassa joka ikinen päivä.Enkä minä tajunnut lähteä pois,uskoin tuhansiin lupauksiin kuinka kaikki muuttuu paremmaksi,eikä koskaan muuttunut.Kuvioissa mukana jatkuva miehen alkoholin käyttö,vieraat naiset ja minä joka odotin ihmeen tapahtuvan joka ikinen päivä.Ihme tapahtuikin mutta ei minun odottamallani tavalla,vaan erittäin väkivaltaisella tavalla missä meinasin henkeni menettää.Tässä välissä on kerrottava että pelko oli jo tehnyt minussa tehtävänsä,mikä oli yksi syy siihen etten kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä koska tappouhkaukset myös kuuluivat päivittäin silloiseen elämääni.No joka tapauksessa tämä ihme sitten viimein aukaisi silmäni.Pakkasin kamani,itkin mutta jatkoin omien ja lasteni tavaroiden sullomista pieniin kassehin ja LÄHDIN.Helvetti alkoi vasta sen jälkeen kun olin muuttanut pois,mutta se onkin sitten toinen juttu se. Päivääkään ei ole tarvinnut katua sitä että olin rohkea sen yhden kerran.Tällä hetkellä minulla on maailman ihanin aviomies ja tasapainoinen pieni perhe.Aika parantaa haavat ja poistaa myös ainaisen pelon,on vain uskallettava tehdä stoppi jossain vaiheessa ja alettava uskoa itseensä
Kuulostaapa sangen tutulta.. Mut mulle tuli eilen mitta täyteen. Puol vuotta annoin säännöllisesti anteeksi. Mies lohdutti kun itkin hänen aiheuttamaansa tuskaa. Nyt mä päätin, et tänään on mun uuden elämän ensimmäinen päivä. Mä hommasin työpaikan toiselta paikkakunnalta ja asuntoa menen katsomaan maanantaina. Siihen asti punkkaan kaverin luona.
Eilen mä juoksin sukkasillaan talvisessa säässä karkuun tätä hakkaajaa, joka lukitsi mut ulos ilman kenkiä ja puhelinta ja takkia. Autonavaimiakaan en saanut.
Nyt viimeistään olis tarvinnu tulla ne säälin tunteet ja ymmärrys, et ei se varmaan enää niin tee ja kyllä se katuu.. Ja ehkä minussakin oli vikaa.
Mut nyt, mä en halua nähdä sitä ihmistä enää koskaan. Mulla on oikeus hyvään elämään yrittämättä miellyttää ketään. Mulla ei ole viel koskaan ollut näin päättäväinen olo.
Mä tiedän, et jos heti sen hakkaamisen jälkeen vois saada asunnon, ni sinäkin ehkä muuttaisit, mutta kun yleensä tarvii odottaa viikko, parikin.. Ja sit on taas ehtiny tuudittautua niihin muutamaan hyvään asiaan.
Mä en sano et koita kestää, mä sanon et kerää kaikki mitä sussa on jäljellä ja käytä sitä voimana ja nosta kytkintä. Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Sä voit tehdä ihan mitä vaan.. Älä alistu sille paskiaiselle! Tsemppiä!
hei.olen lähes samanlaisessa tilanteessa ja aina mietin miksi ihmeessä tätä jaksan.tukasta repimistä, nenään puremista yms väkivaltaa .
en haluaisi riidellä, haluaisin kertoa kaikille ja olen kertonutkin.Olen kestänyt liian kauan tätä ,onhan mulla niin paljon muuta elämää...jotta jostain kumman syystä en vielä ole häipynyt.Häipyä pitäisi vähin äänin itse olen hölmö jos en lähde.tuska riipii useasti,olenhan liian kestävä psyykkeeltäni.nytkin pelkään häntä..lapset nukkuu ja täällä kirjoittelen.Lähde sinä siitä suhteesta,olet vaarassa kuten minäkin.Minkäänlainen väkivalta ei ole tervettä!riita on riita ja väkivalta väkivaltaa ! minäkin lähden, kunhan sen aika on.
Meillä taitaa olla paljon yhteistä.. Moni ei ymmärrä miksi jäädään. Ehkä sitä kestetään johonkin tiettyyn pisteeseen saakka. Ja aina jaksaa toivoa paremmasta, onhan sitä paljon hyvääkin. Monesti kuulee että muka lasten takia vielä yritetään, Mutta harvoin se on totta. Parempi minusta lapsille on rauhallinen koti kuin rauhaton, Ja onhan se isä aina lastensa isä, vaikka eri paikoissa asuttaiskin. Koita jaksaa, niin minäkin.
Johon on vastattu yhtä monta kertaa..Mutta luulen että Dr Phill on joskus mättänyt silikonirintaista emäntäänsä turpaan.Ja Ben Furman ja muut on karjunut "turpakiinnihuoraa"naamat punaisina. Oppiikohan ihmiset oikeasti koskaan valitsemaan puolisonsa muutenkin kuin sen ulkonäön perusteella,tai sosiaalisen statuksen ,kuten rahan tai muitten toisarvoisten seikkojen perusteella. Jokaisella on pimeät puolensa,minullakin. Minä esimerkiksi haluan olla välillä ihan yksin,ja mahdollisesti tuleva puolisoni olisi kiva ja ymmärtäisi sen,ilman että siitä pitäisi tehdä draamaa ja aloittaa ,whatever... Jos opettelee riitelemään oikealla tavalla,eikä ota sitä psykopaattia riesakseen,voi suhdekin onnista,sinua nyt ei vaan onnistanut,valitan !
Taidat nauttia tilanteesta, joten sen takia palasit. En keksi muuta järkevää syytä!
Järjellinen ihminen lähtisi, mutta sinä haluat nyrkistä.. En voi sääliä!
Kuinka joku voi olla noin tyhmä, että palaa suhteeseen, missä tietää VARMASTI saavansa turpiinsa?? En todellakaan ymmärrä.
Hakattiinko sinua kotona, että pidät tuota normaalina käyttäytymisenä? Jos ystäväsi mies hakkaisi häntä, niin kehottaisitko jäämään ja kertoisit kuinka mies rakastaa varmasti paljon??
varmasti on niin että sattuu.
ja varmaa on myös että mies ei välitä.
suhdetta ei ole koskaan ollutkaan ja sinun olisi paettava, tai paremminkin sen miehen olisi oman itsensä vuoksi häivyttävä ja heti . jälkiä jättämättä.
t.rabbe
Tämä on jo vanha keskustelu mutta kiinnostaisi tietää että mitä kuuluu nyt,lähdittekö vai jäittekö? Itse samassa tilanteessa...
kun haluaa erota.eihän kukaan tollasta piipitystä jaksa kuunnella.
Juuri samaa olen kokenut kuin sinä, aloittaja.
Mustelmia on käsivarret jälleen täynnä. Uusinta uutta on raju potku takaraivoon, mies potkaisi jalallaan aika voimalla.
Kyllä sattuu, kivistää ja särkee useita päiviä uudenvuodenaaton jälkeenkin 2010.
Päähän potkaisi! Siitä voi lähteä henki!
Ja lukuisia verinaarmuja käsissä.
Tukasta raapi niin että otti kämmenillä käsillään kiinni päänahasta- repi ilmaan (hiuksillani pituutta 70cm että jos vaikuttaa kys. asia.)
ENÄÄ EN HALUA HÄTÄ NÄHDÄ!
EN HALUA KUOLLA!
voin vain sanoa että itsellä sama tilanne joka kesti 8vuotta..aina tuli uusia riitoja ja päälle käymisiä vaikka mies lupasi muuttua ja oli pahoillaan. Minä aluksi ajattelin et enhän mä voi noin vain lähteä lapseni kans koska minulta odotetaan että olemme suhteessa ja kaikki pitävät meistä parina.koitin vain olla se täydellinen kumppani.Paljon vuosien varrella salasin taikka kaunistelin suhdettamme.Mies teki juuri niinkuin itse tykkäs,kävi baarissa ja sielä palattuaan alkoi muutamien tuntien huuto ja raivo kuinka (minä joka olin kotona lapsen kans.)olen kusipää vitun idiootti ja paljon muuta inhottavaa.Mies kumminki saattoi pyytää anteeksi ja minun olisi samantien ollu pitää unohtaa nämä kaikki,niistä ei saanu keskustella.Arkihan se suht ok oli..mitä nyt pientä raivoa tai äksyilyä oli jos asiat ei menny niinkuin piti.tuntui ettei toisella ole lainkaan kärsivällisyyttä ja siks aina huutaa.sekunnissa meni hermot ym..Nyt oon miettinyt et miks jaksoin edes näin kauan(kuten pari hyvää ystävääkin on miettinyt kun tiesivät millaista meillä oli),pelkäsinkö yksin olemista,jättäiskö yhteiset tuttavat minut,raha asioita tai sitä että mies vainoaa niinkuin aina on uhannut jos jätän..rakkaus on julmaa,siitä ei haluais luopua millään.Mutta viimeisen kerran ku mies kävi päälle niin poikani näki kaiken(ennen päällekäyminen tapahtui pojan olleen isällänsä).siinä oli jo itselläkin paniikki kun poikaakin uhkaili..siinä kun turpaan tuli ja kuristettiin ja silmissä sumeni niin ajattelin et jos vaan lakkais taistelemasta ja antais toisen tappaa..olin niin loppu.poliisit tuli naapurin soitosta ja kiitos heille siitä.Mikä olis ollu lopputulos??ehkä minä olisin maan alla..minun suhde loppui kuin seinään.ikäväkin oli,mutta pakko oli vain keksiä muuta ajateltavaa ja tehtävää..tajusin ettei mies miksikään muutu ja nyt käytiin niin liki jo hengenlähtöä joten anteeksi en enään antanut.vaikeetahan alku on ja kyllä se joskus helpottaa..siitä alkoi miettiminen miten nyt ja miten kerron muille..toivottavasti sinäkin ajattelet sitä kuinka paljon sinä kestät,kärsitkö vain pakon edestä vai miksi?älä mieti kuinka ukkosi jaksaa,eihän se ole sinun ongelma vaan ihan hänen omaa syytä miks antoi asioiden mennä noin.elämällä on todella paljon annettavaa kun sen vain uskaltaa vastaan ottaa....toivottavasti tämä auttaa edes sinua pikkuisen päätöksen teossa.jaksamisia ja voimia sinulle
Kyllä se ukko jaksaa ihan itse hakkaamisensa jälkeen. Ymmärrän kyllä väkivaltaa kokeneena sen, että uhrit (erityisesti naiset) ovat liian kilttejä, alistettuja, läheis/riippuvaisia tai muuten vaan saatu uskomaan, etteivät he ole mitään ilman "miestään".
Se on täysin väärin ajateltu.
Lähteminen suhteesta voi olla todella vaikeaa vaikka toinen melkein tappaisi.
JUURI tänään julkaistiin tutkimus jossa tdettiin että nainen ikävä kyllä syyllistyy kotona miestä enemmän väkivaltaan kumppaniaan kohtaan.Se on varmasti todella vielä paljon suurempaa,koska miehellä on paljon korkeampi kynnys tehdä ilmoitus tällaisesta,Aikaisemminhan jo tutkittiin ,lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä 70% on naisten tekemiä.TÄYTYY tunnustaa tosiasiat ja tehdä jotain,vaikka asia onkin Feministeille ja kaiken mailman kallonkutistajille pyhä asia .SAMA kuin koulunsa aloittavista kuulemma tarvitsee psykiatria 15-20? minun mielestäni jos näin on tarve olis näillä lasten vanhemmilla eikä lapsilla.
Ja mitenköhän tämä edellinen jostain poimittu tilastotieto liittyy edellisiin viesteihin? täällä muut puhuvat omista kokemuksistaan ja sinä selittelet jostain uutisesta jonka kaikki varmaankin ovat jo kuulleet. Varmasti auttaa paljon näitä ihmisiä tuollainen viisastelu.