Sanoja, tekoja

Rakkauden huumassa on lupa laukoa ihan mitä tahansa älyttömyyksiä ilman, että sanoistaan on millään lailla tunnettava vastuuta. On lupa viskellä ympäriinsä lupauksia, kuin sekkejä, vain silkasta rakastumisen riemusta ja vasta myöhemmin päättää, jos koskaan, haluaako niitä allekirjoittaa ja huolehtiiko siitä, että niillä on katetta. Nämä laukomiset ja lupailut on saatava tehdä niin perusteellisesti, että voi olla varma, että toinen osapuoli on päässyt vakuuttumaan siitä, ettei kyseessä ole karkea pila. Vain sillä tavallahan pääsee kunnolla nauttimaan näiden lupausten toisessa ihmisessä herättämästä luottamuksesta ja lämmöstä. On oikein toimia näin, ilman pienintäkään aikomusta olla enää paikalla lupausten lunastamisen hetkellä.

Rakkauden (so. seksuaalisuuden) huumassa on luvallista hyvin konkreettisella tasolla rakentaa toisen ihasteltavaksi suunnitelma siitä, mihin rakkaus tulee johtamaan kun siihen oikein asennoituu. Jokaisen on ymmärrettävä, että painavastikin sanottu on viime kädessä vain leikkiä.

Ihmisellä ei ole mitään vastuuta tehdä arviota siitä, missä kunnossa olevan ihmisen hän kohtaa - ja harkita sitä, mitä toinen ihminen kestää. Jokainen on vastuussa ihan vain itsestään ja omasta hyvästään, jota on lupa nyhtää keinolla , millä hyvänsä sieltä, mistä sitä suinkin irti saa.

Jokainen meistä antaa omat merkityssisältönsä sanoille ja teoille. Ei ole minun asiani ottaa vastuuta siitä, että toinen tekee tulkintansa oman käsityksensä perusteella. En ole edes vastuussa siitä, mitä olen itse itselleni tänään luvannut suhteessa itseeni tai toiseen ihmiseen. Huomenna olen jo toinen ihminen, jonka ajatukset voivat olla toiset. Mikään ei oikeuta sitomaan minua eiliseen ja silloin sanottuun tai tehtyyn. Se meni jo.

Näin elän minä - käykö kateeksi?!
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mieki teen tota, rakkauden huumassa sitä tekee kaikkee, mut mie kyl jään lunastamaan ne lupaukset jotka toinen pyytää lunastamaanki vaikka rakkaus kuolee...

Toisille sanansa mittasuus on vaan isompi juttu. Sääli kun ne paskanpuhujat pilaa hyvienki miesten maineen

Äänestä

Tolla tyylillä tekee vaan elämänsä hankalaksi. Mikäli et ole huomannut, yleensä sanat ja teot seuraa perässä. Joskus käy jopa niin, että maine kiirii edelle.

Mun tyyli on paljon parempi, mä pidän turpani kiinni.

Äänestä

käydä niin, ettei ehdi haihtua tai vaihtaa maisemaa ajoissa, vaan joutuu käymään turhaa jälkipuintia.

Motto a) Jos asiat ovat pahasti solmussa, niiden setviminen on varmasti tuloksetonta tai johtavat vain pahempaan sotkuun b) Jos asiat ovat selviä, ei niissä ole selvittämistä.

Silloin pitää muistaa sanoa, ettei ollut suunnitellut sitä, ettei pitäisi lupauksiaan tai sitäkään, että tunteet kuolevat. Hyvä perustelu on myös se, että kertoo kuitenkin olleensa ihan oikeasti rakastunut ja ettei leikkinyt, vaikka lupasi enemmän, kuin mitä oikeasti halusi antaa. Kuka silloin voi syyttää epäaitoudesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- onko väliä? kirjoitti:

Rakkauden huumassa on lupa laukoa ihan mitä tahansa älyttömyyksiä ilman, että sanoistaan on millään lailla tunnettava vastuuta. On lupa viskellä ympäriinsä lupauksia, kuin sekkejä, vain silkasta rakastumisen riemusta ja vasta myöhemmin päättää, jos koskaan, haluaako niitä allekirjoittaa ja huolehtiiko siitä, että niillä on katetta. Nämä laukomiset ja lupailut on saatava tehdä niin perusteellisesti, että voi olla varma, että toinen osapuoli on päässyt vakuuttumaan siitä, ettei kyseessä ole karkea pila. Vain sillä tavallahan pääsee kunnolla nauttimaan näiden lupausten toisessa ihmisessä herättämästä luottamuksesta ja lämmöstä. On oikein toimia näin, ilman pienintäkään aikomusta olla enää paikalla lupausten lunastamisen hetkellä.

Rakkauden (so. seksuaalisuuden) huumassa on luvallista hyvin konkreettisella tasolla rakentaa toisen ihasteltavaksi suunnitelma siitä, mihin rakkaus tulee johtamaan kun siihen oikein asennoituu. Jokaisen on ymmärrettävä, että painavastikin sanottu on viime kädessä vain leikkiä.

Ihmisellä ei ole mitään vastuuta tehdä arviota siitä, missä kunnossa olevan ihmisen hän kohtaa - ja harkita sitä, mitä toinen ihminen kestää. Jokainen on vastuussa ihan vain itsestään ja omasta hyvästään, jota on lupa nyhtää keinolla , millä hyvänsä sieltä, mistä sitä suinkin irti saa.

Jokainen meistä antaa omat merkityssisältönsä sanoille ja teoille. Ei ole minun asiani ottaa vastuuta siitä, että toinen tekee tulkintansa oman käsityksensä perusteella. En ole edes vastuussa siitä, mitä olen itse itselleni tänään luvannut suhteessa itseeni tai toiseen ihmiseen. Huomenna olen jo toinen ihminen, jonka ajatukset voivat olla toiset. Mikään ei oikeuta sitomaan minua eiliseen ja silloin sanottuun tai tehtyyn. Se meni jo.

Näin elän minä - käykö kateeksi?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu