Täyttelinpä tuossa sanaristikkoa.
"Puuttui Aatamilta?" neljä kirjainta.
Niin mikä?
Mikä Aatamilta puuttui?
11
608
Vastaukset
- puuttua?
Miksi ihmeessä Aadamilta ei olisi voinut puuttua napa, eihän hän ollut syntynyt napanuorallakaan varustettuna?
- ehkä mahdollisesti
Napa on tietysti voinut puuttua, mutta Raamattu ei tätä kerro. Jumalan luomistyön mekanismia ei Raamatussa ole kuvattu, joten Aatamin navattomuus tai navallisuus on pelkästään tulkintaa.
olisikohan se usko JEESUKSEN PELASTUSTYÖHÖÖN?
- vain
Vihje vois olla vaikka:
Kolmikirjaiminen sana, joka alkaa t-kirjaimella ja loppuosa on vuorokaudenaika.
Liekö ollut napa, koska hän ei ollut naisesta syntynyt? Jossain taideteoksessa kyllä muistaisin nähneeni hänellä navan. Tuo navattomuus meni siis arvauksen puolelle, koska ko henkilöstä minulla ei ole alkuperäistä valokuvaa albumissani.
Arvailujani vastaan puhuu kuitenkin 1 Moos. 5:3, jossa todetaan, että Aadamille syntyi poika, joka "oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa". Tämä poika oli nimeltään Seet ja hänestä polveutuu Daavidin suku ja sittemmin Jeesus, jota kutsutaan Kuninkaaksi ja joka kuolleistanousemisensa kautta on osoitettu voimassa Jumalan Pojaksi (ilmeisesti tämä sukuluettelo juontuu Marian puolelta)."tämä poika oli nimeltään Seet ja hänestä polveutuu Daavidin suku ja sittemmin Jeesus"
Etkö muista että välillä oli pelkästään Nooan perhe joten kaikki muutkin on sen mukaan Seetistä lähteneet.- AuroraBoreallis(=revontulet)
Pe.ku kirjoitti:
"tämä poika oli nimeltään Seet ja hänestä polveutuu Daavidin suku ja sittemmin Jeesus"
Etkö muista että välillä oli pelkästään Nooan perhe joten kaikki muutkin on sen mukaan Seetistä lähteneet.Aatami oli kiinnostunut vain omenoista.
Arvelisin, ja olettaisin, että Aadamilta ei puuttunut mitään muuta kuin tieto hyvästä ja pahasta.
Käärme kun kavala oli, tarjosi tätä ominaisuutta Aadamille, "tulette tietämään hyvän ja pahan niinkuin Jumala, eli suuruudenhulluus johti Aadamin syömään puusta, josta ei olisi pitänyt syödä. Ja niin Hän rikkoi kuuliaisuuden kokeen, jonka olisi luullut olean helppoa, täysin synnittömälle ihmiselle.
Muutenhan Aadamilla ja Eevalla oli kaikki mitä ikinään tarvitsivatkin. Kuolemattomuus, pettämätön terveys, viisaus, jota ei ole sitten senjälkeen koskaan ollut ainoallakaan ihmisellä.
Voimakas oli halu tulla Jumalan kaltaiseksi, ja Aadam uskoi Saatanan valheen.Pe.ku kirjoitti:
"tämä poika oli nimeltään Seet ja hänestä polveutuu Daavidin suku ja sittemmin Jeesus"
Etkö muista että välillä oli pelkästään Nooan perhe joten kaikki muutkin on sen mukaan Seetistä lähteneet.Et siis ymmärtänyt kirjoitukseeni kätkettyä viestiä? Tiedän kyllä, että Nooan kolmesta pojasta polveutuvat kansat maan päällä ja heistä Seemistä Aabraham, Daavit ja Jeesus, joka oli "viimeinen Aadam".
Halusin viestissäni sanoa, että olemme kaikki Aadamin poikia ja hänen kuvansa kaltaisia, auttamattomasti syntisiä, joista jokainen tarvitsee pelastusta. Jokainen meistä -niin sanoakseni- oli jo Eedenin puutarhassa isämme Aadamin kupeissa. Jos hän olisi kuollut lapsetonna olisimme kuolleet hänen kanssaan. Näin myös lyhyemmällä aikavälillä: jos isoisäsi olisi kuollut 5-vuotiaana olisi isäsi ja Sinä kuolleet hänen mukanaan eikä teitä olisi syntynyt.
Lunastuksen ydintä ja Jumalan Pojan ristiä lienee mahdotonta käsittää ellei ymmärtä edellä mainittua tosiasiaa. Paavalille Jumala sen ilmoitti sangen selvästi ja yksityiskohtaisesti. "Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet!" Näin siksi, että koko Aadamin suku ja sen synti oli Kristuksessa, kun Hän kuoli puolestamme. Nimittäin Seetin ja hänen jälkeläistensä elämä oli kätkettynä Aadamissa ja Aadamin elämä Kristuksessa, jossa luotiin kaikki mikä on luotu.jukka.finland kirjoitti:
Et siis ymmärtänyt kirjoitukseeni kätkettyä viestiä? Tiedän kyllä, että Nooan kolmesta pojasta polveutuvat kansat maan päällä ja heistä Seemistä Aabraham, Daavit ja Jeesus, joka oli "viimeinen Aadam".
Halusin viestissäni sanoa, että olemme kaikki Aadamin poikia ja hänen kuvansa kaltaisia, auttamattomasti syntisiä, joista jokainen tarvitsee pelastusta. Jokainen meistä -niin sanoakseni- oli jo Eedenin puutarhassa isämme Aadamin kupeissa. Jos hän olisi kuollut lapsetonna olisimme kuolleet hänen kanssaan. Näin myös lyhyemmällä aikavälillä: jos isoisäsi olisi kuollut 5-vuotiaana olisi isäsi ja Sinä kuolleet hänen mukanaan eikä teitä olisi syntynyt.
Lunastuksen ydintä ja Jumalan Pojan ristiä lienee mahdotonta käsittää ellei ymmärtä edellä mainittua tosiasiaa. Paavalille Jumala sen ilmoitti sangen selvästi ja yksityiskohtaisesti. "Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet!" Näin siksi, että koko Aadamin suku ja sen synti oli Kristuksessa, kun Hän kuoli puolestamme. Nimittäin Seetin ja hänen jälkeläistensä elämä oli kätkettynä Aadamissa ja Aadamin elämä Kristuksessa, jossa luotiin kaikki mikä on luotu.hengellistä osuutta pätkääkään.
Ja siinäpä Raamattu osoittautuu tottta puhuvaksi, kosk se nimenomaan sanoo, "ettei kukaan voi omin neuvoin selittää Raamatun profetioita, vaan kun saame voitelun, joka opettaa meidät kaikkeen totuuteen, ja se voitelu PYSYY!"
Ja valitettavasti Peku parka on tätä "viisautta" vailla täysin!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610