Kertokaapas mielipiteenne...

Kertokaas kukas teidän mielestä on paras hevi laulaja?
Mie itte henkilökohtasesti tykkään kovasti Heikki Pöyhiän ja Marco Hietalan äänistä. Heikki Pöyhiällä on se jokin siinä äänessä... Ja Marcolla taas on karheutta ja miesmäisyyttä siinä hänen äänessään. Herrat kun avaa suunsa hyvin helposti käsikarvat nousee pystyy. Elikkä kertokaas työ omat mielipiteenne ja perustelut kiitos :)
10768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomalaisista ehdottomasti herra Kotamäki. Vaikea tätä on sen kummemmin perustella. En enää edes välitä täntyyppisestä doomista juurikaan mutta Swallow the Sun on aivan ihkua (!) juuri tuon äijän murinan takia.

Funeris Nocturnum uppoaakin sitten täysillä musiikkinsakin puolesta, ja laulanta on vain plussaa.

Äänestä

Itse tykkään todella paljon Tomi Joutsenen sekä Ville Laihialan äänistä. Pääsevät ylös ja alas vaivatta, laulavat sekä pehmeästi että rajummin, mörinäkin tulee kurkusta taitavasti, tai paremminkin pallesta asti! Lisäksi molemmilla on sellaiset äänet, ettei niistä voi erehtyä, kun ne kuulee. Äänissä on siis persoonallisuutta ja syvyyttä, sitä mitä metal-laulajalta kaivataankin.

Äänestä
  • Komppaan myös täällä ;D

    Äänestä

Parviainen/Halford

Äänestä

Soinnikas, vahva ääni. Loistelias ääni aika pienestä äijästä lähtee... Mahtava "karjuja", laaja ääniskaala suht veretseisauttava tulkitsija muutenkin. Ohan noita muitakin, mut hän onpi paras mun makuun.

Äänestä
  • Komppaan mielipidettäsi! Hieno ääni!

    Äänestä

Tony Kakko & Marco Hietala

Äänestä

Tietysti voidaan ensinnäkin pilkkoa palasiksi että minkä suunnan laulusta on kyse.

itse pidän maailman vanhimman hevilaulajan titteliä kantavan Ronny James Dion äänestä, toisaalta jos on kyse hieman nykyaikaisemmasta ja tuoreemmasta genrestä niin voisin sanoa että pidän Dark Tranquillityn sekä Callenish Circlen laulajan äänestä. Myös Cradle of Filthin Danin ääni viiltää syvälle. Suomalaisista tietysti on kyse niin vois heittää vaikka Amorphisin Tomi Joutsen ja Sentencedin Ville Laihiala.

Äänestä
  • Joo hevilaulantaa tarkoitin :)

    Äänestä

  • Black-Sheep kirjoitti:

    Joo hevilaulantaa tarkoitin :)

    petri lindroos ja exoduksen rob dukes.
    jos sanosin alexi laiho niin tulis taas hevipapoilta kommentteja. mutta tää onkin edelleen vaan kalluppi vissii :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Black-Sheep kirjoitti:

Kertokaas kukas teidän mielestä on paras hevi laulaja?
Mie itte henkilökohtasesti tykkään kovasti Heikki Pöyhiän ja Marco Hietalan äänistä. Heikki Pöyhiällä on se jokin siinä äänessä... Ja Marcolla taas on karheutta ja miesmäisyyttä siinä hänen äänessään. Herrat kun avaa suunsa hyvin helposti käsikarvat nousee pystyy. Elikkä kertokaas työ omat mielipiteenne ja perustelut kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu