vuoden 1701 virsikirjan digitointi

alfa123

Olen nyt saanut valmiiksi vuoden 1886 virsikirjan digitoinnin.
Sitä en ole tosin vielä laittanut verkkoon, koska pelkään että jotkut
sen virsistä voivat olla yhä tekijänoikeudella suojattuja.
Mutta kenenkään toisen ei tarvise nyt ryhtyä ainakaan samaan projektiin.
Vuoden 1886 virsikirja on siis digitoitu.

Parhaillaan digitoin vuoden 1701 virsikirjaa ja olen saanut valmiiksi
135 virttä siitä. Ne olen laittanut verkkoon vaikka epäilen onko se
moraalisesti oikea toimenpide. Ovathan ne lain suojasta vapaita, mutta
entä jos niiden verkossa oleminen ehkäisee sitä, että joku kustantaja
(Kirjaneliö) ottaisi niistä uuden painoksen kirjana. Siihen en tahdo
digitoinnin johtavan. Ja toisaalta skannaukseen käyttämäni kirjan
toimittamiseen (toim. Tauno Väinölä) on varmasti käytetty rahaa, aikaa
ja vaivaa. Koen olevani korppikotkan työssä kaluamassa muiden apajia.
Toisaalta koen vahvasti, että vuoden 1701 virsikirjan pitäisi olla
verkossa kaikkien tutkittavana ja saatavilla. En tiedä?

Vuoden 1886 virsikirjan digitoin käsin ja työvauhtini oli 4 virttä tunnissa.
Vuoden 1701 virsikirjan digitointiin käytän skanneria, mutta työvauhtini on
silti vain noin 7 virttä tunnissa. Eli aikaa näissä korppikotkan puuhissa
tulee vielä minultakin kulumaan paljon. Tuntuu joskus turhauttavalta jatkaa
kun tiedän, että jos vain olisi koossa vaikkapa 20 innostunutta digitoijaa niin
he saisivat työn valmiiksi yhteistyönä käsin näppäillenkin (4 virttä tunnissa ja
yksi tunti päivässä) noin yhdessä viikossa. Minulta tulee aikaa kulumaan vielä
kuukausia, jos jatkan digitoimista. Mutta mistä saisi kokoon 20 innokkasta digitoijaa
yhteistyöhön?

Joka tapauksessa olen laittanut nuo vuoden 1701 virsikirjan valmiina olevat
135 virttä verkkoon osoitteeseen:

http://koti.mbnet.fi/tapiok1

Vuoden 1701 virsikirjassa on muuten yhteensä 413 virttä.

Kirjana se on ilmestyny Tauno Väinölän toimittamana ja
Kirjaneliön kustantamana vuonna 1995 nimellä:
Vanha virsikirja - Vuoden 1701 suomalainen virsikirja.
ISBN 951-600-896-8.

Toimittaja on saanut avustusta Suomalaisen kirjallisuuden
edistämisvaroista.

Kirja sisältää muutakin kuin pelkät virret eli ainakin
tiedot virsien tekijöistä ja tietokannan samojen virsien
esiintymisestä eri virsikirjoissa sekä joitakin selityksiä
virsiin ja lisäksi vanhojen sanojen nykyiset merkitykset.
Se on siis perusteellisesti toimitettu ja kannattava hankinta
kirjana, vaikka sen pelkät virret netissä olisivatkin. Niin
uskon.

8

665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kempiläinen

      Vuoden 1886 kaikkien virsien tekijänoikeudet ovat jo aivan varmasti rauenneet, koska tekijöiden kuolemsta on yli 50 vuotta. Virret ovat sitä paitsi ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä, jonka kuuluu olla kaikkien ihmisten vapaasti saatavilla. Onhan myös 1933-38 -raamatunkäänöksestä olemassa jo useita ilmaisia verkkoversioita (koska käännös tehtiin ryhmätyönä, tekijänoikeudet raukesivat 50 vuoden päästä käännöksen valmistumisesta).

      Digitoitu verkkoversio ei suinkaan estä halukkaita julkaisemasta myös paperiversioita. Kaikilla ei ole verkkoa, ja jotkut haluavat virtensä myös kirjana.

      • alfa123

        Hei! Luotan osittain siihen, että vähintään 98 % vuoden 1886 virsien tekijänoikeuksista on rauennut. Ehkä jopa kaikki. Ja uskon, että jos
        joku omistaakin tekijänoikeuden johonkin yksittäiseen virteen vielä, niin ei hän pahastu varmaankaan,jos nyt tuon koko virsikirjan julkaisenkin.

        Siis jos joku on niistä virsistä kiinostunut niin ne löytyvät osoitteesta:

        http://koti.mbnet.fi/tapiok1/omat/

        Terveisin.T.


      • ovat

        Tekijänoikeus on sävellyksen osalta nykyisin 70 vuotta, mutta sillä ei ole merkitystä tähän asiaan.


      • Erskine
        ovat kirjoitti:

        Tekijänoikeus on sävellyksen osalta nykyisin 70 vuotta, mutta sillä ei ole merkitystä tähän asiaan.

        Tuntematta tekijänoikeuslakia läpikotaisin haluaisin tarkentaa, että tekijänoikeudet ovat voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Äkkipäätä laskien siis mielestäni teoriassa mahdollista, että oikeuksia vielä voimassa. No, itsekkin olen kopioinut tänne aiempaan keskusteluun verraten huolettomasti. Dikitointihanketta sinänsä kannatan lämpimästi.


    • Vellu ja pari linkkiä

      Hei alfa123,
      Tämä menee vähän offtopicin puolelle, mutta katsoin profiiliasi ja tutustuin sinun sivustoosi ja huomasin, että olet jollain tavalla kiinnostunut jehovantodistajien kanssa keskustelusta.

      Ohessa on pari linkkiä joissa osoitetaan aukottomasti että jehovantodistajien oppi on harhaoppia. Tiedät ehkä, että todistajien oppijärjestelmä perustuu väitteelle, että Jumalan valtakunta olisi perustettu vuonna 1914 sillä perusteella, että Jerusalem olisi hävitetty 607 eKr, vaikka se todellisuudessa hävitettiin 587 eKr.

      Elikä lyhyesti sanottuna: jos Jerusalem hävitettiin 587 eKr, kuten maallinen historia ja vakiintunut aikajärjestys väittää, niin jehovantodistajien koko teologinen runko katkeaa. Noiden oheisten linkkien takaa löytyy todiste, teksti ja aikajanaesitys, jotka todistavat että myös Raamattu osoittaa Jerusalemin hävityksen tapahtuneen 587 eKr. aivan kuten siis mallinen historiakin osoittaa.

      Olen käynyt lukuisia kertoja keskuteluja tuosta asiasta jehovan todistajien kanssa ja he ovat joka kerta yrittäneet kääntää keskustelun väkisin muihin aiheisiin, lähinnä kirkon haukkumiseen. Mielestäni se kertoo aika paljon.


      Mutta siis tässä nuo linkit:

      Ensimmäisen linkin takaa löytyy teksti: http://www.veljesseura.org/?q=node/393

      Ja täältä aikajana: http://kotisivu.dnainternet.net/jukkaosk/587ekr.jpg

      Jos tuo kuva on epäselvä niin klikkaa se suuremmaksi siten että liikuttele hiirtä kuvan päällä ja kun näet "hampurilaisen" niin klikkaa sitä niin saat kuvasta suurennoksen ja se näkyy selvänä.


      T: Vellu

      • alfa123

        Hei! Veljesseuran sivut ovat iloinen yllätys.
        Siellä on oma keskusteluryhmäkin, jonne olisi
        kiva päästä mukaan, vaikka olenkin Jt.
        Kiitos linkeistä.

        Ei Jt srk kaadu mihinkään vuosilukukysymykseen.
        En sen takia luovu, jos luovun. Vuosi 1914 ei ole väärä profetia, vaan vain tavanomainen aikalaskelmia, jossa voikin olla virheitä. Who cares!

        Pahempi kysymys on Luukkaan evankeliumissa mainittu: Monta tulee minun nimessäni sanoen,
        Aika on lähellä. Mutta älkää menkö heidän perässään. (Luuk. 21:8). Siihen varoitukseen Jeesuksen suusta voisinkin jo uskoa ja luopua, mutta olen oppinut kiertämään tämänkin ongelman. En mene perässä, vaan edellä! :)

        Rakkain terveisin.T.


      • Vellu....
        alfa123 kirjoitti:

        Hei! Veljesseuran sivut ovat iloinen yllätys.
        Siellä on oma keskusteluryhmäkin, jonne olisi
        kiva päästä mukaan, vaikka olenkin Jt.
        Kiitos linkeistä.

        Ei Jt srk kaadu mihinkään vuosilukukysymykseen.
        En sen takia luovu, jos luovun. Vuosi 1914 ei ole väärä profetia, vaan vain tavanomainen aikalaskelmia, jossa voikin olla virheitä. Who cares!

        Pahempi kysymys on Luukkaan evankeliumissa mainittu: Monta tulee minun nimessäni sanoen,
        Aika on lähellä. Mutta älkää menkö heidän perässään. (Luuk. 21:8). Siihen varoitukseen Jeesuksen suusta voisinkin jo uskoa ja luopua, mutta olen oppinut kiertämään tämänkin ongelman. En mene perässä, vaan edellä! :)

        Rakkain terveisin.T.

        >>Ei Jt srk kaadu mihinkään vuosilukukysymykseen.
        En sen takia luovu, jos luovun. Vuosi 1914 ei ole väärä profetia, vaan vain tavanomainen aikalaskelmia, jossa voikin olla virheitä. Who cares!


      • virsien ystävä
        Vellu.... kirjoitti:

        >>Ei Jt srk kaadu mihinkään vuosilukukysymykseen.
        En sen takia luovu, jos luovun. Vuosi 1914 ei ole väärä profetia, vaan vain tavanomainen aikalaskelmia, jossa voikin olla virheitä. Who cares!

        ...oli siis tämän keskustelun aihe. Ehkä voitte jatkaa jt-keskustelua jossain muualla. Vanhojen virsien saattaminen nettiin on ollut kulttuuriteko - kiitokset siitä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe