Apuva!

Olen aina inttänyt vastaan, kun suomalaisten naisten ulkonäköä ja pukeutumista on moitittu. Nyt erehdyin selailemaan muotisivuja Hel-looks ja Stockholm Street style.

Ihmiset noilla Helsingin sivuilla on enimmäkseen karmean näköisiä ja parhaimmillaankin outoja, ainoastaan pari kaunotarta bongasin. Pelottavaa sikälikin että otoksessa oli sentään mukana eturivin muotisuunnittelijoitakin. Tukholman sivuilla lähes kaikki ovat sieviä ja joukossa on paljon huomiota herättävän kauniita naisia.

Ja tätä ei oikein voi perustella edes sääolosuhteilla... Ainoa selitys jonka keksin, ehkä Hel-looks sivujen kuvaaja on tarkoituksella etsinyt mahdollisimman erikoisen näköisiä ihmisiä, kun taas Tukholmassa pidetään perinteisemmästä tyylikkyydestä.

Onko tässäkin Suomi-Ruotsi vertailussa kohtalonamme tappio?
22878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vähän aikaa sitten Tukholmassa käydessäni näytti (tosin miesten muodissa) enemmänkin siltä, että värejä käytetään huomattavasti rohkeammin kuin Suomessa. Erityisesti kengissä harmittaa kun täällä on enimmäkseen sitä perus ruskeenahka, vaaleemokka, mustanahka-tauhkoo hyllyssä.

Äänestä
  • sinänsä on ihan positiivista, mut näytti siltä että suomalaiset ei tajua mikä tyyli sopii ja millaisia vaatteita milläkin kroppatyypillä kannattaisi käyttää.

    Onhan se loppujen lopuksi jokaisen oma asia mitä rynttyjä päälleen kiskoo, mutta äkkiseltään näyttää et täällä on kolmea tyyliä:

    1)harmaahiirulainen/homssu joka ei välitä ulkonäöstään.

    2)muotibimbo joka vetää päällensä ihan mitä tahansa jos se vain on muotia, välittämättä sopiiko se lainkaan.

    3)ääripäät jotka vetää päänsä neonoranssiksi tai vihreäksi ja haistattaa kaikella pitkät, ulkonäkö on osa kapinointiprosessia.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    sinänsä on ihan positiivista, mut näytti siltä että suomalaiset ei tajua mikä tyyli sopii ja millaisia vaatteita milläkin kroppatyypillä kannattaisi käyttää.

    Johtuisiko kenties sitten vaihtoehtojen puutteesta se, että joudutaan vetämään täysin överiksi jollain niche-kamalla, kun ne värikkäät välivaihtoehdot ovat kaupoista kadoksissa?

    Äänestä

  • old_profile_34338 kirjoitti:

    Johtuisiko kenties sitten vaihtoehtojen puutteesta se, että joudutaan vetämään täysin överiksi jollain niche-kamalla, kun ne värikkäät välivaihtoehdot ovat kaupoista kadoksissa?

    enkä mä pidä erikoista tyyliä mitenkään pahana, jos se vaan sopii kantajalleen, päinvastoin. Mutta onhan se hieman groteskia, jos joku reilusti ylipainoinen vaalea platku vääntää itsensä mangasisäköksi... kannattaisi etsi joku paremmin omalle kropalle sopiva inspiraatio siihen erikoiseen pukeutumiseen.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    sinänsä on ihan positiivista, mut näytti siltä että suomalaiset ei tajua mikä tyyli sopii ja millaisia vaatteita milläkin kroppatyypillä kannattaisi käyttää.

    Onhan se loppujen lopuksi jokaisen oma asia mitä rynttyjä päälleen kiskoo, mutta äkkiseltään näyttää et täällä on kolmea tyyliä:

    1)harmaahiirulainen/homssu joka ei välitä ulkonäöstään.

    2)muotibimbo joka vetää päällensä ihan mitä tahansa jos se vain on muotia, välittämättä sopiiko se lainkaan.

    3)ääripäät jotka vetää päänsä neonoranssiksi tai vihreäksi ja haistattaa kaikella pitkät, ulkonäkö on osa kapinointiprosessia.

    mainitsemistasi ryhmistä sinä kuulut?

    Vai onko näin, että sinua lukuunottamatta kaikki muut suomalaiset naiset eivät tajua itselleen sopivaa tyyliä?

    Vai etkö laske itseäsi ollenkaan suomalaiseksi naiseksi ja "ulkomaalaisuus" takaa tyylitajusi?

    Äänestä

  • noista kirjoitti:

    jos tarkkoja ollaan, sanoin "äkkiseltään näyttäisi". Eli ei tarkoita että asia olisi kirjaimellisesti noin. Ei minulle ole olemassa ihmisryhmää nimeltä "kaikki". Mutta pakkohan sitä on jonkinlaisia yleistyksiä tehdä, jos puhuu asioista yleensä. Tietysti olisin voinut luetella perään jokusen julkimon ja tuntemani pari kymmentä ihmistä, joiden tiedän pukeutuvan persoonallisesti, tyylikkäästi ja itselleen sopivalla tavalla.

    Jälkimmäiseen olen joskus goottiaikoinani kuulunut, mutta tyyli kyllä sopi minulle. Enkä silloinkaan pukeutunut överipaljastavasti tai räikeästi.

    niin äkkiseltään näyttäisi, että ulkoistat itsesi suomalaisista naisista. "En minä, mutta ne muut."

    Äänestä

  • ollaan, kirjoitti:

    niin äkkiseltään näyttäisi, että ulkoistat itsesi suomalaisista naisista. "En minä, mutta ne muut."

    äkkiseltään näyttäisi siltä että olen työskennellyt ammatikseni suunnittelualalla ja vaatetusbisneksen parissa.

    Koulutuksen ja työkokemuksen vuoksi katson olevani ulkopuolella suuresta osasta pukeutujia, sillä olen opiskellut vuosia esim. värioppia, tyylejä, muotoja jne.

    Lisäksi omaan hyvin epäsuomalaisen vartalotyypin.

    Muuten kyllä sisäistän itseni suomalaiseksi naiseksi.

    "Ihmiset noilla Helsingin sivuilla on enimmäkseen karmean näköisiä ja parhaimmillaankin outoja..."

    "Epäsuomalainen vartalotyyppi" tekee sinusta vähemmän karmean näköisen?

    Koulutuksesi ja työkokemuksesi vuoksi katsot olevasi ulkopuolella suuresta osasta pukeutujia: kuulutko siis ryhmään "parhaimmillaankin outo"?

    Äänestä

  • ollaan kirjoitti:

    En tarkoita että mikään vartalotyyppi olisi sinänsä karmea, mutta kyllähän sitä pukeutumisellaan voi peittää huonoja puoliaan ja korostaa niitä hyviä. Mielestäni tuolla HEL-looks sivuilla siis aika iso osa kuvatuista oli korostanut huonoja puoliaan. Esim. vaatteiden mittasuhteet oli melko epäedullisia verrattuna ruotsalaiskuviin.

    Ja kyllä, epäsuomalainen vartalotyyppi yhdistettynä tyylitajuun tekee minusta vähemmän karmean näköisen. Tämä ei ole mitenkään omaa keksintöäni: pitkälle ja hoikalle sopii useimmat vaatteet hyvin, näet sen mistä tahansa näyteikkunasta tai vaatekuvastosta, jos todisteita kaipailet...

    Oletko edes katsonut noita sivustoja, saattaisit ymmärtää paremmin mitä tarkoitan, sensijaan että keskityt persoonaani.

    Äänestä

Siis eihän tossa HEL Looks -kokoelmassa ole mukana yhtään keskivertotyyppiä. Normaalein siellä on varmaan joku Iso H ja senkin housuihin mahtuis kolme sivaria.

Siinä on tarkoituskin ollut etsiä erikoisia tapauksia. En mä näe mitä järkeä sitä olisikaan jotain Asiasta huvittunutta kuvata:

"Mun tyyli on tällanen RRR - rokkii, renttuu ja rähjäistä. No mulla on nää Blendin farkut ja sit tää T-paita on Stockalta, tää takki on tämmönen makee, possunnahkaa! Nää kengätkin oli ihan normaalit, mut ne meni tämmöseks ku kävelin pikkujouluista tullessa ojaan..."

Täytyypä tutkailla noita Tukholman neitosia jossain välissä.

Äänestä
  • Tukholman tyypeissäkin julkkiksia aina välissä, mut tyyli on aivan toinen!

    Ja vaikka sivuuttaisi vielä ne oudot kuteetkin, niin ruotsalaiskuvissa on silmiinpistävän paljon paremmat kropat ja nätimmät naamat...

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Tukholman tyypeissäkin julkkiksia aina välissä, mut tyyli on aivan toinen!

    Ja vaikka sivuuttaisi vielä ne oudot kuteetkin, niin ruotsalaiskuvissa on silmiinpistävän paljon paremmat kropat ja nätimmät naamat...

    Onkohan oikea havainto, kun mun mielestä nuo Tukholman kuvat on lähes kaikki nuorista (alle 35-vuotiaista) ihmisistä? Tottakai nuoret näyttää paremmalta! (En ole kyllä montaa sivua vielä kerennyt tuijottelemaan, sen verran herkkuja tyttöjä siinä heti alussa pari.)

    Mun muistaakseni HEL Looksissa oli hirveästi mummoja ja vanhempia herrasmiehiäkin. Siitä on tosin pitkä aika, kun olen niitä käynyt kattelemassa.

    Mutta mun silmään nuo Stokiksen tyypit näyttäis suunnilleen samalta kuin Stadin friidut ja kundit. Suomalaiset on ehkä pikkasen pulleampia, mutta ei ruotsalaisillakaan hyvin mene.

    Äänestä

  • Asiasta.huvittunut kirjoitti:

    jotain Carolaa ja kumppaneitakin... mutta joo, ne vanhimmat mammat taitaa puuttua. En ole kyllä itsekään loppuun asti jaksanut niitä sivuja pyöritellä.

    Vertasin kyllä niitä samanikäisiä keskenään. Eikä kyllä voi kehua suomalaisia miehiäkään. Osa tietysti noilla sivuilla on ilmiselvästi homoja. Mut suomen sivuilla ihme spurgun näköistä porukkaa. Tikkukoipia ja kaljamahojakin näkyy. Sensijaan ruotsin sivuilla oli joitain ihan hyvännäköisiäkin miehiä.

    että kuvien tulisi olla saman kuvaajan ja samoilla tarkoitusperillä otettuja, jotta niitä voisi täysin verrata. Mutta samaa olen olen ollut havaitsevinani IRL. Ruotsalaiset pukeutuvat paremmin.

    En myöskään ole nähnyt Ruotsissa niin paljon näitä, jotka luovat itsestään "hahmon", siisti ja tyylikäs pukeutuminen riittää?

    Äänestä

Mie kattelin tukholmassa kans vähän kamppeita, siellä kyl riitti sliipattua nuorisoo moneen makuun oikeastaan miehet erottautu pukeutumisella edukseen, mut oli ne ehkä sellasia imelän olosia

Pietarin kaduilla naiset taas vei kaiken huomion, miehet pukeutu siellä kyl äärettömän tavallisesti.

Parasta oli ehkä bulgariassa missä kaikki kulki viimesimmissä muotireleissä ja yritti ettii mahd. huomiota herättävää tyyliä itelleen, mut olla silti osa isompaa joukkoa, se oli vähän surkuhupaisaa katottavaa.

Veikkaan että suomi kumminki on vähän takapajula tossa. Muodissa ei oo päässy tapahtumaan sekoittumista.. Ollaan vaan vielä taviksia siinä kartassa..

Äänestä
  • Tavallaan kummastelenkin noita ääripäitä, joko ei panosteta ulkonäköön lainkaan tai sitten päällä on kaikki mahdolliset teatterivermeet... ruotsalaiset tuntuu olevan jotenkin niin tasaisen tyylikkäitä, ainakin Tukholmassa. Lisäksi ruotsalaiset näyttävät tuntevan paremmin kroppansa ja sen miten se kannattaa verhota.

    Vaikuttaakohan tässä historia, Ruotsissa oli kunnon hovi ja piirit. Suomessa rääsyläisiä ja nousukkaita?

    Ei sillä tykkään suomalaisesta rehellisyydestä, vaikka se olisi tyylitöntäkin. Parempi se on mielestäni kuin juosta jokaisen virtauksen perässä. Luulin vain että Pohjoismaat olisi jotenkin lähempänä toisiaan ja siksi pääsin ällistymään.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Tavallaan kummastelenkin noita ääripäitä, joko ei panosteta ulkonäköön lainkaan tai sitten päällä on kaikki mahdolliset teatterivermeet... ruotsalaiset tuntuu olevan jotenkin niin tasaisen tyylikkäitä, ainakin Tukholmassa. Lisäksi ruotsalaiset näyttävät tuntevan paremmin kroppansa ja sen miten se kannattaa verhota.

    Vaikuttaakohan tässä historia, Ruotsissa oli kunnon hovi ja piirit. Suomessa rääsyläisiä ja nousukkaita?

    Ei sillä tykkään suomalaisesta rehellisyydestä, vaikka se olisi tyylitöntäkin. Parempi se on mielestäni kuin juosta jokaisen virtauksen perässä. Luulin vain että Pohjoismaat olisi jotenkin lähempänä toisiaan ja siksi pääsin ällistymään.

    Suomalaiset ovat luonteeltaan niin tasa-arvoisia, etteivät he hyväksy minkäänlaista näyttämisenhalua ja joukosta erottautumista, kuten esimerkiksi liian kalliita vaatteita.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1452092

    Äänestä

  • Asiasta.huvittunut kirjoitti:

    Suomalaiset ovat luonteeltaan niin tasa-arvoisia, etteivät he hyväksy minkäänlaista näyttämisenhalua ja joukosta erottautumista, kuten esimerkiksi liian kalliita vaatteita.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1452092

    saatat lähestyä asian ydintä...

    Mulla harvoin on mitään kallista tai merkkikamaa, mutta jos on, niin revin ne merkit aina pois.

    Oon selaillut myös yhtä suomalaista muotisivua, jossa pääasiassa nuoret tytöt keskustelevat. Olen huomannut että tapana on: jos A kommentoi B:n vaatteita, B ilmestyy vastaavasti kehumaan A:n asua. Ja ainoastaan positiiviset kommentit näyttää olevan sallittuja.

    Näyttää siis siltä, että kasvottomina ja nimettöminäkin täytyy noudattaa tuota vastavuoroisuuden ja tasa-arvoisuuden periaatetta. Ts. ne joilla selvästikin on silmää, kehuvat heitä kommentoineita, vaikka en todellakaan usko että pitävät kaikkien tyylistä. Lieneekö tässä jotain "kateuden estoakin" mukana?

    Välillä tuntuu että Suomessa on sallitumpaa erottua negatiivisesti kuin positiivisesti. Esim. Nykänen on kestolemmikki, mutta hommansa fiksummin hoitavat on usein hampaissa. Vai onko kyse siitä ettei lyödä lyötyä?

    Äänestä

Suomalaiset ovat aina arvostaneet käytännöllisyyttä ulkonäön kustannuksella. Ero on toki tasoittunut vuosien saatossa, mutta eihän eroa voi olla huomaamatta Tukholman keskustassa. Tosin luulen, että kyllä niitä vyölaukku- ja tuulipukuporukoita Ruotsistakin löytyy, kun mennään vähän etäämmälle keskustasta.

Äänestä
  • Mutta mitäs käytännöllistä on matalavyötäröisissä housuissa, joista maha roikkuu ja tursuaa? Eikö käytännöllisempää olisi verhota se pidemmällä tunikalla, joka olisi sekä peittävä, lämmin että muodikas?

    Ja joka helkutin naistenlehti pursuilee pukeutumisohjetta ja töllössä on ties mitä stailausohjelmaa... taitaa mennä kuuroille korville, ainakin mitä katselen Tampereen katukuvaa, jossa tällä hetkellä olen käymässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

T-fox kirjoitti:

Olen aina inttänyt vastaan, kun suomalaisten naisten ulkonäköä ja pukeutumista on moitittu. Nyt erehdyin selailemaan muotisivuja Hel-looks ja Stockholm Street style.

Ihmiset noilla Helsingin sivuilla on enimmäkseen karmean näköisiä ja parhaimmillaankin outoja, ainoastaan pari kaunotarta bongasin. Pelottavaa sikälikin että otoksessa oli sentään mukana eturivin muotisuunnittelijoitakin. Tukholman sivuilla lähes kaikki ovat sieviä ja joukossa on paljon huomiota herättävän kauniita naisia.

Ja tätä ei oikein voi perustella edes sääolosuhteilla... Ainoa selitys jonka keksin, ehkä Hel-looks sivujen kuvaaja on tarkoituksella etsinyt mahdollisimman erikoisen näköisiä ihmisiä, kun taas Tukholmassa pidetään perinteisemmästä tyylikkyydestä.

Onko tässäkin Suomi-Ruotsi vertailussa kohtalonamme tappio?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu