Varoitukseksi kakkosille

Älkää hyvät naiset uskoko yhtään ainoaa ukkomiestä. Puhun melkein kahdeksan vuoden kokemuksesta. Olin siis niin kauan suhteessa ukkomieheen, joka on savosta tänne töihin muuttanut tyyppi. Kertoi kylmästä liitosta mistä piti lähteä lämpimämpään. Puhui kauniisti rakkaudesta, osteli lahjoja. Vietettiin aikaa yhdessä ja uskoin tarinoitaan. Vaimo savosta alkoi viihtymään enemmän ja enemmän stadissa lomillaan ja viikonloppuisin. Nyt kolmisen viikkoa sitten vaimo oli lomallaan ukkonsa luona stadissa ja päättivät tehdä tavanomaisen matkansa Tallinnaan. Vahingossa satuimme samalle laivalle ja näin paljon - ehkä liikaakin. Vaimo killitteli ukkoaan konjakkilasin kätköistä ja hauskaa oli.Katselin ja vertailin meitä kahta - voitokseni. Minä pitkä, hoikka ja hyvin pukeutunut, vaimo pieni, tumma ja lyhytsäärinen, suurisuinen ja pelkät farkut ja villatakki risteilyllä asusteinaan. Mutta ymmärsin, että eihän vaimo koskaan luopuisi yrittäjämiehestään, joka tahkoaa rouvalle rahaa, jota hän osaa kyllä surutta käyttää ainakin Ikeaan. Tapasimme miehen kanssa vielä pari kertaa sen reissun jälkeen ja selityksiähän riitti. Kunnes tultiin tähän päivään. Odotin hänen soittoaan - ei kuulunut, joten soitin itse. Sain kuulla sellaista, mikä sai uskoni rakkauteen katoamaan. Hän kertoi, että olen ollut nämä vuodet vain pelkkä rakastajatar, en muuta. On ollut hyvä, kun vaimo ei ole antanut, että on ollut joku siihen tarkoitukseen. Kylmiä sanoja, jotka saivat minut oksentamaan. Älkää hyvät naiset tehkö samaa virhettä kuin minä tein. Nyt itken menneitä vuosia, kauniita muistoja, jotka eivät sitten sitä ollutkaan mitä minun annettiin ymmärtää. Konsertti-ilta viikonloppuna vaimon kanssa sai aikaiseksi, että sain kuulla kylmiä sanoja. Toisaalta säälin vaimoakin, sillä tiedän etten ollut ainoa rakastajatar (sain tänään tietää) ja minunn jälkeeni sama meno jatkuu. Vaimon olisi syytä tietää, että hänellä on miehenään melkoinen eläin, sillä hän on mies, jolle täytyy vielä maksaa palveluistaan. Kyllä, luitte aivan oikein. Seurustelumme alussa ostin hänelle kännykän, jotta hän voisi soittaa sillä minulle, ettei vaimo voisi sitä tarkistaa, kuten miehen oman kännykän saattoi tarkistaa. Myöhemmin ostin hänelle mm. kellon jne. ja lopulta oltiin tilanteessa, että hän vei minut milloin mihinkin liikkeeseen ja kertoi mitä tahtoi ja minä tollo ostin. Vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän. Kun vaimo osti synttärilahjaksi ukolleen paidan tai sukat, minä ostin esim. kannettavan. Arvatkaa, miltä nyt tuntuu? Taidan lopettaa tämän kurjan elämäni, sillä en jaksa jatkaa. Tiedän, että nyt alkaa kivitys, mutta se ei enää minuun satu. Hyvästi rakkaani, tule onnelliseksi suurisuisen muijasi kanssa.
121418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"savon mies". Ei ollut arvoisesi.

Äänestä

niin ne on monet muutin miehet. Eräs vanha pettäjämiemies kehui kesällä että yksi huora maksaa hänelle kun hän nussii sitä säännöllisesti.

Äänestä

siitä, että mies sentään sanoi "rakastajattareksi". Ettei sanonut "pelkkä pano". On siinä ehkä vähän eroa.

Sanotaan, että savolaiset on Suomen kierointa kansaa, ja tässähän se taas tuli todistetuksi.
Vaikka on niitä umpikieroja miehiä yllin kyllin muuallakin.

Äänestä

Pitäsikö sinua sääliä? Sait mitä ansaitsit.

Äänestä

Kauheeta, mutta vähä sua käy sääli. Hyvä esimerkki, että ei kaikki "salarakkaat" ole oikeasti niin rakkaita kuin annetaan ymmärtää.

Tuollainen tapaus on meneillään omalla miehelläni. Enkä vastaan pistä.. :) Jospa jouduit "maksajaksi", koska vaimo vie kaikki rahat... hah. Kuten itse teen. Menee omat tilit säästöön. Jonain päivänä, kunhan kyllästyn, sitten pakkaan ukon kamat ja pistän pihalle.

Onko tullut mieleen, että ehkäpä tuokin vaimo tietää tilanteen? :) Mutta katsoo edukseen jatkaa liittoa ainaki vielä.

Äänestä
  • ja mahdat sinäkin olla ylpeä itsestäsi, vaimo sentään. Vaikka lähempänä maksettua naista kuin tuo kakkonen...

    Äänestä

tai heikin pikkuvaimo.

Äänestä

Voi olla, että mies sanoi "karuja sanoja" sen vuoksi, että et enää välitä hänestä ja jotta tunteesi loppuisivat.

Älä häpeä omia tekojasi. Onnellinen on se, joka on saanut rakastaa. Ihmisellä, joka ei koskaan rakasta, on paljon huonommin asiat.

Äänestä

Kerroppa, mikä saa ihmisen noin kamalan epätoivoiseksi että jopa ostelee ukolle kaikenlaista. Vieläpä olet halunnut laittaa paremmaksi kuin vaimo?
Eikä edes kannattanut!

Taitaa ottaa aika pahasti itsetunnolle, koska se että olet (omien sanojesi mukaan) "kauniinpi" kuin tämä vaimo, niin SILTI se äijänkuvatus otti mieluummin sen vaimonsa.

8 vuotta????
Kuinka voit olla noin tyhmä ja todella epätoivoinen nainen???

Ei kyllä voi kuin ihmetellä kuinka alas ihminen on valmis vajoamaan.

Ja entäs itsemurhasta puhuminen...ja jonkun miehenkuvatuksen takia!

Huh huh!

Äänestä

tämän olevan jonkun katkeran ykkösen provo?

Äänestä
  • kalahtaa.

    Äänestä

ulkonäkö on jälleen tämänkin naisen eka huomio, säälittävää...

sillä ei ihan parisuhdetta rakenneta!!!!

Toisaalta toivois että nainen saisi selville millaisia paskoja kumpikin olette

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton ex-kakkonen kirjoitti:

Älkää hyvät naiset uskoko yhtään ainoaa ukkomiestä. Puhun melkein kahdeksan vuoden kokemuksesta. Olin siis niin kauan suhteessa ukkomieheen, joka on savosta tänne töihin muuttanut tyyppi. Kertoi kylmästä liitosta mistä piti lähteä lämpimämpään. Puhui kauniisti rakkaudesta, osteli lahjoja. Vietettiin aikaa yhdessä ja uskoin tarinoitaan. Vaimo savosta alkoi viihtymään enemmän ja enemmän stadissa lomillaan ja viikonloppuisin. Nyt kolmisen viikkoa sitten vaimo oli lomallaan ukkonsa luona stadissa ja päättivät tehdä tavanomaisen matkansa Tallinnaan. Vahingossa satuimme samalle laivalle ja näin paljon - ehkä liikaakin. Vaimo killitteli ukkoaan konjakkilasin kätköistä ja hauskaa oli.Katselin ja vertailin meitä kahta - voitokseni. Minä pitkä, hoikka ja hyvin pukeutunut, vaimo pieni, tumma ja lyhytsäärinen, suurisuinen ja pelkät farkut ja villatakki risteilyllä asusteinaan. Mutta ymmärsin, että eihän vaimo koskaan luopuisi yrittäjämiehestään, joka tahkoaa rouvalle rahaa, jota hän osaa kyllä surutta käyttää ainakin Ikeaan. Tapasimme miehen kanssa vielä pari kertaa sen reissun jälkeen ja selityksiähän riitti. Kunnes tultiin tähän päivään. Odotin hänen soittoaan - ei kuulunut, joten soitin itse. Sain kuulla sellaista, mikä sai uskoni rakkauteen katoamaan. Hän kertoi, että olen ollut nämä vuodet vain pelkkä rakastajatar, en muuta. On ollut hyvä, kun vaimo ei ole antanut, että on ollut joku siihen tarkoitukseen. Kylmiä sanoja, jotka saivat minut oksentamaan. Älkää hyvät naiset tehkö samaa virhettä kuin minä tein. Nyt itken menneitä vuosia, kauniita muistoja, jotka eivät sitten sitä ollutkaan mitä minun annettiin ymmärtää. Konsertti-ilta viikonloppuna vaimon kanssa sai aikaiseksi, että sain kuulla kylmiä sanoja. Toisaalta säälin vaimoakin, sillä tiedän etten ollut ainoa rakastajatar (sain tänään tietää) ja minunn jälkeeni sama meno jatkuu. Vaimon olisi syytä tietää, että hänellä on miehenään melkoinen eläin, sillä hän on mies, jolle täytyy vielä maksaa palveluistaan. Kyllä, luitte aivan oikein. Seurustelumme alussa ostin hänelle kännykän, jotta hän voisi soittaa sillä minulle, ettei vaimo voisi sitä tarkistaa, kuten miehen oman kännykän saattoi tarkistaa. Myöhemmin ostin hänelle mm. kellon jne. ja lopulta oltiin tilanteessa, että hän vei minut milloin mihinkin liikkeeseen ja kertoi mitä tahtoi ja minä tollo ostin. Vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän. Kun vaimo osti synttärilahjaksi ukolleen paidan tai sukat, minä ostin esim. kannettavan. Arvatkaa, miltä nyt tuntuu? Taidan lopettaa tämän kurjan elämäni, sillä en jaksa jatkaa. Tiedän, että nyt alkaa kivitys, mutta se ei enää minuun satu. Hyvästi rakkaani, tule onnelliseksi suurisuisen muijasi kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu