Mieheni on puoliksi italialainen ja kaipaa aivan älyttömästi takaisin Italiaan (asunut siellä puolet elämästään). Nyt asumme siis Suomessa.
Perheeseemme kuuluu myös 1-vuotias rakas pieni tyttölapsemme.
Tilanne on sellainen, että minulla on yritys Suomessa, enkä voi lähteä asumaan Italiaan ehkä koskaan (noh, eläkkeellä ehkä). Mieheni taas tuntee, että ei voi asua koko ikäänsä Suomessa.
Mies on välillä todella masentunut täällä Suomessa. Ilman lastamme ja minua hän kuulemma olisi ehdottomasti Italiassa. On surullista katsoa hänen kaipuutaan toiseen kotimaahansa ja todella surullista tietää, että olemme ainoa syy hänen Suomessa asumiseen.
En tiedä kuinka osasin asian kirjoittaa, mutta voin sanoa, että tilanne on TODELLA paha meille molemmille. Onko ainoa tulevaisuuden näkymä ero?!? Kertokaa rakkaat ihmiset, mitä mieltä olette.
Perheeseemme kuuluu myös 1-vuotias rakas pieni tyttölapsemme.
Tilanne on sellainen, että minulla on yritys Suomessa, enkä voi lähteä asumaan Italiaan ehkä koskaan (noh, eläkkeellä ehkä). Mieheni taas tuntee, että ei voi asua koko ikäänsä Suomessa.
Mies on välillä todella masentunut täällä Suomessa. Ilman lastamme ja minua hän kuulemma olisi ehdottomasti Italiassa. On surullista katsoa hänen kaipuutaan toiseen kotimaahansa ja todella surullista tietää, että olemme ainoa syy hänen Suomessa asumiseen.
En tiedä kuinka osasin asian kirjoittaa, mutta voin sanoa, että tilanne on TODELLA paha meille molemmille. Onko ainoa tulevaisuuden näkymä ero?!? Kertokaa rakkaat ihmiset, mitä mieltä olette.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuulostaapa hankalalta tuo tilanne. Koska tosissaan se varmasti masentaa kun kaipuu on kova, mutta onhan hänellä hyvät syyt myös Suomessa olemiseen.
Mutta mieleeni ei tule muuta järkevää ajatusta, että mitäs jos säästäsittä rahaa ja eläisittä todella niukasti ja kävisittä useammin italiassa. Tiedän se on kaukana mutta se varmasti helpottaisi eniten tuskaa...
Koska eihän siitä kaipuusta muuten pääse kovin helpolla....
Mutta toivon teille todella paljon rakkautta että jaksaisitte olla yhdessä ja kaipuu ei teitä erottaisi.
Kiitos ihanista sanoista. Tällä hetkellä on varaa tehdä yksi reissu vuodessa ja se on tosiaan aika vähän.
Mutta eihän ne halpalento-matkat niin kalliita ole, kun varmaan saatte asua miehen kotona, eikä asumiskustannuksia näin ole.
Itsekin asun ulkomailla ja täytyy myöntää, että ikävä Suomeen on usein kova. Olen kuitenkin asunut täällä jo kymmenen vuotta ja tullut maahan omasta tahdostani ja löytänyt ihanan miehen vasta myöhemmin. Nyt suunnitteilla on perheen perustaminen, mikä tarkoittaa sitä, että tulen todennäköisesti aina asumaan täällä.
Ensiksi haluaisin sanoa, että ensimmäiset vuodet uudessa maassa ovat vaikeimmat. Kulttuurit Euroopan sisälläkin ovat erilaiset, kaikki on jotenkin vähän outoa, ihmisiä ei osaa lukea yhtä hyvin kuin omassa maassa, kielen opettelu on tuskaa, ja lisäksi perheen ja rakkaiden ystävien kaipuu kalvaa koko ajan. Vaikeaa on myös se, että kun ympärillä kaikki on uutta, on omaa itseä ja persoonallisuuttakin osattava katsoa uudella tavalla, kun enää ei pystykään olemaan ja toimimaan yhtä luontevasti kuin ennen, ja lisäksi ihmisten suhtautuminen on radikaalisti erilaista monestakin syystä. Itse asiassa muutamien ensimmäisten vuosien ajan tunsin itseni jollain tapaa vammaikseksi, siis sosiaalisesti vammaiseksi, kun olin niin hukassa uusien juttujen sekamelskasa.
Neuvona antaisin teille saman kuin edellinenkin, eli lähetä miehesi useammin Italiaan. Minusta olisi myös tärkeää, että hän saisi mennä sinne silloin tällöin myös yksin tai kahden tyttärenne kanssa, sillä silloin hânellä olisi täysi vapaus elää siellä omaa Italialaista elämäänsä edes hetken. itse voit käydä sitten mukana vähän harvemmin. Minä en esimerkiksi haluaisi, että rakas mieheni tulisi joka kerta Suomessa käydessäni mukaan, koska silloin kavereiden ja perheen kanssa oleminen olisi vaikeampaa ja jäisi väistämättä vähemmälle.
Toiseksi suosittelen miehellesi ehdottomasi suomen kielen tunteja. Kielitaito on välttämätön, jos haluaa sopeutua uuteen maahan, ja lisäksi kielikurssilta voi löytää kavereita, joiden kanssa sitten voi vaikka pohtia suomalaisten omituisuutta.
Lisäksi kehottaisin miestäsi löytämään jonkun todella rakkaan harrastuksen. Se voi olla ihan mitä vaan, parasta tietysti olisi, jos se olisi sellainen, jossa pääsee tekemisiin muiden kanssa. Pelaako miehesi esim. jalkapalloa tms.?
Tärkeää on myös olla yhteydessä omiin maanmiehiin ja omaan kulttuuriin. Helsingissä käsittääkseni on Italian kulttuurikeskus, käyttekö siellä? Olisi varmasti hyvä, jos miehesi pääsisi sen kautta tutustumaan muihin italialaisiin Suomessa.
Suomalaisten ystävien ja kavereidenkin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta kyllä sekin varmasti ajan mittaan muuttuu. Aluksi kannattaa siis toden teolla etsiä itselleen ulkomaalaisia kavereita, että saisi aikaan edes jonkinasteisen sosiaalisen elämän.
Toivottavasti tästä on jotain iloa, kerro ihmeessä miten asia etenee, olen ainakin hengessä mukana, kun kokemuksesta tiedä, mitä miehesi käy läpi.
Käykö miehesi töissä tai opiskeleeko hän? Meinaan vaan että jos viettää paljon aikaa joutilaana, nuo ajatukset vievät vielä helpommin mukanaan.
italodisko on hyvää:
http://www.youtube.com/watch?v=BwrxK6ogxhc
http://www.youtube.com/watch?v=eVAOwy8wsXQ
kyllä suomestakin löytyy kotitekoisia italiaanoja, joten päästä poikaparka takaisin kotimaahansa ja bongaa kotisuomesta uusi heila.
Esitä itsellesi kysymys, kumpi on tärkeämpää, parisuhteesi vaiko työsi? Voisitko sinä luopua kaikesta ja muuttaa hänen kotimaahansa? Tai voisitteko asua siellä esim. talvet?
Itse asuin viitisen vuotta silloisen mieheni kotimaassa etelässä. Koti-ikävä ei koskaan minua saanut lähtemään, mutta rakkauden loppuminen parisuhteessa kyllä. Ja tulin kotiin Suomeen ja rakastuin ja olen onnellinen suomalaisen miehen kanssa. En kuitenkaan kaivannut niin paljoa suomalaista kulttuuria nyt jälkeenpäin ajatellen. Täällä olisi etelän ihmisistä paljon opittavaa.
Mieti tilanne, jossa laitat rakkauden yrityksesi edelle, olisitko niin onnellinen vai katuisitko.
Jos sinulle on tärkeintä asua Suomessa ja pyörittää työtäsi, ehkä sinun tulisi sitten olla täällä.
Ihanaa, kun jaksoitte miettiä tätä asiaa kanssani. Muutamia asioita selvennykseksi:
Mieheni on siis puoliksi suomalainen ja puoliksi italialainen, joten hän on täysin kaksikielinen.
Mieheni opiskelee ja käy töissä täällä Suomessa ja suomalaisia kavereita hänellä on kyllä yllin kyllin. Ehkä olisi hyvä asia, jos hän tapaisi muita italialaisia. Luulen, että se piristäisi häntä. Voisivat viettää yhdessä italialais-iltoja yms. Suomalaisten illanviettotyyli on useasti hyvin erilaista.
Ja kiitos ideasta, että voin päästää hänet sinne yksinkin. Näin täytyy todella tehdä, sillä olen aina mukana. Mies on tietenkin aina ehdottanutkin yhteistä matkaa, mutta taatusti olisi iloinen "päästessään" yksin.
Niin, vielä töistä tosiaa. Yritys jota pyöritän, on isäni perustama ja tuntuisi isääni kohtaan hyvin väärältä myydä se tai jättää toisten pyöritettäväksi.
Kumman siis valitsen, yrityksen vai miehen... Yritän saada molemmat... Jos ei onnistu, niin sitten varmaan on pakko ottaa joku ulkopuolinen pyörittämään firmaa ja viettää aikaa Italiassa.
Tuskin olisit kovin onnellinen jos luopuisit yrityksestäsi joka on sinulle tärkeä. Luopuisiko mies työstään vastaavassa tilanteessa? Miten sitten jos siellä Italiassa kokisit koti-ikävää Suomeen? Ei taitaisi miestä kiinnostaa...
Onkohan suurimpana ongelmana se että sinulla on työsi ja mies kokee sen uhkana itselleen. Italiassa olisit hänen pikkuvaimonsa joka keskittyy vain ja pelkästään häneen ja lapseenne...
Olen varma, että kokisin koti-ikävää Italiassa. Olen kyllä matkaillut paljon, mutta en haluaisi koskaa muuttaa ulkomaille. Tästäkin puhuttiin kyllä suhteen alussa ja oltiin molemmat sitä mieltä, että Suomi olisi kotimme.
Toisaalta, eihän mieheni silloin tiennyt tulevaa kaipuutaan. Ymmärrän häntä kyllä.
En usko, että hän koskaan haluaisi tai vaatisi minun ryhtyvän kotiäidiksi/vaimoksi.
Ilmapiiri Italiassa on vain niin erilainen (avoimet ihmiset, äänekäs elämä, iloiset illalliset yöhön asti, tapahtumarikas kulttuuri yms.) Sitä elämää hän kaipaa.
Miehellesi tekisi hyvää olla enemmän italialaisten kanssa täällä suomessa.Kaksi kulttuuria ,kaksi elämää,molemmissa omat puolensa.Toista kaipaa kun toista on enemmän.Ymmärrät varmaan mitä haluan sanoa?Miehesi täytyy löytää Suomessa tarpeeksi sitä italialaisuutta elämäänsä,niin ei tule se kaipuu niin päällekäyväksi.Samalla myös lapsenne saa tutustua siihen kulttuuriin.Se on rikkaus.Ei se ole ratkaisu että sinä jätät työsi,ja muutto italiaan.Siellä olisi sama ongelma edessä jonkin ajan päästä.