Ehdottaisin, että nämä aloitukset diabeteksesta lopetettaisiin tähän. Aloittajilla ei ole diabeteksestä minkään laista oikeaa tietoa ja kukaan aloittajista ei itse ole diabeetikko. Kyseessä on kuitenkin sairaus ja silloin kannattaa miettiä, mitä ohjeita sellaiselle ihmiselle lykkää. Lopettakaamme siis keskusteleminen ja referoiminen ja linkittäminen koskien diabetestä, koska tämä ei ole oman asian ajamiselle (diabetestä sairastavien avulla/kustannuksella) oikea paikka. Jos joku tietää VHH:sta, niin miksi hän ei voi vain keskustella siitä? Miksi pitää keskustella ja antaa neuvoja jostain diabeteksestä, josta kenellläkään täällä ei ole kokemusta tai tietoa.
Ehdotus
Turhautunut yksilö
3228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on ollut paljon vastauksia, mutta VHH:laiset poistattavat sitä mukaa kun niitä tulee. Samapa tuo.
Sana "sokeritauti" tuo heti mieleen että se johtuu sokerista. Mutta näin ei ole. Vähäpäiset VHH:laiset kuitenkin tarttuvat siihen koska luulevat tietävänsä kaiken. Mielleyhtymät ovat heidän "tieteessään" kantava "todiste".
paviaaneja tänne eksyy. Mene takaisin eläintarhaan.