Olen saanut tarpeeksi veljestäni. Aikoinaan kun hän tarvitsi asuntolainaa, lainasin hänelle. Olisin saanut silloin itselleni suuremman asunnon kuin nyt, mutta minä lainasin.Rahani sain kyllä takaisin, mutta nekin myöhässä enkä korkoa lainkaan.
Olin aina tottunut puhumalla hoitamaan asiat veljeni kanssa, mutta kun hänen vaimo astui kuvioihin kaikki muuttui hankalammaksi.Vaikka veljeni asuu aivan lähelläni, hän ei halua olla juuri missään tekemisissä kanssani.
Kun minä nyt vuorostani tarvitsen apua, jossa veljeni olisi suoraan sanottuna mies paikallaan, hän ei tee juuri mitään hyväkseni.Vähän kuuntelee ja sitten väittää ettei pysty minua auttamaan ja ehdottaa kirkolle menemistä. Veljeni pystyy kuitenkin auttamaan minua jos vain niin haluaa- hänellä on vaimonsa puolesta hyvätuloisia ja vaikutusvaltaisia sukulaisia.
Olenkin pikkuhiljaa alkanut ajatella mikä olen oikein veljelleni? Seurani kelpaa kyllä silloin kun minun pitäisi lainata hänelle jotakin tai voisin muuten olla hänelle avuksi, mutta muuten hän ei ole ottanut minuun yhteyttä kohta vuoteen, vaikka olen sairastellutkin.
Mielestäni kaikkein parasta oli, kun hän ei ollut ulkona tuntevinaan poikaanikaan ja vaihtoi jopa kävelyreittiään sen takia etteivät he kohtaisi.
Onkohan tässä nyt syy se, että poikani on pärjännyt paljon paremmin koulussa kuin hänen lapsensa, vaikkei tämä ole ollut ollenkaan ylimielinen serkkujaan kohtaan? Ja kaiken lisäksi häntä ei ole edes kukaan opinnoissaan auttanut.
Mitä mieltä olette pitääkö lähimmäistään auttaa ? Vai pitäisikö ajatella kuten muut; autan vain niitä josta on itselle hyötyä?
Olin aina tottunut puhumalla hoitamaan asiat veljeni kanssa, mutta kun hänen vaimo astui kuvioihin kaikki muuttui hankalammaksi.Vaikka veljeni asuu aivan lähelläni, hän ei halua olla juuri missään tekemisissä kanssani.
Kun minä nyt vuorostani tarvitsen apua, jossa veljeni olisi suoraan sanottuna mies paikallaan, hän ei tee juuri mitään hyväkseni.Vähän kuuntelee ja sitten väittää ettei pysty minua auttamaan ja ehdottaa kirkolle menemistä. Veljeni pystyy kuitenkin auttamaan minua jos vain niin haluaa- hänellä on vaimonsa puolesta hyvätuloisia ja vaikutusvaltaisia sukulaisia.
Olenkin pikkuhiljaa alkanut ajatella mikä olen oikein veljelleni? Seurani kelpaa kyllä silloin kun minun pitäisi lainata hänelle jotakin tai voisin muuten olla hänelle avuksi, mutta muuten hän ei ole ottanut minuun yhteyttä kohta vuoteen, vaikka olen sairastellutkin.
Mielestäni kaikkein parasta oli, kun hän ei ollut ulkona tuntevinaan poikaanikaan ja vaihtoi jopa kävelyreittiään sen takia etteivät he kohtaisi.
Onkohan tässä nyt syy se, että poikani on pärjännyt paljon paremmin koulussa kuin hänen lapsensa, vaikkei tämä ole ollut ollenkaan ylimielinen serkkujaan kohtaan? Ja kaiken lisäksi häntä ei ole edes kukaan opinnoissaan auttanut.
Mitä mieltä olette pitääkö lähimmäistään auttaa ? Vai pitäisikö ajatella kuten muut; autan vain niitä josta on itselle hyötyä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mainitset, että veljesi vaimolla on hyvätuloisia sukulaisia. So what? Ei heillä ole mitään velvollisuutta auttaa sinua ja mistäs tiedät, ettei veljelläsikin olisi omia rahaongelmia?
Kyllä pitää auttaa lähimmäistään jos vain voi. Ja aina voi auttaa edes jotenkin tai jos tuntuu että ei pysty, niin ainakin voi edes yrittää. Lähimmäisenrakkauteen kuuluu toisen auttaminen, ja tätä ei tässä aloittajan tilanteessa ole kuin toiselta puolelta. Auttaminen on usein tahdosta kiinni, ja toista ei haluta auttaa ellei siitä ole itselle jotain hyötyä. Niin kovin monessa perheessä on unohtunut se yhteen hiileen puhaltaminen. Ei toisen hyvä onni/tuuri/menestys ole toiselta pois! Kyllä tällä veljellä on velvollisuus auttaa, varsinkin kun on aikanaan itse apua saanut. Ja muutenkin.
kyllä me tarvitsemme toinen toisiamme. täytyy olla empaattinen. kehittäkäämme uusi kommunikointi-tapa jolla voimme muuttaa kovaksi-keitettyä luontoamme. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
No veljesi pääsi nyt "piireihin" ja nousi kusi päähän...