Laukausten jälkeen

Toivoisin että kaikki joilla vaan on lapsia ja vaikka ei omia olisikaan,välittäisivät,kuuntelisivat ja taas kuuntelisivat.Mikään ei ole niin tärkeää kuin jakaa omaa aikaa lapsilleen eikä kuvitella että ne olisivat yläaste tai lukio iässä jo omillaan.Ei pidä paikkaansa ollenkaan.Nykyaikana maailma on muodostunut mitä hullummaksi ja monimutkaisemmaksi kuin omassa nuoruudessa ja kaikenlaista uutta painetta ja tuskaa on odotettavissa enemmän.Itse olen 40v yksinhuoltaja äippä ja seurannut nyt sivusta lapsieni tuttujen tuskaa itse sydän vereslihalla ja surua pidätellen.Olen aina halunnut olla läsnä ja kuunnella,halata ja rakastaa vaikka aika on kortilla ja tekemistä riittää.En halua olla välinpitämätön äiti vaan vaadin tietyt kotiin tuloajat vaikka kavereilla olisi myöhemmät ajat ja otan vaikka lapseni kiukut vastaan mutta halu suojella ja turvata nuoruus on niin vahva että periksi en anna vaikka naapurin tyttö tai poika saisi olla ulkona pitempään.Tuntui tänään sydämessä asti kun kävin jokelan monitoimitalossa katsomassa tyttöäni ja näin sen suurenmäärä nuoria yhdessä pohtimassa,suremassa ja tuntemassa yhteenkuuluvuutta.Teki mieli halata ja rutistaa joka ainoata mutta hullunleimanhan siitä olisi saanut ja tyydyin vain siihen olotilaan että he olivat hengissä ja aloittivat toipumisen joka kestää varmaankin vielä pitkään.
Tämä muuten on vetoomus kaikille vanhemmille ja lasten kanssa tekemisissä oleville.Rakastakaa ja kuunnelkaa ja taas kuunnelkaa.Ei saa olla niin kiireinen ettei jouda huomaamaan muutoksia ja hätähuutoja.Tässä maailmassa ei ole enää helppo olla nuori ja paineet kasvavat monesti liian suuriksi kestää ja ymmärtää.