Äitini

Tosi ikävä, mutta tuttu sun tilanteesi. Luulen ongelmien johtuvan siitä, että sun äiti ei tajua sun olevan jo aikuinen, jolla on ihan oma elämä, ja äidin osa on vain iloita siitä, eikä yrittää enää neuvoa yhtään mistään, koska se aika on jo mennyt. Kaipa hän pelkää sinun elämäsi tulevan yhtä tylsäksi kuin hänen. Jotenkin äiti usein kuvittelee voivansa 'auttaa' tytärtään neuvoillaan. Lopputulos on vain ihan päinvastainen. Toiset eivät osaa kasvaa ajan mukana, kuten äitisi. Kamalinta on se, että näin voi tapahtua vielä 20 vuotta, kuten vaimoni äiti tekee. Se on naurettavaa, ärsyttävää ja hölmöä, mutta tätä tapahtuu vieläkin, ja kohdistuu jopa 20-kymppiseen lapsenlapseenkin. Että sellaista tää elämä on!

Mun äiteni oli jokseenkin samanlainen, mutta nyt vähitellen hän alkaa luottamaan, että osaan hoitaa omat asiani, vaikka vieläkin yrittää tuppautua mukaan joka toimistoon tueksi ja turvaksi ja välistä haroo kättäni omaani, kun ylitetään tietä ;)

Aijemmin, kun mulle tapahtui jotakin mukavaa, niin oli myös ettei äitini osannut ilota kanssani vaan tukahdutti mun omankin ilon alkamalla jo maalata tulevaisuutta mustaksi.
Ei hän pahaa tarkoittanut, mutta kai yritti saada mut ymmärtämään ettei elämä ole ruusuilla tanssimista.
Jos nyt menee hyvin huomenna voi mennä jo huonosti jos ei pidä varaansa...

Kannattaa kuitenkin pitää äitiinsä hyvät välit, sillä äiti on äiti ja äitinä pysyy, joten viha-rakkaussuhde jatkukoon...

Daddy tuossa tiesi, että äidiltäsi puuttuu oma elämä.. hohhoijaa. Tuli mieleen, että onko hällä itsellään äitiä ja minkä ikäiset on hänen omat lapsensa..
äitiys ja äidin huoli ei katoa mihinkään vaikka lapsi täysi-ikäiseksi kasvaa, ei sittenkään vaikka omilleen muuttaa ja omia lapsia saa. Samalla tavalla sitä huolehtii, jokainen äiti tyylillään ja tavallaan.
esikoiseni on täysi-ikäinen ja asuu omillaan. Kun hän tulee lomamatkaltaan ja kertoo mitä on ostanut - kato tän puseron ja tän ja tän .. ja sitten kerrotaan miten on kavereiden kanssa iltaa istuttu siellä ja käyty täällä ja nyt matkataan sinne sun tänne.. niin minun äitinä pitäisi olla iloinen ja onnellinen lapseni puolesta että hän nauttii nuoruudestaan ja elämässän jne, niinjoo, mutta kun olen huolissani hänen rahankäytöstään. Jos ei ole rahaa ostaa jotain 20 euron nippeliä, niin miten helvetissä on rahaa käydä kapakassa - olkoonkin että ostaan vain sisäänpääsylippu ja eka juoma ja loput kännit saadaan taskumatista. ?? jos on velkaa sinne ja tänne eikä ole aavistustakaan millainen puhelinlasku on tulossa, niin miten on varaa ostaa uusia vaatteita? Miksi ei voi säästää ja ostaa sen kaipaamansa fillarin?

Pitäisikö minun iloitA, Kun hän vinkuu rahattomuuttaan sukulaisilleen ja saa avustusta kodin hankintoihin, mutta rahat menevätkin kokonaan johonkin muuhun ja ennenkaikkea äidin antama vanha, ehjä hyväkuntoinen mutta äidille tarpeeton vastaava kodintuote ei kelpaa..

ei, kyllä minä nalkutuksen pidän, saarnan rahankäytöstä. Ei se mihinkään uppoa, ei mene perille mutta kun taas on pulassa, voin sanoa, että olen sanonut, kuuntelisti joskus.

Olen siis äitinä seurannut lastani koko hänen ikänsä, 18 tai 25 vuotta tai 30 vuotta, ja tiedän mitä hän on ollut - omani kohdalla esim-. juuri rahankäyttö on aina ollut ongelma (ei kuopuksella, ei minulla itselläni vastaavanlaista).
Olisiko sama sinunkin tai kaikkien äiti-lapsi -suhteiden kohdalla: eikö se koskaan opi,ainako se hakkaa päätään kiveen tuon saman asian tiimoilta.
Ja minulla on oma elämä.Äidin elämä ei pääty siihen, että tulee äidiksi, ei siihenkään että lapsi muuttaa kotoa pois.
viha-rakkaussuhde -se on osuva ilmaisu - myös täältä äidin näkövinkkelistä. siinä sitä tasapainoillaan. Välejä ei kannata rikkoa, sillä veri on vettä sakeampaa, äiti on kuitenkin aina äiti ja oma lapsi on oma. Kukas lasta puolustaa jos ei äiti? Kuka pitää lapsesta huolta, jos ei omat vanhemmat? Kun maailma kolhii ja tulee vaikeuksia, vanhemmat myös auttavat, juuri ne samat jotka nalkuttavat ja puuttuvat kaikkeen.... VAikka ikää ja ja välimatkaa kertyy. Asetelma on aina sama. Aivan kuten sisarusparvessa kuopus on aina se kuopus... sen kanssa vain on osattava ja opittava elämään, päästettävä yli ja ohi jotkut asiat.

Aikanaan äiti oppii luottamaan että osaat hoitaa jotkut asiat, tai sitten luovuttaa.
MNinusta tuntuu, että omani tulee olemaan yhtä tohelo rahankäytössään eikäopi ikinä: kiitos isovanhemmille jotka syytivät melkomoisia summia aika pieneen kouraan, tajuamatta ettei tämä lapsi niitä rahoja mihinkään säästänyt, laittoi menemään pikkukrääsään kuopuksen säästäessä samoista rahoista itselleen isoja hankintoja.. ja minullahan ei kuulemma ollut oikeutta puuttua näihin rahoihin, kun ne tulivat isän puolen isovanhemmilta. siellä on aina rahahanat auki, tarvitsi tai ei, kuselemättä. että semmonen karhunpalvelus.