Kohta 9v ollaan oltu yhdessä,2 lasta,on kissat ja koirat.Mies on laiska ja itsekäs,kun tulee töistä alkaa pelaamaan tietokoneella,edes astioita saa tiskiin vietyä.viikonloput makaa ja pelaa,lapsia ei ehdi kuunnella tai hoitaa niitä,huutaa vaan et haluaa nukkua tai että pitää olla hiljaa.entäs minä sitten,ei mulla oo vapaapäiviä,joka aamu nousen klo 7 ja saatan vielä mennä yöksi töihin,silti on vaan siivottava,ruuat tehtävä,pyykit pestävä ja mies ei tee muuta kun käy töissä.Mä en jaksa olla taloudenhoitajana täällä,olen asiasta sanonut,mutta sanoo vaan et käy töissä,ei jaksa.Osallistuuko muiden miehet perhe-elmään mitenkään?Vai pitääkö muidenkin tehdä kaikki yksin?Oon harkinnut että muuttaisin pois täältä,mut se ei tunnu olevan kovin helppoa..meillä ei ole mitään puhuttavaa,ei tee edes seksiä mieli..mitään yhteistä kiinnostuksen aihetta ei ole.En tiedä mitä tekis..ei jaksa..
Mun
Tarina..
3757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olin samassa tilanteessa n.4v.sitten.Tuntui että mies ei tehnyt mitään,itse jouduin vastaamaan kaikesta kotona. Ero sinuun oli siinä,että meillä on 4 lasta ja minä olin silloin jo 37v. Meillä ei ollut mieheni kanssa enää mitään muuta yhteistä kuin lapset ja talo(velka).Viimeisestä rakastelusta oli kulunut yli puolivuotta. Tein ratkaisuni: Petin miestäni ensimmäisen kerran 20:n vuoteen ja kerroin sen hänelle. Mies sanoi,että saan asua ja elää hänen luonaan,kunhan en aiheuta häpeää hänelle tai lapsille.Kysyin:entä rakkaus? jolloin hän kertoi rakkautensa loppuneen jo vuosia sitten. Mietin asiaa pari päivää ja päätin,että elämäni on liian arvokas uhrattavaksi toisen armonpaloille. Pakkasin henkilökohtaiset tavarani ja lähdin.Olin jo aiemmin kysynyt kahdelta alaikäiseltä lapseltani kumman luokse he haluaisivat jäädä. Vastaus oli,että minun luokse,mutta ei haluta muuttaa pois omasta kodista,kummalle koti jää,hälle jää myös lapset.Minulla ei ollut taloudellista mahdollisuutta lunastaa lainaa.Joten tein elämäni suurimman uhrauksen ja muutin pois yksin,tosin sovimme,että lapset ovat minun luonani noin puolet kuukaudeesta. Noin puolen vuoden kuluttua tapasin uuden miehen,alusa kaikki oli ihanaa ja tunsin ansainneeni tämän onnen. Noin 2vuoden kuluttua kaikki muuttui pikku hiljaa; ei enää suukotteluja, hyväilyjä, spontaaneja rakasteluja. Nyt olen taas samassa tilanteessa kuin ex-mieheni kanssa. Olo on pettynyt,surullinen ja vihainen. Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa,missä on vika? Tulee tunne,että minussa.Mies sanoo kaiken olevan ok. ei vaan enää jaksa kuten ennen. Nyt mietin, että olisi varmaan ollut parempi kestää tätä rakkaudetonta tilaa ex-miehen kanssa,silloin olisivat lapset olleet aina luonani,heille voin aina antaa rakkautta ja sitä myös heiltä saan. Joten nyt kaduttaa,ei ero ex-miehestä,vaan paluu uudelleen samaan tilanteeseen. Sisimmässäni kuitenkin toivon muutosta nykyiseen tilanteeseen. Jospa löytäisimme toisemme uudelleen nykyisen mieheni kanssa, tai voisinko vielä löytää itselleni uuden miehen 41-vuotiaana? Kehoitan sinua harkitsemaan mitä teet. Ratkaisun voit vain sinä itse tehdä. Toivon,että kertomuksestani olisi jotain apua mietteisiisi.
muillakin.Sen alkuaikojen seksittelyn tilalle voisi varmaan kehitellä muita hyviä asioita yhteiselämässä, eikä missään tapauksessa tyrkyttää itseänsä miehelle, jos hän ei jaksa tai pysty(sitä sanaa mies ei halua kuulla).
Vaihtoehto on mennä naimisiin robotin kanssa, mutta se on mahdollista vasta noin 2050, kuten olen lukenut.
Kun oliskin vaan siitä seksistä kiinni,ukko tulee himaan,istuu koneelle ja istuu luurit korvilla pikkutunneille asti..Taidanpa jäädä odottelemaan sitä robottia..itsekkin kun semmonen olen..ainakin ukon mielestä..