Jospa jokainen pohtii tätä, eikä vain syytä toista. Ja nyt yleistetään!!! Ei liity mitenkään mokuihin.
"M135 N41N3N = X
-yksinkertaista parisuhdematematiikkaa
-Mies sanoo mitä tarkoittaa. Nainen ei tarkoita mitä sanoo. Mies kuvittelee naisen tarkoittavan sanomaansa. Nainen kuvittelee miehen tarkoittavan aivan jotain muuta kuin mitä hän itseasiassa sanoo. Tämä on tiedetty faktaksi siitä lähtien kun ihminen oppi puhumaan, mutta sekä mies että nainen epäonnistuvat jatkuvasti soveltamaan tätä totuutta parisuhteessaan.
-Kun nainen sanoo miehelle: "Meillä on ongelma", se ihmetyttää miestä koska hänellä ei ole mitään ongelmaa, vain naisella on ongelma. Mies on tässä tilanteessa täysin väärässä, koska kun nainen sanoo että heillä on ongelma, heillä molemmilla on ongelma.
-Nainen usein valittaa miehensä käyttäytyvän ja/tai olevan tunne-elämältään kuin pieni lapsi, mikä on ilmeisestikin moite. Myös lapset käyttäytyvät kuin lapset, mutta naiset pitävät heistä enemmän kuin miehistä. Miehen mielestä tämä on epäloogista käytöstä. Naisen mielestä mies on lapsellinen sanoessaan sen ääneen.
-Mies ei yleensä tahallaan ärsytä naista. Hän ei vain yksinkertaisesti tiedä, mitä hänen olisi tehtävä miellyttääkseen. Monet miehet syyllistyvät soveltamaan naisiin miehistä logiikkaa ja lähestyvät ongelmaa suoraviivaisesti kysymällä. Tämä on naisista loukkaavaa, koska mies tuntuu pitävän heitä koneina jotka toimivat halutulla tavalla tiettyjä nappeja painamalla. Siksi nainen ei edes yritä kertoa miehelle, mitä miehen pitäisi sanoa ja tehdä kelvatakseen naiselle. Nainen tyytyy sanomaan: "Jos oikeasti rakastaisit minua, tietäisit kyllä."Tämä on julmaa kahdestakin syystä. Ensiksikin nainen syyttää miestä rakkaudettomuudesta, mutta tekee sen epäsuoralla tavalla jossa mies on yksin syyllinen, vaikka miehen mielestä todistustaakka on aina väitteen esittäjällä itsellään. Toisekseen, on kohtuutonta syyllistää ketään väärien tekojen sijasta siitä, mitä hän ei tee, jos ei ole itse kyseistä asiaa koskaan pyytänyt. Tässä tapauksessa tällainen käytös on erityisen tuomittavaa, koska sanoessaan "tietäisit kyllä" nainen ei todellisuudessa itsekään tiedä. Mitä hän itse asiassa tarkoittaa, mutta ei voi myöntää koska olisi silloin itse aktiivisena osapuolena syypää, on "minä en rakasta sinua".
-Naiset kuvittelevat suurimman osan miehistä valehtelevan rakkaudentunnustuksia saadakseen pesää, mikä osoittaa kuinka vähän naiset oikeasti ymmärtävät miehiä. Todellisuudessa mies tunnustaa rakkautensa vasta saatuaan, eikä hän ole koskaan elämässään ollut mistään sanomastaan niin varma. Ihmeellisintä asiassa on, että naiset kyllä tietävät kuinka vastenmielistä tunteiden ilmaiseminen on miehille, ja jopa kertovat yleisenä totuutena miesten pitävän tunteenilmauksia heikkouden merkkinä. Silti samaiset naiset kuvittelevat miehen pystyvän valehtelemaan moisesta saadakseen pimpsaa. Hyvänen aika, mieshän ei pysty edes tiskaamaan tai poimimaan kalsareitaan lattialta saadakseen pimpsaa, vaikka hän tietää että kotiaskareiden laiminlyönti vähentää oleellisesti seksin todennäköisyyttä. Toisaalta, jos nainen sanoisi suoraan, että hoidetut kotityöt = varma pimsa, naisen ei enää koskaan tarvitsisi tehdä yhtään mitään kodinhoidon eteen.
-Osa miehistä saattaa sinnikkäällä meditaatiolla ja askeettisella harjoittelulla oppia valehtelemaan tunteistaan seksin toivossa. Tämä on naisista inhottavaa. Koska oikeidenkin tunteiden myöntäminen on miehelle luonnostaan vastenmielistä, sellaisten tunteiden tunnustaminen jotka eivät ole edes todellisia on miehelle itsensä nöyryyttämisen ylin aste. Ja mies on valmis tähän saadakseen pillua, mikä tarkoittaa että ko. pillun täytyy olla da bomb. Nainen ei silti pidä tätä kohteliaisuutena, vaan äärimmäisen loukkaavana. Keskivertomies olisi valmis myymään äitinsä koiranruokatehtaalle ja koiransa raaka-aineeksi vanhainkodin keittiöön omistaakseen peniksen, jonka takia nainen olisi valmis valehtelemaan edes yhden ainoan kerran mistä tahansa vähäpätöisestä pikkuasiasta.
-Miehelle seksi on parisuhteessa tärkein asia. Silti mies pystyy nauttimaan seksuaalisuudestaan myös ilman parisuhdetta sellaisen henkilön kanssa, johon hänellä ei ole voimakasta tunnesidettä, koska mies pitää seksistä itseisarvoisesti. Jos mieheltä kysyy, nauttiko hän irtoseksistä yhtä paljon kuin rakkaudellisestä parisuhdeseksistä, mies vastaa kieltävästi. Silti hän ei kadu tekoaan, koska "pimpsa on aina pimpsaa". Nainen halveksii miestä tämän ominaisuuden takia, ja pitää miestä eläimellisenä väittäen ettei koskaan itse tekisi mitään vastaavaa. Toisaalta, jos miehelle tarjoaa liian imelän, mutta muutoin hyvän konvehdin, mies ei halua enää toista, koska "se oli liian imelä". Nainen vastaavassa tilanteessa syö imelyyttä päivitellen kyseisiä konvehteja ad nauseam, koska "konvehti on aina konvehti".
-Nainen syyttää miestä usein kahdesta asiasta: siitä että mies kuvittelee halailun, pussailun ja hyväilyn täytyvän johtaa aina seksiin ja siitä että mies jättää mieluusti esileikin liian lyhyeksi tai kokonaan väliin. Tämä on miehelle vaikea tilanne koska nainen ehdollistaa häntä käyttäytymään juuri ei-toivotulla tavalla. Miehelle on tärkeää saada pimpsaa. Mitä nopeammin hän seksuaalisen aloitteen tehdessään menee itse asiaan, sitä lyhempi aika aika naisella on keskeyttää hänet. Miehen on hankala innostua esileikistä joka koostuu halailusta, pussailusta ja hyväilystä kuultuaan lukuisia kertoja moraalisaarnan siitä kuinka noilla asioilla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa. Mies ei vilpittömästi edes ymmärrä miksi seksiin on oleellista liittää osa-alue joka ei muka liity millään lailla seksiin.
-Nainen kykenee seksiin helpommin, jos hän saa suhteessa myös lämpöä ja hellyyttä. Mies kykenee lämpöön ja hellyyteen helpommin, jos hän saa suhteessa seksiä. Ongelma on siinä että jommankumman on alunperin tehtävä myönnytys onnistuneen suhteen takaamiseksi. Naisen on vaikeaa harrastaa seksiä tietoisesti ostaakseen sillä kiintymystä, koska se on hänestä prostituutiota. Miehen on vaikeaa tuhlata kiintymystään saadakseen seksiä, koska se on hänestä prostituutiota. Tästä voi päätellä että mies on se osapuoli joka loppujen lopuksi suhtautuu seksisuhteen tunnepuoleen vakavammin, mikä on ironista kyllä juuri päinvastoin kuin mitä nainen väittää.
-Naisen mukaan mies on esileikin aikana usein osaamaton ja kömpelö. Tämä johtuu siitä että mies on hermostunut. Hän on hermostunut koska hän haluaa seksiä mutta ei vielä tiedä tuleeko hän sitä saamaan. Nainen ei ole hermostunut, koska hän tietää.
-Nainen ei ymmärrä miksi mies ottaa seksuaalisesti torjutuksi tulemisen niin raskaasti. Nainen pitää miestä eläimellisenä, koska mies tuntuu pitävän maailmanloppuna sitä ettei voi saada pimpsaa juuri nyt. Todellisuudessa miehen ongelma ei ole se, että hän ei saa nimenomaan silloin kun hän itse haluaa, vaan pelko siitä, ettei hän saa enää koskaan. Nainen ei torju miestä sanomalla "Rakas, olen kovin väsynyt juuri nyt mutta pannaan sitten aamulla kun olen levännyt". Sen sijaan nainen sanoo: "Ei nyt, olen väsynyt". Miehen puheessa se tarkoittaisi sitä että seksiä tullaan harrastamaan heti kun sitä estävä muuttuja – väsymys – on poissa. Mutta nainen voi kieltäytyä silloin uudestaan, sanomalla tällä kertaa kryptisesti "Minusta ei nyt vain tunnu siltä". Koska mies on aina valmis seksiin, hän ei voi tällaista estettä ymmärtää, ja siksi ymmärrettävästikin pelkää mahdollisuutta pimpsattomasta loppuelämästä.
-Jos nainen ei ole suostunut seksiin kuukauteen, koska "hänestä ei nyt tunnu siltä", häntä alkaa ärsyttää miehen alituinen mankuminen. Naisesta tuntuu ettei mies rakasta häntä ihmisenä vaan haluaa vain seksiä. Nainen ei koskaan pysähdy miettimään, miksi mies tällöin pyytäisi jatkuvasti seksiä juuri häneltä, eikä ole parasta aikaa lähibaarissa axelta haisten ostamassa sateenvarjollisia drinksuja teiniböönille yhteisillä remonttirahoilla.
-Mies rakastaa alastonta naisvartaloa. Miehelle naisen kauneus ei ole ainoastaan seksiin liittyvä asia, vaan se symboloi kaikkea mikä on maailmassa hyvää ja kaunista. Tästä johtuen mies kiinnittää tyttökalenterin tai playboyn keskiaukeaman jopa niin epäseksuaalisiin paikkoihin kuin autotallin tai työpaikkansa seinälle. Vilkaistessaan silloin tällöin alastonmallin rintoja mies tuntee mielihyvää vaikka virranjakajan kansi olisikin fubar tai tehdashalli liian kuuma. Naisesta miesvartalo on koominen, ja sen koomisin osa on p*n*s. Mies kyllä tietää että hänen rakastava naisensa rakastaa myös hänen penistään seksin aikana, mutta hän tietää myös että aina muulloin se on surkuhupaisan irvokas lisäke. Ei ihme että moni mies on epävarma sukuelimensä suhteen. Varsinkin sen koon. Tämä johtuu siitä että alitajuisesti mies kuvittelee naisen pohjimmiltaan suhtautuvan penikseen kuin mies pimpsaan, mutta ympäristön paineesta oppineen halveksimaan vastakkaisen sukupuolen ulkonäköä ollakseen naisellinen. Hän kuvittelee että on olemassa p*n*s, joka naisesta on kaikissa tilanteissa jumalaisen kaunis ja jota nainen voi rakastaa myös silloin kun se ei ole erektiossa, mutta se ei vaan satu olemaan hänen peniksensä.
-Kaikesta huolimatta nainen syyttää miestä naisvartalon esineellistämisestä, ja mies myöntää syyllisyytensä huomattuaan että todellakin, hän arvostaa myös sellaisen naisen tissejä josta hän ei muutoin edes pidä. Mutta loppujen lopuksi mies kuitenkin jumaloi naisvartaloa sellaisena kuin se on, ja nainen näkee miesvartalossa ainoastaan potentiaalin olla hetken olematta absurdi säälivän huvittuneisuuden lähde, mutta vain jos tietyt perusedellytykset (parisuhde, tosi rakkaus, aito rakkaudentunnustus, kynttiläillallinen, sydämenmuotoisessa rasiassa lahjoitetut liian imelät konvehdit) on täytetty. Naisvartalo on todiste Jumalan olemassaolosta, miesvartalo on puhtaasti funktionaalinen hyöd**e. Ja silti nimenomaan miehet ovat tässä yhtälössä muka pahiksia ja tunteettomia hyväksikäyttäjiä.
-Jokainen mies rakastaa naista, joka rakastaa hänen penistään. Niin kauan kun naisen rakkaus miehen penikseen jatkuu, myös miehen rakkaus naiseen on järkähtämätön, uskollinen ja uhrautuva. Niin kauan kun nainen rakastaa miehen penistä, mies on vamis tekemään mitä tahansa naisen vuoksi, jopa hymyilemään anopille ja ajamaan partansa. Moni nainen unelmoi tällaisesta miehestä, mutta ei pysty valitettavasti koskaan kokemaan miehen kaiken ylittävää rakkautta, koska pitää miehen penistä tragikoomisena ulokkeena josta voi pitää vain silloin kun sitä ei näe. Ja harvoin silloinkaan.
-Mies tarvitsee seksiä eritoten silloin kun hän on stressaantunut ja uupunut. Nainen ei voi harrastaa seksiä jos on stressaantunut ja uupunut. Miehelle vastoinkäymisten ja pettymysten jälkeen hyvä pano on ainoa asia mikä päivän voi pelastaa. Ja mikä erikoisinta, seksi voi muuttaa paskimman päivän ikinä ikimuistoiseksi elämän huippuhetkeksi, jota mies muistelee vielä vuosien päästä hymy kasvoillaan. Naiselle tämä on valitettavasti mahdotonta, mutta nainen kieltäytyy myöntämästä että mies olisi tässä suhteessa naista onnistuneenpi luomus. Päinvastoin, nainen tuntee ylpeyttä siitä että hänelle seksi edellyttää juuri oikeaa mielentilaa ja olosuhteita. Hän tuntee olevansa miestä ylempi olento, ja pitää miestä eläimellisenä väittäen ettei tekisi itse koskaan mitään vastaavaa. Toisaalta, naiset katsovat usein typeriä tv-ohjelmia "irtaantuakseen arjesta". Jos naiselta kysyy, miten hän voi nauttia typerästä tv-ohjelmastaan vaikka hänellä oli helvetillinen päivä, nainen kertoo että ehkä hyvä jakso voisi edes vähän pelastaa loppupäivää. Sen sijaan seksi ei tule kyseeseen. Nainen ei itse näe tässä mitään ristiriitaa.
-Mies ei koskaan jätä naista jolta saa pimpsaa riittävän usein. Mies ei koskaan lakkaa rakastamasta naista jolta saa pimpsaa riittävän usein. Tämä tuntuu olevan naiselle täysin tuntematon fakta, ja pelätessään miehen kasvavan erilleen ja suhteen väljähtyvän hän ensimmäisenä muuttuvat seksuaalisesti passiiviseksi ja mielikuvituksettomaksi, ja tilanteen jatkuessa riittävän pitkään hän lakkaa suostumasta seksiin edes miehen mieliksi. Tätä nainen perustelee sillä, ettei hän itse voi nauttia seksistä ko. tilanteessa. Ei nauti läheisyydenosoituksesta joka saa miehen rakastamaan häntä? Kuinka vastenmielistä seksin täytyy olla jos miehen rakkaus ei riitä motivoimaan siihen? Kun muistaa että seksi on miehelle tärkein asia parisuhteessa, ei ihme että mies muuttuu etäiseksi. Nainen suhtautuu ilmiöön hämmennyksellä kuin mysteeriin jota on mahdoton selvittää. Siitä huolimatta että mies ei koskaan peittele seksin merkitystä. Joka toinen kerta kun mies avaa suunsa, hän puhuu seksistä, ja joka toinen kerta hän toivoisi puhuvansa seksistä. Toisin kuin nainen, kysyttäessä mies kertoo ilomielin mitä naisen pitäisi pitäisi tehdä saadakseen miehen rakastamaan itseään. Kysyminen on tosin turhaa, koska mies on sanonut asian noin miljoona kertaa jo aikaisemmin. Seksi seksi seksi seksi seksi seksi. Nainen ei vain tunnu asiaa ymmärtävän. Ja nainen vakavissaan väittää että mies on se tyhmempi sukupuoli."

Vastaukset 7
Vanhimmat
naista tyydyttää ei seksi kiinnosta.Silloin sitä
on vain pakosta niin harvoin kun mahdollista ja syytä ei miehelle voi sanoa.
Luitko tekstin?
yksinkertaistettu: siis jossei naista kiinnosta seksi, ei mies osaa halia. jos miestä ei kiinnosta halia, ei nainen osaa seksiä.
lätkii jossei totuutta kestä!! aluksi voi tietty neuvoa ja kehua jos menee oikein ja palkita heti.
Tiedän kokemuksesta, ei onnistu kaikkien kanssa, mutta sitten mättää jo jokin muukin. vai mättääkö? onko kaikki kiinni halauksista/seksistä?
Joo olet selkeesti miettinyt asiaa PALJON. Ja oikeassa olet! Miehen ja naisen kommunikaatioiden erilaisuus johtaa helposti suhteessa itseään toistavaan noidankehään.
Olet ehdottomasti GURU!
Tähän kommaan kyl jo ratkes LOL
Hyvin kirjoitettu ja ennen kaikkea hyvin hoksattu. Silti pitä mainita, että useamman naisen mielestä sexi on yliarvostettu. Kaikkein paraskaan orgasmi ei tee naista samalla tavalla sexistä riippuvaiseksi kun miestä. Enkä itse henk. kohtaisesti koe tarpeelliseksi säilyttää parisuhdetta sexin avulla. (Niin, en oikeastaan tarvitsekaan mitään parisuhdetta, rasittavaa tommoinen.)
Monikulttuuriset suhteet palstalla kun ollaan, suomalaisille miehille lohdutuksen sanaa: Niin suomalaiset- kun ulkolaiset miehet, esileikin kanssa tai ilman, yhtä tasapaksua taidottomuutta on kaikkialla. Harjoitus tekee kumminkin mestarin :)
Puhu vain omasta puolsetasi, nainen vaan!