ALE jatkuu...

Suomen hoitotyöhön menevät rahat ovat muita pohjoismaita alhaisemmat. Johtunee siitä nimenomaan, että hoitajille maksetaan huomattavasti pienempää palkkaa täällä rikkaassa maassamme, kuin muualla.

Suomalaiset ovat tottuneet tähän ALEEN jo 20 vuotta.2o euroa kuussa veroihin lisää ei passaa ahneelle suomalaiselle-hän mielummin antaa keskosten ja vaaratilanteessa olevien kuolla. Sairaanhoito ajetaan alas, mutta mitäs siitä, kunhan jokaviikkoisen kossupullon saa hommatuksi.

"Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan" on suomalaisen motto.Siinätapauksessa kannattaisi muuttaa Turkkiin tai Viroon-ainoastaan niissä maissa hoitotyöhön satsataan vähemmän rahaa ja hoitajien palkat pienemmät-siis jos ajatellaan ns. kehittyneitä maita.

Nyt hoitojonot tulevat koko ajan pitenemään-pakkotyölaista huolimatta. Kiireettömät tapaukset muuttuvat kiireellisiksi. Hoitojonoja puretaan vuosikausia-mutta ei se mitään-pääasia, että se 20 euroa pysyy ahneen suomalaisen pussissa.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Turkki sijoittaa valtion taholta bkt.stä enemmän terveydenhuoltoon kuin suomi, siis ruikuttajat voi jättää Turkin rauhaan ja mennä vaikka Tongaan, se on vielä hiemn suomesta jäljessä. Voimaa Tehyläiset, kansa tukee teitä
ps. Kansa ei ole se ääni joka täällä tulee trolleilta ja kokoomusnuorilta

Äänestä
  • niin kauan kunnes lehdet kirjoittavat, kun ensimmäinen keskonen/lapsi, vanhus kuolee. Joka ei kuolisi, jos ei olisi työtaistelu. Saattaapi muuttaa kansan ajatusmaailmaa. Jokainen kuollut on aina jonkun lapsi/omainen. Jos pakkolakia ei saada aikaan, Heinäluoma saa heittää tulevaisuutensa romukoppaan. Kenenkään kuolleen omainen ei enää häntä äänestä, koska hänen ansiostaan ei lakia saada voimaan. Ja silloin niitä kuolemantapauksia tulee. Toki moni kuolee muutenkin, mutta kyse on juuri niistä, joiden henki olisi saatu pelastettua, jos sairaanhoito olisi oikeissa uomissaan. Voin vain toivoa, ettei kukaan minun omaiseni joudu tähän tilanteeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


9rwmw kirjoitti:

Suomen hoitotyöhön menevät rahat ovat muita pohjoismaita alhaisemmat. Johtunee siitä nimenomaan, että hoitajille maksetaan huomattavasti pienempää palkkaa täällä rikkaassa maassamme, kuin muualla.

Suomalaiset ovat tottuneet tähän ALEEN jo 20 vuotta.2o euroa kuussa veroihin lisää ei passaa ahneelle suomalaiselle-hän mielummin antaa keskosten ja vaaratilanteessa olevien kuolla. Sairaanhoito ajetaan alas, mutta mitäs siitä, kunhan jokaviikkoisen kossupullon saa hommatuksi.

"Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan" on suomalaisen motto.Siinätapauksessa kannattaisi muuttaa Turkkiin tai Viroon-ainoastaan niissä maissa hoitotyöhön satsataan vähemmän rahaa ja hoitajien palkat pienemmät-siis jos ajatellaan ns. kehittyneitä maita.

Nyt hoitojonot tulevat koko ajan pitenemään-pakkotyölaista huolimatta. Kiireettömät tapaukset muuttuvat kiireellisiksi. Hoitojonoja puretaan vuosikausia-mutta ei se mitään-pääasia, että se 20 euroa pysyy ahneen suomalaisen pussissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu